Määr.aik. sopimus

Hemuli

Hei!

Ihmetyttää tuo määräaikaisen työsopimuksen jatkuva "väärinkäyttö". Eikös laissa ole määritelty melko tarkkaan milloin määräaikaisen sopparin saa tehdä ja jos ehdot eivät täyty sopimus on laskettava toistaiseksi voimassa olevaksi. Useille opiskelukavereilleni on tehty sopimus tyyliin: "Määräaikainen, mutta muuttuu vakinaiseksi kun tutkinto on suoritettu". Mietityttää onko moinen ihan lain kirjaimen mukaista varsinkaan kun em. tapauksissa lopputyön loppuun saattaminen ei vaikuta millään lailla pätevyyteen tai kykyyn suoriutua työtehtävistään (Joissain tapauksissa toki asia on merkittävä, mutta ei näissä minun tuntemissani: Itse asiassa henkilöt ovat olleet liki ylipäteviä ja kokemustakin on löytynyt)? Ajatus on varmaan kaunis työntekijän puolelta ajatella, että opinnot suorieteaan loppuun mutta en ole löytänyt pykälää minkä perusteella työntekijän omasta tahdosta riippuvat ja omalla ajalla tapahtuvat opinnot ja niiden loppuunsaattaminen riittäsi AINOAKSI perusteeksi määräaikaiselle sopimukselle. Muita perusteitahan sitten voi keksiä hatusta niin paljon kuin haluaa. Muutenkin kiinnostaisi onko tuollain "lykkäävä" pykälä yleinenkin: Eli olet määräaikainen, mutta sopimus muutetaan vakinaiseksi jos sitä tai tätä...

1

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikko

      Sopimus on sopimus ja pihvi on pihvi. Työn tekemisen ehtona voidaan ammatillisessa mielessä pitää työehtosopimuksen noudattamsta, mutta jotain muutakin voidaan sopia ja sovitusta asiasta on pidettävä kiinni. Työnteosta kieltäytyminen on kohtuullista mikäli työnantaja ei noudata työehtosopimuksia.

      Tyehtosopimusta tulkitaan siten, että sopimuksen on oltava jatkuva mikäli työ itsessään ei ole tilapäinen taikka yhtiössä ei olla lomautus taikka irtisanomisuhan alla. Yhtiö ei saa ottaa tiettyyn aikaväliin lisää tekijöitä mikäli on ajautunut irtisanoutumisiin.

      Työnantaja joka ei noudata työehtosopimusta on taatusti jollakintavalla huono. Työnantaja antaa itsestään selkeän kuvan tavoillaan ja mikäli tavat ovat ristiriidassa sopimuksien kanssa ja tämä toistuva rötöstely sallitaan ammattiliiton puolelta, niin luultavasti työnantajassa on jotakin "mätää". Käyännössähän tämä sovittu käytäntö jossa on korkeintaankin 4kk koeaika on hyväksi sekä tekijälle että työnantajalle. 4kk on riittävä aika todeta joko tekijä taikka työnantaja huonoksi taikka kelvolliseksi.
      Pahana tapana työnantajilla on valita sairas taikka kykenemätön henkilö esimieheksi. Tämähän johtaa automaattisesti siihen, että tekijöiksi valitaa esimieheksi parempia jotka sitten tekevät kolmanneksen huonomalla palkalla esimiehen ja omat työnsä uhkauksen ja kiristyksen alaisuudessa.

      Joillakin työnantajilla on hieman samoja sairaita ajatuksia kuten yhteiskunnallakin. Luulevat omistavansa tekijän joka on palkkalistoilla ja kuvittelevat yksittäisen ihmisen kotipuuhasteluiden yhdistyvän yhtiön toimintaan. Kuulopuheen perusteella vakoilevat tekijöidensä nettitaustoista asti kaiken mahdollisen.
      Loukavat siis yksityisyydensuojaa ja kuvittelevat tekevänsä jotain hyvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5120
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1429
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1339
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1163
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1030
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      805
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe