siili. Hän kulki metsäistä polkua laulellen joka ilta, hän käveli auringonlaskua kohti vailla surua ja murhetta. Siilillä oli hyvä sydän ja se huomattiin metsäpolun ulkopuolellakin.
Tuli eräänä iltana vastaan varis. Varis vaikutti etäiseltä, hän lensi! Ja variksen väritkään eivät kovin miellyttäneet siilin silmää, harmaa ja tumma.. Varis ja siili sivuuttivat toisensa katseita vaihtaen ja molemmat tahollaan jatkoivat matkaa.
Yhä useammin siili näki variksen lentelevän lähistöllä ja huomasi variksen katselevan tätä. Siitä siili ei oikein tykännyt, eihän tavallisessa maallikossa voinut olla mitään ihmeellistä..? Ei siilin mielestä ainakaan ja olihan varis siilin mielestä muutenkin kovin itsekkään oloinen, siellä ylhäällä muiden yläpuolella..
Aikaa kului ja siili jälleen taivalsi kohti auringonlaskua, kuten jokaisena muuna iltana. Mutta jokin oli niin erilaista, jotenkin uutta. Hän huomasi odottavansa että varis ilmestyisi jälleen näköpiiriin. Mutta varis ei ollut ollenkaan siiliä varten, ei siili edes huolisi niin ylimielistä otusta kuin varis! Mutta silti, hän huomasi kuinka oli aikasemmin pettynyt kun varis ei ollutkaan yhtenä iltana lähistöllä. Mitä tämä mahdollisesti oli? Siili oli ymmällään ja naurahti, ei hän voinut olla ihastunut. Siis i-h-a-s-t-u-n-u-t! Ei ainakana varikseen..
Mutta näin se vaan oli. Edelleen, ilta toisensa jälkeen siili ja varis kohtasivat toisensa metsäisellä polulla, vaihtaen katseita. Siili oli aina innoissaan ja ujostunut, varis vaikutti samalta kuin ennenkin. Vai eikö varis sittenkin tullut lähemmäksi kuin ennen? Niin se oli pakko olla! Siili oli onnellinen ja samalla onneton, eihän variksen kaltainen, ITSENÄINEN siivekäs voinut kiinnostua piikikkäästä ryömijästä.. Varis oli saanut uudet kasvot siilin silmissä. Varis oli ainoa syy, miksi kävellä metsäpolulla. Jos se ei ilmestynytkään, itki siili itsensä uneen kunnes seuraavana iltana iloisena lähtisi taas liikenteeseen metsäiselle polulle.
Sattuipa kerran, varis oli polun reunalla olevalla kivellä ja lepuutti siipiään. Pian siili käveli sitä kivea kohti ja hänen sydän rupesi hakkaamaan tuhatta ja sataa. Varis oli siinä! Ei ollut totta, siili hoki sitä itselleen ja vielä hieraisi silmiään. Kyllä, varis oli siinä. Siili kokosi itsensä ja sydän tykyttäen, viilen tyynenä käveli eteenpäin, kohti varista. Nyt olisi hänen tilaisuus sanoa varikselle jotain, edes tämän kerran. Askel.. toinen askel... viides askel.. Varis jää taakse.. askel.. vielä lisää askelia..
Aika tuntui pysähtyneen mutta siili ei pysähtynyt. Varis, joka oli niin paljon hänen haaveissaan ja unissaan.. Siili jatkoi matkaa nopeuttaen askeliaan. Pian hänen eteensä ilmestyy, kuin tyhjästä, pöllö! Pöllö pysäytti siilin ja kysyi, miksi tämä ei pysähtynyt huutamaan apua loukkaantuneelle linnulle. Siili katsoi taakseen ja huomasi variksen, pienen ja loukkaantuneen variksen joka katsoi siiliä kuin lapsi vieraaseen. Siili saatoi vain kirota sokeuttaan ja ihastumistaan. Siili rohkaisi mielensä ja palasi kivelle jolla varis istui, loukkaantuneena. Varis antoi siipensä siilin käteen ja sanoi jotain todella kaunista. Siilin sydän oli pakahtua! Siili ja varis lähtivät yhdessä metsäpolkua pitkin kohti auringonlaskua.
Siili oli löytänyt rakkauden. Hän oli maailman onnellisin piikikäs, hän oli haljeta tunteesta.
Koitti seuraava päivä. Siili käveli yksin pitkin metsäpolkua, kuten ennenkin, yksin. Ääni kellossa oli täysin muuttunut. Siilillä oli syy elää. Hänellä oli syy olla olemassa. Hän tähyili taivaalle. Ei varista näkynyt. Siili ei ollut moksiskaan, hän jaksaisi odottaa huomiseen.
Koitti seuraava päivä. Sitä seuraava päivä. Siili kulki tuttua metsäistä polkua pitkin kohti auringonlaskua, yksin, kuten ennenkin. Aika kului. Päivät vaihtuivat öiksi, päivät kuukausiksi. Siili kulki pitkin metsäistä polkua kohti auringonlaskua, yksin, kuten aina ennenkin, tähyillen taivaalle. Ei näkynyt varista. Sydän särkyneenä hän odottaisi vielä huomiseen..
Tuli eräänä iltana vastaan varis. Varis vaikutti etäiseltä, hän lensi! Ja variksen väritkään eivät kovin miellyttäneet siilin silmää, harmaa ja tumma.. Varis ja siili sivuuttivat toisensa katseita vaihtaen ja molemmat tahollaan jatkoivat matkaa.
Yhä useammin siili näki variksen lentelevän lähistöllä ja huomasi variksen katselevan tätä. Siitä siili ei oikein tykännyt, eihän tavallisessa maallikossa voinut olla mitään ihmeellistä..? Ei siilin mielestä ainakaan ja olihan varis siilin mielestä muutenkin kovin itsekkään oloinen, siellä ylhäällä muiden yläpuolella..
Aikaa kului ja siili jälleen taivalsi kohti auringonlaskua, kuten jokaisena muuna iltana. Mutta jokin oli niin erilaista, jotenkin uutta. Hän huomasi odottavansa että varis ilmestyisi jälleen näköpiiriin. Mutta varis ei ollut ollenkaan siiliä varten, ei siili edes huolisi niin ylimielistä otusta kuin varis! Mutta silti, hän huomasi kuinka oli aikasemmin pettynyt kun varis ei ollutkaan yhtenä iltana lähistöllä. Mitä tämä mahdollisesti oli? Siili oli ymmällään ja naurahti, ei hän voinut olla ihastunut. Siis i-h-a-s-t-u-n-u-t! Ei ainakana varikseen..
Mutta näin se vaan oli. Edelleen, ilta toisensa jälkeen siili ja varis kohtasivat toisensa metsäisellä polulla, vaihtaen katseita. Siili oli aina innoissaan ja ujostunut, varis vaikutti samalta kuin ennenkin. Vai eikö varis sittenkin tullut lähemmäksi kuin ennen? Niin se oli pakko olla! Siili oli onnellinen ja samalla onneton, eihän variksen kaltainen, ITSENÄINEN siivekäs voinut kiinnostua piikikkäästä ryömijästä.. Varis oli saanut uudet kasvot siilin silmissä. Varis oli ainoa syy, miksi kävellä metsäpolulla. Jos se ei ilmestynytkään, itki siili itsensä uneen kunnes seuraavana iltana iloisena lähtisi taas liikenteeseen metsäiselle polulle.
Sattuipa kerran, varis oli polun reunalla olevalla kivellä ja lepuutti siipiään. Pian siili käveli sitä kivea kohti ja hänen sydän rupesi hakkaamaan tuhatta ja sataa. Varis oli siinä! Ei ollut totta, siili hoki sitä itselleen ja vielä hieraisi silmiään. Kyllä, varis oli siinä. Siili kokosi itsensä ja sydän tykyttäen, viilen tyynenä käveli eteenpäin, kohti varista. Nyt olisi hänen tilaisuus sanoa varikselle jotain, edes tämän kerran. Askel.. toinen askel... viides askel.. Varis jää taakse.. askel.. vielä lisää askelia..
Aika tuntui pysähtyneen mutta siili ei pysähtynyt. Varis, joka oli niin paljon hänen haaveissaan ja unissaan.. Siili jatkoi matkaa nopeuttaen askeliaan. Pian hänen eteensä ilmestyy, kuin tyhjästä, pöllö! Pöllö pysäytti siilin ja kysyi, miksi tämä ei pysähtynyt huutamaan apua loukkaantuneelle linnulle. Siili katsoi taakseen ja huomasi variksen, pienen ja loukkaantuneen variksen joka katsoi siiliä kuin lapsi vieraaseen. Siili saatoi vain kirota sokeuttaan ja ihastumistaan. Siili rohkaisi mielensä ja palasi kivelle jolla varis istui, loukkaantuneena. Varis antoi siipensä siilin käteen ja sanoi jotain todella kaunista. Siilin sydän oli pakahtua! Siili ja varis lähtivät yhdessä metsäpolkua pitkin kohti auringonlaskua.
Siili oli löytänyt rakkauden. Hän oli maailman onnellisin piikikäs, hän oli haljeta tunteesta.
Koitti seuraava päivä. Siili käveli yksin pitkin metsäpolkua, kuten ennenkin, yksin. Ääni kellossa oli täysin muuttunut. Siilillä oli syy elää. Hänellä oli syy olla olemassa. Hän tähyili taivaalle. Ei varista näkynyt. Siili ei ollut moksiskaan, hän jaksaisi odottaa huomiseen.
Koitti seuraava päivä. Sitä seuraava päivä. Siili kulki tuttua metsäistä polkua pitkin kohti auringonlaskua, yksin, kuten ennenkin. Aika kului. Päivät vaihtuivat öiksi, päivät kuukausiksi. Siili kulki pitkin metsäistä polkua kohti auringonlaskua, yksin, kuten aina ennenkin, tähyillen taivaalle. Ei näkynyt varista. Sydän särkyneenä hän odottaisi vielä huomiseen..
Vastaukset 14
Vanhimmat
tosi, niinkö? Noinhan se usein menee, varis olikin pelimies ja halusi vain sitä yhtä...Juuri noin ne oikeat pelimiehet toimivat...:)
mies. Kerrankin näin päin.
Lennän joku päivä takaisin kunhan saan siipeni lentokuntoon. Tällä hetkellä siipeni laahaa maata. En pääse eteenpäin kuin raahautuen. Ylpeä en ole, elämä vain nakkelee kovine vinkkoineen. Kun tokenen ja näemme polulla seuraavan kerran, laske piikkisi ja tarkista siipeni kunto, huolitko jos jää vajaaksi lentokykyni vai olisitko tyytyväinen jos lopettaisin lentoni kokonaan ja tulisin lämpimään koloosi?
usko vaan:)
oikeesti..äsh..lähen nakkelemaan kiviä :(
...mutta mitä ihmettä tapahtui, ettei varis ja siili vieläkään ole yhdessä. Onko siilillä piikit "esillä" ja varis riutuu rakkaudesta. Jos olisi aikaa, kertoisin variksen näkökulman tähän tarinaan. Ehkä joku toinen kerta...
Toivottavasti asia selkenee!
Mitä oli tapahtunut sinä ihmeellisenä iltana?
Varis oli antanut siipensä Siilin käsiin. Ne kädet tuntuivat lämpimiltä, vahvoilta, hyviltä. Siivet solahtivat niihin kuin olisivat aina kuuluneet siihen. Varis tunsi kuinka hänen sydäntään kosketettiin vaikka vain hänen siipensä haavoihin puhallettiin, niin hellästi, rakkaudella. Siihen ei tarvittu lainkaan sanoja, ei ainuttakaan.
Kun auringonlaskunsilta oli kävelty loppuu, Siili päästi Variksen lentoon. Varis katseli Siiliä kaipaavin silmin, vaikkei vielä ollut lähtenytkään. Hän ymmärsi siinä hetkessä, että Siili rakasti, että se oli oikeaa, aitoa, kestävää, todellista rakkautta. Vaisto. Oikea tunne.
Siilin silmät näyttivät lempeille, huolehtiville. Varis tiesi, että kun hän nousee lentoon, Siili seuraa hänen siipiensä kaarta niin pitkälle kun pystyy näkemään. Varis tunsi, että hänen sydämensä vastaa Siilille kokonaan, kaikessa.
Varis oli hiljaa hetken. Hän halusi jäädä. Hän pujotti uudestaan haavoittuneet siipensä Siilin käsiin. Hän ymmärsi että ottaisi Siilin sydämen kokonaan, jos jäisi. Hän ei välittäisi Siilin perheestä eikä siitä, että Siili on sidottu maahan ja pesäkoloonsa. Varis huokaisi hiljaa syvään.
Sitten hän ajatteli, että niin ei voi toiselle tehdä. Se ei ole oikein. Ehkä suurinta rakkautta joskus on luopua rakkaudesta, säilyttää toisen sydän vapaana rakastamaan sitä, mitä se voi rakastaa: maata, toista Siiliä, pesäkoloa, metsäpolkua. Varis ei voisi rakastaa niitä ikinä. Varis voisi rakastaa vain Siiliä ja korkeuksia.
Sillä sekunnilla Variksen sydän särkyi. Se meni tuhansiksi pieniksi palasiksi. Niin kipeiksi palasiksi. Ja Varis tiesi että se särkyi ainoastaan todellisen rakkauden takia. Hän tiesi, että Siili ei vielä ymmärtäisi ja, että Siili jäisi kaipaamaan.
Varis levitti siipensä auki. Ne olivat yht'äkkiä ehjät, mutta sydän oli rikki. Varis hymyili lämpimästi Siilille ja nousi ilmaan. Muutama värähtävä siivenisku ja Varis oli noussut puiden yläpuolelle. Hän ei katsonut alas, sillä Varis tiesi että Siili seuraa.
Taivaalla Varis ajatteli, että hän odottaa, omien tunteidensa kuoleman. Sitten hän palaa Siilin lähelle ja rakastaa tätä siten kuin se on mahdollista - läheisenä ystävänä. Siten hän voi rakastaa Siiliä aina, vaikka Siili rakastaisi sitä, mitä hänen kuuluu rakastaa.
Kului öitä ja päiviä ja Varis kaarteli tuntemattomilla taivailla, suurissa korkeuksissa. Siili oli hänen mielessään joka päivä, joka yö, joka hetki. Joskus kun ilta oli jo varmasti pitkällä, Varis kaarsi huomaamattomasti Siilin metsäpolun yli. Hän toivoi sattumaa - jos Siili sattumalta olisi väärään aikaan kävelyllä. Ei ollut, ja Varis tyytyi kohtaloonsa.
Tunteiden kuoleman odottaminen kesti pitkään. Variksen täytyi lähteä kaukomaille siksi. Eikä siihen riittänyt yksi matka. Eivät toiset rakkaudet eivätkä vuodet.
Mikään aika ei tuntunut riittävän ja Varis päätti sitten odottaa vielä huomiseen. Hän halusi pelastaa Siilin sydämen rakastamaan elämää.
onnellinen loppu! Sellaisista saduista pidän. Ehkä voin mielessäni jatkaa tarinaa niin että se saa onnellisen lopun. Hyvä oli! Voin jopa eläytyä satuun...
opetuksen? Oliko jotain sen tapaista, että pitäisi heti kertoa tunteistaan ennen kuin on liian myöhäistä...
pikku siili. Mutta varis rupesi kirjoittamaan elämäänsä uusiksi. Pienin askelin. Siili kutitti hänen sielunsa auki, mutta ei sitten hellinyt, rupesi pelkäämään hyttysiä! Ehkä olisi siilin vuoro, vaikka olisi afrikkalainen minisiili:)
kirjoituksesi on väärällä palstalla
niin että kun varis sai siilin ihastumaan ja tuntemaan voimakkaasti, hän jätti siilin kärsimään...kirjoita jatkoa, niin luen illalla
se ei ole vielä loppunut, kuten aurinkokin nousee joka aamu, se tulee myös laskemaan ja siili sitä kohti taivaltamaan kunnes varis palaa takaisin..