Lueskelin näitä kirjoituksia ja ajattelin kertoa oman tarinani.
Olemme olleet yhdessä kohta 20 vuotta, meillä on 3 lasta ja asumme uudessa omakotitalossa. Asioiden pitäisi olla hyvin---kai,
Mutta ei ole. Minulla on ns. hyvä mies, ei käy ravintoloissa, ei petä, eikä ole väkivaltainen. Silti olen totaalisen kyllästynyt suhteeseeni, niin seksuaalisesti kuin muutenkin Tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä, kuin valtava asuntolaina ja lapset.
En näe syitä miksi pitäisi erota, mutta mietin sitä kuitenkin päivittäin.
Mieheni riidoissamme vierittää kaikista ongelmista syyn minulle,hän ei muka saa tarpeeksi seksiä ja siksi käyttäytyy hankalasti. ´Mieheni myös vaatii, että minun pitää pukeutua kotona aina seksikkäästi, vaikka vain katsoisin tv.tä,jumppatossut pitäisi olla jalassa, vaikkei aerobicista olisi tietoakaan.Tuntuu, että minun pitäisi olla ilotyttö, ilman maksua. Onko teillä vastaavasta kokemusta. Onko edellämainittu normaalia, vai löytyisikö jostain mies, joka hyväksyisi minut vaikka kollege housut jalassa ja antaisi rakkautta ja huomiota ilman vaatimuksia...Jäänkö suhteeseen vai lähdenkö juoksujalkaa pois..
Olemme olleet yhdessä kohta 20 vuotta, meillä on 3 lasta ja asumme uudessa omakotitalossa. Asioiden pitäisi olla hyvin---kai,
Mutta ei ole. Minulla on ns. hyvä mies, ei käy ravintoloissa, ei petä, eikä ole väkivaltainen. Silti olen totaalisen kyllästynyt suhteeseeni, niin seksuaalisesti kuin muutenkin Tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä, kuin valtava asuntolaina ja lapset.
En näe syitä miksi pitäisi erota, mutta mietin sitä kuitenkin päivittäin.
Mieheni riidoissamme vierittää kaikista ongelmista syyn minulle,hän ei muka saa tarpeeksi seksiä ja siksi käyttäytyy hankalasti. ´Mieheni myös vaatii, että minun pitää pukeutua kotona aina seksikkäästi, vaikka vain katsoisin tv.tä,jumppatossut pitäisi olla jalassa, vaikkei aerobicista olisi tietoakaan.Tuntuu, että minun pitäisi olla ilotyttö, ilman maksua. Onko teillä vastaavasta kokemusta. Onko edellämainittu normaalia, vai löytyisikö jostain mies, joka hyväksyisi minut vaikka kollege housut jalassa ja antaisi rakkautta ja huomiota ilman vaatimuksia...Jäänkö suhteeseen vai lähdenkö juoksujalkaa pois..
Vastaukset 21
Vanhimmat
Miksi ihmeessä haluaisit kulkea collagehousut jalassa...
saa kotonansa haluta pukeutua, miten haluaa?! Koti on se paikka, missä saa relata - työpaikalla yleensä noudatetaan työstä riippuen jotain koodia (oli sitten haalarit tai jakkupuku), joten on se nyt pirunmoista, jos kotonakin on joku sanelemassa "koodeja"..!
Mies haluaa että vaimo olisi äiti, lastenhoitaja, siivooja, pyykkääjä, kokki ja tietysti aina parempi jos huoltaisi vielä auton ja talonmiehen taidotkin jos osaisi.
Kaiken tämän lisäksi sexipommi! Vaimon olisi oltava itse täydellisyys ja hoideltava miehen seksuaalinen kiihottaminenkin seksikkyydellään että mies voi nauttia. Mutta miten on naisen vaatimusten laita, jospa naiset alkaisivat vaatia myös mieheltä. Näine vaatimuksineen mies itse on ???
Mies haluaa että vaimo olisi äiti, lastenhoitaja, siivooja, pyykkääjä, kokki ja tietysti aina parempi jos huoltaisi vielä auton ja talonmiehen taidotkin jos osaisi.
Kaiken tämän lisäksi sexipommi! Vaimon olisi oltava itse täydellisyys ja hoideltava miehen seksuaalinen kiihottaminenkin seksikkyydellään että mies voi nauttia. Mutta miten on naisen vaatimusten laita, jospa naiset alkaisivat vaatia myös mieheltä. Näine vaatimuksineen mies itse on ???
tartte olla mikään ilotyttö kotonas. Kyl sun miehen pitäis hyväksyä sut sellaisena ku sä oot, colleget jalassa ja paplarit päässä. Tai ihan miten vaan.
Ku ulos lähdet, ni tietenki sillo olis hyvä olla ihan ok näkönen, mut kotona voi olla just se mikä on.
Oletko sinä sitä mieltä, että sinulla on hyvä mies, vai onko miehesi iskostanut sen päähäsi?
Minusta on itsestäänselvää, että ihminen ei petä eikä ole väkivaltainen, joten se ei tee ketään hyväksi. Toisaalta hyvä mies voi vallan mainiosti käydä ravintoloissa, eikä se tee hänestä huonoa.
Tuo miehesi vaatimus seksikkäästä pukeutumisesta osoittaa, että miehesi on kaikkea muuta kuin hyvä. Eihän miehesi edes ymmärrä, että elää keskellä perhe-elämää.
Miten on miehesi seksikkyyden laita? Seksi on kahden kauppaa, eikä vaatimuksia voi laittaa vain toiselle. Onko miehesi seksikäs? Tuoksuuko aina hyvältä? Onko sinut huomioonottava hyvä seuramies? Asettaako sinut itsensä edelle kun tiukka paikka tulee?
En uskalla neuvoa, miten toisten pitäisi elämänsä elää, mutta itse olen jättänyt juuri sellaisen NIIN SANOTUN hyvän miehen, eikä ex-mieheni voi ymmärtää, että niin täydellisen miehen voi jättää.
Ex-mieheeni pätee vitsi kasvamisesta, joka meni jotenkin niin, että "olin ennen itserakas, enkä osannut edes ajatella, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin minä itse ja minun asiani. olin suorastaan täydellinen. Sitten pääsin hoitoon ja pitkän terapian jälkeen minusta on tullut aivan ainutlaatuisen upea ja ihana ihminen."
Miehellesi voisit ehdottaa keskustelunaiheeksi esimerkiksi sitä, miksi joku hyvännäköinen mies/nainen ei sytytä millään ja viimeistään kun se avaa suunsa, menee maku kokonaan. Miksi taas jonkun mitättömän näköisen ihmisen vierellä voi syttyä kahdessa sekunnissa?
Avioliitto on joskus tylsää, mutta sekin voi olla ohimenevää.
samanlaisessa jamassa elelen itse ; liittoa takana viitisen toista vuotta, pari ipanaa, pankin omistama okt. Mies myös nk hyvä mies... Mutta silti tökkii ja pahasti!
Totta, perusasiat ovat kunnossa: on työ, perhe, talo, ja terveyttäkin piisaa... Silti tuntuu olevan jotain pielessä. Miehelle olen äiti, sisäkkö, kuljetusjärjestelijä, terapeutti... Tarpeen mukaan. Mitä saan itse? Suht vaativan työn päälle kotityöt, lisäksi tuntuu siltä, että perheessä on kolme lasta kahden sijaan. Toisen avuttomuus on jokseenkin ärsyttävää. Ja jollen ole järjestämässä asioita hänen puolestaan, kuulen olevani välinpitämätön bitch... Hienoa!
No, kaipa olen itse tilanteeni aiheuttanut - osoittamalla kiintymystäni mm huolenpidolla, ja nyt, kun takki on tyhjä, kaikki kaatuu takaisin päälleni. Joskus sitä vaan kaipaisi vierelleen miestä, johon voisi tukeutua... Jolle saisi olla toisinaan heikko nainen ja joka puristaisi huonona päivänä kainaloonsa lämpimään... No, jokainen on oman onnensa seppä - ehkä pitää alkaa takoa tästä raudasta enemmän mielensä mukaista, mitä sitten tarkoittaakin...
Kiitos teidän kirjoituksista/kokemusksista. Olen itsekin samassa jamassa. Jättämässä mieheni, mutta en tiedä koska, olen niin kyllästynyt että.Meillä kolme lasta, mies ei tee mitään muuta kuin katsoo teevettä. Ollaan vaan kämppiksiä..yhdistää vain lapset enää. Ei rakkauttta, ei kunnioitusta eikä kannustusta puolin ei toisin...Mulle tosi raastavaa, yritän hoitaa kodin ja lapset.Ihmettelen, miksi olen mennyt avioon tollasen kanssa ja mies itsekin ihmettelee välillä. Meillä on sanallista henkistä väkivaltaa paljon...ollut jo kauan.IHmettelee myös miksi olen aina pahalla päällä....no, yli 39 asteen kuumeessakaan en saanut levätä edes, piti raataa.....Voiko yhteiseen asuntoon jäädä asumaan lasten kanssa avioerossa, koska mulla enempi maksettu siitä, vaikka verotuksellisesti se on puoliksi 50/50?
Avioehdonhan voi tehdä vielä kun ero ei ole vireillä eikö???Minä olen todella tosi onneton....parempi yksin kui huonossa suhteessa....mies ei osaa edes keskustella...anteeksi valitus, mutta se auttoi.Kiitos teille.
Onko teitä muitakin? Me ollaan oltu yhdessä myös kohta parikymmentä vuotta ja lapsia on, työt ok jne. Mutta ei enää mitään yhteistä. Lapsista puhutaan, siinä se. Joka viikonloppu mies juo pe ja la ja silloin on halukas juttelemaan vaikka mitä, mutta mua ei silloin kiinnosta, koska en itse (enää) juo. Seksiä ei ole. Kaikki on niin kyllästyttävää!!!! Olen koittanut puhua asiasta, mutta sekään ei auta. Mies joko ei suostu puhumaan mitään tai lupaa jotain , joka ei pidä. Mihinkään parisuhdeterapiaan mies ei missä nimessä halua lähteä.
En edes kuvittele löytäväni mitään prinssiä elämääni. Olisin tyytyväinen nykyiseen mieheen, kunhan vaan jotain eloa ja iloa voisi yhdessä olla.
Myönnän, etten jaksa itsekään enää yrittää. Ollaan vaan ja kärsitään, ainakin itse teen niin. Olen miettinyt, että voiko edes erota, kun ei ole väkivaltaa/pettämistä/ilkeyttä/ns. isoja ongelmia. On vain tämä kyllästyminen ja onneton hiljainen tila. Tä
Tuttuja tilanteita mulle ylläolevat. Mies sitten tämän lopuksi päätti elää kaksoiselämään ½ vuotta jonka jälkeen hain eroa.
Voi olla, että tästä paistaa katkeruus läpi, mutta sanon suoraan, että LAKATKAA HUOLEHTIMASTA näistä miehistänne. Miehet tekevät naiselle kaiken sen, minkä naiset antavat heidän tehdä. Asettakaa vaatimuksia. Olkaa itsekkäitä.
Suurin syy ainakin meillä on ollut puhumattomuus. Sitä kun ei olla ajatustenlukijoita. Pitäis rohkaistua nostamaan kissa pöydälle ennen kuin asiat ajautuvat tosi pahaan jamaan. Itse olen yrittänyt saada vaimoani ennen aviokriisiämme saamaan suunsa auki tietääkseni, mistä tossu puristaa. Vaan jostakin syystä ei sanainen arkku ole auennut ennen kuin vasta viime aikoina. Nyt ollaan niin pitkällä kriisissämme, ettei tahdo vaimolla enää usko riittää ajatella yhteistä tietä eteenpäin. On hypätty ulkopuolisella puhumassa vaan ei pessimismiin tahdo löytyä lääkettä vaikkakin sanoo, ettei ole tehnyt vielä lopullista päätöstä.
Ei meidänkään ongelmia ratko kukaan muu kuin me itse eikä meidän tulevaisuuttakaan rakenna kukaan muu kuin me itse. Mitä pidemmälle ongelmat päästetään, sen syvemmällä suossa rämmitään. Suu auki, mielipiteet ja toiveet esille ja 110 % lasissa kokeilemaan. Mielestäni aina kannattaa yrittää, vaikkei sitten lopputulos olisikaan toivottu.
Mielenkiintoista huomata että "kohtalotovereita" on maa pullollaan. Olen synnyttänyt 2 ihanaa lasta mutta kumma kyllä huollan kolmea... Mies matkustaa paljon työkseen ja kotiin tullessaan talon pitää olla puhdas, lasten iloisia, ruuan pöydässä ja vaimo valmiina kaikkeen. Mies käyttäytyy kuin yhteinen koti olisi hotelli ja minä sen kaikkeen ehtivä henkilökunta! Ihan sama jos viikon aikana lapset ovat olleet kipeinä, vaimo käy töissä ja opiskelee, hoitaa kaikki taloon liittyvät ongelmat (hankkii korjaajat kun ei tule lämmintä vettä ja sitten vielä mies huokaisee syvään kun näkee asiasta LASKUN), hankkii miehen sukulaiselle synttärilahjan jne jne. Lista on loputon. Ja kuulenko koskaan kiitosta? Kuulenko koskaan että hienosti hoidettu? Joskus olisi kiva kuulla että olen ollut reipas ja tukkakin on nätisti. Sitten mies vielä ihmettelee miksei seksi maistu? (Varsinkin kun miehen käsitys esileikistä on että käsi hiippii peiton alta tissille, puristaa kaksi kertaa ja sen jälkeen suuntaa jalkoväliin. Todella mahtaavaa...)I
Ihmettelen itsekin miksi viitsin itseäni kiusata kun mies ei halua keskustella ja suuttuu heti jos yritän edes varovasti vihjaista tyytymättömyyttäni. Tiedän pärjääväni ilman miestä -olenhan jo kaikki viikot yksin. Taloudellinen ahdinko eron yhteydessä kuitenkin pelottaa.
Parisuhdeasioitahan ei opeteta missään koulussa. Onneksi on eroseminaari, jossa saa työkalut parisuhteen tarkasteluun ja rakentaakseen paremman suhteen. Monet osallistujat ovat sitä mieltä, että seminaari pitäisi käydä ennen 1. parisuhteeseen ryhtymistä, niin antoisa se on. Eroseminaarista on apua parisuhteelle, vaikkei pari eroaisikaan. Vanhaan toimimattomaan suhteeseen ei kannata jäädä, omalla toiminnalla voi vaikuttaa vanhaan toimimattomaan parisuhteeseen positiivisesti tai sitten erota. Voimavarat saat vertaistuesta ja seminaarista. Lisätietoja www.fisher.fi
Itse eroa halusin. Olen ollut juuri kuvailemanne mies. Lapsia, pyydetty perheneuvotteluihin joihin lähteminen tuntui täysin turhalta. Kyllähän aikuisten ihmisten itse pitäisi asiansa osata hoitaa. No monta kertaa on yritetty ja aina karahtaa samoihin juttuihin. Nyt kun ero on tulossa minun aloitteestani, onkin alkanut tuntua tosi pahalta. Mähän olen menettämässä aivan kaiken mistä olen aina haaveillut ja mikä on todella upeaa jos toimii. Jos nyt miettii, niin vikaahan on molemmissa. Mutta mikä ihme siinä riitatilanteessa ajaa siihen samaan asemasotaan, eikä kumpikaan suostu yhtään antamaan periksi tai järkevästi neuvottelemaan asioista. Seksikin kävi vähäiseksi ja se näin miehenä kyllä ahdistaa ja saa ajattelemaan että nyt on kyllä joku toinen kuvioissa. Vaikka olisin ehkä omalla käytökselläni aiheuttanut tilanteen. Siinä kun on ensin koko sukukin käsitelty esileikiksi. Vaikka nää asiat järjellä ajatellen tiedostan, mikä helvetti ne siinä suhteessa sitten hämärtää.
Niin, mikä kumma tässä oikein on, kun ei yhteiseloa millään saa normaaliksi.
En tajua omaa miestäni siinäkään suhteessa, että se ei millään halua minnekään terapiaan/kursseille tmv. (emme muuten asu Hkissä, joten eroseminaari ei sopisi) ja selkeästi on tyytymätön/onneton. Silti ei halua puhua ongelmista tai siitä miten saisimme suhteen kuntoon. Hän täysin kieltäytyy tai sanoo, ettei nyt ole sopiva aika. Sitä sopivaa aikaa ei tule koskaan. Oon odottanut pitkään ja kysellyt silloin tällöin.
Kuitenkin joskus sopivassa tilanteessa se saattaa esim. suunnitella jotain kauas kantavaa remonttia meille. Tämmöinen saa mut ihan hämäännyksiin. Kuvitteleeko se tosiaan, että oon ihan huvikseni koittanut puhua, ettei kaikki ole kunnossa, että olen (ja sekin on) onneton, että jotain pitäis tehdä? Kuvitteleeko tosiaan viettävänsä loppuelämänsä tämmöisessä hiljaisessa vitutuksessa? Vai haluaako vain, että joku muu kuin se tekee päätöksen? Vai olenko itse onneton turhasta, enkö tajua, että tämmöistä sen pitääkin olla ja se on ihan tavallista? Teenkö kärpäsestä härkästä?
Ite olen ajatellut ihan samaa. Onko vika minussa. Olenko liian vaativa. Pitäisikö vain olla ja möllöttää...koska asiat kuitenkin on hyvin, noin niinkuin muuten. Juuri eilen mietin, että mitä sitten kun lapset muuttaa pois kotoa? Muutamien vuosien päästä se on edessä. Siinä sitten asutaan yhessä ilman mitään yhteistä elämää, niinkuin kavereina. Apua, karmaseva ajatus.. Tää tilanne ahdistaa mua niin, etten tiedä itkeäkö vai nauraa, olen erakoitunut harrastuksista, ystävistä ja elämästä. Työ on pelastuksesni. Vapaina viikonloppuina iltaisin jaksan kotona muutaman olutpullon jälkeen ja tiedän että se on vaarallinen tie. Haluan olla taas nainen, tuntea ja kokea... Jo lasten takia haluaisin löytää jonkin ratkaisun. Mut niinku moni on kertonut pois lähteminenkin pelottaa. Tiedän et pärjäisin yksin, mutta entä lapset ja se taloudellinen tilanne. En haluaisi kasvattaa erotilastoja, mutta tukehdun tähän avioliittoon.... Pahin on se, et mies ei ymmärrä meillä ongelmia olevankaan, pitää tätä kai jonain 40:n kriisinä ja voihan se sitä ollaki....
Kiitos kaikista viesteistänne, niistä on ollu paljon apua, en olekaan ainut...
ajattelit, että jos seksi vähenee, niin vaimollasi on joku toinen? Kuinka voit olla noin tyhmä? Minulla oli sama tilanne miehen kanssa. Se ei koskaan käsittänyt, että seksi vähenee, kun toinen ei tunne itseään naiseksi. Hänhän on sinulle ollut siivooja, äiti ja kaikkien lasten huoltaja. Kyllä se seksihalut tappaa. Voi kuinka surullisen elämän olet tainnut saada aikaiseksi. Itsellesi ja hänelle.
Katso peiliin, kasva aikuiseksi. Äläkä ainakaan toista samoja virheitä uudessa ihmissuhteessa. Vanhaan et taida päästä takaisin, vaikka joskus haluaisitkin!
Luonnollisesti elämässä pitää olla sisältöä ja mielekkyyttä. Mitä ne kullekin on, on yksilöasia.
Nuorena voi elämänsisältö olla perheen perustaminen ja pyörittäminen, uran luominen, koulutus. Niitä kestää yleensä sen max 20 vuotta. Sitten on ura luotu ja kulkee rutiininomaisessa uomassa. Lapsista on tullut nuoria aikuisia, ja itsenäistyvät yksitellen. Siinä loppuu sen perheen pyörittäminen.
Elämä muuttuu kahden aikuisen yhteisasumiseksi ja työnteoksi. Yhteiset haasteet ovat loppu - jollei niitä tule lisää, mikä edellyttää yhteisiä intressejä ja hyvää kumppanuutta. Monilla lapsiperheen pyörittämisen keskelläkin on ollut omia harrastuksia. Niiden merkitys lasten lähtiessä saattaa korostua, mikä osaltaan ajaa puolisoita erilleen.
Aiemmin kumpikin on tehnyt kompromisseja yhteisen hyvän eteen. Nelikymppisenä tuossa elämäntilanteessa voi alkaa jo kaivata oikeutta pitää päänsä. Sitä huomaa yhdessä jos toisessakin asiassa olevansa jostain syystä eri linjoilla puolison kanssa. Ehkäpä asioita pohtiva ei enää löydä mitään syytä jatkaa yhteiselämää, koska "ollaan kasvettu erillemme".
Sellaista sattuu. Elämä vie. Miksi väkisin pitäisi jatkaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa yhteiselämä parhaimmillaan on riidaton, mutta mykkä päivä?
Vaikka tähän ratkaisuun päätyisikin on syytä muistaa että ehkäpä puoliso ei ole lainkaan samoilla linjoilla. Siksipä asia kannattaa ottaa puheeksi varovaisesti. Ehkä asialle on vielä jotain tehtävissä. Tai ehkä ei ole. Kuitenkaan sitä ei voi ratkaista ilman yhteisiä keskusteluja mielipiteistä, tunteista, haaveista ja tyytyväisyydestä elämään. Kun lapset lähtee maailmalle voi olla edessä se mitä 20 vuotta odottanut: yltiöpäisten haaveiden toteuttaminen joka ei onnistu silloin kun on vastuuta lapsista. Se voi olla työpaikan dramaattinen vaihtaminen, toiselle paikkakunnalle tai epäsäännölliseen päivään, yrittäjyyteen, maailmanympärysmatka, muutto ulkomaille, tai muutto ylipäätään ympäristöön jonne lapsia ei olisi voinut viedä syystä tai toisesta, tai puoliso ei ole halunnut. Puhumisella voi saada puolisolta yllättävää vastakaikua: "olen ajatellut ihan samaa".
Elämä on lyhyt. Miksi aikuinen ihminen ei toteuttaisi haaveitaan eläessään. Haudasta on vaikea katua. Ehkä puolisosta on muutoskumppaniksi tai ehkä ei. Puhumisella siitä selviää. Jos keskustelut ja puhumiset kääntyvät vain riitelyksi, kertonee sekin jotain.
Nelikymppisellä on vielä sen verran elämää edessään, että muutoksiin sopeutuminen on mahdollista. On kaikki mahdollisuudet aloittaa "uusi 20-vuotinen taival" yksin, tai kenties kohdaten jonkun uuden kumppanin. Lapsiaan ei kuitenkaan menetä. He elävät aikuisina omaa elämänsä, vaikka olette aina olemassa toisillenne.
Heipä hei. Lähetin äsken jo viestin, mutta katosikohan se bitti taivaaseen. Kiitos viesteistänne, niistä on ollut paljon apua. Meillä sama patti tilanne jatkuu. Olen miettinyt olenko liian vaativa. pitäisikö vaan tyytyä siihen mitä on, jo lastenkin takia. Eilen mietin, mitä sitten kun lapset muuttaa pois. Siinä sitten istutaan kavereina suuressa omakotitalossa, ilman mitään yhteistä. Apua karmaseva ajatus. Olen erakoitunut omasta elämästä, ystävistä ja harrastuksista.Työ on ainut pelastukseni.Vapaina viikonloppuina iltaisin jaksan müutaman olutpullon avulla...vaarallinen tie tiedän. Haluan takaisin elämäni, tunteeni...Silti pelkään lähteä. Tiedän että pärjään, mutta entä lapset ja taloudellinen tilanne, saatikka sukulaiset.He ovat aina pitäneet meitä unelma parina, joten kauhistus jos eroaisimme.
Joku kysyi, onko mieheni itse hyvän näköinen. No ei, olisi ihan ok, jos huolehtisi ulkonäöstään. Hänelle on kuitenkin sama miltä itse näyttää.
Argh, tukehdun tähän tilanteeseen....
Pahinta on, että mieheni ei meillä näe mitään ongelmia olevankaan, pitää tätä kai 40:n kriisinä. Voihan se sitä ollaki en tiiä, mut silti.....
Sori, nyt tuli kaks viestii, mut tulipahan sisältä selväks. Niinku huomaatte, en o mikään tekniikan ihmelaps...niinku mieheni
Kuvitteletko elämäsi muuttuvan värikkäämmäksi ja iloiseksi jos häivyt kodistasi?
Nelikymppinen, eronnut lökäreissä viihtyvä harmaavarpunen ei taida olla kovin vauhdikkaiden kaverien toivekumppani?
Ei edes miehesi, jonka mielestä olet pihtari, mikä tietysti oletkin koska olet sukupuolielämään lopen kyllästynyt.
Miehelläsi on normaalit tarpeet, ja jos ei tänään "saa", niin hän on huomennakin puutteessa. Ja ylihuomenna.
Ehkä sinun olisi todellakin parasta antaa miehelle vapaus ja lähteä etsimään uutta rakkautta ilman seksiä ja muita miehen kummallisia mielihaluja?