Uskon olevani ihan mukava ja huomaavainen ihminen. Olen ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen, ja pidän ihmisistä. Kuitenkaan en juurikaan tapaa muita kuin miestäni ja lapsiani. Vuosia sitten ystäviä oli enemmän, mutta he ovat vähitellen kadonneet. Välillä olen itse ollut laiska ottamaan yhteyttä, välillä en ole halunnut olla aina se aktiivinen osapuoli. Jos en itse ota yhteyttä niin kukaan ei soita minulle! Jos jään odottamaan toisten alotteita, jään ilman ystäviä, mutta tuppautuminenkin on nöyryyttävää.
Toisaalta viihdyn näinkin, toisaalta minua vaivaa ajatus että näin eristynyt elämä on omituista ja noloa. Että kaikki muut tapaavat ystäviään jatkuvasti ja osallistuvat kaikenlaisiin rientoihin. Pahinta kai on että häpeän ystävätöntä elämääni ja sitä että en kuulu mihinkään sosiaaliseen joukkoon. Ajattelen että ihmisellä pitäisi olla erilaisia sosiaalisia yhteyksiä, mutta kukaan ei ota yhteyttä, ja tällä hetkellä tuntuu että en VOI olla enää se joka tekee aloitteen.
Toisaalta viihdyn näinkin, toisaalta minua vaivaa ajatus että näin eristynyt elämä on omituista ja noloa. Että kaikki muut tapaavat ystäviään jatkuvasti ja osallistuvat kaikenlaisiin rientoihin. Pahinta kai on että häpeän ystävätöntä elämääni ja sitä että en kuulu mihinkään sosiaaliseen joukkoon. Ajattelen että ihmisellä pitäisi olla erilaisia sosiaalisia yhteyksiä, mutta kukaan ei ota yhteyttä, ja tällä hetkellä tuntuu että en VOI olla enää se joka tekee aloitteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se vain menee niin kun elämässä siirrytään eteenpäin, perustetaan parisuhde ja perhe, töissä on käytävä.... aikaa ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, joten on valittava mihin aikaansa mieluiten käyttää.
Tarinasi on muuten melko samanlainen, mutta ystäväni ottavat kyllä silti itse yhteyttä. Näemme silloin kun ehdimme. Se ei silti muuta ystävyyttämme. Ehkä sinun ystäväsi ovat kovin erilaisessa elämäntilanteessa kuin sinä? Tai ehkä he vain sattuvat olemaan niitä vähemmän aktiivisia yhteydenottamisten suhteen tai ovat tottuneet siihen, että sinä olet aloitteentekijä?
outoa. Aika ei riitä kaikkeen. Toki voisit yrittää puhua ja kertoa avoimesti joillekin ystävillesi, että tilanne vaivaa.
Älä ota stressiä siitä, jos jonkun mielestä sulla pitäisi olla enemmän ystäviä.
Kun luin tekstisi, huomasin, että olisin voinut kirjoittaa sen itse.
Mulla on perhe, lapset koulussa, mies ja minä duunissa päivät. Iltaisin haluan viettää aikaani heidän kanssaan,ehkä siksi että rakastan heitä... Ystäviäni tapaan harvakseltaan, ehkä kolme kertaa kuussa.
Aikani yritin olla vastentahtoisesti aktiivisempi ystävien ja tuttavien kanssa,siksi että jotkut "läheiset" eivät halunneet minun viettävän aikaani neljän seinän sisällä.
Oikeat ystäväni tuntevat kuitenkin minut ja tietävät, että välitän heistä vaikka en koko ajan ole soittelemassa heille.
Älä ota paineita jonkun toisen sanelemista ystävä-säännöistä. Jos koet olevasi onnellinen nyt, ei sun kannata yrittää muuttaa mitään!