Olen 20-vuotias, ja eronnut tammikuussa 2 vuotta kestäneestä suhteesta. Helmikuussa löysin kuitenkin uuden, aivan ihanan miehen, lottovoiton, jonka kanssa haluaisin jakaa kaiken!Olin päättänyt olla sinkkuna, mutta tämän uuden miehen löytäminen sai ajatukset muuttumaan. Hän rakastaa minua jo nyt paljon!
Ongelma on kuitenkin, että hänellä on kohta 2-vuotias lapsi. Miten mun pitäisi suhtautua siihen?
Tykkään lapsista,ja tulen tämänkin kanssa erinomaisesti toimeen. Olen kuitenkin vielä nuori, ja haluan elää vapaampaa elämää. Lapsi tuo vastuuta ja tarvitsee älyttömästi huomiota, mikä vie paljon yhteistä aikaa multa ja poikaystävältä. Aika rajallisesti pääsemme myöskään lähtemään minnekään lapsen kanssa, kun hoitajiakaan ei juuri ole.
En asu poikaystäväni luona, mutta oleilen siellä jatkuvasti. Lapsen äitiä ei kiinnosta ollenkaan. Auttakaa! Haluaisin yhteisen tulevaisuuden, mutta voiko se oikeestaan olla mahdollista???
Kiitos jo etukäteen!
Ongelma on kuitenkin, että hänellä on kohta 2-vuotias lapsi. Miten mun pitäisi suhtautua siihen?
Tykkään lapsista,ja tulen tämänkin kanssa erinomaisesti toimeen. Olen kuitenkin vielä nuori, ja haluan elää vapaampaa elämää. Lapsi tuo vastuuta ja tarvitsee älyttömästi huomiota, mikä vie paljon yhteistä aikaa multa ja poikaystävältä. Aika rajallisesti pääsemme myöskään lähtemään minnekään lapsen kanssa, kun hoitajiakaan ei juuri ole.
En asu poikaystäväni luona, mutta oleilen siellä jatkuvasti. Lapsen äitiä ei kiinnosta ollenkaan. Auttakaa! Haluaisin yhteisen tulevaisuuden, mutta voiko se oikeestaan olla mahdollista???
Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen sinua paljon vanhempi, myös poikaystävääsi. Olen nähnyt jonkin verran tätä elämää, ja ollut myös kaltaisessasi tilanteessasi. Ota neuvoni juuri niin kuin se on, elämän kokemuksena ja sen tuomana viisautena, ei absoluuttisena totuutena.Tärkeintä on, että todella tiedostat ikäsi (niin kuin teetkin)ja pohdit tätä asiaa kunnolla.
Fakta on, että kyseisen miehen elämässä lapsi tulee aina ensin ja ykkösenä. Se ei tule ikinä muuttumaan. Sen jälkeen tulee työ, jolla voi turvata lapselle elämä. Sitten tulet sinä. Hyväksytkö tämän?
Kuinka paljon äiti on lapsen elämässä mukana? Jos ei ole nyt, niin jossain vaiheessa iän karttuessa tulee olemaan hyvinkin paljon. Siinä vaiheessa pitää hyväksyä, että ex-nainen, eli siis lapsen äiti, on siis myös sinun elämässäsi mukana pysyvästi. Elämänne aikataulua (lomat, viikonloput, päiväkotiin yms. viennit) päivittää myös ex-naisen elämä ja menot.
Perhe-elämä pienenkin lapsen kanssa on erilaista kuin kahden toisiinsa hullaantuneen lapsettoman nuoren. Lapsi on isänsä huomion kohde, jos et ole sitä vielä huomannut, niin kohta huomaat. Usein tällaisessa tilanteessa uusperhe hankkii pian yhteisiä lapsia, jotta yhteenkuuluvuuden tunne vahvistuisi.
Rakkaus ei ole vain hullaantumista ja tunteessa elämistä, kuten teini-ikäisenä. Rakastumisen, hullaantumisen ja rakkauden välillä on ero. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, mies tai nainen, ja mitä enemmän vastuuta elämässä on, sitä rationaalisemmin hän suhtautuu parinvalintaan. EI aina, mutta usein. Tapasin aikoinani lapsettomana sinkkuna paljon yh-isiä, jotka eivät ainoastaan hakeneet uutta tyttöystävää, vaan äitihahmoa lapselleen. Perheessä tottuu helposti tietynlaisiin sukupuolirooleihin ja työnjakoon. Eron jälkeen ei aina ole helppoa ryhtyä myös äidiksi/isäksi lapselle, jos on yh-huoltaja. Oletko sinä valmis uusäidiksi lapselle, jos suhde eteneee avoliittoon? siihen roolin sinä tässä tapauksessa (pieni lapsi) joutuisit, ja jos mies on vakavissaan, siihen myös sinua harkitsee.
Muista, että tässä ei ole kyseessä ainoastaan mitä sinä tai mies haluatte, vaan mitä lapsi haluaa ja tarvitsee. Ennen kaikkea.
SInuna, koska olet niin nuori, en jäisi tilanteeseen. SInulla on aivan liian paljon edessä elämässä, ja paljon aikaa ja mahdollisuuksia löytää täysin vapaa, mukava mies johon rakastua.
antaisin minä,tuossa iässä en menisi yhteen miehen kanssa jolla on jo lapsi ja varsinkin jos lapsen oma äiti ei ole kiinostunut omasta lapsestaan. Ei millään pahalla, mut ei toimi pitemmän päälle.
Minä taas olen sitä mieltä että jos on tarpeeksi rakkautta , niin kaiken se kestää, sinun täytyy miettiä tosi tarkkaan mitä tunnet.
....sen ns. viikonloppu isän mielipiteen asiasta.
Tilanne meillä oli reilu 10 vuotta sitten aivan sama, tyttäreni oli silloin pikkasen yli 2. Tapasin aivan uskomattoman ihanan naisen, josta sittemmin tuli vaimoni. Muistan kuinka puhuttiin silloin asiasta useampaan kertaan, et miten hän soveltuu tähän yhtälöön.
Minulle ei ole kukaan ollut ykkönen, vaan olen kohdellut kaikkia osapuolia tasavertaisesti, niin tytärtäni, kun vaimoanikin, toki tyttäreni saa huomiota enemmän niinä viikonloppuina, kun hän meidän tykönä on, mutta saa huomiota yhtälailla vaimoltanikin, eikä oikeastaan missään vaiheessa ole ongelmia ollut. Jos oikein asiaa mietin, niin taitaa olla tyttärelläni paremmat välit tänäpäivänä vaimooni, kun äitiinsä.
Minusta on äärimmäisen tärkeää, että kaikille osapuolille tehdään selväksi se, et mikä on sinun roolisi siinä teidän perheessänne ja varsinkin se että tiedät sen itse. Se vaatii paljon sinulta, kuten myös muilta osapuolilta, mutta siitä myös paljon saat.
Kaikista eniten meillä on propleemiä alkuun oli exäni kanssa, mutta kun ei sille anna pikkusormea niin se ei vie koko kättä. Sovittava säännölliset tapaamiset ja yhteiset pelisäännöt ja niistä pitää pitää kiinni, tokihan menoja on kaikilla ja niistä voi aina sopia, mutta se ei saa olla sääntö, vaan poikkeus.
Jos kaveri muuten tuntuu sinusta oikealta, niin mieti ja ei kun tulta päin ja onnea matkaan!!
jos miehellä on lapsia ja hän huolehtii niistä, niin hän on taysin poissuljettu mahdollisuus. Moneen kertaan sen sijaan on näillä palstoilla todettu, että yh-äidit ovat todella loistavia puolisoja ja kannustettu asiaa epäileviä miehiä vaan unohtamaan epäilynsä. Jännää....
ajattelin kommentoida vähän. olen itse jokseenkin samassa tilanteessa, tai siis lähtökohta oli, että miehellä on kaksi lasta kahden eri naisen kanssa. meille muutti lapsista nuorempi ja hänen äitinsä kuoli. eli siis lapsi on meillä 24/7 ja vapaa-aikaa meillä ei juuri ole ainakaan kahdestaan. mulla on edelleen ajoittain sopeutumisvaikeuksia ja vapaudenkaipuuta, mutta olen edelleen umpirakastunut mieheeni eikä mieleeni tulisi lähteä tästä mihinkään. minä olen melkein kymmenen vuotta vanhempi kuin sinä ja jotenkin se vaihe elämästäni kun pitää mennä ja katsella on ohi. nyt viihdyn kotona mieheni ja lapsen kanssa. joskus me lapsen kanssa touhutaan asioita kahdestaan, kuten esim. käydään uimassa ja lasten tapahtumissa ja ulkoilutetaan meidän koiranpentua.
sulle sanoisin kuitenkin, että mieti tarkkaan haluatko tuota elämältäsi? lapsi on pieni ja kiinni isässään vielä montamonta vuotta. yhteistä aikaa teillä tulee olemaan äärimmäisen vähän, jollette joskus onnistu saamaan lasta äitinsä hoitoon tai isovanhemmille. ja lapsi on varmaan ajoittain mustasukkainen isästään ja isän huomiosta sulle, et helppoa se ei tule olemaan. hyviä miehiä ei vaan kyllä kasva puissa ja omastani päätin pitää kiinni, oli hänellä lapsia tai ei.
tarkoitin tuon viestin siis aloittajalle, en sinulle taina ST :)
Olen seurustellut puoli vuotta miehen kanssa, jolla on 6-vuotias poika. Itse täytin juuri 24 vuotta. Tutustuimme muutama kuukausi ennen seurustelun "aloittamista", ja sinä aikana oltiin enemmänkin kavereita just sen takia, et mietin ihan samoja juttuja kuin varmasti sinäkin nyt. Olin ihan lääpälläni mieheen, mutten halunnut rynnätä suhteeseen, koska pelkäsin että tulee kamala pettymys jos en tunnekaan olevani valmis siihen kuvioon. Muutamassa kuukaudessa ei tietenkään voi sanoa mitään varmaa, mutta päätin ottaa haasteen vastaan ja tähän asti on mennyt suorastaan odottamattoman hyvin, vaikka heikkoja hetkiäkin on ollut (ja varmasti on jatkossakin).
Meidän tilanne on siitä erilainen, että poikaystävälläni ja lapsen äidillä on yhteishuoltajuus (lapsi on isällään 4pv/vko), joten kahdenkeskistäkin aikaa on. Joskin aika vähän, koska mies tekee pääasiassa iltatyötä... Asumme erillään, enkä edes haluaisi muuttaa heidän yhteiseen kotiinsa, koska itselle voisi jäädä ulkopuolinen olo. Jos/kun asia tulee ajankohtaiseksi, muutamme kaikille uuteen kotiin. Enkä tunne olevani siihenkään vielä valmis, vaan ajan kanssa.
Oho, mä höpötän vaan omasta tilanteestani, vaikka kaipasit neuvoja. :) Mielestäni tuo ikäkysymys ei ole ratkaiseva, koska olet jo kokenut pitkän suhteen ja osaat olla "aloillaan". Paljon riippuu siitä, että haluatko mieluummin lähteä joka viikonloppu baariin, kun vaihtoehtona on koti-ilta miehen ja lapsen kanssa. Jos olet ihmisenä sellainen, että viihdyt myös kotona, ei sillä mielestäni ole väliä, että olet nuori. Elämän rakkaus voi tulla vastaan 20-vuotiaana tai 40-vuotiaana. Ja lapsi on vielä sen verran pieni, että kiintyy sinuun eri tavalla kuin esim. kouluikäinen, jolla on paljon muistoja ehjästä perheestä ja vahva side äitiin. Näin ollen te olisitte perheenä yhtenäisempi, ja se olisi hyvä, koska lapsen suhtautumisella sinuun on merkittävä vaikutus siihen, miten itse koet tilanteen.
Kerrot että oleilet poikaystäväsi luona jatkuvasti. Olette tavanneet helmikuussa, joten suhteenne on hyvin tuore. "Alkujärkytyksestä" selviämistä voisi helpottaa se, että viettäisit enemmän aikaa yksin, omien kamujen kanssa ja harrastuksissa (mikä on tietty vaikeaa kun on rakastunut! :) ), jolloin kokisit että
sinullakin on joku oma juttu, kun miehelläsi on tämä lapsi, eikä muutos aiempaan elämään olisi niin radikaali. Ajan kanssa ajatukseen tottuu, ja lopulta elämä kolmistaan 24/7 tuntuu toivottavasti ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Kamalan ikävää, ettei lapsen äitiä kiinnosta ja lapsi on isällään koko ajan, mikä tietysti haittaa alkusuhteen kuhertelua. Joskushan lapsen voisi viedä hoitoon isovanhemmille?
Toivottavasti tästä oli apua, punnitse tarkkaan mitä tunnet/haluat, mutta oma neuvoni on että parempi katsoa kuin katua! Jos suhde tuntuu ajan mittaan liian rankalta, niin molemmat varmasti toteatte että on parempi jatkaa erillään. Mutta jos jätät nyt tilaisuuden käyttämättä, se jää varmasti kaivelemaan!! Tsemppiä!
P.S. Suosittelen luettavaksi Äitipuolen käsikirja- nimistä kirjaa. Siinä on tosi hyvin kerrottu tilanteeseen liittyvistä tuntemuksista ja käytännön jutuista. Ketään kritisoimatta totean, että joillain keskustelupalstoilla asioista puhuvat ihmiset, jotka eivät aina ole vastaavaa kokeneet ja näin ollen kommentit eivät ehkä ole kannustavia.
Kiitos paljon tästä vastauksesta! ja kiitos kaikille muillekin! Näistä neuvoista on varmasti apua! :) ja tuon käsikirjan kyllä hommaan varmasti =)