Noita latauksia liikkuu ympäri eurooppaa

maailmaa koko ajan satoja. ties vaikka joku kerta poristelee suoraan johonkin talliin mikä on esimerkiksi kerrostalon alla kaupungeissahan niitä on paljon sellaisia talleja melkein joka talon alla vois sanoa.
14431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Etenkin jos sattuu pimeän aikaan jotkin toista odottaessa ja näkyvyys on huono. Tositapahtumiin kuitenkin perustuen ja sentään opikisi ottaneet olivat poistuneet, hyvässä marssijärjestyksessä. Kuitenkaan hävinnyttä koiraa ei löydetty, kuten silmin-näkijä oli luvatta kertonut, vieruskaverilleen bussissa. No sen enempää en asioihisi viitsi, enkä haluakkaan puuttua.

Äänestä
  • Perkele jos eivät äijät saa selkokielistä tekstiä ulos, niin se alkaa teidän olla aika lopettaa juopottelu ja ruveta vetämään aa-tuuti-lulla hetekan pohjalla!

    Äänestä

  • Menkää nukkumaan! kirjoitti:

    Perkele jos eivät äijät saa selkokielistä tekstiä ulos, niin se alkaa teidän olla aika lopettaa juopottelu ja ruveta vetämään aa-tuuti-lulla hetekan pohjalla!

    kohteliasta vastata tasokkaasti. Ymmärräthän sen RAKAS YSTÄVÄNI? Aijotko saada pääsiäismunaa tänäkin pääsiäisenä? Varo sitten ettei paikat töhräänny ja pitsit repeile.

    Äänestä

  • narahtava jousi ei vastaa pyöräkellarista katoavaa lumentyönnintä vaikka sarjalippu olisi ostettu ja maksettu. Lipulla saa vain dollarihymyn perävalojen naukean välähdyksen jota naapurin hyvännäköinen rouvakin haluaa. Eipä talvi kummoisia tuonut, potkukelkasta jalas poikki. Pakkasessa vaikea hymyilla amalgaami- ja kaksoiskomponenttimuovipaikoilla varustetuilla hampailla. Kahvinsuodattimet loppu, juotava on keksittävä muusta.

    Äänestä

  • hetekan hämyssä kirjoitti:

    narahtava jousi ei vastaa pyöräkellarista katoavaa lumentyönnintä vaikka sarjalippu olisi ostettu ja maksettu. Lipulla saa vain dollarihymyn perävalojen naukean välähdyksen jota naapurin hyvännäköinen rouvakin haluaa. Eipä talvi kummoisia tuonut, potkukelkasta jalas poikki. Pakkasessa vaikea hymyilla amalgaami- ja kaksoiskomponenttimuovipaikoilla varustetuilla hampailla. Kahvinsuodattimet loppu, juotava on keksittävä muusta.

    http://www.youtube.com/watch?v=UzEuuu06zpM

    Äänestä

  • menossa kouluun kirjoitti:

    kovin verkkosukissa ja aistikkaana. Jälkakäytävän on syytä olla leveämpi kuin ajoradan kun pysähtymiskieltomerkki on kuitenkin asetettu. Puluja tuntuu kiinnostavan kovin poikain metelöinti kun luontohan yksinkertaisesti ei välitä. Pallo pyörii ja kietoutuu hiilidioksidin hajuun ja verannalla mummo ei jaksa hänkään välittää. On jo kaikki työt tehty ja siitäkin aikaa joten lankarulla loppua kohti käy. Suomen Silkkikutomossa ovet kiinni jo, ei uuttakaan kudettavaa enää saa. Vain ruoho osallistuu fotosynteesiin omalta osaltaan. Pyöräkellari lukossa jo tällä kellonlyömällä.

    Äänestä

  • menemään kirjoitti:

    Jokavuotinen ilmiö, kyllä tuo tiedettiin, että ei olisi siellä pysynyt enään kauan kuitenkaan. Naapurit kertoivat asian aivan toisin. Siis liikenne oli Pietrissa vilkkaamppa, tai ainakin yhtä vilkasta kuin Kouvolan keskustassa. Heikki tosin väitti Kouvolaa jonkin verran suuremmakai kaupungiksi, mutta Lontoon hänkin tiesi olevan Helsinkiä suurempi, väkiluvultaan. Koiraa eivät etsintäpartot olleet vieläkään löytäneet, tosin samanvärisiä karvatupsuja oli metsässä pienellä aluella. Samassa paikassa jossa oli verta pieni lammikko. Heikki arvelikin Turren saaneen jäniksen kiinni ja joutuneen sen kanssa tappeluun. Kysyttäessä Heikiltä, miksi ei jäniksen karvoja löydetty, hän tiesi kertoa, että turre oli syönyt jäniksen kaikkine karvoineen. Tämän enempää ei asian arkaluontoisuuden vuoksi, voida kertoa, eikä paljon enempää tiedetäkkään.

    Äänestä

  • tietty. kirjoitti:

    halua sitä niin kovin tuputtaa tai tyrkylle työntää. Jäniksestä heti seuraavana ollut Kalle näki koiran ja näki jäniksen. Eipä paljon välittänyt kun pesutuvan kone jo huusi valmista pyykkiä niin kiirehän tuli. Ei niitä euroopan komissaareja pyykit kiinnosta ja eipä koiratkaan kun vaan desibelit pysyy rajoissa. Mutta takaisin asiaan, liekö saitten sitten isotakajalkaisen korvikon kiinni saanut, tietävä tietää josko karvapalloja kohtsilleen oksentaa niin siitähän sitä tietää. Ylväs koirannäköisen nimi tuo Turre ja eiköhän tuo iloa ja ylpeyttä omistajalleen, kaverilleen jonka kanssa mustikanvarpuja kesäisin kääntelee. Vaan eipä niitä mustikoita helpoimmalla Lontoosta löydä mutta ylimpään kerrokseen busissa voi löytää. Saa liharuokaa syödäkseen kun hampaanvälit hyttysistä tukostaa. Eipä tämäkään helpota pyöräkellarin avaimen etsintää jonka jo kerran hukkasin. Arkaa sekin, ei haluta löytäjän pitävän.

    Äänestä

  • version mutten kirjoitti:

    sikäli kun on Matin puheisiin uskomista, oli hän nähnyt jonkun epäilyttävän avaimen, taksi-Antin autonratin vieressä, mutta ei humalaltaan ollut pystynyt sitä tiedustelemaan. Kotipihalla taksi-Antti oli itse tonkinut Matin lompakosta kyytirahat, vaikka Matilla oli jo kuset housuissa, eikä sitä saanut muutenkaan hereille. Siihen jätti nurmikolle makoilemaan. Maija kävi tunti myöhemmin tyhjenämässä likaämpärin Matin uuden kirkkopuvun päälle, vaikka Matti itse nukkui sen pukunsa sisässä. Ei häpyä Maijalla, sanoi anoppi, mutta minä tiedät totuuden tuossakin asiassa. Maijalla on kyllä häpy, mutta ei se sitä kaikille näytä. Kyllä tästä jo pitäisi selvitä, että Lontoo on Kouvolaa suurempi ja sumuisempi muutenkin kuin kesällä, jolloin mehiläiset ahkeroivat kukkapuskissa ja muissä mättäiköissä. Lampunvarjostimia ei kannata ostaa punaisena, koska luulevat porttolaksi, jos sellaisen tohtii sytyttää, eli valot kytkeä.

    Äänestä

Taas latausmies liiknenteessä. Pääsitkös kotihoitoon vai unohtuiko lääkitys?

Äänestä
  • ja löysinpä pyöräkellarin avaimen josta koira päästetään pois. Ulkoiluttamista ihmisille ja eläimille. Naapurin alla portaikko narisee, on kai lataillut liikaa ja helposti löytänyt joskin bussinkäyttöä en ymmärrä kun lämmintä kuitenkin. Vastapäätä kaihtimien raosta näen että puolijoukkueko siellä vai vaan tulevaa omaisuuttaan tarkkailemaan tulleita sukulaisia.

    Äänestä

  • vanha kuomaseni kirjoitti:

    ja löysinpä pyöräkellarin avaimen josta koira päästetään pois. Ulkoiluttamista ihmisille ja eläimille. Naapurin alla portaikko narisee, on kai lataillut liikaa ja helposti löytänyt joskin bussinkäyttöä en ymmärrä kun lämmintä kuitenkin. Vastapäätä kaihtimien raosta näen että puolijoukkueko siellä vai vaan tulevaa omaisuuttaan tarkkailemaan tulleita sukulaisia.

    mielipiteeni, laillisuuteeni vedoten ja kansalaisluttamusta nauttivana kansalaisena, joka kastettu on, tosin kotona, mutta kuitenkin kirkkoherra Longströmin toimiessa kastajana, eikä vieraanamiehenä, sen kaikki läsnäolleet, jotka elossa ovat todistavat. Heikin setä oli nähnyt Turren suden hampaissa, kuolleeksi tekeytyneenä ja epäili, Turren vain vakoilevan suden pesää. Kun susi siis kantaa, jänistappelussa haavoittuneen Turren pesäänsä, Turrelle selviää eräs tärkeä salaisuus, eli suden pesän sijainti, piirujen ja sekundien tarkkuudella. Siis Turre onkin vakoilutehtävissä.

    Äänestä

  • eriävän kirjoitti:

    ja jonkinlaisen kirkon herran tekemänä joka ei kai ketään silloin kiinnostanut eikä kai nytkään kun huonolla käsialalla tapahtuma kirjattu. Liekö sudenmakua vanhanpiian suussa joka minua nyttenkin ahdistaa ja naimisiin haluaisi. Paraskin vakooja tuntuu olevan kun uudet lasit hankki. Eipä johtavan lääkärinkään sana paljon paina tässä, eu-kommuunissa palkkio parantaa ja mitä isompi sen parempi parannus. Ihmeitäkin tehdään, kuulemma, jos tili notkuu kunnollista valuuttaa vaikkei sekään Turrea varmaan kiinnosta. Aidan takana olevan ruohon voi sitten yön hämyssä siirtää omalle puolen aitaa.

    Äänestä

Huumeköörien salakieltä, jolla muka kuvitellaan huiputettavan minunlaisia salapoliiseja.

Ootte erityistarkkailussa, sillä oon helposti huomannu teidän käyttävän alkeellista sanastoa asianne ilmaisuun toisillenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuulemmas. kirjoitti:

maailmaa koko ajan satoja. ties vaikka joku kerta poristelee suoraan johonkin talliin mikä on esimerkiksi kerrostalon alla kaupungeissahan niitä on paljon sellaisia talleja melkein joka talon alla vois sanoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu