tekis mieli

antaa opetus vaimolle ja hänen seksi kumppanille.mutta en viitsi alentua siihen tasoon ku miehestä ei ollu vastusta antaa osotetta mis asuu sain sen kyllä selville ja kävin katsomassa aukaseeko jätkä ovee mutta ei oikeen ollu rohkeutta kyllä on paska jätkä asiasta pitää oottaa vastuu ku tohtii toisen omaa vikitellä
5460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kannata päästää vähällä.

Jälkeenpäin vain alkaa vituttamaan kun ei tullut hoidettua hommaa silloin kun siihen oli mahdollisuus. Etenkin kun sitten usein jälkikäteen alkaa kuulemaan kavereilta juttuja kaikista valheista, joita itselle on syötetty (emme me halunneet sekaantua silloin, mutta nyt kun kuitenkin tiedät, voimme kertoa että XXX ja YYY jne). Sitten lopulta tajuat, että sinulle valehdeltiin hamaan loppuun saakka ja ainoa mistä ei valehdeltu, oli ne asiat mitkä itse selvitit.

Minua harmittaa ettei tullut kopautettua vaimoa. Tiedän että etenkin "eka kerta" jää pitkäksi aikaa mieleen ja vie yöunetkin. Itse olen joutunut tekemään surutyötä pettämisestä pitkän aikaa ja tahtoisin samalla tavalla laittaa myös exäni kärsimään.

Ja eihän se äijä nyt sinulle ovea avaa, älä ole tyhmä. Menet vain venttailemaan aamulla ovelle, kyllä sen pitää töhin lähteä. Sitten ei mitään suukopua tai muita selityksiä, suoraan vaan lättyyn yllätysmomentin turvin.

Taidanpa tässä aikani kuluksi skriivailla pienen sähköpostiviestin exäni tekosista ja lähettää sen kaikille exän sukulaisille.

Äänestä
  • Olette te jotkut kyllä niin kostonhimoisia että oikeen oksettaa!!!!

    En ymmärrä minkä ilon siitäkin sitten saa, parempi vaan hyväksyä tosiasiat ja se mitä on tapahtunut ja mennä elämässään eteenpäin kun tuhlata kaikki voimavaransa kostamiseen.

    Äänestä

  • kyllä on... kirjoitti:

    Olette te jotkut kyllä niin kostonhimoisia että oikeen oksettaa!!!!

    En ymmärrä minkä ilon siitäkin sitten saa, parempi vaan hyväksyä tosiasiat ja se mitä on tapahtunut ja mennä elämässään eteenpäin kun tuhlata kaikki voimavaransa kostamiseen.

    "ja mennä elämässään eteenpäin"

    Tuolla tavallahan sitä parhaiten pääsee eteenpäin. Kun laittaa "pisteen koko touhulle", voi jatkaa sitten matkaa. Jos ei tee mitään vaan antaa asian olla ja vain lähtee, vaarana on katkeroituminen.

    Ja vaikka se körmyyttäminen ei tapahtunutta saa katoamaan, niin kyllä syyllisten rankaiseminen tuottaa aina suurta mielihyvää.

    Muistan itse sen kerran kun pääsin todella lyömään miestä, joka oli aikaisemmin käynyt kimppuuni ilman syytä (pääsi pahainen yllättämään, siksi jäinkin alle ensimmäisellä kerralla). Kyllä jokainen lyönti tuntui hyvältä vaikka nyrkkeihin sattui niin ettei pystynyt viikkoon lyömään edes säkkiä.

    Ja siinä oli sekin homma kuitattu, ei tarvinnut enää murehtia sitä vanhaa juttua. Kalavelat oli kuitattu ja tuli aika siirtyä eteenpäin. Se on vaan niin helppo huudella "siirry vaan eteenpäin elämässä" jos omalle kohdalle ei ole koskaan sattunut mitään oikeasti rankkaa (paha pahoinpitely, raiskaus, petos, läheisen itsemurha, jokin onnettomuus jne).

    Äänestä

Sillä mielestäni sinun kannattaisi mielummin yrittää purkaa nämä tuskaa tuottavat ajatukset puhumalla, joko vaimosi kanssa asiasta, tai täällä muiden samanlaisten asioiden kanssa kamppailevien kanssa. Hyvää Pääsiäistä ja voimia sinulle.

Äänestä
  • kerrat päästä asiasta yli ja siittä on kulunut jo vuosi.mutta aina se nousee tuolta päästä esiin ja silloin tulee kyllä sellanen viha että vois sillä hetkellä kyllä antaa opetus, asun vielä tämän lehmän kans yhes koska en halua tuottaa lapslle mitään traumoja..akalle annoin kyllä muistutuksen .ja nyt kyllä on ihan eri ihminen .joutuu kysyyn jopa koska pääsee vessaanki. mutta vielä on se äijä jonka kans selvitän asian .eihän se miehen vika sinänsä oo mutta koska tunnen tän äijän ja hän tietää että se vaimo oli minun ni hän sekotti koko meidän elämän teki suoraan sanottuna helvetin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kans kirjoitti:

antaa opetus vaimolle ja hänen seksi kumppanille.mutta en viitsi alentua siihen tasoon ku miehestä ei ollu vastusta antaa osotetta mis asuu sain sen kyllä selville ja kävin katsomassa aukaseeko jätkä ovee mutta ei oikeen ollu rohkeutta kyllä on paska jätkä asiasta pitää oottaa vastuu ku tohtii toisen omaa vikitellä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu