Kun erossa oleminen tuntuu

Perjantaina sain tietää, että poikaystäväni ei halua enää seurustella kanssani. Syyksi hän sanoi, ettei rakasta minua tarpeeksi ja ei tahdo näin nuorena vielä seurustella niin vakavasti. Olemme vajaa 20 molemmat.
Emme kuitenkaan vielä sopineet lopullisesta erosta, erosimme, mutta päätimme katsoa tilannetta vähän myöhemmin uudestaan.. Tilanne on se, että en olisi millään tahtonut erota, enkä tahtoisi vieläkään. Sovimme ettemme soita tai tekstaa toisille, ellei mieli muutu. Ongelmana on se, että en kestä odottaa että poikaystäväni mieli muuttuu! Tai tunteet. Voiko ne muuttua? Onko odottaminen turhaa? Voiko tämä olla vain väliaikaista? Kaiken tämän keskellä poikaystäväni käy armeijaa.
Mutta en tiedä yhtään mitä tehdä! Rakastan häntä ihan suunnattomasti, mutta en voi edes (periaatteessa) pistää viestiä hänelle, nyt on poikaystäväni vuoro toimia, jos hän ymmärtääkin että olen se oikea. Hän sanoi kyllä, että hänestä tuntuu etten ole se. Olen itkenyt ihan valtavasti. Ruoka ei mene alas ja väsyttää. Tuntuu että pala olisi koko ajan kurkussa. En oikein tiedä mitä tässä kysyn ja keltä, mutta on niin järkyttävän paha olla. Yhtäkkiä parin vuoden seurustelun jälkeen saa kuulla ettei toinen enää rakastakaan tarpeeksi, enkä ole hänelle se oikea. On meillä riitoja ollut, mutta en ole ikinä aatellut että tämä olisi lopputulos. Tekisi koko ajan mieli pistää viesti tai soittaa ja sanoa, kuinka kaipaan häntä... Mitä pitäisi tehdä? Vai pitäisikö olla tekemättä mitään?
5740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä tyttö pieni odota mieheltä yhteydenottoa! Sehän on aivan hirveän raastavaa. Jos sinun on pakko tietää, soita hänelle. Jos ei, niin ala katselemaan muita. Tiedän, että selviät. Minäkin olen selvinnyt...enkä vain kerran!...enkä kahdesta vuodesta vaan yli kymmenestä. Minulla tosin on aina ollut periaate, että jos mies jättää, ei takaisin tule. Suru tietysti jää jollain tasolla sinuun ainiaaksi, ei sille voi mitään. Mutta se suru hälvenee. Niin kuin käy silloin, jos rakas kuolee.

Äänestä

Jos ei armeijassa tule jätkälle sinua ikävä, niin ei koskaan. Se on niin että siellä ne joilla tyttöystävä tai vaimo on, niin ikävä ON !

Jos jätkä viihtyy armeijassa niin että unohtaa sinut, on kyllä peli ihan selvä.

t.mies27

Äänestä

jos sä saisit jäsennettyä tilannettasi siitä lähtökohdasta, että sinä olet kaiken tuon keskellä ja kundi käy armejaa. Ei hän ole sinun sotkussasi mukana, koska olette eronneet.

Sinä olet tunnevyyhdessä, kundi tuskin lainkaan. Hän on sanojesi mukaan jo todennut ettet sinä ole hänelle se oikea, eikä hän ota sinuun yhteyttä, vaikka omasta mielestäsi hänen pitäisi kiireesti tulla järkiinsä ja jatkaa juttua kanssasi.

Kirjoitusta lukiessa tulee mieleen, että enää ei ole kyse kuin siitä, että sinun pitää ymmärtää suhteen loppuneen. Hän ei ole ihan suoraan osannut sitä sinulle sanoa, vaan on jättänyt hieman turhaa toivetta jättämällä asiat auki. Ainahan hän saattaisi hyvinkin tulla takaisin, jos maailmalla ei ole parempaa tarjottavana, mutta tyttöpieni.. Maailmalla on, ja jopa sinulle itsellesikin.

Äänestä

unohda tuo jätkä.ansaitset parempaa.hän on kertonut tunteistasi sinulle suoraan, ja te olette eronneet jos olette eronneet. kyllä ihminen tietää, jos hän on kohdannut oikean.ja hän sanoi ettet ole se hänelle. sitäpaitsi oikean rakkauden tähden ei tarvitse itkeä tuolla tavalla. ymmärrän kyllä kokeneempana naisena murheesi ja varmasti menee jonkin verran aikaa ennen kuin pääset hänestä yli.mutta parempi,että sait tietää asian nyt kuin vielä paljon pidemmän ajan päästä. oikea rakkaus kyllä näyttää sinulle mitä se on. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin väärältä kirjoitti:

Perjantaina sain tietää, että poikaystäväni ei halua enää seurustella kanssani. Syyksi hän sanoi, ettei rakasta minua tarpeeksi ja ei tahdo näin nuorena vielä seurustella niin vakavasti. Olemme vajaa 20 molemmat.
Emme kuitenkaan vielä sopineet lopullisesta erosta, erosimme, mutta päätimme katsoa tilannetta vähän myöhemmin uudestaan.. Tilanne on se, että en olisi millään tahtonut erota, enkä tahtoisi vieläkään. Sovimme ettemme soita tai tekstaa toisille, ellei mieli muutu. Ongelmana on se, että en kestä odottaa että poikaystäväni mieli muuttuu! Tai tunteet. Voiko ne muuttua? Onko odottaminen turhaa? Voiko tämä olla vain väliaikaista? Kaiken tämän keskellä poikaystäväni käy armeijaa.
Mutta en tiedä yhtään mitä tehdä! Rakastan häntä ihan suunnattomasti, mutta en voi edes (periaatteessa) pistää viestiä hänelle, nyt on poikaystäväni vuoro toimia, jos hän ymmärtääkin että olen se oikea. Hän sanoi kyllä, että hänestä tuntuu etten ole se. Olen itkenyt ihan valtavasti. Ruoka ei mene alas ja väsyttää. Tuntuu että pala olisi koko ajan kurkussa. En oikein tiedä mitä tässä kysyn ja keltä, mutta on niin järkyttävän paha olla. Yhtäkkiä parin vuoden seurustelun jälkeen saa kuulla ettei toinen enää rakastakaan tarpeeksi, enkä ole hänelle se oikea. On meillä riitoja ollut, mutta en ole ikinä aatellut että tämä olisi lopputulos. Tekisi koko ajan mieli pistää viesti tai soittaa ja sanoa, kuinka kaipaan häntä... Mitä pitäisi tehdä? Vai pitäisikö olla tekemättä mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu