näin se menee

miehet ovat aina kehuneet, miten kiva on kun on monta naista. Naisilta he kuitenkin odottavat uskollisuutta. EI TOIMI ENÄÄ. On miesten omaa tyhmyyttä, että ovat tartuttaneet saman sikamaisuuden myös naisiin. Harvassa on nykyään nekään puhtaat ja täysin uskolliset naiset. Meilläkin on omat juttumme, joita ei tarvitse laulaa ääneen. Myöhäistä on nyt miehillä itkeä, vapaus on nyt myös meillä naisilla. Ei olisi kannattanut pitää älykkäämpää osapuolta niin yhden tekevänä.
5967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin yleensä kun petetään niin siinä on kaksi osa puolta ,että kerro jotain uutta ja herää jo tälle vuosituhannelle.

Äänestä

Näinhän se on!! Naiset oli siihen saakka uskollisia, kun miehet rupes liiotteleen ja touhuamaan liian paljon. Nyt on meidän naisten vuoro pitää hauskaa, suhteessakin!!!

Äänestä

Missä näin kerrottiin? Cosmopolitanissa?

"Harvassa on nykyään nekään puhtaat ja täysin uskolliset naiset."

- Mutta ovatpa sitten sitäkin hienompia ja henkisesti kypsempiä ihmisiä, joista kannattaa pitää kiinni.

"Ei olisi kannattanut pitää älykkäämpää osapuolta niin yhden tekevänä."

- Oletko ihan varma että juuri sinun kumppanisi pitää sinua yhdentekevänä? Siinä tapauksessa suosittelen eroamaan enkä pettämään.

Turhaan haet täältä oikeutusta omalle tai kenenkään muunkaan uskottomuudelle.

Äänestä

Peri-feministi päässyt jälleen vastaamaan kaikkien muidenkin puolesta niin naisten kuin meidän miestenkin puolesta.

Ionista ja naurettavaa !

Ihan kuin tämä olisi teinien muoti-ilmiö, vaikka oikeasti kyseessä asiallinen naisten oikeuksien ajaminen josta syntynyt vääriä käsityksiä erityisesti näille peri-feministeille.

Minä-minä ja minä käsite siis. Sama englanniksi "me-my self and I".

Yhtä suoraan voit tunnustautua julkisesti lesboksi kun kerran miehet eivät sinulle kelpaa. Naisena en voi kaltaistasi peri-feministiä pitää...

Äänestä

Ei se noin mene sinä arvoisa, älykäs pikkupimatsu. Minun vaimoni esim. ei ole huora, sen tiedän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen 24v. kirjoitti:

miehet ovat aina kehuneet, miten kiva on kun on monta naista. Naisilta he kuitenkin odottavat uskollisuutta. EI TOIMI ENÄÄ. On miesten omaa tyhmyyttä, että ovat tartuttaneet saman sikamaisuuden myös naisiin. Harvassa on nykyään nekään puhtaat ja täysin uskolliset naiset. Meilläkin on omat juttumme, joita ei tarvitse laulaa ääneen. Myöhäistä on nyt miehillä itkeä, vapaus on nyt myös meillä naisilla. Ei olisi kannattanut pitää älykkäämpää osapuolta niin yhden tekevänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu