Mä en enää jaksa. Mulla on tosi pieni suku, mummi, isä ja pikkusisko. Ja nekin taidan olla menettämässä kun oon liian "erilainen" tähän meidän hienoon sukuun jossa vain maine ja mammona on sitä jotain. Mua on aina tallottu maanrakoon, siis lapsesta saakka, ja nyt alkaa mennä hermo tähän pelleilyyn!!!!! Mun oma äiti kuoli kun olin 3-vuotias ja isä löysi uuden naisystävän joka sitten muuttikin meille asumaan oman tyttärensä kanssa. Siitä paivästä alkoi mun helvetti. Mä olin aina se paha. Jos hänen tyttärelleen sattui jotain, se oli automaattisesti mun vika. Tein mä mitä vaan, mua haukuttiin ilkeäksi, omahyväiseksi, itsekkääksi, pihiksi, tyytymättömäksi, kiittämättömäksi... Mulla ei ole lapsuudesta mitään positiivisia muistikuvia. Mun itsetunto on täysin nolla. no, kun olin 17v, mun isä eros siitä naisesta, ONNEKS! mut silti en oo päässy siitä ite eroon vieläkään, vaikka erosta on nyt 7 vuotta, koska mun täytyy mielistellä sitä enkä uskalla olla eri mieltä mistään. Mun isä tais olla sokee, kun ei nähny mitään, miten mä kärsin siinä perheessä. Tää sisarpuoli ja mun biologinen sisko, ne oli aina niitä "kunnon" lapsia. Siltä musta ainakin tuntuu, kun niitä aina kehuttiin ja palkittiin. Mulla ei ollu ikinä edes lomaa, kun kaikki koulun lomat jouduin nysvää himassa pikkusiskoja hoitaen ja ruokaa laittaen, vaikka ne ei oo kun 2v mua nuorempii. perkele. Joo, ja sit mein isi löys taas uuden naikkosen. se olikin ihan mukava ja ne seukkas 5 vuotta kunnes ihanainen isäni vaan lemppas sen. Ja syy oli se, ettei isi halunnut naimisiin. Ja niinpä hän siirtyikin taas uuteen suhteeseen. Nyt on sitten kuvioissa sellainen megadiivailija, joka vaan arvostelee mun ulkonäköä, mun tapaa kasvattaa omia lapsiani, mun tapaa elää. Kun mähän en siis ole mitään, kun olen kahden lapsen 2v ja 1,5kk, kanssa kotona eikä mulla ole vielä ammattia kun koulut on jäänyt kesken lasten tulon takii. Itellään hänellä on niinkin hieno ammatti kun lentoemo, ja voi että kun mun isä on ylpee, nythän pääsee matkustaa ympäri maailmaa ja mikä parasta, puoli ilmaiseksi! Tossa eräänä päivänä hän soitti mulle ja kertoi mennensä naimisiin. Joo, eikä se mitään, he meinaa ruveta tekemään vielä lapsia. EI helvetti! Mä laitoin hänelle viestin, jossa kerroin miten tämä hänen naikkosensa mua arvostelee ja kysyin että onko hän nyt aivan varma asiasta, kun tämän edellisenkin naisen heitti pihalle siksi ettei halunnu mennä naimisiin. Ja siitähän sitten sota syttyi. Niin ilkeitä ja alentavia viestejä lähetti mulle, etten oo pitänyt mitään yhteyttä häneen sen jälkeen! Enkä pidäkkään enneks kuuluu anteeks pyyntöö. Vaikka tiedänkin ettei se tuu multa koskaan anteeks pyytämään, sillä on meinaa sellanen periaate, että hän on aina oikeassá, eikä oo ennenkään pyytäny vaiks olis ollu aihetta. Se oon aina saanu olla minä, ketä joutuu nöyristelee jos haluu et välit olis edes jonkinlaiset... No, kerroinpa sitten mummille (eli isän äidille) tästä tilanteesta ja siitä, miltä musta tuntuu. Ja pitihän se arvata, ihan samaa tekstiä kun faijan suusta! Mussahan se kaikki vika on! Voi helvetti! Käski mun mennä vaan vähän kävelylle ni ei harmita niin paljoo. Ei sekään tajunnu siis yhtään mitään! Ja sisko on kans sellanen perseennuolija, ettei se haluu olla riidois ni mielistellään ennemmin! Mä oon vaiennu joka asiasta yli 20 vuotta ja nyt alkaa pikkasen keittää yli!!! Nii, ja se mun rakas isukki, ku meinaa viel tehä lapsia, pitäis nyt ensi yhteyttä omiin lapsenlapsiinsa! Ja aina kun raha on ollu hänelle niin tärkeitä ja lapset vaan riesoja rahan tuhlareita, ni ei pysty ymmärtää!!!!!!! Täytyy varmaan vaan muuttaa toiseen kaupunkii ja toivottaa hyvää loppuelämää! Perkele!!!!!
MUSTA LAMMAS
pää hajoo..
41168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Laitan tässä vähän ilmaa tekstiisi, että muutkin jaksaisivat lukea sen.
Mä en enää jaksa. Mulla on tosi pieni suku, mummi, isä ja pikkusisko. Ja nekin taidan olla menettämässä kun oon liian "erilainen" tähän meidän hienoon sukuun jossa vain maine ja mammona on sitä jotain.
Mua on aina tallottu maanrakoon, siis lapsesta saakka, ja nyt alkaa mennä hermo tähän pelleilyyn!
Mun oma äiti kuoli kun olin 3-vuotias ja isä löysi uuden naisystävän joka sitten muuttikin meille asumaan oman tyttärensä kanssa.
Siitä paivästä alkoi mun helvetti. Mä olin aina se paha. Jos hänen tyttärelleen sattui jotain, se oli automaattisesti mun vika. Tein mä mitä vaan, mua haukuttiin ilkeäksi, omahyväiseksi, itsekkääksi, pihiksi, tyytymättömäksi, kiittämättömäksi...
Mulla ei ole lapsuudesta mitään positiivisia muistikuvia. Mun itsetunto on täysin nolla. no, kun olin 17v, mun isä eros siitä naisesta, ONNEKS! mut silti en oo päässy siitä ite eroon vieläkään, vaikka erosta on nyt 7 vuotta, koska mun täytyy mielistellä sitä enkä uskalla olla eri mieltä mistään. Mun isä tais olla sokee, kun ei nähny mitään, miten mä kärsin siinä perheessä.
Tää sisarpuoli ja mun biologinen sisko, ne oli aina niitä "kunnon" lapsia. Siltä musta ainakin tuntuu, kun niitä aina kehuttiin ja palkittiin. Mulla ei ollu ikinä edes lomaa, kun kaikki koulun lomat jouduin nysvää himassa pikkusiskoja hoitaen ja ruokaa laittaen, vaikka ne ei oo kun 2v mua nuorempii. perkele.
Joo, ja sit mein isi löys taas uuden naikkosen. se olikin ihan mukava ja ne seukkas 5 vuotta kunnes ihanainen isäni vaan lemppas sen. Ja syy oli se, ettei isi halunnut naimisiin. Ja niinpä hän siirtyikin taas uuteen suhteeseen.
Nyt on sitten kuvioissa sellainen megadiivailija, joka vaan arvostelee mun ulkonäköä, mun tapaa kasvattaa omia lapsiani, mun tapaa elää. Kun mähän en siis ole mitään, kun olen kahden lapsen 2v ja 1,5kk, kanssa kotona eikä mulla ole vielä ammattia kun koulut on jäänyt kesken lasten tulon takii.
Itellään hänellä on niinkin hieno ammatti kun lentoemo, ja voi että kun mun isä on ylpee, nythän pääsee matkustaa ympäri maailmaa ja mikä parasta, puoli ilmaiseksi!
Tossa eräänä päivänä hän soitti mulle ja kertoi mennensä naimisiin. Joo, eikä se mitään, he meinaa ruveta tekemään vielä lapsia. EI helvetti!
Mä laitoin hänelle viestin, jossa kerroin miten tämä hänen naikkosensa mua arvostelee ja kysyin että onko hän nyt aivan varma asiasta, kun tämän edellisenkin naisen heitti pihalle siksi ettei halunnu mennä naimisiin.
Ja siitähän sitten sota syttyi. Niin ilkeitä ja alentavia viestejä lähetti mulle, etten oo pitänyt mitään yhteyttä häneen sen jälkeen! Enkä pidäkkään enneks kuuluu anteeks pyyntöö.
Vaikka tiedänkin ettei se tuu multa koskaan anteeks pyytämään, sillä on meinaa sellanen periaate, että hän on aina oikeassá, eikä oo ennenkään pyytäny vaiks olis ollu aihetta. Se oon aina saanu olla minä, ketä joutuu nöyristelee jos haluu et välit olis edes jonkinlaiset...
No, kerroinpa sitten mummille (eli isän äidille) tästä tilanteesta ja siitä, miltä musta tuntuu. Ja pitihän se arvata, ihan samaa tekstiä kun faijan suusta! Mussahan se kaikki vika on! Voi helvetti!
Käski mun mennä vaan vähän kävelylle ni ei harmita niin paljoo. Ei sekään tajunnu siis yhtään mitään!
Ja sisko on kans sellanen perseennuolija, ettei se haluu olla riidois ni mielistellään ennemmin!
Mä oon vaiennu joka asiasta yli 20 vuotta ja nyt alkaa pikkasen keittää yli!
Nii, ja se mun rakas isukki, ku meinaa viel tehä lapsia, pitäis nyt ensi yhteyttä omiin lapsenlapsiinsa! Ja aina kun raha on ollu hänelle niin tärkeitä ja lapset vaan riesoja rahan tuhlareita, ni ei pysty ymmärtää!
Täytyy varmaan vaan muuttaa toiseen kaupunkii ja toivottaa hyvää loppuelämää! Perkele!
Voimia sulle! Olen kohtalontoverisi ja jo yli 40v mutta vieläkin kärsin,käsittelen lapsuuden raumoja.
Vanhempani ovat kaksi häiriintynyttä narsistista persoonaa.Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän katkeruus kalvaa ja huonot muistot lapsuudesta muistuvat.
Minulla kolme sisarta ja aina äitini on vertaillut meitä ja haukkunut toisia toisille.
Vanhemmillani paljon omaisuutta ja sillä yrittävät aina kiristää, vaikka eivät koskaan anna penniäkään kenellekkään.
Minun ei pitäisi näitä ilkeitä pahoja ihmisiä nähdä etten pahoittaisi mieltäni, mutta välillä pakosta joutuu siskojen syntymäpäivillä yms.juhlissa näkemään.
Meitä on pienenä hakattu, haukuttu jätette heitteille ja missä olivat sosiaaliviranomaiset.
Koska vanhempani olivat ns.keskiluokkaa niin koskaan meidän perheen asiohin ei puututtu.
Olisin ansainnut paljon paremman lapsuuden ja aikuisuuden jos minut olisi sijoitettu vaikka lastenkotiin.
Ehkä joskus kun vanhempani kuolevat saan rauhan sielulleni ja voin elää tuntematta tuskaa
Ymmärrän kyllä, että susta tuntuu pahalta. Et ole saanut olla lapsi, saada tarpeeksi huomiota ja rakkautta. Sinun on täytynyt ottaa aikuisen rooli sisaruksiisi nähden ja isäsi on ajatellut ehkä enemmänkin omaa elämäänsä kuin sinun elämääsi. En halua paheksua tai arvostella isääsikään, ehkä hänen taustansa ei ole sellainen, että hän kovin parempaan olisi voinut pystyä. Kuitenkin on todella väärin, että sinä joudut kärsimään ja sinusta on melkein lähes koko elämäsi ajan tuntunut todella pahalta.
Oletko yrittänyt etsiä itsellesi tukihenkilöitä ja vertaisryhmiä? Ottaa etäisyyttä lapsuuden perheeseen, koska heistä ei ole sinun tukijoiksesi, koska he eivät ole sinua ja tilannettasi koskaan ymmärtäneetkään. Minusta sinulla on ihan hyvät mahdollisuudet löytää oikeita ystäviä ja ns. sijaissuvun jostain muualta. Ainakin alkoholistien lapsille on ryhmiä, joissa he kokevat tunteita ja yhteenkuuluvuutta, auttamista, ymmärtämistä ja tukea, mitkä normaalisti kuuluvat perhe-elämään ja sukuun.
Mä olen tosi onnellinen siitä, että sulla on omia lapsia. Niistä ainakin voit olla aidosti ylpeä ja onnellinen. Ne on täysin sun suloisia palleroita, eikä niitä kukaan kohtele yhtä kaltoin kuin sua aikoinaan kohdeltiin.
Tosi hyvä, että osaat kertoa elämästäsi. Toivottavasti se jo selkiyttää sun ajatuksia ja tilannetta. Ehkä isoäitisi ei ole oikea henkilö, jolle on paras avautua, jos reaktio on isääsi puolustava.
Täältä ehkä voisit löytää itsellesi tukea: http://www.aal.fi/
Uskon, että voisit tapaamisiin ottaa lapsesikin mukaan, ei varmasti haittaisi, jos et hoitopaikkaa siksi aikaa löydä.
Työvoimatoimiston uraneuvojallakin voisi olla aikaa ja tukea sinulle ammattiin opiskelussasi. Sanot ja kerrot vaan reilusti, mikä on tilanne, ja miltä sinusta tuntuu, mitä voisit jaksaa. Ihan niin kuin täälläkin.
Katso sivuja www.naristienuhrientuki.info. Siellä keskustelusivuja, joissa muun muassa aihe "narsistin lapsena". Voit kirjoittaa sinne omasn tarinasi anonyymina.
Sivuilla myös paljon faktatietoa narsismista ja narsisteista.
Sivut ovat oikein hyvää vertaistietoa. Olen kokenust samaa vanhempieni taholta ja näiltä sivuilta saanut paljon apua. Toivottavasti sinäkin saat apua.