Muutto miehen kotiin

Ei pitäisi vaivata, mutta...

Olemme lapseni kanssa muuttamassa kuukauden kuluttua miesystäväni ja hänen lapsensa kotiin(olemme molemmat yksinhuoltajia) ja olenkin asiasta pääasiassa innoissani ja onnellinen.
Kuitenkin mieltäni vaivaa hyvin lapsellinen asia. Nimittäin se, että mieheni talo on ollut myös hänen exänsä koti 8 vuotta. Vaikka ex ei olekaan asunut talossa vähään aikaan, minulla on silti tunne, että olen menossa toisen naisen kotiin, jossa tämän käden jälki näkyy siellä täällä. Lisäksi ei myöskään tunnu mukavalta, kun ajattelee, mitä kaikkea mieheni on exänsä kanssa talossa tehnyt..mm. heidän lapsensa on saanut siellä alkunsa. Tiedän, että tälläisten asioiden miettiminen on hölmöä itsensä kiusaamista, mutta näille tunteille en vain mahda mitään.
Haluaisinkin kuulla, onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia ja ovatko nämä tälläiset tunteet menneet ajan kuluessa ohi. Toivon todella, että alan pitää mieheni kotia myös omana ja lapseni kotina, enkä enää mieheni exän kotina, jossa itse tunnen oloni täysin vieraaksi.

8

2261

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkeä!

      Jos asia vaivaa sua jo nyt noin paljon.

    • tee siitä oma koti

      Kyllä ne tuntemukset väistyvät ajan myötä, älä huoli:)

      Muutin mieheni kotiin, jossa hän oli asunut kymmenen vuotta ex-vaimonsa kanssa. Mies ei ole mikään sisustaja-ihme, ja asunto olikin vielä ihan sen näköinen, että exä oli vasta eilen ripustellut sinne verhot.

      Mulla auttoi paljon ihan konkreettiset jutut: heitin kaikki tekstiilit, jotka olivat selvästi miehen exän valitsemia (kukkakoristeiset tuolipäälliset, pitsiverhoa kylppärissä etc.) pois, ja vaihdoin tilalle sen näköiset, joista itse pidän. Pyysin tietenkin luvan mieheltä, ja hän ymmärsi hyvin sekä fiilikseni että sen, että makuni oli hieman eri kuin hänen exällään.

      Pahin oli yksi yö varmaan silloin ekalla viikolla, kun heräsin yöllä, ja päässä takoi vain; tässä sängyssä ne ovat sekstailleet, ton yöpöydän laatikossa on ollut sen naisen henk. koht. tavaroita. Arvaa vaan, vaihtuivatko sänky ja yöpöytäkin jonkin ajan kuluttua? :)

      Veljeni uudella vaimolla oli aivan samankaltaisia ajatuksia kun muutti veljeni taloon, jossa oli kaksi lasta saanut alkunsa edellisessä liitossa. Hänelläkin auttoi sellaiset ihan basic-sisustusjutut, että koti alkoi tuntua omalta eikä miehen exän kodilta.

      • meillä näin kävi..

        Me kun muutettiin saman katon alle miehen kanssa aikoinaan, niin asunto oli uusi ja ei kummallakaan muistoja existä yms.

        Mies oli ronttaamassa sänkyänsä ja vanhoja liinavaatteitaan asuntoomme.. minä en tähän suostunut, koska olisi kalvanut mieltä nukkua samassa sängyssä missä hän on pannut joitain naisia. Ja esim. lakanoissa joilla on maannut alasti miehen ex yms.. tai kuivata itsensä pyyhkeeseen johon ex on kuivannut.

        Minua ei häiritse millään lailla, että hänellä on exiä.. onhan nuita itsellänikin. Mutta en halua hänen enkä omistanikaan existä muistoja meidän kotiin.. eli uusittiin sängyt, lakanat, pyyhkeet yms.

        Näin on hyvä ja eipä ainakaan tarvitse stressata moisista typeryyksistä.


      • ...........
        meillä näin kävi.. kirjoitti:

        Me kun muutettiin saman katon alle miehen kanssa aikoinaan, niin asunto oli uusi ja ei kummallakaan muistoja existä yms.

        Mies oli ronttaamassa sänkyänsä ja vanhoja liinavaatteitaan asuntoomme.. minä en tähän suostunut, koska olisi kalvanut mieltä nukkua samassa sängyssä missä hän on pannut joitain naisia. Ja esim. lakanoissa joilla on maannut alasti miehen ex yms.. tai kuivata itsensä pyyhkeeseen johon ex on kuivannut.

        Minua ei häiritse millään lailla, että hänellä on exiä.. onhan nuita itsellänikin. Mutta en halua hänen enkä omistanikaan existä muistoja meidän kotiin.. eli uusittiin sängyt, lakanat, pyyhkeet yms.

        Näin on hyvä ja eipä ainakaan tarvitse stressata moisista typeryyksistä.

        menis samaan sänkyyn jossa mieheni ex olis nukkunu,se on jo loukkaus ex-vaimoa kohtaan.


      • tyhmää on
        ........... kirjoitti:

        menis samaan sänkyyn jossa mieheni ex olis nukkunu,se on jo loukkaus ex-vaimoa kohtaan.

        uusi oli jopa pitäny aamutossujani ja vaatteitani,nukkunu sängyssä ja muuttanu kaiken mieleisekseen,kaipa se vaivasi kun ei halunnukkaan asua siin- asunnossa enää.


    • ikikukka80

      Mekin muutimme lapseni kanssa miehen ja hänen lapsensa kotiin josta hänen exänsä oli muuttanut pois. Mietin aivan samoja asioita kuin sinäkin ja ajan kuluessa ne kuitenkin menivät ohi. Silti talo ei koskaan tuntunut minun kodiltani. Asia parantui huomattavasti kun muutimme lopulta uuteen yhteiseen kotiin jota minä sain sisustaa ja laittaa asuntoon omia huonekaluja ja tavaroitani. Nyt ei mikään muistuta enää exästä paitsi exä itse, mutta ihanpa mukava tuo nainen kuitenkin on, ei valittamista sen suhteen.

      • rannalla. Voi miksi??

        Oonko jotenkin poikkeava (toivottavasti en!!), mutta mua ei ahdista eikä stressaa pätkääkään toisen menneisyyteen liittyvät kamat.

        Vanhat käyttökelvottomat krääsät viedään vaikka kirppikselle tai kaatsikalle ja hommataan uutta ja omannäköistä tilalle pikkuhiljaa.

        Mulla ei tulisi mielenkään että makuuhuoneessa pohtisin , että oi voi tässäköhän ne on aikoinaan ex-vaimon kans kuksinu tai laittanut lapsen alulle. Ja tässä keittiön liedellä, juuri tällä paistinpannulla paistaneet yhdessä kananmunia.
        Tollainen on jotenkin niin matalamielistä ja halpaa sentimentoa.
        Ihme juttuja funtsitte. Eiks teillä riitä mielikuvitus muun fundeeraamiseen. Tunnutte vähän skitsoilta, sori.


    • vaivaantunut ja suivaantunut

      Kuulosti erittäin tutulta. Mulla vain se tilanne ettei olla vielä muuttamassa miehen taloon, mutta siellä säännöllisesti vietetty viikonloppuja jo neljän vuoden ajan. Sielläkin exä asustanut ja toki jälkensä jättänyt. Olen pikkuhiljaa uudistanut erinäisiä asioita joiden tiedän olevan exän jäljiltä.
      Meillä oli vielä semmonen "kiusa" kun heillä on vuoroviikkohuoltajuus, kun exä toi poikaa isälleen, niin tuli tupaan kuin kotiaan. Täysin koputtamatta tai ovikelloa soittamatta. Tää ei mahtunut mun päähän, poika kuitenkin jo 11 vuotias, joten osaa kyllä pihalta kassinsa sisälle kantaa itsekin...siis mun mielestä.
      Vasta muutama viikko sitten, kun räjähdin taas kyseisestä asiasta kun exä tuli sisälle, alkoi riisua kenkiään ja tuli sohvalle istuun, mies sai aikaiseksi sanoa exälleen etten kauheesti tykkää siitä et se tulee ns. meidän kotiin.
      Mut vielä on paljon tuunattavaa, että saa siitä talosta itsensä näköisen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7970
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2256
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2170
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1735
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1242
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1232
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1127
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      782
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe