on se etten saa häntä ihastumaan itseeni niinkuin mä olen ihastunut häneen. :(
Minä olen löytänyt ihannenaiseni 2 vuotta sitten
ongelma vaan
152438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Pitäisiköhän siirtyä katselemaan muita naisia...
Tuo nainen on kertasilleen se oikea, tunnen ja tiedän sen. Enkä halua enää mitään muuta. Kaikki muu tuntuisi vaan hätävaralta. :(
Onneksi ajan kanssa ne viat tulee esiin ihmisistä. Tai ihminen voi muuttua. Ja elämä yllättää, voi tulla parempikin. Mutta jatketaan harjoituksia...
myös vikoineen koska en ole itsekään virheetön ja kaikissa ihmisissä on omat vikansa. Ne vaan pitää oppia sietämään ja ajan kanssa oppii niistä vioista pitämäänkin.
En halua ketään muuta. Sen vaan tietää sydämessään kuka on oikea ja tuo nainen on se. Ainut jonka haluan.
ihannemieheni, johon ihastuin, minä vain en ollut hänen ihannenaisensa. *suru*
ON MULLAKI OLLU < OLISI VAAN IHANAA RAKASTUA JOSKUS JA MENNÄ JA AVIOITUA KUNNOLLA < PITKÄN SEURUSTELUN JÄLKEEN JA SITTEN SITÄ ENNEN KIHLOIHIN SCORPIONS TAI WILLIE NELSON - KEIKAN AIKAAN < JOLLOIN MULLA OLISI NAHKATAKKI JA STETSONI PÄÄSSÄ
tuli sellainen tunne et sulla on jokunlainen pakkomielle. Jossei toinen tuossa ajassa ole huomannut sinua eikä kiinnostunut sinusta niin kyllä sinun kannattaa unohtaa hänet ja jatkaa matkaa. Tuhlaat vain aikaasi.
Sitten on suurella osalla ihmisistä jonkinlainen pakkomielle. Sen pakkomielteen nimi on ihastuminen.
Mä en ymmärrä miksi täällä on niin paljon sellaisia jotka haluaa katkaista toisten välejä, saavatko itse jotain kiksejä siitä kun ihmisille tulisi välirikkoja?
Onko asialla edes merkitystä jos molemmat pystyy elämään asian kanssa ja se toinen ei välttämättä edes tiedä?
vaikuttaa, jos kirjoittaja ilmaisee ettei kukaan muu nainen käy hänelle eikä ota yhtään huomioon naisen tunteita, kävisikö hänelle suhde päinsä vai ei. Jos nainen on sanonut ettei ole kiinnostunut, nainen pitää jättää rauhaan, se on oikeaa välittämistä myös toisen tunteista.
Pakkomielteiset ovat pelottavia itseensä keskittyjiä.
alkaa olla pakkomielle ellet pääse hänestä yli. Ei kannata tosiaankaan tuhlata aikaa sellaiseen joka ei kiinnitä sinuun huomiota. Ihan oikeasti. Ja jos väkisin yrität häntä lähestyä jollain tavalla ja hän antaa ymmärtää ettei kiinnosta.. Kannattaa jättää rauhaan. Hän kokee sen todennäköisesti vain ahdisteluksi ja pahimmassa tapauksessa saat syytteen siitä.
tee vääriä johtopäätöksiä! Minä otan hänen tunteensa huomioon enkä niistä hänelle kerro. Kerron vasta jos hän itse alkaa osoittaa kiinnostustaan, siihen asti tilanne on toinen. Joten älä puhu mitään pakkomielteisyydestä, olen ihastunut ja siksi juuri kukaan muu ei mulle kelpaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001777&posting=22000000033937342
En ahdistele häntä joten se siitä pakkomielteisyydestä. Vasta jos hän itse lähestyy mua kiinnostusmielessä niin itse paljastan tunteeni.
sen huomaa yleensä heti kiinnostaako toinen vai ei? On tietty hitaasti syttyviä tyyppejä.. Mut itse en tosiaan ole sellainen. Ja toisaalta jotenkin tuntuu et jos toinen ei ole tuossa ajassa osoittanut kiinnostustaan sinua kohtaan niin tuskin se sitä tulee koskaan tekemäänkään.
Tiedän tunteen. Itse edustan naissukupuolta. Erosin n. 1,5 vuotta sitten ja muutettuani omilleni lapseni kanssa, tapasin remsontin merkeissä nuoruudesta tuntemani miehen. Hän oli silloin avioliitossa. Pidimme yhteyttä ja kävimme syömässä useaan kertaan viikossa. Hän kertoi miten on ollut minuun ihastunut jo nuoruudessamme, mutta ei uskaltanut tällöin lähestyä.
Hän teki ratkaisunsa ja lähti kotoontaan, itse en tätä pyytänyt vaan päinvastoin kehoitin vielä yrittämään. Seurustelimme tiiviimmin pari kuukautta. Minulla oli tunne,että olen löytänyt sielunpuolikkaani. Sen mitä koko elämäni olen etsinyt. Vaan.. miehellä ilmeisesti ei..suhteemme päättyi miehen etäisyyden ottoon. Kuvasi,että haluaa minut elämäänsä mutta ei siihen vielä pysty. Ex-vaimo pitää edelleen tiukassa kuristusotteessaan häntä. Irti ei kykene hän minusta kuitenkaan päästämään. Viimeiset puoli vuotta olemme tapailleet epäsäännöllisesti kerran pari kuukaudessa ja tiedän tällöin kummankin haluavansa toistansa elämäänsä enemmän kuin mitään muuta, mutta miehellä ei rohkeus riitä uuden aloittamiseen. Olen yrittänyt irti päästää,lopettaa yhteydenpidon, olla ajattelematta. Pian tulee vuosi ensitapaamisestamme, olen täysin kiinni tuossa ihmisessä. On hyödytöntä edes yrittää mitään muuta ihmissuhdetta kun en kykene edes ajatuksissani muita lähenneni päästämään. Olen jäänyt odottamaan josko hänenen uskalluksensa jonain päivänä rittäisi uudelleen yritykseen.
on turha puhua pakkomielteestä kun kyse on tunteesta. Miten voisi edes yrittää vikuilla tai lähteä virittämään mitään muuta jos koet jotain niin suurta tunetta toista kohtaan,ettet edes itse kykene sitä ymmärtämään.
Voimia sinulle. Toivottavasti helpottaa edes tieto ettet ole yksin vastaavassa tilanteessa.
käyköön kaikille hyvin ja onnellisesti.