Haluan lihoa!

Hei!
Olen 16-vuotias tyttö ja ongelmanani on, että haluaisin kovasti lisää massaa kehoni ympärille. Painan n. 44 kg ja olen 162 cm pitkä. Eli olen siis selvästi alipainoinen. Mutta en voi sille mitään. Syntymästäni asti olen ollut aina pienikokoinen ja hentorakenteinen. En haluaisi olla tällainen, vaan tahtoisin että painaisin vähän enemmän ja sen kautta olisi myös kiva saada edes jotain muotojakin.

Liikuntaa en juurikaan harrasta. Joskus tanssin ja käyn kävelemässä, mutta hirveän rankkoja suorituksia minulla ei ole edes mahdollista tehdä, koska minulla on beetasalpaaja-lääkitys (eli sydämen sykettä alentava lääkitys).

Olen tietenkin yrittänyt kovasti nostaa painoani, mutta en ole onnistunut. Syön mielestäni ihan tarpeeksi paljon. Aamupalan, 2 lämmintä ateriaa, iltapalan ja välipalojakin joskus. Ja syön myös muutaman kerran viikossa karkkia ja muuta epäterveellistä hyvää. Haluaisin niin kovasti kesäksi edes vähän nostettua painoa, että viitsisi olla yleisellä uimarannalla. Kun jotenkin vain hävettää olla tällainen lauta. Ja ihmisiltäkin kuulee usein kommentteja miten pienikokoinen olen ja niin. Ei varmaankaan pahassa mielessä, mutta kuitenkin.

Joten nyt käännyin sitten teidän puoleen, että millaisella ruokavaliolla minun olisi sitten mahdollista lihottaa? Millaisia tuotteita pitäisi käyttää? Miten usein syödä ja niin? Antakaas nyt jooko mitä tahansa vinkkejä tähän, tämä on tärkeää minulle! Ja onko minun edes mitenkään mahdollista saada kesään mennessä vaikkapa 5 kg pysyvästi lisää?
7746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

TÄMÄ ON LAIHDUTUSPALSTA EIKÄ MIKÄÄN LIHOTUSOSASTO.

Yksikertainen neuvo: laske kulutuksesi (liikunnat mukaanlukien), laske syömistesi kalorit ja pidä huoli että ne ylittävät kulutuksen. Jos ei auta, niin tutkimuksiin lääkäriin sillä siinä tapauksessa kyseessä voi olla vaikkapa suolistomato tai aineenvaihduntahäiriö!

-.-'

Äänestä

kai sitten pitäisi tankata enemmän proteiinipitoista ruokaa? et varmaan halua läskiä ympärillesi, vaan lihas olisi tervetullutta? hankipa itsellesi personal trainer, niin saat varmaan asianmukaista ohjausta tilanteessasi. kirjoita ruokapäiväkirjaa ja pidä kirjaa liikuntasuorituksistasi. näytä asiantuntijalle oli se sitten tuo mainitsemani henkilö tai ravitsemusterapeutti.

Äänestä
  • Joo tiiän, ei ehkä oikee palsta tälle asialle, mutta en löytäny parempaakaan.

    Siis lihas tervetullutta joo. Ja sitä tarkoitinkin tässä, vähän huonosti sanoin. Mutta ei nyt pieni määrä läskiäkään olisi pahitteeks.

    Kiitti neuvoista. taidankin joo hakea sitte asiantuntijan apua. Vaikka kyllä toivoin että pystyisi ihan omin avuin tähän juttuun.

    Äänestä

  • Mimiteh kirjoitti:

    Joo tiiän, ei ehkä oikee palsta tälle asialle, mutta en löytäny parempaakaan.

    Siis lihas tervetullutta joo. Ja sitä tarkoitinkin tässä, vähän huonosti sanoin. Mutta ei nyt pieni määrä läskiäkään olisi pahitteeks.

    Kiitti neuvoista. taidankin joo hakea sitte asiantuntijan apua. Vaikka kyllä toivoin että pystyisi ihan omin avuin tähän juttuun.

    heippa sinä! olen täysin samoissa mitoissa kuin sinä ja saman ikäinen myös ja oikeasti voin sanoa älä lihota! olet täydellisissä mitoissa, niinkuin minäkin ;)minä olen myös ollut aina tällainen, no pienikokoinen.
    ja usko pois kyllä niitä kiloja ehtii vielä joskus myöhemmällä iällä tulemaan ja silloin ollaan jo ihan hyiei.

    Äänestä

  • dfgdgrrr kirjoitti:

    En kyllä itse koe olevani mitenkään kovin täydellisissä mitoissa, hankaluuksia tämä pienikokoisuus vaan tuottaa. Vaatteita on vaikeampi löytää ja muutenkin ei pari kiloa pahitteeksi olisi. Ihan vaan että olis vähän lihaa luiden ympärillä :)

    Niin olet varmaan oikeassa että ei ehkä kannattaisi lihottaa, kun muutenkin sitä painoa varmaan tulee vielä myöhemmällä iällä. Mutta kuitenkin nyt meinasin kokeilla jos kesään mennessä saisi edes pari kiloa lisää. kiitti kuitenkin viestistäsi, ihan kiva kuulla että on muitakin samanmittaisia ja vieläpä ikäisiä ihmisiä.

    Äänestä

ja monipuolista liikuntaa mahdollisuuksien mukaan. Karkkia syömällä kiloja ei kannata hankkia.

Äänestä

Ei se tod. ole tervettä, jos kroppa on ihan rasvaton. Ei ne lihakset sitä korvaa. Se on oikeasti tietyssä määrin tarpeellista. Todella laihoilla naisilla on hedelmällisyysongelmia ja muuta naishormonien puutteeseen liittyvää ja luustokin on hauraampi. Eli siis ihan oikeilla jäljillä olet, jos haluat lisää rasvaakin.

Terveellisiä energianlähteitä olis esim. pähkinät ja kasviöljyt. Pähkinöitä tai vaikka pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien sekoituksia jos vetäisit pussin päivässä, saisit tosi paljon kaloreita ja terveellisiä rasvoja. Ja ne on tosi hyviä. Kasviöljyjä voi syödä esim. salaatinkastikkeina ja tietysti kaikessa ruuassa. Urheilijoitten energiapatukat vois kans olla ihan hyviä, mutta ne taitaa olla kalliita.

Sitten jos/kun olet saanut painoa lisää sen verran kuin haluat, kannattaa suunnitella ruokavalio niin, että se ylläpitää painoa, muttei nosta sitä enää, ihan niinkuin laihduttaneet painonhallitsijat tekevät, tai ainakin pitäisi tehdä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mimiteh kirjoitti:

Hei!
Olen 16-vuotias tyttö ja ongelmanani on, että haluaisin kovasti lisää massaa kehoni ympärille. Painan n. 44 kg ja olen 162 cm pitkä. Eli olen siis selvästi alipainoinen. Mutta en voi sille mitään. Syntymästäni asti olen ollut aina pienikokoinen ja hentorakenteinen. En haluaisi olla tällainen, vaan tahtoisin että painaisin vähän enemmän ja sen kautta olisi myös kiva saada edes jotain muotojakin.

Liikuntaa en juurikaan harrasta. Joskus tanssin ja käyn kävelemässä, mutta hirveän rankkoja suorituksia minulla ei ole edes mahdollista tehdä, koska minulla on beetasalpaaja-lääkitys (eli sydämen sykettä alentava lääkitys).

Olen tietenkin yrittänyt kovasti nostaa painoani, mutta en ole onnistunut. Syön mielestäni ihan tarpeeksi paljon. Aamupalan, 2 lämmintä ateriaa, iltapalan ja välipalojakin joskus. Ja syön myös muutaman kerran viikossa karkkia ja muuta epäterveellistä hyvää. Haluaisin niin kovasti kesäksi edes vähän nostettua painoa, että viitsisi olla yleisellä uimarannalla. Kun jotenkin vain hävettää olla tällainen lauta. Ja ihmisiltäkin kuulee usein kommentteja miten pienikokoinen olen ja niin. Ei varmaankaan pahassa mielessä, mutta kuitenkin.

Joten nyt käännyin sitten teidän puoleen, että millaisella ruokavaliolla minun olisi sitten mahdollista lihottaa? Millaisia tuotteita pitäisi käyttää? Miten usein syödä ja niin? Antakaas nyt jooko mitä tahansa vinkkejä tähän, tämä on tärkeää minulle! Ja onko minun edes mitenkään mahdollista saada kesään mennessä vaikkapa 5 kg pysyvästi lisää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu