Ensin oli Peugeot, sitten Nissan ja nyt vielä Fiat. Mainostavat, että kaikki on vakiona. Niin täydellistä autoa EI OLE, ETTÄ KAIKKI OLISI VAKIONA. Mielestäni on hyvän tavan vastaista mainostaa, että kaikki on vakiona. Autoissa ei esimerkiksi ole uima-allasta, näätäkarkotinta, pullanpaistouunia eikä rottatutkaa. Kuka niitä tarvitsee, mutta jos kerta kaikki on, niin pitää nämäkin löytyä. On paljon hyödyllisiä varusteita, joita monen autossa on, mutta ei näissä "täydellisissä". Esim. DVD-soitin, seossuhdemittari, rengaspainevalvonta, kattoluukku, takapenkinlämmitin... Järki käteen mainosten laatijat ja autokauppiaat. USAssa olisitte jo oikeudessa kuluttajan harhauttamisesta!
kaikki vakiona?
15
1647
Vastaukset
- ripatti
Niin sellasen auton jättää väliin. Aivan käsittämätöntä että jopa vieläkin voi löytyä autoja joissa on kasettisoitin vakiona!
- noup
ja kaikissa on edelleen otto-moottori !
- pilkun
Näätä suojatut sytytyspiuhat on vakiona saksassa BMW:ssä
- Blind
Ihan kaikki vakiona, jos ei niihin myydä mitään lisävarusteita.
Oudoltahan tuo tuntuu, onko niissä esim Suomen oloissa melkoisen välttämättömät lohkolämppärit vakiona?
Saati sitten vielä nykyisin hieman harvinaisemmat sadetunnistimet, tuulilasin alareunan lämmitys, taustapeilin automaattihimmennys, koria vasten sähköisesti kääntyvät ja sähkösäätöiset/lämmitteiset peilit jne.. - Kaahaaja
Entäs Peugeot 406 Exclusive "kaikki vakiona"? Rupesin esittelyautosta hakemaan vakionopeussäädintä. Jooei, se on lisävaruste.
Mikä ihmeen "kaikki vakiona", jos edes vakionopeussäädintä ei ole. Sen ymmärtäisin, jos vaikka automaattinen sähköpenkki puuttuisi. Se ei ole ns. normaalivaruste. Vakionopeussäädin pitää kuitenkin olla, jos mainostetaan kaikkea vakiona.
Kävelinkin tuon jälkeen ulos Pösö-liikkeestä. - Chandler
Mitäpä tuolla DVD-soittimella tekekään autossa... ja kattoluukkukin on ihan turha jos on ilmastointi
- Reiska
Esim. vielä 2-litraisessakaan ei ole mm. luistonesto- eikä ajonhallintajärjestelmää, kattoluukkua, sähkösäätöisiä istuimia, automaattivaihteistoa jne. Kaikki vakiona, ja vitut. Ehkä mm. vakionopeussädin olisi 10 kertaa hyödyllisempi vakiovaruste kuin mm. sähköllä taittuvat sivupeilit, joilla ei ole paskankaan virkaa kuin ehkä kerran 10 vuodessa.
- jare
Ihan sama onko varusteet jonku mielestä tarpeellisia, pointtihan oli, että jos mainostetaan että kaikki on vakiona niin luulisi silloin kaiken myös löytyvän!
Monet mainostaa, että kaikki on vakiona mutta kaupasta saa kaikkiin niihin kuitenkin lisävarustelistan! Eihän sitä voi tarvita kun autossa on jo kaikki!
Pitäis varmaan tehdä valitus kuluttajaasiamiehelle tästä! - Blind
Reiska kirjoitti:
Esim. vielä 2-litraisessakaan ei ole mm. luistonesto- eikä ajonhallintajärjestelmää, kattoluukkua, sähkösäätöisiä istuimia, automaattivaihteistoa jne. Kaikki vakiona, ja vitut. Ehkä mm. vakionopeussädin olisi 10 kertaa hyödyllisempi vakiovaruste kuin mm. sähköllä taittuvat sivupeilit, joilla ei ole paskankaan virkaa kuin ehkä kerran 10 vuodessa.
Sähköllä taittuvat sivupeilit ovat ihan mukavat varsinkin paljon saaristossa käyvälle. Lautalle ajaessa, varsinkin hyllylle saa leveydestä pois äkkiä sen parikymmentä senttiä.. muutoin olet oikeassa.
- MIKSI LISÄVARUSTELISTA?
JOS KAIKKI ON VAKIONA, MIHIN TARVITAAN LISÄVARUSTELISTAA?
http://www.peugeot.fi/mallisto_frame.cfm?Malli=5&Tyyppi=4&KayttajaID=0 - Simo
ja sehän on kai ollut markkinointiosaston tarkoituskin.
Jos sanotaan, että "Kaikki vakiona" se tarkoittaa, että lisävarustelistaa ei ole vaan sieltä on kaikki ruksattu vakiovarustelistaan. Eli "kaikki vakiona" ei tarkoita samaa kuin "täydellisesti varusteltu".
Nimittäin aika harvan auton, eikä varsinkaan mainitsemiesi, lisävarustelistasta löytyy: "uima-allasta, näätäkarkotinta, pullanpaistouunia eikä rottatutkaa"..."DVD-soitin, seossuhdemittari, rengaspainevalvonta, kattoluukku, takapenkinlämmitin". Vai onko kenties oman merkkisi lisävarustelistalla nuokin?- ei näin
Mainitsemani esimerkit, kuten rottatutka olivat lähinnä vitsejä, mutta kattoluukku, rengaspainevalvonta ja dvd-soitin kuuluvat monen nykyauton varustukseen. Jos kerta sanotaan, että kaikki on niin luuluisi, että edes yleisimmät varusteet löytyisi, mutta kun peugeotissa ei ole edes vakionopeussäädintä, kuten eräs keskustelija mainitsi. Kyllä näihin kaikki-varusteltuihin autoihin sitäpaitsi tyrkytetään lisävarustelistaa!
Suomen kielen "kaikki" on absoluuttinen ilmaus, jonka mukaan ei ole asioita, jotka jäävät listan ulkopuolelle. Edelleen olen sitä mieltä, että mainos on hyvän tavan vastainen. Päitä vadille! - Simo
ei näin kirjoitti:
Mainitsemani esimerkit, kuten rottatutka olivat lähinnä vitsejä, mutta kattoluukku, rengaspainevalvonta ja dvd-soitin kuuluvat monen nykyauton varustukseen. Jos kerta sanotaan, että kaikki on niin luuluisi, että edes yleisimmät varusteet löytyisi, mutta kun peugeotissa ei ole edes vakionopeussäädintä, kuten eräs keskustelija mainitsi. Kyllä näihin kaikki-varusteltuihin autoihin sitäpaitsi tyrkytetään lisävarustelistaa!
Suomen kielen "kaikki" on absoluuttinen ilmaus, jonka mukaan ei ole asioita, jotka jäävät listan ulkopuolelle. Edelleen olen sitä mieltä, että mainos on hyvän tavan vastainen. Päitä vadille!"Suomen kielen "kaikki" on absoluuttinen ilmaus, jonka mukaan ei ole asioita, jotka jäävät listan ulkopuolelle."
Eli siis mm. matkustajat ja kuljettajakin, jopa viatkin, pitäisi silloin olla vakiona...??
Koulussa opettaja kyseli oppilailta, mitä laitteita oppilaitten kotona on. Monet vastasivat pölynimuria, mikroaaltouunia jne. Pikku-Kalle vastasi: "Meillä on kaikki." Opettaja kyseli vähän perusteita. Pikku-Kalle vastasi: "Kun isosiko tuli etelän matkalta ja sanoi, että on raskaana, isä sanoi, että tää meiltä enää puuttu." - Anonymus
Simo kirjoitti:
"Suomen kielen "kaikki" on absoluuttinen ilmaus, jonka mukaan ei ole asioita, jotka jäävät listan ulkopuolelle."
Eli siis mm. matkustajat ja kuljettajakin, jopa viatkin, pitäisi silloin olla vakiona...??
Koulussa opettaja kyseli oppilailta, mitä laitteita oppilaitten kotona on. Monet vastasivat pölynimuria, mikroaaltouunia jne. Pikku-Kalle vastasi: "Meillä on kaikki." Opettaja kyseli vähän perusteita. Pikku-Kalle vastasi: "Kun isosiko tuli etelän matkalta ja sanoi, että on raskaana, isä sanoi, että tää meiltä enää puuttu."Kuitenkin on totta että ei VOIDA mainostaa "Kaikki vakiona" autoa johon on kuitenkin lisävarusteita saatavana.
Jos ko. autoon ei ole saatavana kattoluukkua tai vakionopeudensäädintä niin niiden puuttumisesta huolimatta voisi toki käyttää "Kaikki vakiona" -lausetta MIKÄLI autossa tosiaan olisi vakiovarusteena KAIKKI tehtaan tarjoamat herkut eikä autoon olisi enempää lisävarusteita saatavilla.
Se, että jollakin nykyauton perusvarusteilla, kuten nyt ilmastointi, sähkölasit ja aluvanteet, varusteltua autoa markkinoidaan "Kaikki vakiona" -autona, antaa TODELLAKIN sen harhaanjohtavan kuvan että ko. autoon saa kaikki herkut ilman lisäveloitusta.
Jos lähdetään ajattelemaan että autossa pitäisi olla kaikki koskaan keksityt varusteet vakiona tuota lausetta käytettäväksi niin Maybachiakaan ei voitaisi kyseisellä lauseella mainostaa. - Anonymus
Simo kirjoitti:
"Suomen kielen "kaikki" on absoluuttinen ilmaus, jonka mukaan ei ole asioita, jotka jäävät listan ulkopuolelle."
Eli siis mm. matkustajat ja kuljettajakin, jopa viatkin, pitäisi silloin olla vakiona...??
Koulussa opettaja kyseli oppilailta, mitä laitteita oppilaitten kotona on. Monet vastasivat pölynimuria, mikroaaltouunia jne. Pikku-Kalle vastasi: "Meillä on kaikki." Opettaja kyseli vähän perusteita. Pikku-Kalle vastasi: "Kun isosiko tuli etelän matkalta ja sanoi, että on raskaana, isä sanoi, että tää meiltä enää puuttu."Kuitenkin on totta että ei VOIDA mainostaa "Kaikki vakiona" autoa johon on kuitenkin lisävarusteita saatavana.
Jos ko. autoon ei ole saatavana kattoluukkua tai vakionopeudensäädintä niin niiden puuttumisesta huolimatta voisi toki käyttää "Kaikki vakiona" -lausetta MIKÄLI autossa tosiaan olisi vakiovarusteena KAIKKI tehtaan tarjoamat herkut eikä autoon olisi enempää lisävarusteita saatavilla.
Se, että jollakin nykyauton perusvarusteilla, kuten nyt ilmastointi, sähkölasit ja aluvanteet, varusteltua autoa markkinoidaan "Kaikki vakiona" -autona, antaa TODELLAKIN sen harhaanjohtavan kuvan että ko. autoon saa kaikki herkut ilman lisäveloitusta.
Jos lähdetään ajattelemaan että autossa pitäisi olla kaikki koskaan keksityt varusteet vakiona tuota lausetta käytettäväksi niin Maybachiakaan ei voitaisi kyseisellä lauseella mainostaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455120Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151429Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481339- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41030Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59805Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783