Olemme lapseni kanssa muuttamassa kuukauden kuluttua miesystäväni ja hänen lapsensa kotiin(olemme molemmat yksinhuoltajia) ja olenkin asiasta pääasiassa innoissani ja onnellinen.
Kuitenkin mieltäni vaivaa hyvin lapsellinen asia. Nimittäin se, että mieheni talo on ollut myös hänen exänsä koti 8 vuotta. Vaikka ex ei olekaan asunut talossa vähään aikaan, minulla on silti tunne, että olen menossa toisen naisen kotiin, jossa tämän käden jälki näkyy siellä täällä. Lisäksi ei myöskään tunnu mukavalta, kun ajattelee, mitä kaikkea mieheni on exänsä kanssa talossa tehnyt..mm. heidän lapsensa on saanut siellä alkunsa. Tiedän, että tälläisten asioiden miettiminen on hölmöä itsensä kiusaamista, mutta näille tunteille en vain mahda mitään.
Haluaisinkin kuulla, onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia ja ovatko nämä tälläiset tunteet menneet ajan kuluessa ohi. Toivon todella, että alan pitää mieheni kotia myös omana ja lapseni kotina, enkä enää mieheni exän kotina, jossa itse tunnen oloni täysin vieraaksi.
Kuitenkin mieltäni vaivaa hyvin lapsellinen asia. Nimittäin se, että mieheni talo on ollut myös hänen exänsä koti 8 vuotta. Vaikka ex ei olekaan asunut talossa vähään aikaan, minulla on silti tunne, että olen menossa toisen naisen kotiin, jossa tämän käden jälki näkyy siellä täällä. Lisäksi ei myöskään tunnu mukavalta, kun ajattelee, mitä kaikkea mieheni on exänsä kanssa talossa tehnyt..mm. heidän lapsensa on saanut siellä alkunsa. Tiedän, että tälläisten asioiden miettiminen on hölmöä itsensä kiusaamista, mutta näille tunteille en vain mahda mitään.
Haluaisinkin kuulla, onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia ja ovatko nämä tälläiset tunteet menneet ajan kuluessa ohi. Toivon todella, että alan pitää mieheni kotia myös omana ja lapseni kotina, enkä enää mieheni exän kotina, jossa itse tunnen oloni täysin vieraaksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos asia vaivaa sua jo nyt noin paljon.
Kyllä ne tuntemukset väistyvät ajan myötä, älä huoli:)
Muutin mieheni kotiin, jossa hän oli asunut kymmenen vuotta ex-vaimonsa kanssa. Mies ei ole mikään sisustaja-ihme, ja asunto olikin vielä ihan sen näköinen, että exä oli vasta eilen ripustellut sinne verhot.
Mulla auttoi paljon ihan konkreettiset jutut: heitin kaikki tekstiilit, jotka olivat selvästi miehen exän valitsemia (kukkakoristeiset tuolipäälliset, pitsiverhoa kylppärissä etc.) pois, ja vaihdoin tilalle sen näköiset, joista itse pidän. Pyysin tietenkin luvan mieheltä, ja hän ymmärsi hyvin sekä fiilikseni että sen, että makuni oli hieman eri kuin hänen exällään.
Pahin oli yksi yö varmaan silloin ekalla viikolla, kun heräsin yöllä, ja päässä takoi vain; tässä sängyssä ne ovat sekstailleet, ton yöpöydän laatikossa on ollut sen naisen henk. koht. tavaroita. Arvaa vaan, vaihtuivatko sänky ja yöpöytäkin jonkin ajan kuluttua? :)
Veljeni uudella vaimolla oli aivan samankaltaisia ajatuksia kun muutti veljeni taloon, jossa oli kaksi lasta saanut alkunsa edellisessä liitossa. Hänelläkin auttoi sellaiset ihan basic-sisustusjutut, että koti alkoi tuntua omalta eikä miehen exän kodilta.
Me kun muutettiin saman katon alle miehen kanssa aikoinaan, niin asunto oli uusi ja ei kummallakaan muistoja existä yms.
Mies oli ronttaamassa sänkyänsä ja vanhoja liinavaatteitaan asuntoomme.. minä en tähän suostunut, koska olisi kalvanut mieltä nukkua samassa sängyssä missä hän on pannut joitain naisia. Ja esim. lakanoissa joilla on maannut alasti miehen ex yms.. tai kuivata itsensä pyyhkeeseen johon ex on kuivannut.
Minua ei häiritse millään lailla, että hänellä on exiä.. onhan nuita itsellänikin. Mutta en halua hänen enkä omistanikaan existä muistoja meidän kotiin.. eli uusittiin sängyt, lakanat, pyyhkeet yms.
Näin on hyvä ja eipä ainakaan tarvitse stressata moisista typeryyksistä.
menis samaan sänkyyn jossa mieheni ex olis nukkunu,se on jo loukkaus ex-vaimoa kohtaan.
uusi oli jopa pitäny aamutossujani ja vaatteitani,nukkunu sängyssä ja muuttanu kaiken mieleisekseen,kaipa se vaivasi kun ei halunnukkaan asua siin- asunnossa enää.
Mekin muutimme lapseni kanssa miehen ja hänen lapsensa kotiin josta hänen exänsä oli muuttanut pois. Mietin aivan samoja asioita kuin sinäkin ja ajan kuluessa ne kuitenkin menivät ohi. Silti talo ei koskaan tuntunut minun kodiltani. Asia parantui huomattavasti kun muutimme lopulta uuteen yhteiseen kotiin jota minä sain sisustaa ja laittaa asuntoon omia huonekaluja ja tavaroitani. Nyt ei mikään muistuta enää exästä paitsi exä itse, mutta ihanpa mukava tuo nainen kuitenkin on, ei valittamista sen suhteen.
Oonko jotenkin poikkeava (toivottavasti en!!), mutta mua ei ahdista eikä stressaa pätkääkään toisen menneisyyteen liittyvät kamat.
Vanhat käyttökelvottomat krääsät viedään vaikka kirppikselle tai kaatsikalle ja hommataan uutta ja omannäköistä tilalle pikkuhiljaa.
Mulla ei tulisi mielenkään että makuuhuoneessa pohtisin , että oi voi tässäköhän ne on aikoinaan ex-vaimon kans kuksinu tai laittanut lapsen alulle. Ja tässä keittiön liedellä, juuri tällä paistinpannulla paistaneet yhdessä kananmunia.
Tollainen on jotenkin niin matalamielistä ja halpaa sentimentoa.
Ihme juttuja funtsitte. Eiks teillä riitä mielikuvitus muun fundeeraamiseen. Tunnutte vähän skitsoilta, sori.
Kuulosti erittäin tutulta. Mulla vain se tilanne ettei olla vielä muuttamassa miehen taloon, mutta siellä säännöllisesti vietetty viikonloppuja jo neljän vuoden ajan. Sielläkin exä asustanut ja toki jälkensä jättänyt. Olen pikkuhiljaa uudistanut erinäisiä asioita joiden tiedän olevan exän jäljiltä.
Meillä oli vielä semmonen "kiusa" kun heillä on vuoroviikkohuoltajuus, kun exä toi poikaa isälleen, niin tuli tupaan kuin kotiaan. Täysin koputtamatta tai ovikelloa soittamatta. Tää ei mahtunut mun päähän, poika kuitenkin jo 11 vuotias, joten osaa kyllä pihalta kassinsa sisälle kantaa itsekin...siis mun mielestä.
Vasta muutama viikko sitten, kun räjähdin taas kyseisestä asiasta kun exä tuli sisälle, alkoi riisua kenkiään ja tuli sohvalle istuun, mies sai aikaiseksi sanoa exälleen etten kauheesti tykkää siitä et se tulee ns. meidän kotiin.
Mut vielä on paljon tuunattavaa, että saa siitä talosta itsensä näköisen.