Tähän tämä sitten kai loppuu... Olit herrasmies kun tavattiin. Ihmettelin kuitenkin sinun vahvoja mielipiteitäsi minun elämästäni, jonka halusit muuttaa. Aluksi ajattelinkin että olet vähintään se prinssi mustalla ratsullaan. Halusit opettaa minulle uuden pukeutumistyylin. Ruokailutavat. Halusit minulle kokonaan uuden elämäntyylin. Pikkuhiljaa huomasin että minun lapseni ärsyttivät sinua. Minun kasvatustyylini oli seuraava jonka halusit muuttaa. Mutta kun minä en muuttunut, niin sinä aloit ilkeäksi. Aina kun riitelimme, poljit minut sanoillasi maahan, arvostelit ja tumppasit kuin tupakantumpin ja vielä päälle kiersit kenkää. Minä kiehuin. Halusin puhua, sinä et kuunnella. Ei kuulemma kiinnostanut. Minun juttuni olivat typeriä ja lapsellisia. Lapsemme raskausaikana laitoit minut kantamaan pihakiviä, itse olit parempi asettelemaan, siihen minusta ei olisi ollut. Et välittänyt vaikka minulla oli supistuksia, halusit matkalle, vaikka minä aavistelin että lapsi tulisi ennen aikojaan. Raskausväsymykseni oli sinulle "valittamista turhanpäiväisistä asioista". Kun kaksi omaistani kuoli ollessani raskaana ja voimani vähissä, et lohduttanut, yksin seisoin lasteni kanssa haudalla ja sinä sait raivarit kun hautajaisissa meni liian myöhään. Kun ostin lapsille joululahjoja, sait raivarit ja laitoit siitä lähtien minut maksamaan koko talolainan yksin. Et koskaan koskettanut, minä annoin suuseksiä harvasen päivä. Nyt olet kertonut että kun tapasimme, näit heikkouteni ja halusit "kasvattaa" itsellesi vaimon. Olet sitä mieltä että minä olen luuseri, jolla ei olisi ollut ilman sinua mitään mahdollisuuksia. Olet sanonut että meidän pitäisi mennä pariterapiaan, koska minun pitäisi muuttua ja olisi hyvä että kuulisin sen ammattilaisen suusta. Sanoit myös, että et voi kosketella minua koska alkaa heti nukuttaa. Kun täytin vuosia, olisit halunnut ostaa minulle silikoonit lahjaksi. Olet sanonut että sinun elämäsi on ollut täydellistä, kunnes tapasit minut. Siitä alkoivat ongelmasi. Sinä sanoit että et kiihotu antaessasi minulle suuseksiä. Nimittelet minua "humoristisesti" lihavuudestani.
Nyt tahdon kiittää sinua, kun eroamme. Ilman sinua, minä en olisi koskaan tajunnut miksi aina ajaudun tällaisiin alistaviin suhteisiin. Sinun ansiostasi katsoin menneisyyteeni ja tajusin. Sinun ansiostasi lapsuuden haavat repesivät ja nyt kuron niitä kiinni itse, eikä kukaan tule enää minulle sanomaan miten minun tulisi elämääni elää. Nyt alan olla sinut itseni kanssa ja tulevaisuus on minulle kuin suuri seikkailu. Minulla ja lapsilla on hyvä olla ja voimme hengittää, kun saamme olla omia itsejämme:)
Kiitos sinulle mieheni. Minä toivon sinulle onnea ja menestystä ja ennen kaikkea toivon sinulle naista, joka laittaa sinutkin kurkistamaan sinne minne olisi pitänyt kurkistaa jo kauan sitten. Toivon että nyt muutaman tällaisen suhteen koettuasi osaat antaa rakkautta ja arvostaa seuraavaa, joka yrittää olla sinulle enemmän kuin vaimo. Joka on sinulle myös NAINEN.
En kanna sinulle kaunaa. Olkaamme vanhempia lapsellemme, molemmat omalla tapaa, mutta vain eri osoitteissa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
elämää kestin myös minä ihan liian kauan,olisi pitänyt erota jo aiemmin.
Toivon kaikkea hyvää!, ja omasta kokemuksestani kerron,miten vasta jälkeenpäin huomaan,mihin minäkin alistuin,luulin että se on rakkautta?
Onneksi se on ohi.
isoilla kirjaimilla!
Usko pois.
Voimia sinulle ja hienoa kuulla että olet ottanut oman elämän käsiisi ja nautit siitä.
Toivon teille hyvää ja rauhallista elämää.
On hienoa todella päästä sinne juurille ja huomata miksi itse on antanut polkea itseään maahan. Tiedän että minulla on ihana elämä edessäni lasten kanssa ja haluan antaa heille sen kaiken mistä ovat jääneet paitsi, minun taistellessani parisuhteen kanssa. Toivon että voin korvata sen heille näyttämällä olevani turvallinen vanhempi ja luulen että meillä itseasiassa tulee olemaan hauskaa yhdessä:) Ehkäpä minäkin sitten joskus löydän kumppanin, joka tahtoo jakaa ja kokea asioita yhdessä ja avata minulle oman sielunsa maiseman. Mutta sen aika ei ole vielä. Nyt hellitään lapset kuntoon:)
arvoisesi miehen, kaikkea hyvää elämään! :)