Bush juniorin homovastainen ristiretki

Yhdysvalloissa valtio ja kirkko ovat erotettu toisistaan lainsäädännöllisellä tasolla. Lainsäädäntö on siis hyvä, mutta ei kuitenkaan aina käytännössä läheskään toimiva.
Yhdysvaltain nykyinen presidentti, Bush jr., on avoimesti perustellut omalla kristinuskollaan toimiaan ja vedonnut Jumalaan.

Nyt Bush jr. miettii konservatiivisen hallintonsa kanssa keinoja kirjata perustuslakiin asetuksen, joka määrittelee avioliiton miehen ja naisen erityiseksi liitoksi. Näin hän pyrkii sulkemaan homoseksuaaleilta mahdollisuuden saada oikeudet solmia yhteiskunnan tunnustama liitto (gay marriage), joka toisi homoparille samat taloudelliset oikeudet ja statuksen kuin minkä heteroseksuaalit saavat.

Siviililiittoja ei tulisi sekoittaa avioliittoon. Käsittääkseni monessakaan maassa kirkko ei suostu vihkimään homoseksuaaleja avioliittoon. Homoseksuaaleilla on kuitenkin monessa maassa oikeus solmia siviililiitto. Tietysti kaikilla ihmisillä on oikeus tällaisissa liitoissa saada samat taloudelliset oikeudet kuin avioliitoissa elävillä ( esim. perinnön jakaminen kumppanin kanssa). Ei ole mitenkään erityistä, että ihmiset pyrkivät solmimaan keskinäisiä seurusteluliittoja.

Kristillisen avioliiton merkityksellisyys on ainoastaan siinä, että se on kristillinen rituaali. Taloudellisilla etuuksilla ei ole mitään tekemistä vain ja ainoastaan kristillisissä liitoissa.

On hullunkurista, että Yhdysvaltain hallinto pyrkii puuttuumaan uskontokuntien sisäisiin asioihin tällä tavalla tuputtaen hallinnon edustajien omia henkilökohtaisia näkemyksiä ehdottomina totuuksina. Tuskinpa Suomessa tällaista pystyttäisiin tekemään; tuskin Suomen hallinnolla on edes haluja tällaiseen.

Uskontokunnilla pitää itsellään olla oikeus päättää muuttavatko ne käytäntöjään siten, että homoseksuaalitkin voivat avioitua. Jos Bushin hallinto toteuttaa kyseisen lakiuudistuksen, niin se rikkoo silloin tasa- arvoasetuksia ja harjoittaa homoseksuaaleja vastaan syrjintää.

Ei ole oikein asettaa homoseksuaaleja eriarvoiseen asemaan heteroseksuaaleihin nähden. Siksi kirkoillakin on velvollisuus hyväksyä ainakin homoseksuaalien siviililiitot. Kirkko voisi esimerkiksi luoda erillisen vihkikaavan homopareille, jolloin rinnastusta avioliittoon ei tulisi (jos on niin tärkeä, että homoliittoja ei rinnasteta heteroavioliittoon).
8382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Bushin tietäen tuo ei edes yllätä minua. Pitää vain toivoa, että hänen presidenttikautensa menísi mahdollisimman äkkiä ohitse, jotta hän ei tekisi niin hirveästi tuhoa. Mitä nyt vasta muutaman maan pommittanut..

Äänestä

minua haittaa suuresti nuo hommat!
olen juuri tullut ulos katiskastani ja haluan
hoonailla mis huvittaa

mies savosta

Äänestä

Kirkko omi avioliitot varsin myöhään. Vielä 1500-1600 luvuilla esim. Englannissa oli tavallista, että ihmiset ilmoittivat olevansa naimisissa ja (kylä)yhteisö hyväksyi asian, jolloin asiasta ilmoitettiin julkisesti. Tosin usein kirkossa, mutta kuitenkin. Tosin yhteisö ei varmaankaan olisi hyväksynyt homoavioliittoja, mutta asia ei ollut kirkon millään tavalla.

Äänestä

Kylläpä oli nappi-mielipide! On järkyttävää, että kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä, jotka vielä mahdollisesti eivät edes kuulu kirkkoon, tai usko jumalaan, kärsivät kirkon ja valtion välisestä liitosta. Ja vain sen takia, että sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Onneksi Suomessa ollaan jo otettu edistysaskeleita tämän asian suhteen, vaikka vielä onkin parantamisen varaa meilläkin.

Äänestä

Onhan hullua, että kirkko ja uskonto määräävät ketä saa rakastaa ja kenen kanssa elämänsä jakaa! Ja että mukana nyökkimässä on valtio. Ihan kuin rakkaus olisi jokin rikos, vain sen takia, että se kohdistuu sattumalta samaan sukupuoleen kuin mitä itse on. Onneksi suomi on sentään tässä asiassa USA:a edellä, vaikka parantamisen varaa on vielä meilläkin.

Äänestä

No yrjö puska on muutenkin ihan perseestä. Täytyy toivoa, että amerikkalaisille riittäisi yhden maan pommittaminen maan tasalle, ja valitsisivat, jonkun maltillisemman henkilön seuraavaksi presidentiksi.

Mitä tähän homokysymykseen tulee, ei minun mielestäni mitään lakia tulisi perustella uskonnollisilla näkökannoilla, jos ei ole kyseessä kirkkoon liittyvä asia. Siviilivihkimisellä, tai parisuhteen rekisteröinnillä ei ole mitään tekemistä, kirkon tai uskonnon kanssa.

Onneksi suomen päättäjät olivat fiksuja ja saivat parisuhdelain läpi. Minulle ei ole vielä tähän päivään mennessä selvinnyt miten tämä uusi laki on vaikuttanut Suomen moraaliin. Eikä taida olla vastustajillakaan.

Äänestä

...

Äänestä

bush on bush ja homot on moloja
ja bush on molojenkin pomo vai
oliko se sittenkin molok

Äänestä

Kommentoi aloitusta


G.ay kirjoitti:

Yhdysvalloissa valtio ja kirkko ovat erotettu toisistaan lainsäädännöllisellä tasolla. Lainsäädäntö on siis hyvä, mutta ei kuitenkaan aina käytännössä läheskään toimiva.
Yhdysvaltain nykyinen presidentti, Bush jr., on avoimesti perustellut omalla kristinuskollaan toimiaan ja vedonnut Jumalaan.

Nyt Bush jr. miettii konservatiivisen hallintonsa kanssa keinoja kirjata perustuslakiin asetuksen, joka määrittelee avioliiton miehen ja naisen erityiseksi liitoksi. Näin hän pyrkii sulkemaan homoseksuaaleilta mahdollisuuden saada oikeudet solmia yhteiskunnan tunnustama liitto (gay marriage), joka toisi homoparille samat taloudelliset oikeudet ja statuksen kuin minkä heteroseksuaalit saavat.

Siviililiittoja ei tulisi sekoittaa avioliittoon. Käsittääkseni monessakaan maassa kirkko ei suostu vihkimään homoseksuaaleja avioliittoon. Homoseksuaaleilla on kuitenkin monessa maassa oikeus solmia siviililiitto. Tietysti kaikilla ihmisillä on oikeus tällaisissa liitoissa saada samat taloudelliset oikeudet kuin avioliitoissa elävillä ( esim. perinnön jakaminen kumppanin kanssa). Ei ole mitenkään erityistä, että ihmiset pyrkivät solmimaan keskinäisiä seurusteluliittoja.

Kristillisen avioliiton merkityksellisyys on ainoastaan siinä, että se on kristillinen rituaali. Taloudellisilla etuuksilla ei ole mitään tekemistä vain ja ainoastaan kristillisissä liitoissa.

On hullunkurista, että Yhdysvaltain hallinto pyrkii puuttuumaan uskontokuntien sisäisiin asioihin tällä tavalla tuputtaen hallinnon edustajien omia henkilökohtaisia näkemyksiä ehdottomina totuuksina. Tuskinpa Suomessa tällaista pystyttäisiin tekemään; tuskin Suomen hallinnolla on edes haluja tällaiseen.

Uskontokunnilla pitää itsellään olla oikeus päättää muuttavatko ne käytäntöjään siten, että homoseksuaalitkin voivat avioitua. Jos Bushin hallinto toteuttaa kyseisen lakiuudistuksen, niin se rikkoo silloin tasa- arvoasetuksia ja harjoittaa homoseksuaaleja vastaan syrjintää.

Ei ole oikein asettaa homoseksuaaleja eriarvoiseen asemaan heteroseksuaaleihin nähden. Siksi kirkoillakin on velvollisuus hyväksyä ainakin homoseksuaalien siviililiitot. Kirkko voisi esimerkiksi luoda erillisen vihkikaavan homopareille, jolloin rinnastusta avioliittoon ei tulisi (jos on niin tärkeä, että homoliittoja ei rinnasteta heteroavioliittoon).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu