Mietin tässä, mitä tekisin, että saisin mieheni huomaavan, että vastuu kodista ja sen kunnossapidosta kuuluu myös hänelle.
Olemme olleet jo kuusitoista vuotta yhdessä. Kolme lastakin on, josta esikoinen jo päättää peruskouluaan.
Koko yhdessäolo ajan vain minä olen huolehtinut kaikesta, mikä liittyy ruuanlaittoon, sivoukseen ym.
Aluksi en pitänyt sitä pahana asiana, mutta kun ostimme oman talon jossa 1300 neliön tontti vaatii pihatyönsä ja sauna polttopuunsa, sekä orapihlajaaidan leikkuut, ruohon leikkuu ja niin edelleen... ei mieheni osallistu mihinkään. Viime kesänäkin kärräsin ison kasan puita varastoon, siinä meni kolme päivää ja mieheni katsoi vaan televisiota sen aikaa.
En nalkuta. Sanon kerran, että voisitko tehdä...? Jos kahden päivän aikana ei ole mitään tapahtunut, teen sen sitten itse tai annan olla.
Rakastan kuitenkin miestäni. Hän ei juo, ei polta, on fiksu tavoiltaan, ei koskaan arvostele minua vaan kehuu silloin tällöin, on hyvä isä lapsille, hauska, huumorintajuinen ja todella hyvä seksissä.
Mutta, kotityöt ei tunnu kuuluvan hänelle.
Kerran olin kolme päivää melkein 40 asteen kuumeessa, eikä mieheni saanut edes ruokaa laitettua, ei pöytää pyyhittyä eikä paljon muutakaan. Lapsenikin oli kipeitä, ettei heistäkään apua ollut. Koti oli kun hävityksen jälkeen, eikä se edes haitannut miestäni. Silloin suutuin, mutta huomasin, että se oli aivan turhaa raivoamista. Miksi vaivautua raivoamaan. Paras tehdä itse, mitä pystyi.
Silti... usein huomaan miettiväni, miksi minun mieheni ei viitsi edes lumikolaan tarttua, vaikka on kotona ja minä töissä.
Autokin on jo kaksi vuotta ollut ilman imuria ja kerran saanut huoltispesun. Ei uskoisi, että kyseessä on neljävuotta vanha auto, niin harmaa ja nuhruinen se on, että yök! Mutta sitä en pese.
Harmittaa olla itsestään selvä piika talossa.
Onko pakko alkaa nalkuttamaan, kun ei muu tehoa?
Olemme olleet jo kuusitoista vuotta yhdessä. Kolme lastakin on, josta esikoinen jo päättää peruskouluaan.
Koko yhdessäolo ajan vain minä olen huolehtinut kaikesta, mikä liittyy ruuanlaittoon, sivoukseen ym.
Aluksi en pitänyt sitä pahana asiana, mutta kun ostimme oman talon jossa 1300 neliön tontti vaatii pihatyönsä ja sauna polttopuunsa, sekä orapihlajaaidan leikkuut, ruohon leikkuu ja niin edelleen... ei mieheni osallistu mihinkään. Viime kesänäkin kärräsin ison kasan puita varastoon, siinä meni kolme päivää ja mieheni katsoi vaan televisiota sen aikaa.
En nalkuta. Sanon kerran, että voisitko tehdä...? Jos kahden päivän aikana ei ole mitään tapahtunut, teen sen sitten itse tai annan olla.
Rakastan kuitenkin miestäni. Hän ei juo, ei polta, on fiksu tavoiltaan, ei koskaan arvostele minua vaan kehuu silloin tällöin, on hyvä isä lapsille, hauska, huumorintajuinen ja todella hyvä seksissä.
Mutta, kotityöt ei tunnu kuuluvan hänelle.
Kerran olin kolme päivää melkein 40 asteen kuumeessa, eikä mieheni saanut edes ruokaa laitettua, ei pöytää pyyhittyä eikä paljon muutakaan. Lapsenikin oli kipeitä, ettei heistäkään apua ollut. Koti oli kun hävityksen jälkeen, eikä se edes haitannut miestäni. Silloin suutuin, mutta huomasin, että se oli aivan turhaa raivoamista. Miksi vaivautua raivoamaan. Paras tehdä itse, mitä pystyi.
Silti... usein huomaan miettiväni, miksi minun mieheni ei viitsi edes lumikolaan tarttua, vaikka on kotona ja minä töissä.
Autokin on jo kaksi vuotta ollut ilman imuria ja kerran saanut huoltispesun. Ei uskoisi, että kyseessä on neljävuotta vanha auto, niin harmaa ja nuhruinen se on, että yök! Mutta sitä en pese.
Harmittaa olla itsestään selvä piika talossa.
Onko pakko alkaa nalkuttamaan, kun ei muu tehoa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko yrittänyt keskustella tästä asiasta miehesi kanssa hyvänä hetkenä ilman kiukkua ja syyttelyä? Jos miehesi on oikeasti fiksu tai edes normaaliälyinen ihminen, niin on vaikea kuvitella miten hän pystyy selittämään itselleen sen, että sinä teet kaikki teidän huushollissanne (myös ne ns. miesten työt). Kerro että sinä et jaksa yksin kaikkea. Jos tellä on hyvä parisuhde, niin luulisi että miehesi haluaisi tehdä sinun elämäsi vähän helpommaksi. Toivottavasti isoon taloon muuttaminen tapahtui teidän molempien tahdosta, sillä muuten siitä voi tulla sanomista...
Mieheni on kotoisin perheestä, missä koti oli hyvin epäsiisti. Minä taas kodista, missä kaikki piti olla puhdasta ja järjestyksessä.
Olen puhunut, ja hän on aina luvannut auttaa... mutta sitten ei mitään tapahdukkaan.
Usein hän perustelee syytä, että ei sillä nyt olisi ollut kiire, kyllä hän ne olis tehnyt, mut...
Ehkä minä tässä isoa taloa tahdoin, ei hän. Itse elin lapsuuteni omakotitalossa, hän kerrostalossa. Pelkäänpä vain, että en voi miestäni muuksi muuttaa.
Fiksu hän on älyllisesti ja pitkälle koulutettu. Ei mikään yksinkertainen juntti, jollaista en jaksaisi kuunella, mutta työnsä hän tekee kiitettävästi, kotityöt taas on kuin puuta söisi
Mitä välii, jos ukolla on niput kunnossa??
Hankitte kotitalousvähennyksen turvin jonkun sisäkön, sillä se homma on ratkaistu....
Minä hoidan lasta kolme tuntia päivässä ja uhraan työaikaani jopa siihen. Hoidan jokseenkin puolet kotihommista. Palkinto tästä kaikesta on:
"Kun sä et koskaan tee mitään."
Ottaisin vaimoksi tämän ketjun aloittajan about 10 sekunnissa. Tämä oli siis kosinta.