...sapettaa miehet!
Minua niin...
joksu
3414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
... ja minua naiset. Nainen on päältä kaunis, sisältä juonitteleva ja opportunistinen onnenonkija. Nainen unohtaa sopimukset ja muuttaa pelisääntöjä aina oman etunsa mukaan. Nainen näyttelee ja teeskentelee, on pinnallinen ja uhraa tarvittaessa omat lapsensakin "ylpeytensä" nimissä.
Nainen osaa olla suloinen, kun sitä tarvitaan ja muulloin mäkättää. Naisen mielestä on ihan luonnolista ja oikeutettua kantaa kuukautisvaivat miehen syliin.
Kauan sitten vanha mies sanoi minulle, että ammattihuorat ovat rehellisimpiä ja kauneimpia naisia maanpäällä. He pelaavat suorin ja avoimin kortein. Tavalliset naiset taas ovat diletanttihuoria. Eivät mukamas ole sellaisia ja kuitenkin ovat. Ammatttihuora tulee lopulta aina halvemaksi, hän kertoi. Ikävä todeta, mutta hän oli oikeassa.
Nainen on paholaisen kätyri, kuin Rapalan uistin, kaunis päältä, mutta tappava.
Voiko tuota paremmin enään sanoa...
kirjoitit todella upeasti, mutta saman asian voisin kylläkin sanoa miehistä. Ette te ole sen parempia, naisella ikää riittävästi käyttänyt hyväkseen ja parantuakseen nuorta rakaastajaa.