Olen aina ajattellut ja ollut varma etten tulisi koskaan hankkimaan tai saamaan omia lapsia. Nyt kuitenkin on alkanut mietityttämään oma vanhuus ja yksinäisyyskin, kun omaa perhettä ei ole. Jäänkö jostain paitsi ja miten selviän vanhana, kun ei ole ketään auttamassa eikä kukaan käy katsomassa, ei kukaan oikeasti välitä ? Mitä mieltä muut naiset olette ? Mitä te muut lapsettomat naiset ajattelette omasta vanhuudestanne ?
Ei lapsia
kaduttaako ?
14714
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minulta puuttuvat kaikki äidinvaistot, mitä siis ihmislapsiin tulee - eläinlapsista pidän kovasti. En ole koskaan edes puolittain harkinnut lasten hankkimista enkä siis tietysti katunutkaan mitään.
Omalta kannaltani voin sanoa, että lapsettomana jään paitsi jatkuvasta metelistä, eritteistä, avuttoman perään katsomisesta ja vikkelän perässä juoksemisesta, huolehtimisista ja huolestumisista ja alkuvaiheessa tietysti koko odotus- ja synnytyspuuhasta, joka yksinomaan yrjöttää. Jotkut ovat yrittäneet selittää minulle lapsen hymystä, halauksesta ja kasvamisen katsomisesta, mutta eivät semmoiset asiat kiinnosta minua vähääkään; luonteeni on rakentunut aika eri tavalla kuin useimmilla muilla, joten ei kenenkään kannata ottaa mielipidettäni henkilökohtaisesti ja hermostua siitä.
Lapsen tai useamman hankkiminen oman vanhuuden turvaksi on järkyttävän itsekästä puuhaa. On se melkoista lottoamistakin, sillä ei voi tietää, piittaako jälkeläinen vanhemmistaan ollenkaan tai selviääkö edes hengissä tarpeeksi pitkään. Kehitysmaissa on tietysti pakko yrittää saada iso lauma juuri oman hengen pitimiksi, mikä johtaa isompiin ongelmiin.
Jos joku on vasten tahtoaan lapseton, hän voi ruveta satutädiksi tai varamummoksi sukulaisten tai kaverien lapsille. On hyvinkin mahdollista, että joku tällainen tuttu käy siellä kunnalliskodissa moikkaamassa ja kaveruutta tuomassa. Kotiavun ja muun saa tarpeen mukaan viranomaisilta.
kuin omia jatuksiani. Ei kaduta, sanoo nainen 39v. Eipä nykylapset paljoa vanhemmistaan taida välittää, yksinään elävät ja joskus kuolleena makaavat kuukausikaupalla, joskus vuosiakin. Ja toisaalta onhan niitä ystäviä lapsettomillakin. Miksi vanhuuden pitäisi automaattisesti olla yksinäistä ilman lapsia? Aika yleinen ajatus vaikuttaa olevan.
Maailmassa on 6,6 miljardia ihmistä ja Suomessa 5,3 ihmistä, ehkä saat jonkun houkuteltua välittämään sinusta.
Voisit joutua itse huolehtimaan lapsestasi, vaikka hänen pitäisi olosuhteet huomioiden huolehtia sinusta.
Kannattaa säästää ja elää hetki kerrallaan.
haluaisin kovasti itselleni naisen jolla ei ole muita lapsia kuin eläinlapsia ja niissäkin ne joilla on karvapeite, ei siis mitään käärmeitä tms.
Eipä ne lapset välttämättä oo sinusta kiinnostuneita, kun olet vanha. Korkeintaan hoitotäti tapailee sua pientä korvausta vastaan. Vanhusten suurin ongelma tänä päivänä on yksinäisyys. Ja nämä vanhukset eivät suinkaan ole perheettömiä/lapsettomia.
ja sellainen suht terve mies jotta odotettu elinikä olisi teillä suunnilleen sama, sen miehen kanssa olette kimpassa "kunnes kuolema erottaa". Ei tulisi sun olo niin yksinäiseksi, ja sitten hankit vielä ystäviä jos ei jo ole. Kuten joku sanoi, niin ei lapsista välttämättä ole seuraa vanhana, mutta mitä kodinhoitoon tulee niin siinähän voi auttaa vapaaehtoisjärjestöt ja kunnalliset palvelut. Kodinhoito varmaan järjestyy aina mutta se yksinäisyyden hoito on sinusta kiinni, ei siihen kuitenkaan lapsia tarvita.
Ja yksi hyvä vinkki on myös: hankkikaa eläin, siitäkin on mainiosti seuraa ja se jopa kohentaa tutkitusti terveyttäkin, mm. alentamalla verenpainetta.
tunnen samoin kuin sinä. pelkään vanhuuden yksinäisyyttä.autan ja olen tukena nuorelle perheelliselle serkulleni ja koen saavani heiltä mitä olen paljon lapsettomana jäänyt paitsi. myös jutellut ,omista peloistani ja saanut tukea ja lupauksia jotka joko pitää tai ei.samahan se olis omienkin lastenkans.
Moni huoli ja vaiva on säästynyt, oma vapaus säilynyt. Vanhuuden turvaksi en nykyajan lapsia laske, olen nähnyt sen niin monessa tapauksessa että lapset eivät jaksa eivätkä ehdi huolehtia vanhemmistaan. Heillä on oma elämänsä, omat lapsensa huolehdittavanaan ja siinäkin on tarpeeksi ja monesti ihan liikaakin. Minäkin suosin niitä karvaisia, nelijalkaisia "lapsia".
että olisivat paikalla ja auttaisivat, kun olet vanha. Sen vuoksi ei kannata katua. Kipeämpää varmasti on, jos on lapsia, mutta he viis veisaavat.
Jos vanhana seuraa haluaa, ja huolenpitoa, kannattaa hankkia laaja ystäväpiiri.
Asun itse aika kaukana iäkkäistä vanhemmistani, ja sikäli kun olen menoa siellä kotikonnuilla seurannut, ystävät ne ovat, jotka käyvät sairaalassa tervehtimässä, huolehtivat tiukan paikan tullen ja pitävät seuraa. Ikätoverit tuntuvat myös paremmin ymmärtävän toinen toistensa tilanteita.
Itse käyn kääntymässä sikäli kuin pystyn, mutta en ole valmis esim. jättäytymään oman alan töistä pois vain siksi, että voisin muuttaa lähemmäs vanhempiani.
Minulle olisi henkisesti kova paikka, jos minulla ei olisi lapsia. Minä olisin varmasti erittäin levoton ja ahdistunut näillä nykypäivän onnettomilla sinkkumarkkinoilla. Tässä minun iässäni kaikki ns. hyvät ovat varattuna vielä muutaman vuoden. Viiden vuoden päästä tilanne on varmaan jo parempi.
Kun on lapsia niin monet elämän asiat on tasapainossa. Ei tarvitse epätoivoisesti pyrkiä parisuhteeseen ja perheen perustamiseen. Tykkään paljon tavallisesta elämästä eli ei-bailauksesta. Siksi mulla on tärkeää, että on kiva koti ja lapset sielä.
Nämä olivat sitten minuun kohdistuvia kommentteja eli ei ole tarkoitus loukata ketaan lapsetonta ikätoveria, joka on tehnyt oman ratkaisunsa.
Jäätkö jostain?
V: Kaikki riippuu siitä, mitä elämältäsi haluat. Jos et halua jälkikasvua, niin tuskin jäät mistään paitsi. Sinä voit hankkia elämäsi sisällön eri painotuksella esim. paljon harrastuksia ja ystäviä.
V: Kaikki lapset eivät huolehdi vanhemmistaan.
Väittäisin, että lapset huolehtivat vanhemmistaan, mikäli tunneside on emootionaalisesti vahva. Sama pätee myös kaikkiin ihmissuhteisiin. Jos olet lapseton, niin silloin todella hyvät ystäväsi huolehtivat sinusta.
alotuksessa nyt tarkotettu, että kaduttaako jo tehdyt kakarat. Miksi lapsettomien pitäisi tykätä bailaamisesta?
haluaa lopullisesti kuolla ja katkaista vuosimiljoonien ketju niin tehköön niin mutta pärjätköön omillaan vanhuuden päivinä yksinään.
sinäkin sitten että sinua hoitavat vain ne sinun kakarasi.