Axl Rose. Itseasiassa todella lahjakas säveltäjä/sanoittaja. Laulutaitojen kanssa ehkä hieman niin ja näin mutta ääni on kuitekin omaleimainen. Esiintyminen ei ole ikinä ollut mitään teeskentelyä.
Ei se bändi olisi todellakaan ollut mitään ilman Axlia. Slash on vaan yli-egoistinen kitaristi eikä sen enempää. Axl on oikeasti lahjakas.
Aliarvostetuin rockmuusikko
14
1169
Vastaukset
- Hurriganes_Fan_72
Jaa'a, onkohan asia nyt ihan noinkaan. Mitä uutta toi Axl Rose tai GNR rockiin? Vastaus on että ei yhtikäs mitään. Yhtye oli hyvä, mutta eivät he mitään uutta tai ennen näkemätöntä tuoneet rock musiikkiin. Ja silti miestä ja gunnareita ylistetään nykyisin teini-ikäisten ja muiden keskuudessa lähes Jumalaksi.
Tässä hiukan listaa yhtyeistä ja artisteista, jotka ovat oikeasti aliarvostettuja, sillä nämä kaikki ovat omana aikanaan luoneet uutta ja vieneet rockia eteenpäin, mutta silti eivät ole Rock and Roll Hall of Famessa ja muissa paikoissa maasta taivaaseen ylistettyjä, vaan pikemminkin syrjittyjä.
The Animals, Ten Years After, UFO, Iron Butterfly, Rory Gallagher, Blue Cheer, Cactus, Captain Beefheart, Alice Cooper, Neil Young, Johnny Winter, Love ja Free esimerkiksi toimivat loistavina esimerkkeinä ihan oikeasti aliarvostetuista muusikoista. Nämä yhtyeet ja artistit kuuluvat samaan sakkiin The Beatlesin, Rollareitten, Zeppelinin, Elviksen, Bob Dylanin, Pink Floydin ja muiden suuruuksien seuraan, mutta heitä ei vain osata arvostaa tarpeeksi.- uskotaan..
mutta jos puhutaan nyt tosta g'nr:stä niin ootko sä koskaan kuunnellu vaikka use your illusion -levyjä ja kuunnellu/lukenu biisien sanoja? ei ne ole ollenkaan huonoja biisejä. axl kirjotti biisit izzyn kanssa. monet niistä ihan yksin axlin käsialaa.
- Hurriganes_Fan_72
uskotaan.. kirjoitti:

Gunnareista ihan riittävästi. Vinyylinä löytyy Appetite sekä molemmat Use Your Illusionit ja myös Uzi Suicide. Ihan kelpo kamaahan tuo bändi tekee enkä missään vaiheessa heitä huonoksi väittänytkään. Mutta eivät he silti mitään uutta kehittäneet silloin aikoinaan kun suosioon nousivat.
- Hurriganes_Fan_72
Hurriganes_Fan_72 kirjoitti:

Siis tarkoitin tietysti Live Like a Suicide EP:tä enkä Uzi Suicide.
- niin....
Hurriganes_Fan_72 kirjoitti:
Gunnareista ihan riittävästi. Vinyylinä löytyy Appetite sekä molemmat Use Your Illusionit ja myös Uzi Suicide. Ihan kelpo kamaahan tuo bändi tekee enkä missään vaiheessa heitä huonoksi väittänytkään. Mutta eivät he silti mitään uutta kehittäneet silloin aikoinaan kun suosioon nousivat.
mutta onko sillä aina niin hirveästi väliä? jos ajatellaan sitä sen ajan rocksceneä niin nostasin tän bändin ihan kokonaan ulos siitä. jos verrataan vaikka toiseen megaluokan stadionorkesteriin nimeltä bon jovi. nehän tekee ihan samantyylisellä kaavalla aina samoja hittejä. bändissä itsessään ei oikeastaan ole mitään. mötley crüe oli tietysti aito tapaus, aidompi kun gnr mutta ne ei koskaan saaneet sitä hommaansa pelittämään täysillä. julkasivat vaan aina jonkun kiekon joka oli sitä keskinkertasta huttua.
joo nuo artistit/bändit mitä mainitsit on itsellekin suurin osa tuttuja ja paljon itsekin siis kuuntelen bändejä 60 ja 70-luvuilta. mua ei kuitenkaan välttämättä kiinnosta hirveästi se mitä joku kriitikko sanoo siitä mikä on ollut vaikuttava yhtye ja siksi huomionarvoinen. selvähän se että guns n roses oli 80-luvun ehkä ensimmäinen "idols" :) kokoonpano jossa levy-yhtiöt oli alusta lähtien mukana täysillä läjäämässä rockin kaikkien aikojen superbändiä. mutta se ei minua kiinnosta, mun mielestä axl vaan oikeasti osasi tehdä hyviä biisejä ja sanoituksia. kun gnr luokitellaan 80-luvun hard rock gategoriaan, tämä asia jää vähän niinkuin ilman huomiota. - mitäs
Hurriganes_Fan_72 kirjoitti:
Gunnareista ihan riittävästi. Vinyylinä löytyy Appetite sekä molemmat Use Your Illusionit ja myös Uzi Suicide. Ihan kelpo kamaahan tuo bändi tekee enkä missään vaiheessa heitä huonoksi väittänytkään. Mutta eivät he silti mitään uutta kehittäneet silloin aikoinaan kun suosioon nousivat.
hurriganes uutta toi kehiin?
hyvä bändi sekin oli, ei siinä mitään. - Hurriganes_Fan_72
mitäs kirjoitti:
hurriganes uutta toi kehiin?
hyvä bändi sekin oli, ei siinä mitään.että toi jotain uutta. Vähän sama juttu Ganesissa kuin Gunnareissa. Molemmat hyviä, mutta eivät he mitään mullistavaa uutta tuoneet rockiin. Ganes nyt Suomen mittapuulla on merkittävä, mutta ei maailman.
- Hurriganes_Fan_72
niin.... kirjoitti:
mutta onko sillä aina niin hirveästi väliä? jos ajatellaan sitä sen ajan rocksceneä niin nostasin tän bändin ihan kokonaan ulos siitä. jos verrataan vaikka toiseen megaluokan stadionorkesteriin nimeltä bon jovi. nehän tekee ihan samantyylisellä kaavalla aina samoja hittejä. bändissä itsessään ei oikeastaan ole mitään. mötley crüe oli tietysti aito tapaus, aidompi kun gnr mutta ne ei koskaan saaneet sitä hommaansa pelittämään täysillä. julkasivat vaan aina jonkun kiekon joka oli sitä keskinkertasta huttua.
joo nuo artistit/bändit mitä mainitsit on itsellekin suurin osa tuttuja ja paljon itsekin siis kuuntelen bändejä 60 ja 70-luvuilta. mua ei kuitenkaan välttämättä kiinnosta hirveästi se mitä joku kriitikko sanoo siitä mikä on ollut vaikuttava yhtye ja siksi huomionarvoinen. selvähän se että guns n roses oli 80-luvun ehkä ensimmäinen "idols" :) kokoonpano jossa levy-yhtiöt oli alusta lähtien mukana täysillä läjäämässä rockin kaikkien aikojen superbändiä. mutta se ei minua kiinnosta, mun mielestä axl vaan oikeasti osasi tehdä hyviä biisejä ja sanoituksia. kun gnr luokitellaan 80-luvun hard rock gategoriaan, tämä asia jää vähän niinkuin ilman huomiota.Mitä tulee mötiköihin, niin hehän olivat vain yksi tukka-bändi muiden joukossa.
- Retkuilija
Crazy world of Arthur Brownin ja Frijid Pinkin.
- ögögögögög
uskotaan.. kirjoitti:
mutta jos puhutaan nyt tosta g'nr:stä niin ootko sä koskaan kuunnellu vaikka use your illusion -levyjä ja kuunnellu/lukenu biisien sanoja? ei ne ole ollenkaan huonoja biisejä. axl kirjotti biisit izzyn kanssa. monet niistä ihan yksin axlin käsialaa.
On eri asia tuoda musiikkiin jotain MUSIIKILLISESTI uutta tai SANOITUKSELLISESTI uutta. Jos totta puhutaan, sanoitukset ovat suurimmalle osalle ei-englanninkielisestä yleisöstä täysin yhdentekeviä.
Monet GnR-piiseistä ovat ihan hyviä, mutta juuri ruusu-Akselin ääni pilaa kaiken. Kyllähän sitä voi kuunnella, mutta pilalla mikä pilalla.
November Rain on oikeasti hyvä piisi. - sanoitukset olleet
ögögögögög kirjoitti:
On eri asia tuoda musiikkiin jotain MUSIIKILLISESTI uutta tai SANOITUKSELLISESTI uutta. Jos totta puhutaan, sanoitukset ovat suurimmalle osalle ei-englanninkielisestä yleisöstä täysin yhdentekeviä.
Monet GnR-piiseistä ovat ihan hyviä, mutta juuri ruusu-Akselin ääni pilaa kaiken. Kyllähän sitä voi kuunnella, mutta pilalla mikä pilalla.
November Rain on oikeasti hyvä piisi.ikinä minulle yhdentekeviä? miksi edes kuunnella jotain, jos et tiedä mitä siinä lauletaan?
- Chicago Transit Authority
http://www.youtube.com/watch?v=YaWtMyUsk9A&feature=related
.....terry kath....vainaa...
alkuperäisen Chicagon kitaristi, josta Jimi Hendrix sanoi että on hänen esikuvansa!!!! - Retkuilija
todella meneviä ja nerokkaita biisejä!
- 458742
Terry kath. John kray. Randy california. 70-luvun chicago 1969-1974
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739