työporukka

Meillä töissä on 5-6 hengen porukka joka pyrkii ottamaan muitakin mielestään sopivia henkilöitä mukaan "jengiinsä".

Tämä porukka sitten ei tervehdi porukkaan kuulumatonta lainkaan ja haukkuvat muita työmaalla kahvipöydässä sekä eivät lähde syömään kun ei kuulu porukkaan ja jne jopa siten, että samassa ruokapaikassa ei tervehditä lainkaan (tosin miksi ruokapaikassakaan kun ei työmaallakaan sitä tehdä). Itse olen huomannut sen, että kun en ole tähän porukkaan halunnut mukaan niin nyt nekin jotka ennen juttelivat minulle eivät enää sitä tee.Porukan päivät kuluu mesesssä ja olusilla siis ihan oikeasti, mutta siitä johto ei välitä kun kauppa kuitenkin käy.

Näitä henkilöitä jotka on joutuneet tämän porukan silmätikuksi on kuulemma 6. Näin ainakin työsuojeluvaltuutettu kertoi.

Tietty helpoin ja nopein parannus asiaan olisi kun vahtaisi työpaikkaa, mutta tuntemattomaan vaihtaminen ei aina ole se paras ratkaisu. Onko muilla vastaavia kokemuksia ? tai jotain hyviä ratkaisu ehdotuksia ?
0219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ihmettelijänä kirjoitti:

Meillä töissä on 5-6 hengen porukka joka pyrkii ottamaan muitakin mielestään sopivia henkilöitä mukaan "jengiinsä".

Tämä porukka sitten ei tervehdi porukkaan kuulumatonta lainkaan ja haukkuvat muita työmaalla kahvipöydässä sekä eivät lähde syömään kun ei kuulu porukkaan ja jne jopa siten, että samassa ruokapaikassa ei tervehditä lainkaan (tosin miksi ruokapaikassakaan kun ei työmaallakaan sitä tehdä). Itse olen huomannut sen, että kun en ole tähän porukkaan halunnut mukaan niin nyt nekin jotka ennen juttelivat minulle eivät enää sitä tee.Porukan päivät kuluu mesesssä ja olusilla siis ihan oikeasti, mutta siitä johto ei välitä kun kauppa kuitenkin käy.

Näitä henkilöitä jotka on joutuneet tämän porukan silmätikuksi on kuulemma 6. Näin ainakin työsuojeluvaltuutettu kertoi.

Tietty helpoin ja nopein parannus asiaan olisi kun vahtaisi työpaikkaa, mutta tuntemattomaan vaihtaminen ei aina ole se paras ratkaisu. Onko muilla vastaavia kokemuksia ? tai jotain hyviä ratkaisu ehdotuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu