Meillä on normaali, läheinen perheyhteisö ja näemme toisiamme parin kuukauden välein. Viime aikona minua on alkanut ahdistamaan todella pahasti aina jossain vaiheessa vierailua. Tuntuu kuin pääni paisuisi paineesta ja voisi poksahtaa milloin hyvänsä. Olen usein tapaamisemme jälkeen todella väsynyt ja masentunut, vaikka tätä ennen kaikki on ollut erinomaisesti ja olen suorastaan hihkunut innosta päädessäni tapaamaan heitä.
Tuo paha, puristava olo on minulle merkki olla tapaamatta heitä montaa päivää peräkkäin. Viikonlopun yli on kaikki vielä hyvin. En voi sanoa, että perheeni varsinaisesti ärsyttää minua, mutta jotain suunnatonta rasitusta ne saa minussa aikaan. Olenkohan vain kasvanut heistä liian erilleen vai onko meidän väleissä jotain selvitettävää? -omasta mielestäni ei.
Tuo paha, puristava olo on minulle merkki olla tapaamatta heitä montaa päivää peräkkäin. Viikonlopun yli on kaikki vielä hyvin. En voi sanoa, että perheeni varsinaisesti ärsyttää minua, mutta jotain suunnatonta rasitusta ne saa minussa aikaan. Olenkohan vain kasvanut heistä liian erilleen vai onko meidän väleissä jotain selvitettävää? -omasta mielestäni ei.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinun kirjoituksessa oli jotain tuttua minulle.
Voi olla että olemme samassa tilanteessa jossa olemme kasvamassa pois lapsuuden perheestä jota kai tarkoitit?
Minulla itsellä on kyllä ollut hieman erimielisyyksiä vanhempieni ja muidenkin kanssa tässä viime vuosina ja silti olemme jossain väleissä ja pyritty selvitään erimielisyydet mutta kaikkia en voi tietää mikä mättää vieläkin kun vanhoja asioita otetaan esille.
Kai tämä on tätä itsenäistymis ja aikuistumista.
Jotenkin en vain osaa olla samanlainen kuin ennen perheeni kanssa. Ehkä se johtuu arvostelusta valinnoistani elämän suhteen.
Olen iältäni jo yli kolmikymppinen nainen.
Kai se kriisiä pukkaa..
kertoa siitä, miltä tuntuu?
Teksti kuulostaa hieman tutulta. Mutta tiedän kyllä, että omat ongelmani johtuvat siitä, etten osaa aina puhuen kysyä, miltä toisista tuntuu, varsinkaan tällaisista hienovaraisista asioista. Enkä osaa aina itsekään ilmaista, että miltä tuntuu tai mikä mättää. Voi olla vaikeaa eritellä asioita, tiedostaa ja sitten pukea niitä sanoiksi.
Normaalia kasvukipuilua. Kuuluu aikuistumiseen. Ahdistus ajaa muutokseen eli itsenäistymiseen ja keskittymään täysin oman reviirin ja perheen asioihin.
ja itsenäiseksi kasvamista. Muistan itsellä olleen samanlaista kun perhe piti yhtenä ja itse olin jo kasvanut toiseksi. Yritä vaan saada oma ääni kuuluville ja ole oma itsesi perheen odotuksista ja ilmapiiristä huolimatta.