Ensimmäiseksi haluaisin kiittää kaikki niitä ihmisiä, jotka ovat vastanneet viestiini. Olen todellakin miettinyt asoita niiden ajatuksien pohjalta, joita te olette esittäneet.
Haluisin nyt kertoa kuinka asiat menivät/menevät. Avovaimoni saapui kotia opiskelupaikkakunnaltaan hieman yli viikko sitten. Aloimme välittömästi keskustelemaan tunteistamme ja toiveistamme. Keskustelun ja totuuksien sanomisien jälkeen sain käytännössä kihlasormuksesta päähäni... Asiaa ei helpottanut yhtään myöskään se, että aiheutin vanhemmilleni elämänsä kriisin käymällä lapsuuteeni liittyviä asoita läpi heidän kanssaan. Vanhempien kanssa asiat saatiin usean päivän puhumisen jälkeen kuitenkin selvitettyä.
Parisuhteemme narahti täydellisesti karille keskustelujen jälkeen. Tämän seurauksena nukuimme yön erillään ja emmekä enää esittäneet hellyyttä toisiamme kohti. Yritimme kuitenkin jatkaa yhteiseloamme normaalien kodin askareiden kautta. Olimme kuitenkin molemmat äärettömän stressaantuneita näistä keskusteluista. Puhuimme paljon tunteista, mahdollisista lapsista, tulevaisuudesta etc.
Avovaimoni ei saannut opiskeluihinsa oikein otetta ja omakin työnteko lopahti täydellisesti. Varasin ajan psykologille, jotta voisin keskustella asioistani. Vietimme pääsiäistä kuitenkin yhdessä, mutta yhteiselomme ei kuitenkaan parantunut. Olimme kuin ilmaa toisillemme. Tilanne kiristyi niin, että avovaimoni lähti takaisin opiskelupaikkakunnalleen kuukaudeksi, jotta voisimme miettiä asoita rauhassa. Päätös ei ollut mikään helppo mutta asioita pohdittuamme totesimme sen olevan oikea ratkaisu. Eli siis olemme tauolla, niin huvittavaltahan kuin se kuullostaakin... Takana kahdeksan vuoden seurustelusuhde ja edessä pisin yhtäjaksoinen erojakso. Ajatukset pomppivat miljoonaan suuntaan. Mitä nyt?, Mitä teen? Kerrankin minulla on oikeasti aikaa itselleni, mitä nyt vanhemmat käyvät vuorotellen kylässä parin seuraavan viikon aikana. Haluan nyt todellakin elää hetken ilman murheen tai huolen häivää. En tarkoita sillä kuitenkaan sitä, ettenkö olisi yhteydessä avovaimooni tai vanhempiini. Sovimme "erottaessa", että olisimme toisiimme yhteydessä. Onhan meillä kuitenkin yhteisiä laskuja ja muita menoja. Ei tunteet kuitenkaan ole vielä kuolleet kokonaan.
Ehkä tämä ero kasvattaa minua varsinkin. Voin tutkiskella tunteitani rauhassa ja miettiä mikä on elämäni kannalta tärkeää. Kuka tietää, jospa löydän uuden suunnan elämääni. Lupasimme avovaimoni kanssa, ettemme riidoissa lähde tauolle. Olemme edelleenkin toisillemme tärkeitä ihmisiä. Emme kokeneet mitään vihaa sen ensimmäisen riiitelyn jälkeen. Avovaimoni olisi halunnut jatkaa tätä suhdetta puhtaalta pöydältä, mutta itse en sitä voinnut tehdä. Oli pakko olla rehellinen ja sanoa, että on tauon paikka. En enää ajatellut asian suhteen ketään muuta kuin itseäni. Sukulaisten mielipiteistä viis! Tätä kirjoittaessani olen varsin levollisella mielellä. Aika näyttää, palaammeko yhteen vai mitä teemme. Vastaukset eivät kuitenkaan ponnahda päivässä tai parissa esille. On siis itsetutkiskelun aika.
Tietysti hyvän ihmisen sekä rakkauden menettämisen pelko on se suurin pelko tällä hetkellä.
Tästä kirjoituksesta on ehkä hieman vaikea saada mitään irti, mutta tämän selvemmin en osaa asoita selventää. Mielelläni kuulisin mielipiteitä liittyen tähän asiaan.
Haluisin nyt kertoa kuinka asiat menivät/menevät. Avovaimoni saapui kotia opiskelupaikkakunnaltaan hieman yli viikko sitten. Aloimme välittömästi keskustelemaan tunteistamme ja toiveistamme. Keskustelun ja totuuksien sanomisien jälkeen sain käytännössä kihlasormuksesta päähäni... Asiaa ei helpottanut yhtään myöskään se, että aiheutin vanhemmilleni elämänsä kriisin käymällä lapsuuteeni liittyviä asoita läpi heidän kanssaan. Vanhempien kanssa asiat saatiin usean päivän puhumisen jälkeen kuitenkin selvitettyä.
Parisuhteemme narahti täydellisesti karille keskustelujen jälkeen. Tämän seurauksena nukuimme yön erillään ja emmekä enää esittäneet hellyyttä toisiamme kohti. Yritimme kuitenkin jatkaa yhteiseloamme normaalien kodin askareiden kautta. Olimme kuitenkin molemmat äärettömän stressaantuneita näistä keskusteluista. Puhuimme paljon tunteista, mahdollisista lapsista, tulevaisuudesta etc.
Avovaimoni ei saannut opiskeluihinsa oikein otetta ja omakin työnteko lopahti täydellisesti. Varasin ajan psykologille, jotta voisin keskustella asioistani. Vietimme pääsiäistä kuitenkin yhdessä, mutta yhteiselomme ei kuitenkaan parantunut. Olimme kuin ilmaa toisillemme. Tilanne kiristyi niin, että avovaimoni lähti takaisin opiskelupaikkakunnalleen kuukaudeksi, jotta voisimme miettiä asoita rauhassa. Päätös ei ollut mikään helppo mutta asioita pohdittuamme totesimme sen olevan oikea ratkaisu. Eli siis olemme tauolla, niin huvittavaltahan kuin se kuullostaakin... Takana kahdeksan vuoden seurustelusuhde ja edessä pisin yhtäjaksoinen erojakso. Ajatukset pomppivat miljoonaan suuntaan. Mitä nyt?, Mitä teen? Kerrankin minulla on oikeasti aikaa itselleni, mitä nyt vanhemmat käyvät vuorotellen kylässä parin seuraavan viikon aikana. Haluan nyt todellakin elää hetken ilman murheen tai huolen häivää. En tarkoita sillä kuitenkaan sitä, ettenkö olisi yhteydessä avovaimooni tai vanhempiini. Sovimme "erottaessa", että olisimme toisiimme yhteydessä. Onhan meillä kuitenkin yhteisiä laskuja ja muita menoja. Ei tunteet kuitenkaan ole vielä kuolleet kokonaan.
Ehkä tämä ero kasvattaa minua varsinkin. Voin tutkiskella tunteitani rauhassa ja miettiä mikä on elämäni kannalta tärkeää. Kuka tietää, jospa löydän uuden suunnan elämääni. Lupasimme avovaimoni kanssa, ettemme riidoissa lähde tauolle. Olemme edelleenkin toisillemme tärkeitä ihmisiä. Emme kokeneet mitään vihaa sen ensimmäisen riiitelyn jälkeen. Avovaimoni olisi halunnut jatkaa tätä suhdetta puhtaalta pöydältä, mutta itse en sitä voinnut tehdä. Oli pakko olla rehellinen ja sanoa, että on tauon paikka. En enää ajatellut asian suhteen ketään muuta kuin itseäni. Sukulaisten mielipiteistä viis! Tätä kirjoittaessani olen varsin levollisella mielellä. Aika näyttää, palaammeko yhteen vai mitä teemme. Vastaukset eivät kuitenkaan ponnahda päivässä tai parissa esille. On siis itsetutkiskelun aika.
Tietysti hyvän ihmisen sekä rakkauden menettämisen pelko on se suurin pelko tällä hetkellä.
Tästä kirjoituksesta on ehkä hieman vaikea saada mitään irti, mutta tämän selvemmin en osaa asoita selventää. Mielelläni kuulisin mielipiteitä liittyen tähän asiaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin aikaisemmankin viestisi, mutta ei oikein edelleenkään selvinnyt tarkalleen että mikä ongelmanne oikeastaan on? Se että hän tahtoo lapsia (kun opiskelunsa on ohi) ja sinua eivät lapset kiinnosta? Jos tuo on se syy niin kuulostaa kyllä aika vahvasti siltä että teillä ei ole yhteistä tulevaisuutta. Ja se, että vaikka olette pitkiäkin aikoja erossa, niin kun näette, tuntuu suhde enemmän kaveruudelta kuin parisuhteelta, viittaa siihen, että mitään hirveän suuria tunteita ei teillä ole toisianne kohtaan.
Mutta siis jos tuohon asiaan tahdoit mielipidettä niin kannattaa tarkemmin valottaa missä ovat suhteenne solmukohdat.
Tuo että olette tauolla jonkin aikaa kuulostaa tosiaan tilanteessa parhaalta ja saa tosiaan varmaan aikaan sen että kumpikin saa pohtia tahollaan sen mitä tahtoo elämältään. Ei se "puhtaalta pöydältä lähtö" kuitenkaan onnistu niin helposti jos olette jo 8 vuotta seurustelleet. Ennemmin tosiaan kannattaa miettiä mitä tahtoo ja onnistuuko se nykyisen kanssa vai ei. Kannattaa muuten sopia tarkkaan mitä se "tauko" tarkoittaa. Jos toinen luulee sen tarkoittavan sitä että saatte tavata muita ihmisiä ja toinen että ette niin siitä seuraa aika kiva sotku.
varmaan tauon paikka on hyvä juttu jos koet suhteenne vaan taakaksi etkä saa siitä mitään iloa elämään. Keskusteleminen oli varmaan hyväksi saada tietää mitä toinen ajattelee ettei elä turhassa toivossa esim lasten saannin kannalta, jos toinen ei sitä koe tärkeäksi.Toivotaan että pystytte jatkossa kuitenkin olemaan ystäviä..