olenko

tyhmä! eli mieheni, asutaan yhdessä ja ollaan kihloissa, valehtelee minulle paljon, ja yleensä ne koskee muita naisia. minua ei haittaa vaikka hänellä onkin ollut joskus muinoin juttua joidenkin muiden kanssa, onhan itsellännikin. mutta pahin tässä on nyt se että hän ei voi kertoa miten asiat oikeen ovat. sanoo ensin että on vain istunut samaassa autossa, ja sitten onkin yhtäkkiä ollut yötä naisen luona jne. ja ei ole jäänyt yhteen kertaaan, one tehnyt saman monesti, eli valhdellut. mieheni ärsyynytt aina siitä kun muistelen ja v'ttuilen niistä akoista joista se valehteli ja siitä syntyy aina iso riira. pitääkö minun lopettaa kuittailu vai mitä? en vaan usko voivani unohtaa valheita...apua, räjähtää pää kohta
6643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

....onnellisimmat ihmiset eivät seurustele. Varo ettei tuo AIDSia tuliaisena reisuiltaan. Mutta tosi asiassa, uskollisuutta ei voi nykyään vaatia, kaikki pettää!

Äänestä
  • ihanasta ja asiallisesta vastauksesta. oikein hyvää päivän jatkoa vain sullekki, mitäpä jos painuisit vaikka hevonkuikkaan. oivon tästedes asiallisia vastauksia, KIITOS!

    Äänestä

  • Toi väite on itsessään säälittävää paskaa. Kaikki ei todellakaan petä. Ei kaikki naiset eikä kaikki miehetkään. Taidat vaan olla katkera kun sua on petetty? On muakin petetty mutta silti uskon että on uskollisiakin.

    Äänestä

Kun rehellisesti sanon,hän ei ole sinun oikea mies.
Toivon Sinulle kaikkea hyvää.

timo

Äänestä

Itellä oli aika sama tilanne vielä jokin aika sitten. Mut puhuttiin asiat selviks (tosin meni siihen aikaa ja tuli ne tavaratki pakattuu pariin otteeseen) vaik se olikin vaikeeta, välil jopa mahdotonta. Sain mieheni tajuumaan miten hyvä mä oon sille (liiankin hyvä?) ja miten upee suhde meil on. Pyysin rehellisesti kertoon ihan kaiken ja nyt ollaan pystytty ihan hyvin jatkaan elämää.
Annoin kaiken anteeksi (ku olihan sit vikaa minussakin), mut kyllä ne vanhat jutut silti välil tulee mieleen...yleensä sit keskustellaan niistä, nykyään jo pystytään siihen!
Kyllä mä neuvon keskusteleen ja jos toi teidän juttu on se mitä molemmat haluutte, niin onnistutte varmasti :)

Äänestä

saavuttavasi kuittailulla? "Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään!"
Jatkuva vanhojen tekemisten vatvominen ja syyttely on lapsellista.
Puhukaa asiat kerralla kuntoon, ja jatkakaa elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan kirjoitti:

tyhmä! eli mieheni, asutaan yhdessä ja ollaan kihloissa, valehtelee minulle paljon, ja yleensä ne koskee muita naisia. minua ei haittaa vaikka hänellä onkin ollut joskus muinoin juttua joidenkin muiden kanssa, onhan itsellännikin. mutta pahin tässä on nyt se että hän ei voi kertoa miten asiat oikeen ovat. sanoo ensin että on vain istunut samaassa autossa, ja sitten onkin yhtäkkiä ollut yötä naisen luona jne. ja ei ole jäänyt yhteen kertaaan, one tehnyt saman monesti, eli valhdellut. mieheni ärsyynytt aina siitä kun muistelen ja v'ttuilen niistä akoista joista se valehteli ja siitä syntyy aina iso riira. pitääkö minun lopettaa kuittailu vai mitä? en vaan usko voivani unohtaa valheita...apua, räjähtää pää kohta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu