Hei!
Olen ajatellut aloittaa viikon mittaisen kaalisoppa kuurin. Haluan tietää onko siitä mihinkään, kuinka paljon laihtuu ja ylipäänsä olisiko olo hyvä.
Lähtekää tekin kokeilemaan ja vaihdetaan ja verrataan kuulumisia päivittäin niin olotilasta, mielialasta ja painon pudotuksesta, vaikkapa tällä palstalla.
Ilmoitelkaa itsestänne. Aloituspäivä olisi sunnuntai. (Maanantain aloitukset ovat tuhoon tuomittuja!) Ei vaan, teillä olisi aikaa harkita ja henkisesti varautua pari päivää ja käydä lauantaina ostamassa tarpeita.
Yritetään yhdessä kärsiä viikko. Niin, yksi viikko, seitsämän päivää ei paha....
Lähtisitkö kimppaan mukaan?
www.niksula.cs.hut.fi/~msairane/ reseptit/keitot/ihmekeit.htm
Kaalisoppakimppa?
72
6767
Vastaukset
- Tuhti
Minulla on edessä vuoden laihisprojekti - noin 47 kg pitäisi saada pudotettua. Tämä voisi olla ihan innostava juttu näin alussa.
Tosin nestettähän se ensimmäisen viikon usean kilon pudotus on, mutta minun polvikipuni tuskin välittävät siitä, onko poistunut paino vettä vai rasvaa kunhan vain kannettava taakka kevenee.
Vakavasti harkitsen kaalisoppakimppaan liittymistä - eikä kaksikaan viikkoa minusta kuulostaisi mitenkään pahalta. Ehkäpä johonkin jatkokimppaankin voisin tulla mukaan...
Tietoja itsestäni:
Pituus 163 cm, paino 106,5 kg, ikä 47 v, sijainti Tampere, kokemusta laihdutuksesta jo yli 30 vuoden ajalta- Tuhti
Päätin tämän kaalikeittoviikon aikana kuten muulloinkin käyttää lisäksi: 1 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä, 1 Multitabsin ja rautatabletin sekä kahvin kanssa tilkan rasvatonta maitoa. (Kahvia juon enintään pari mukillista päivässä, joten sillä ei ole suurta merkitystä.)
Koska meillä ei ole isompaa kuin 5 litran kattila, teen keiton kahdessa erässä, siis kaksi 4 litran keittoa ja kaikista aineista tietysti puolet.
Muuten olen ajatellut noudattaa hyvin tarkkaan ohjeita ja kertoa täällä sitten kuulumisia.
Ehkäpä kerron jatkostakin, sillä tämä on todellakin minulle vain pieni alku vuoden verran kestävälle laihisprojektilleni. Odotan tältä vain alkuun pääsyä. Viikko ei todellakaan voi olla pahitteeksi melko terveelle ihmiselle. Toki pidän järjen mukana eli jos vointi on huono, harkitsen tarkkaan jatkanko vai enkö. Enkä pidä sitä mitenkään epäonnistumisena, terveys tässä kuitenkin on pääasia.
Tarkoitus on jatkaa terveellisellä "normaalilla" laihdutuksella - myöskään laihtumisen jälkeistä painonhallintaa unohtamatta.
Tsemppiä toivottaa kauppalistaa suunnitteleva
Tuhti - Tuhti
Heips Kokeilu - ja muutkin!

Tuhti - MIE ****
Mulla lähti 7 kiloa per viikko.. kun söin keittoa viime kesänä.. Mutta mulla oli eri ohje :) Johtusko siitä??? aloitan huomenna sen uuestaa,,
- ei kai?
Eihän kukaan (edes ylipainoinen) ole niin tyhmä että tuollaiseen lähtisi mukaan!? Miettikää, mitä järkeä on laihduttaa se lihas pois ja pitää läski? Vaan ehkäpä joku hölmö mukaan löytyy.
- Tuhti
Viikossa ei paljon lihasta lähde. Pudotuksesta ehkä 1 - 1,5 kg on läskiä ja loput vettä riippuen ihan turvotuksen määrästä.
Ei kysymys ole tyhmyydestä vaan alkuun pääsystä. - jops
Tuhti kirjoitti:
Viikossa ei paljon lihasta lähde. Pudotuksesta ehkä 1 - 1,5 kg on läskiä ja loput vettä riippuen ihan turvotuksen määrästä.
Ei kysymys ole tyhmyydestä vaan alkuun pääsystä.ensin lähtee nestettä ja lihaksia, vasta myöhemmin alkaa palaa sitä läskiä (rasvaa). Lihashan painaa enemmän, kuin läski, joten eikös kannattaisi olla kaunis ja kiinteä, kuin kevyt ja löllyvä?
- Kokeilu
jops kirjoitti:
ensin lähtee nestettä ja lihaksia, vasta myöhemmin alkaa palaa sitä läskiä (rasvaa). Lihashan painaa enemmän, kuin läski, joten eikös kannattaisi olla kaunis ja kiinteä, kuin kevyt ja löllyvä?
että esim. kasvissyöjillä ei ole lihaksia? Heidän ruokavaliohan perustuu kasviksiin. Voihan tämä kokeilun aikana aikana syödä paljon esim. papuja, joka on proteiinin lähde. Ja tuskin viikossa tosiaankaan muuta paljon poistuuu kuin nestettä.
Monet ovat kyselleet tällä palstalla, että paljonko ihmedieetillä lähtee, tässä olisi hyvä kokeilla ja kertoa muille. Olisi myös kiva verrata, miten se vaikuttaa eri ihmisiin.
Tämä olisi hyvä alku painon pudotukselle, niinkuin tuhti totesi. Sitten jokainen voisi jatkaa tyylillään. - Kokeilu
jops kirjoitti:
ensin lähtee nestettä ja lihaksia, vasta myöhemmin alkaa palaa sitä läskiä (rasvaa). Lihashan painaa enemmän, kuin läski, joten eikös kannattaisi olla kaunis ja kiinteä, kuin kevyt ja löllyvä?
Kasvissyöjien ruokavalio koostuu kasviksista. Onkokohan heillä lihaksia lainkaan;) Kasviksia tässä ruokavaliossa saa syödä useina päivinä. Valitaan sinne sitten esim. papuja joka on proteiinin lähde, tietääkseni.
Monet ovat kyselleet tällä palstalla kuinka kaalisoppadieetti vaikuttaa. Tässä siitä nyt ainakin voisi kertoa, ja olisi kiva tietää miten se vaikuttaa eri ihmisiin ja kuinka itsekuri säilyy.
Epäilen, että viikossa ei elimistölle mitään vahinkoa voi sattua. Tällä dieetillähän tietääkseni ihmisiä pyritään sairaaloissakin laihduttamaan ennen leikkausta.
Kiva, Tuhti, kun ryhdyt mukaan. Kattotaan sitä jatko viikkoa, kun eka viikko on saavutettu.
Mulla on painoa 80kg, pituutta 163 ja ikää 29. - *nina*
Kokeilu kirjoitti:

Mulla on painoa 80kg, pituutta 163 ja ikää 29.Itselläni huonoja kokemuksia kaalisoppakuurista... kaverin kans päätettiin yrittää viime keväänä.
Soppa oli ihan hyvän makuista.. ensimmäisenä päivänä. Kolmantena päivänä se tuli jo korvista ulos ja oli pakko lopettaa.. kai siinä iski vastaan se, että sitä oli "pakko" syödä.
Siinä mielessä en siis tiedä dieetin todellista tehoa.. mutta varautukaa ottamaan iso kattila soppaa tehdessänne!! Annoksesta tulee n. 8 litraa.. - en väitä
Kokeilu kirjoitti:
että esim. kasvissyöjillä ei ole lihaksia? Heidän ruokavaliohan perustuu kasviksiin. Voihan tämä kokeilun aikana aikana syödä paljon esim. papuja, joka on proteiinin lähde. Ja tuskin viikossa tosiaankaan muuta paljon poistuuu kuin nestettä.
Monet ovat kyselleet tällä palstalla, että paljonko ihmedieetillä lähtee, tässä olisi hyvä kokeilla ja kertoa muille. Olisi myös kiva verrata, miten se vaikuttaa eri ihmisiin.
Tämä olisi hyvä alku painon pudotukselle, niinkuin tuhti totesi. Sitten jokainen voisi jatkaa tyylillään.missäs lauseessa sellaista luit? kasvissyöjät syövät myös proteiinia, jota kaalissa ei ole.
- Kokeilu
en väitä kirjoitti:
missäs lauseessa sellaista luit? kasvissyöjät syövät myös proteiinia, jota kaalissa ei ole.
Onneksi voi valita muutakin kuin kaalta, vaikkakin sitä kieltämättä on eniten.
- Tuhti
Hei!
Mukana ollaan, odotan jo innolla mitä tuleman pitää!
Paljonkos muuten niitä hedelmiä ja vihanneksia saa syödä?
Tässä vielä osoite oikein, edellisessä oli ylimääräinen välilyönti:
http://www.niksula.cs.hut.fi/~msairane/reseptit/keitot/ihmekeit.htm- Kokeilu
Hei!
Mä kans odottelen innolla mitä "kuuri" tuo tullessaan. Eipä voi ikinä tietää, jos ei kokeile. Tämä on ihan uusi juttu minulle...
Sulla on hyvin samat ajatukset kuin mullakin eli jos pahalle tuntuu lopetettakoon ja olkoon alku painonpudotukselle.
Niinä päivinä kuin on mainittu, saa käsittääkseni hedelmiä ja vihanneksia syödä rajoituksetta, lukuunottamatta kiellettyä herne-maissi-paprikaa.(jos oikein kirjaimellisesti noudattaa).
Ja huomenna (tänään!) ostoksille...
T: yökyöpeli Maria alias Kokeilu - Tuhti
Kokeilu kirjoitti:
on eräänlainen samankaltainen ohje.
http://www.mainio.net/article.asp?path=1;1132;1133;6906Maria, erinomaisen hyvää kaalisoppakimpan aattopäivää!
Vaikutti aikas hyvältä ja seikkaperäiseltä tuo toinen ohje. Mietinnässä nyt onkin, kumpaa alan noudattaa. Ehkäpä tätä mainio.netin juttua. - Maria
Tuhti kirjoitti:
Maria, erinomaisen hyvää kaalisoppakimpan aattopäivää!
Vaikutti aikas hyvältä ja seikkaperäiseltä tuo toinen ohje. Mietinnässä nyt onkin, kumpaa alan noudattaa. Ehkäpä tätä mainio.netin juttua.... myös, että tuo mainio.netin ohjeet ovat hieman tarkempia, joten sitä aion käyttää.
Löysin sen vasta aamulla. Ohjeet hieman poikkeavat toisistaan, mutta eivät hirveästi.
Kiitos, aattopäivä sujui rattoisasti.
Kirjoitellaan fiilinkejä sunnuntain mittaan.
Hyvää aloituspäivää! - Tuhti
Maria kirjoitti:
... myös, että tuo mainio.netin ohjeet ovat hieman tarkempia, joten sitä aion käyttää.
Löysin sen vasta aamulla. Ohjeet hieman poikkeavat toisistaan, mutta eivät hirveästi.
Kiitos, aattopäivä sujui rattoisasti.
Kirjoitellaan fiilinkejä sunnuntain mittaan.
Hyvää aloituspäivää!...siis viiden litran kattilallinen mainio.netin ohjeen mukaan tehtyä keittoa ja muu tarpeellinen.
Hurjia lupauksia painonpudotuksesta tuolla mainio.netissa on. Ihan sellaisia en kuitenkaan odota. Olisin erittäin tyytyväinen puoleenkin noista luvatuista! Oikeastaan en odota mitään, katsonpa vain mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Viikko on kuitenkin lyhyt aika, mutta jospa tästä saisin lopultakin sen kauan kaipaamani startin laihdutukseen.
Meillä on tänään asennuksia, toivottavasti kone vielä niitten jälkeenkin toimii, että pääsen kertomaan kuulumisia.
Kiitos ja hyvää aloituspäivää sinullekin!
- Tuhti
Paino tänä aamuna 106,7 kg, BMI 40,2 siis sairaalloinen ylipaino.
Kaikki valmiina.
Päätin jättää sitten kahvinkin pois, kun se mainio.netissä on "kiellettyjen" listalla.
Mitähän tarkoittaa sokeriton hedelmämehu? Tulkitsin sen tarkoittavan sokeroimatonta, koska hedelmämehussahan on sokeria ihan luonnostaan.
Laimensin 1,5 litran kannuun appelsiinituoremehua 5 dl 10 dl vettä täksi päiväksi. Tämä siis on minun tulkintani laimeasta hedelmämehusta. Mukillisen sitä jo olenkin juonut.
Kohta menen syömään keittoa. Tuoksu oli ainakin herkullinen samoin ne sellerin lehdet, kun niitä tuli kokkaillessa maisteltua, nam!
Mieliala on mainio.
Oikein mukavaa päivää, Maria!- Maria
Moi vaan!
No niin, ny on soppaa jo syötykin ja ihan hyvää oli. Keitin 3 litran kattilallisen. Sitä kun saa sitten aika nopeasti keitettyä lisää ja aineksia löytyy. Minulla on sopassa keltaista ja punaista paprikaa, kun kaupassa ei vihreää ollut, enkä viitsinyt toiseen kauppaan mennä. Tuskin kamala moka.
Paino oli aamulla tasan 80 kg. Mun digitaalivaaka näyttää vain puolen kilon tarkkuudella.
Mittasin myös vyötärön ja lantion mitat, jotta titää näkyykö mahdollinen tulos muuallakin kuin vaa´assa.
Kamala kun vyötärön ympärys on yli metrin ja lantion ympärys on pienempi. Sehän on jo ihan terveysriski! Nooh, ei se tällä viikolla varmaan kummene, mutta jos sais jatkoon tsemppiä.
Varmaan se mehu tarkoittaa sokeroimatonta mehua. Mä itse juon vettä, johon lasilliseen muutama tippa sitruunamehua.
No joo, kirjoitellaanpa taas myöhemmin lisää. - Tuhti

No joo, kirjoitellaanpa taas myöhemmin lisää....muuten menee oikein hyvin.
"Haaveilen" sen yhden sallitun hedelmän rouskuttamisesta, mutta säästän nyt vielä sitä myöhemmäksi.
Keitto oli oikein hyvää täälläkin, olen jo kahdella aterialla sitä syönyt lautasellisen. Kevyeltä se maistui ja ehkä hieman suolattomalta, kun en siihen uskaltanut paljon suolaa laittaa.
Tuskinpa sillä paprikan värillä on mitään vaikutusta. Eihän tässä mistään kovin mystisestä jutusta ole kyse, vaikka tätä keittoa kai kutsutaan "taikakeitoksikin" ;-)
Tuota mehua juon ihan sen takia, kun hirvitti muuten tämän päivän sapuskoitten keveys.
Mittailinpa minäkin: vyötärö 113 cm ja lantio 122 cm.
Tsemppiä, Maria :-)) - Maria
Tuhti kirjoitti:
...muuten menee oikein hyvin.

Tsemppiä, Maria :-))... ja motivaatiota riittää.
Keittoa olen syönyt neljään otteeseen ja yhden omenan rouskutellut.
Piti tehdä muulle perheelle ruokaa, makaronilaatikkoa, ja olis kyllä tehny itsekkin mieli, mutta motivaation avulla selvisin tilanteesta melko "kivuttomasti".
Nälän tunnetta on kyllä esiintynyt, mutta täytyy ottaa se nyt niin, että se kuuluu asiaan. Huomaa kyllä, että ollaan "köykääsillä evähillä".
Heikottanut ei ole yhtään. Leipää kaipailisin keiton ohessa syötäväksi. Olen aina ollut kova mussuttelemaan leipää, jonka johdosta lienenkin nyt näissä paino-ongelmissa.
Hirveätä himoa ei minkään ruokalajin suhteen ole vielä onneksi esiintynyt. Jos jokin himo on iskeäkseen, niin se on sitten tuo leipä ym. suolapala. Kahvia ei tee mieli, kun en ole sitä muutoinkaan juonut.
Tsemppiä sullekin, Tuhti. - Tuhti
Maria kirjoitti:
... ja motivaatiota riittää.

Tsemppiä sullekin, Tuhti....vaikka lievää pahoinvointia on ollutkin muutaman tunnin, nyt kuitenkin alkaa jo helpottaa. Nälkää ei enää juuri ole eikä varsinaisesti mitään mielitekojakaan - kumma kyllä!
Lähinnä ruoka on ollut mielessä ikäänkuin "lääkkeenä", että olo paranisi. En minä sen kummemmasta ole haaveillut kuin hedelmistä. Yhden omenan minäkin rouskuttelin, ja kyllä siitä nautinkin.
Päivä on jo voiton puolella, olokin aika hyvä.
Saas nähdä, miten loppuilta ja yö menee.
Motivaatiota riittää täälläkin, sillähän sitä selvisin tuosta pahoinvoinnistakin.
Etkö ole juonut ollenkaan mehua?
Minulla on vielä 2 dl jäljellä 1,5 litran kannullisesta laimennettua appelsiinituoremehua. Yritän pysyä kohtuudessa, vain "vain hätätapauksessa" - jos olo on kovin hankala - otan lisää mehua.
Aamulla sitten punnitus :-)) - Tuhti
Maria kirjoitti:
... ja motivaatiota riittää.
Keittoa olen syönyt neljään otteeseen ja yhden omenan rouskutellut.
Piti tehdä muulle perheelle ruokaa, makaronilaatikkoa, ja olis kyllä tehny itsekkin mieli, mutta motivaation avulla selvisin tilanteesta melko "kivuttomasti".
Nälän tunnetta on kyllä esiintynyt, mutta täytyy ottaa se nyt niin, että se kuuluu asiaan. Huomaa kyllä, että ollaan "köykääsillä evähillä".
Heikottanut ei ole yhtään. Leipää kaipailisin keiton ohessa syötäväksi. Olen aina ollut kova mussuttelemaan leipää, jonka johdosta lienenkin nyt näissä paino-ongelmissa.
Hirveätä himoa ei minkään ruokalajin suhteen ole vielä onneksi esiintynyt. Jos jokin himo on iskeäkseen, niin se on sitten tuo leipä ym. suolapala. Kahvia ei tee mieli, kun en ole sitä muutoinkaan juonut.
Tsemppiä sullekin, Tuhti.Olo on jo melko hyvä ja raukea, eiköhän tuo yökin hyvin mene.
Neljä kertaa minäkin olen keittoa syönyt, lautasellisen kerrallaan. Kohta menen syömään viidennen.
Perhettä on enää vain mies, joka huolehtii itse sapuskoistaan ja isoimpia houkutuksia laittaa piiloonkin, joten ei ole noita "perheongelmia". Siinä suhteessa pääsen kyllä helpolla. Minä itsehän se vain ongelma olen ;-)
Hyvää illan jatkoa ja sinnittelyjä! - Maria
Tuhti kirjoitti:
Olo on jo melko hyvä ja raukea, eiköhän tuo yökin hyvin mene.
Neljä kertaa minäkin olen keittoa syönyt, lautasellisen kerrallaan. Kohta menen syömään viidennen.
Perhettä on enää vain mies, joka huolehtii itse sapuskoistaan ja isoimpia houkutuksia laittaa piiloonkin, joten ei ole noita "perheongelmia". Siinä suhteessa pääsen kyllä helpolla. Minä itsehän se vain ongelma olen ;-)
Hyvää illan jatkoa ja sinnittelyjä!Olo on edelleen hyvä. Olen toki myös juonut sitruunamehua. Sekä paljon vettä. Vessassa on saanut käydä tiheämpään kuin ennen. Pitää huomenna käydä katsastamassa kaupan valikoimat sokerittomista mehuista.
Pientä vilun tunnetta on ollut nyt iltasella, mutta ei häiriöksi saakka. Liekö syynä kolea ilma vai energian vähyys. Mutta jaksan sinnitellä.
Mutta nyt koppaan maata. Huomenna pääsen kirjoittelemaan vasta iltapäivällä.
Jaksamisia! - Tuhti
Paino 106,5 kg, miinusta 200 g
Yö meni yllättävän hyvin. Heräsin pari kertaa, kahdelta ja viideltä, kävin keittiössä juomassa vettä ja nukahdin uudestaan. Viideltä herätessäni naamani oli ihan pöhöttynyt ja päätä särki. Otin yhden Ibumaxin ja nukahdin melkein saman tien.
Vessassa en ole joutunut käymään tavallista useammin, ehkä se siitä sitten johtuu tämä turvotus. Pitäisihän sen valtavan vesimäärän, jonka eilenkin join, tulla uloskin!
Olo oli herätessäni hyvä, ehkä pientä turvotusta. Eiköhän tämä tästä. Ihan tuntuu kuin olisi jo voiton puolella.
Kesäkurpitsa maistui hyvältä.
Tsemppiä! - Maria

Tsemppiä!Heissan!
Paino aamulla klo. 6.00 79,5kg.
Tuntuu heti paremmalta, kun ollaan eri kymmenellä.
No, ei tietoa siis tarkalleen montako sataa grammaa lähteny.
Mulla yö meni ihan niinkuin normaalisti, nukuin kuin tukki. Koko päivänä ei ole esiintynyt näläntunnetta. Tosin töissä oli melko kiirusta, ettei edes ehtinyt kuuntelemaan kehoa. Keittoa olen syönyt kaks kertaa, keitettyä parsakaalta, puolisen kurkkua sekä salaatinlehtiä.
Nyt kauppaan katselemaan muita vihreitä kasviksia.
Vaikkapa sitä kesäkurpitsaa.
Onko aineenvaihdunta ruvennut pelaamaan? Mun ainaki pitää juosta tavallista useammin vessassa. - Tuhti
Maria kirjoitti:
Heissan!
Paino aamulla klo. 6.00 79,5kg.
Tuntuu heti paremmalta, kun ollaan eri kymmenellä.
No, ei tietoa siis tarkalleen montako sataa grammaa lähteny.
Mulla yö meni ihan niinkuin normaalisti, nukuin kuin tukki. Koko päivänä ei ole esiintynyt näläntunnetta. Tosin töissä oli melko kiirusta, ettei edes ehtinyt kuuntelemaan kehoa. Keittoa olen syönyt kaks kertaa, keitettyä parsakaalta, puolisen kurkkua sekä salaatinlehtiä.
Nyt kauppaan katselemaan muita vihreitä kasviksia.
Vaikkapa sitä kesäkurpitsaa.
Onko aineenvaihdunta ruvennut pelaamaan? Mun ainaki pitää juosta tavallista useammin vessassa.Näläntunnetta ei mullakaan juuri ole ollut samoin kuin ei myöskään mitään mielitekoja - kumma kyllä! Ainoa mikä vaivaa on (hyvin) lievä pahoinvointi ajoittain ja hajamielisyys ja pieni jännittyneisyys.
Eipä ole aineenvaihdunta juuri vilkastunut, no ehkäpä sekin vielä vilkastuu.
Tänä iltana saadaankin herkutella uuniperunalla :-)
En minä kyllä sitä herkuttelua niinkään odota vaan sitä, että jospa siitä perunasta tulisi hyvä olo. Voita en viitsinyt sen yhden nokareen takia ostaa. Eiköhän tuo kevytmargariini aja saman asian.
Yllättävän helpostihan tämä menee, saisi vaan tuo painokin vähän reippaammin pudota! - Maria
Tuhti kirjoitti:
Näläntunnetta ei mullakaan juuri ole ollut samoin kuin ei myöskään mitään mielitekoja - kumma kyllä! Ainoa mikä vaivaa on (hyvin) lievä pahoinvointi ajoittain ja hajamielisyys ja pieni jännittyneisyys.
Eipä ole aineenvaihdunta juuri vilkastunut, no ehkäpä sekin vielä vilkastuu.
Tänä iltana saadaankin herkutella uuniperunalla :-)
En minä kyllä sitä herkuttelua niinkään odota vaan sitä, että jospa siitä perunasta tulisi hyvä olo. Voita en viitsinyt sen yhden nokareen takia ostaa. Eiköhän tuo kevytmargariini aja saman asian.
Yllättävän helpostihan tämä menee, saisi vaan tuo painokin vähän reippaammin pudota!... helppo päivä on ollut. Mä vain unohdin sen perunan. Ny mä taidan lähteä sen mikrossa valmistamaan, vaikka ei taida siellä kovin hyvä tullakkaan.
Mä oon melkein syöny ny sen 3 litraa keittoa. Huomenna valmistan uutta ja aion jättää tomaattimurskan pois. Se ällöttää. Kippasin koko purkillisen kolmeen litraan keittoa. Oli kai liian tynkkyä kun laimennusta ei ollut niin paljon. Keitän erikseen sen murskan ja juon sellaisenaan keiton ohella, etten poikkeaisi hirveästi ohjeista. Pitää myös kokeilla vielä jos lisäis pinaattia joukkoon keittoon. Huomenna myös saa oikein herkutella hedelmillä. Ainakin ananasta, omenaa ja appelsiinia aion popsia.
Tsemppiä vaan ja toivottavasti lievä pahoinvointi menee ohi. Huomiseen. - Tuhti
Paino 105,5 kg, miinusta 1 kg, yhteensä -1,2 kg.
(Tässä vaiheessa mainio.netin mukaan useimmilla on painoa pudonnut 2-3 kg, mitä kyllä pidin liioitteluna. Ihan tyytyväinen olisin tähänkin vauhtiin, jos se vain jatkuisi vielä muutaman päivän.)
BMI 39,7 eli siirryin vaikeasti ylipainoisten sarjaan sieltä sairaalloisista. Tässä sairaalloisen ja vaikean rajoilla olenkin keikkunut kuukausitolkulla.
Olo on hyvä. Yö meni hyvin, heräsin kerran ja nukahdin käytyäni juomassa vettä.
Meillä on kotona omenoita ja päärynöitä. Menisinköhän katselemaan kaupasta muitakin hedelmiä? Vesimeloni voisi olla hyvää ja ehkä ne appelsiinit ja ananaskin.
Ihanaa hedelmäpäivää! - maria

Ihanaa hedelmäpäivää!...n. 2 kg! Vaaka näytti 78 kg. Kävin moneen kertaan puntarilla ja totta se oli. Eli eilisestä n. 1,5 kg.
Mun BMI oli aloittaessa 30,1, joka kuuluu merkittävään ylipainoon ja nyt 29,4 joka kuuluu lievään ylipainoon. Enemmän olen huolissani tuosta vyötärönympäryksestä, joka oli sunnuntaina mitattaessa 108 cm ja lantio 103, eli mulla ei ole vyötäröä ollenkaan. Ne mittailen sitten vasta viikonloppuna uudelleen.
Jees, appelsiinistä saa ainakin c-vitamiinia. KOkeile, jos vaikka pahoinvointi loppuis.
Mulla on edelleen olo ollut ihan hyvä. Motivaation ja päättäväisyyden avulla näköjään pärjää, ettei sorru herkuttelemaan. Ja Sinun avullasi. Kiitos, Tuhti, kun olen kaverinani kokeilemassa tätä juttua.
Jees, hyviä herkutteluja hedelmien parissa. - Tuhti
maria kirjoitti:
...n. 2 kg! Vaaka näytti 78 kg. Kävin moneen kertaan puntarilla ja totta se oli. Eli eilisestä n. 1,5 kg.

Jees, hyviä herkutteluja hedelmien parissa.Yllättävän hyvin tämä kaalisoppailu on sujunut, jo kolmas päivä illassa! Olo on ollut hyvä, eikä muitakaan vaikeuksia ole ollut.
Hiukan oikein huolestuttaa välillä, olenko syönyt sittenkin jotain liikaa. ;-)
Keittoa olen syönyt tänään kolme lautasellista, lisäksi pari porkkanaa, kurkkua, kesäkurpitsaa, paprikaa, 6 pientä omenaa ja kaksi päärynää. Vettä olen juonut pari litraa.
Minullakin keitto loppui eilen ja keitin tänä aamuna taas viiden litran kattilallisen. Tämä oli parempaa kuin edellinen, joka olikin ylikypsää. Nyt jätin ainekset mukavasti hampaissa rouskuviksi. Niin ja viimeksi olin myös unohtanut liemikuution enkä ollut suolaakaan uskaltanut laittaa juuri ollenkaan. (Toivottavasti tämä suolan lisäys ei kovasti aiheuttaisi turvotusta.) Aikas tulista tuli, laitoin myös valkopippuria ja rosepippuria.
Tosi hieno juttu tämä kokeilu! Yhtään ei kaduta, että mukaan lähdin. Yksin tuskin olisin päässyt ensimmäistä päivää pitemmälle.
Hieman jo olen miettinyt, mitä jatkossa. Ainakin painon seurantaa ja ilmoittelua voisi olla hyvä jatkaa jonkin aikaa.
Mahtavat kiitokset ja tsemppiä, Maria! - Tuhti
maria kirjoitti:
...n. 2 kg! Vaaka näytti 78 kg. Kävin moneen kertaan puntarilla ja totta se oli. Eli eilisestä n. 1,5 kg.
Mun BMI oli aloittaessa 30,1, joka kuuluu merkittävään ylipainoon ja nyt 29,4 joka kuuluu lievään ylipainoon. Enemmän olen huolissani tuosta vyötärönympäryksestä, joka oli sunnuntaina mitattaessa 108 cm ja lantio 103, eli mulla ei ole vyötäröä ollenkaan. Ne mittailen sitten vasta viikonloppuna uudelleen.
Jees, appelsiinistä saa ainakin c-vitamiinia. KOkeile, jos vaikka pahoinvointi loppuis.
Mulla on edelleen olo ollut ihan hyvä. Motivaation ja päättäväisyyden avulla näköjään pärjää, ettei sorru herkuttelemaan. Ja Sinun avullasi. Kiitos, Tuhti, kun olen kaverinani kokeilemassa tätä juttua.
Jees, hyviä herkutteluja hedelmien parissa.Heips, Maria!
Kirjoitin äsken viestin, mutta se katosi johonkin, palvelinta ei löytynyt. Ehkä se jostain ilmestyy, niinkuin tuolla kerran aikaisemminkin kävi. Odottelen nyt vielä.
Olo on hyvä ja tämä kaalisoppailu sujuu yllättävän hyvin ja helposti. Tein tänään uutta entistäkin herkullisempaa keittoa.
Hyviä herkutteluja sinnekin! - Maria
Tuhti kirjoitti:
Heips, Maria!
Kirjoitin äsken viestin, mutta se katosi johonkin, palvelinta ei löytynyt. Ehkä se jostain ilmestyy, niinkuin tuolla kerran aikaisemminkin kävi. Odottelen nyt vielä.
Olo on hyvä ja tämä kaalisoppailu sujuu yllättävän hyvin ja helposti. Tein tänään uutta entistäkin herkullisempaa keittoa.
Hyviä herkutteluja sinnekin!tänään syödä ruisleipää. Toisaalta en yhtään ihmettele jos joku tässä vaiheessa lopettaa. Mutta minä en ! No, himotukset meni ohi kun sai kuitenkin syödä vihanneksia ja hedelmiä. Ja on varmasti hyvä asia tehdä vähän erimakuista keittoa välillä, ettei kyllästyminen iske.
Ja huomenna saa syödä banskuja ja jugurttia. Mun katseet on jo vähän tuolla ylihuomisen liha-ateriassakin... Mutta päivä kerrallaan.
Tämä päivä ei siis ollut ihan helppo, mutta itsekuri tässä ainakin lujittuu. Muuten olo on ollut hyvä. Veden juonti jäi tänään melko vähälle, pitää tsempata huomenna.
Jatkoa en ole vielä ajatellut. Pitää miettiä, millä keinoin jatkaisi painon pudottelua. Ehdotuksia? - Maria
Pian ollaan puolessa välissä viikkoa.
Paino oli tänä aamuna klo 7.00 77,5 kg. Eli pudotusta yhteensä noin 2,5 kg. Ihan kiva. Pitää alkaa miettimään kuinka ne sitten saisi pidettyä poissakin.
Söin justiin 2 dl keittoa, 2 dl maustamatonta, rasvatonta a-jogurttia ja yhden banaanin. Ja vatsa on ihan täynnä. Melkein ähkyä pukkaa päälle.
Mutta mukavaa päivän jatkoa! - Tuhti
Maria kirjoitti:
Pian ollaan puolessa välissä viikkoa.
Paino oli tänä aamuna klo 7.00 77,5 kg. Eli pudotusta yhteensä noin 2,5 kg. Ihan kiva. Pitää alkaa miettimään kuinka ne sitten saisi pidettyä poissakin.
Söin justiin 2 dl keittoa, 2 dl maustamatonta, rasvatonta a-jogurttia ja yhden banaanin. Ja vatsa on ihan täynnä. Melkein ähkyä pukkaa päälle.
Mutta mukavaa päivän jatkoa!Paino tänään 105,2 kg. Pudotusta yhteensä 1,5 kg, eilisestä 300 g. Niin on normaali olo, että melkein huolestuttaa, onko tällä mitään vaikutusta!
Olen ihan tyytyväinen tähän vauhtiini, vaikkei se olekaan kuin puolet "luvatusta". Puolta minä salaa mielessäni odottelinkin - noin niinkuin vuosikymmenien kokemuksella. Kaalisoppakuureista ei tosin ole aiempia kokemuksia.
Tsemppiä tällekin päivälle! - Tuhti
Maria kirjoitti:
tänään syödä ruisleipää. Toisaalta en yhtään ihmettele jos joku tässä vaiheessa lopettaa. Mutta minä en ! No, himotukset meni ohi kun sai kuitenkin syödä vihanneksia ja hedelmiä. Ja on varmasti hyvä asia tehdä vähän erimakuista keittoa välillä, ettei kyllästyminen iske.
Ja huomenna saa syödä banskuja ja jugurttia. Mun katseet on jo vähän tuolla ylihuomisen liha-ateriassakin... Mutta päivä kerrallaan.
Tämä päivä ei siis ollut ihan helppo, mutta itsekuri tässä ainakin lujittuu. Muuten olo on ollut hyvä. Veden juonti jäi tänään melko vähälle, pitää tsempata huomenna.
Jatkoa en ole vielä ajatellut. Pitää miettiä, millä keinoin jatkaisi painon pudottelua. Ehdotuksia?Olo vain paranee.
Hiukan tuntui minullakin jotain mielitekoja heräilevän - tosin en oikein itsekään tiennyt, mitä olisin halunnut. Ehkä tuo hedelmien syönti (söin 8 pientä omenaa ja 3 päärynää) niitä mielitekoja herätteli tai sitten se, että pahoinvointia ei ollut enää ollenkaan.
Kumma kyllä olen ihan unohtanut leivän, vaikka olen kauhea leivänsyöjä ja oikeastaan leivällä olen itseni lihottanutkin.
Myös kahvi on unohtunut, ja ehkä eniten ihmettelen sitä, että olen pärjännyt ilman maitoa. Minulla kun on ollut tapana mussuttaa leipää ja maitoa melkoisia määriä. (Siis ihan pelkkää leipää ja rasvatonta maitoa!)
Uutta keittoa söin 5 isoa lautasellista eli puolet 5 litran kattilallisesta! Tämä keitto onkin aika sakeaa, kun huomasin vasta jälkeenpäin laittaneeni siihen kokonaisen ison kaalin. Mutta tuohan ei haitanne. Varsinainen kaalisoppamestari minusta kyllä tällä vauhdilla tulee, tämä oli nimittäin huomattavasti herkullisempaa kuin edellinen. Millaistahan mahtaakaan olla seuraava!
Ajattelin siirtyä "normaaliin" ruokaan varovasti ja asteittain lisätä ruoka-aineksia. Tähän kaalisoppaan olen niin ihastunut, että tätä en heti jätä! - Maria
Tuhti kirjoitti:
Paino tänään 105,2 kg. Pudotusta yhteensä 1,5 kg, eilisestä 300 g. Niin on normaali olo, että melkein huolestuttaa, onko tällä mitään vaikutusta!
Olen ihan tyytyväinen tähän vauhtiini, vaikkei se olekaan kuin puolet "luvatusta". Puolta minä salaa mielessäni odottelinkin - noin niinkuin vuosikymmenien kokemuksella. Kaalisoppakuureista ei tosin ole aiempia kokemuksia.
Tsemppiä tällekin päivälle!1,5 kg on parempi kuin ei mitään! Ja onhan tätä viikkoa vielä jäljellä.
No, nyt mä vähän olen tässä aamun mittaan miettinyt mitä jatkossa.
Ensin mä mietin syitä nykyiseen painooni ja totesin seuraavaa: En ole syönyt säännöllisesti, vaan mitä sattuu ja milloin sattuu ja miettimättä ollenkaan mitä syön. Suureksi syyksi laitan vuorotyöni, jolloin säännöllisyys on ollut hankalaa. =tekosyy . Mutta säännöllisyys onnistuu kyllä jos niin päättää. Ja mässäilyä olen harrastanut melko mielettömästi. Kun syöppökohtaus on iskenyt olen syönyt kaikkea paljon. Esim. 5 voileipää rasvamakkaroineen ja juustoineen ei tuntunut missään. Nyt kesällä makkaroita olen syönyt grillatessa useita, ei todellakaan jäänyt yhteen. Kasviksia en ole syönyt juuri ollenkaan.
Liikuntaa olen harrastanut työ- ja kotiaskareitten lisäksi vain silloin tällöin, ehkä kerran viikossa koiran kanssa lenkillä tai lasten kanssa pyöräilemässä. Syksystä kevääseen olen kyllä harrastanut 1 krt vko kuntolentopalloa. Toukokuusta olen lihonnut kahdessa kuukaudessa 5 kg, sillä painoin heinäkuun puolessa välissä 82 kg. Että ehkä siksikin kilot nyt lähtevät nopeasti tällä viikolla kun painoni oli viime talven 77 kg hujakoilla. Mutta viime kesänä painoni oli kutakuinkin myös n.80 kg.
Ajattelin siis seuraavaa:
SÄÄNNÖLLISYYS. Alan syödä säännöllisesti tiettyinä kellonaikoina. Aamupala, lounas, välipala jne.
KOHTUUS. En mässäile. Otan tietoisesti etukäteen suunnitellun ruuan määrän.
LAATU. Monipuolista tavallista suomalaista ruokaa, mutta pyrkimyksenä kevyimmät, vähärasvaiset ruoat. Kasviksia ja hedelmiä päivittäin, vaikkapa väli- ja iltapalaksi. Leipää vain pari viipaletta päivässä. Ei vehnäpitoisia leipiä/ruokia. Juomaksi vain vettä. Kevyitä herkkuja 1-2 krt viikko. Jos pahasti lipsahtaa esim. juhlissa niin sitten vaan pari päivää kaalikeittoa;)
LIIKUNTA. Puoli tuntia 5 kertaa viikossa. Vaikkapa kävelyä. Syksyllä alkaa taas lentopallo ja jumpat, joita voisi harkita.
SEURANTA. Merkkaan ylös ainakin alkuun ruuan määrät, jotta seuranta on helppoa. Paras olisi tietty tehdä ruokalista etukäteen, mutta käytännössä se voisi olla hankala toteuttaa.
Tavoitteena olisi nyt saada tuo vyötärö esiin. Puntarin mukaan tavoitteena olisi 70 kg.
Mittailen ja punnitsen kerran viikossa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole kituuttaa nälässä, vaan tehdä sellainen suunnitelma, jota olisi helppo noudattaa pysyvästi.
Miltäs kuullostais?
Mutta tämä viikko ensin ja sitten tuumailemaan. Tämä viikko on varmasti hyvä alku tälle ruokaremontille. - Tuhti
Maria kirjoitti:
1,5 kg on parempi kuin ei mitään! Ja onhan tätä viikkoa vielä jäljellä.

Mutta tämä viikko ensin ja sitten tuumailemaan. Tämä viikko on varmasti hyvä alku tälle ruokaremontille.Oikein hyvältä ja monelta eri kantilta ajatellulta tuo suunnitelmasi kuulostaa! Niin paljon siinä asiaa, että täytyy niitä oikein ajan kanssa miettiä. Siinä tuntuu olevan kaikki oleellinen laihdutuksesta tiivistettynä. Vain tuo kaksi viipaletta leipää kuulostaisi (ainakin minulle) kovin vähäiselta, jos et sitten syö puuroa.
Tänään on ollut nälkäinen päivä. Oma syy, kun en ottanut töihin mukaan eväitä, vaan join pelkkä vettä. Banaanitkin kävin ostamassa vasta töitten jälkeen ja kotiin tultua söin yhteen menoon 2 banaania 5 dl rasvatonta maitoa ja ison lautasellisen keittoa. Ja vieläkin on nälkä! Tästä sen näkee, että jos en päivällä syö, niin illalla on jatkuva nälkä.
Hyvää illan jatkoa! - Maria
Tuhti kirjoitti:
Oikein hyvältä ja monelta eri kantilta ajatellulta tuo suunnitelmasi kuulostaa! Niin paljon siinä asiaa, että täytyy niitä oikein ajan kanssa miettiä. Siinä tuntuu olevan kaikki oleellinen laihdutuksesta tiivistettynä. Vain tuo kaksi viipaletta leipää kuulostaisi (ainakin minulle) kovin vähäiselta, jos et sitten syö puuroa.
Tänään on ollut nälkäinen päivä. Oma syy, kun en ottanut töihin mukaan eväitä, vaan join pelkkä vettä. Banaanitkin kävin ostamassa vasta töitten jälkeen ja kotiin tultua söin yhteen menoon 2 banaania 5 dl rasvatonta maitoa ja ison lautasellisen keittoa. Ja vieläkin on nälkä! Tästä sen näkee, että jos en päivällä syö, niin illalla on jatkuva nälkä.
Hyvää illan jatkoa!... jäi vahingossa banskut kotia ja keittokin. Meinas olla pikkasen nälkä jo illasta. Join kuitenkin tänään siis paljon vettä. Tuossa yhdeksän jälkeen tulin kotia ja söin sitten itseni vähän keittoa, jogurttia ja banskua.
Lihatkin on ny sitte kaupassa ja pääsen niitä mussuttamaan vasta iltapäivällä. Pitää syödä siihen saakka keittoa, salaattia ja vihanneksia.
Huomiseen! - Tuhti
Paino 104,5 kg, miinusta 2,2 kg, eilisestä 700 g.
Eli putoaahan se sittenkin.
Tässähän jo loppusuora häämöttää! Harkinnassa on toinenkin kaalisoppaviikko, mutta katsotaan nyt.
Oikein hyvää päivää, Maria! - Tuhti
Tuhti kirjoitti:
Paino 104,5 kg, miinusta 2,2 kg, eilisestä 700 g.
Eli putoaahan se sittenkin.
Tässähän jo loppusuora häämöttää! Harkinnassa on toinenkin kaalisoppaviikko, mutta katsotaan nyt.
Oikein hyvää päivää, Maria!Kaalisoppaa minulla näyttää menevän 5 litran kattilallinen kahdessa päivässä. Tänään aloitin kolmannen kattilallisen. Tämäkin oli herkullista, tosin mustapippuri loppui samoin basilika. Jotain mausteita siihen voisi vielä lisätä. En siis ole vieläkään kyllästynyt soppaan. Vaikuttaisikohan asiaan se, että maku hieman vaihtelee, kun laitan aineksia ja mausteita mittailematta joskus enemmän joskus vähemmän?
Kypsensin aamulla naudan paistisuikaleita teflonpannussa. Otin siitä erilleen oman osani n. 250 g, josta olen nyt syönyt noin kolmasosan.
Alkuun minua melkein hirvitti tuo lihan määrä, koska käytän hyvin harvoin ja vähän lihaa. (Tämän päiväinen liha-annokseni riittäisi minulle normaalisti pariksi kuukaudeksi.) Ei se kuitenkaan maistunut mitenkään vastenmieliseltä, kyllä sitä ihan nälkäänsä söi, tosin ei mitään himojakaan siihen tullut - ainakaan vielä.
Halusin kuitenkin noudattaa ohjeita, kun kerran tähän kokeiluun olen ryhtynyt. Jatkoviikoillahan lihan voikin onneksi korvata kalalla.
Tomaatteja olen syönyt 3 kpl ja kurkkua ja jäävuorisalaattia.
Pientä nälkää on nyt päivällä ollut, mutta onneksi ei kuitenkaan mitään erityisiä mielitekoja.
Olo on edelleen hyvä. Pahoinvointi taisi jäädä siihen ensimmäiseen iltaan ja toiseen päivään.
Hyvin siis menee!
Tsemppiä! - Maria
Tuhti kirjoitti:
Kaalisoppaa minulla näyttää menevän 5 litran kattilallinen kahdessa päivässä. Tänään aloitin kolmannen kattilallisen. Tämäkin oli herkullista, tosin mustapippuri loppui samoin basilika. Jotain mausteita siihen voisi vielä lisätä. En siis ole vieläkään kyllästynyt soppaan. Vaikuttaisikohan asiaan se, että maku hieman vaihtelee, kun laitan aineksia ja mausteita mittailematta joskus enemmän joskus vähemmän?
Kypsensin aamulla naudan paistisuikaleita teflonpannussa. Otin siitä erilleen oman osani n. 250 g, josta olen nyt syönyt noin kolmasosan.
Alkuun minua melkein hirvitti tuo lihan määrä, koska käytän hyvin harvoin ja vähän lihaa. (Tämän päiväinen liha-annokseni riittäisi minulle normaalisti pariksi kuukaudeksi.) Ei se kuitenkaan maistunut mitenkään vastenmieliseltä, kyllä sitä ihan nälkäänsä söi, tosin ei mitään himojakaan siihen tullut - ainakaan vielä.
Halusin kuitenkin noudattaa ohjeita, kun kerran tähän kokeiluun olen ryhtynyt. Jatkoviikoillahan lihan voikin onneksi korvata kalalla.
Tomaatteja olen syönyt 3 kpl ja kurkkua ja jäävuorisalaattia.
Pientä nälkää on nyt päivällä ollut, mutta onneksi ei kuitenkaan mitään erityisiä mielitekoja.
Olo on edelleen hyvä. Pahoinvointi taisi jäädä siihen ensimmäiseen iltaan ja toiseen päivään.
Hyvin siis menee!
Tsemppiä!Ny vasta pääsin koneen äääreen..
Paino oli aamulla 77,5Kg. Eli sama kuin eilen.
Tänään tomaattia,kurkkua, ja naudan suikaleita on popsittu. Sekä keittoa. Mulla on tullut keittoon jonkinasteinen kyllääntyminen. Kolmas kattilallinen alkoi, muttei mene alas samaantahtiin kuin ennen. Muttei ällötäkään.
Onneksi ohjeissa lukee, että syö vähintään kerran päivässä. No, olen syönyt kahdesti vahemmän kerrallaan ja otan vielä vähän illemmalla.
Hienoa, että sinulle maistuu noin hyvin!
Vatsa on tänään aamusta asti ollut hieman turvoksissa, jo ennen lihan syöntiä. Vessassa ei ole tarvinnut hypätä. Oliskohan aineenvaihdunnassa jokin takapakki?
Olo on kuitenkin muutoin hyvä ja elinvoimainen.
Mäkin voisin kyllä harkita toista viikkoa. Voihan olla, että soppakin alkaa taas laskemaan. Pitää tehdä sitten taas erimakuista keittoa. Mutta siitä vielä myöhemmin.
Tsemppiä! - Tuhti
Maria kirjoitti:
Ny vasta pääsin koneen äääreen..

Tsemppiä!Hei vaan!
Kiva, ettet ollutkaan kadonnut! Yksin olisi paljon ikävämpää tämä kaalisoppailukin. Tuskinpa olisin sitä ainakaan juuri nyt keksinytkään.
Soppaa on tänään mennyt 5 isoa lautasellista. Sitä lihaa söin neljä kertaa, yhteensä ehkä 200 g eli 50 g vähemmän kuin ohjeissa, enempää en enää viitsinyt, kun alkoi tuntua vastenmieliseltä. Sen sijaan söin yhden ylimääräisen tomaatin.
Saattaahan se aineenvaihdunta tällaisella kuurilla hyvinkin vaihdella. Toivottavasti vilkastuu taas pian! Minulla tuntuu tuon lihansyönnin jäljiltä maha oudon "liikkumattomalta". Eiliset banaanit, maidot, jugurtti ja kaalikeitto suorastaan hulahti suoliston läpi. (Juguttia ei muuten löydetty rasvatonta maustamatonta, joten ostettiin litran tölkki Valion 2,5 % maustamatonta A-jugurttia. Söin sitä 4 dl ja loput onkin valmiina ensi keskiviikkoa varten.) Ai niin, sattuma vai mikä, mutta sen jugurtin jälkeen meni maha ruikulille. No toisaalta tuli syötyä 3-4 tunnin aikana melkein koko päivän sapuskat.
Siitä keitosta tosiaan kannattaa tehdä eri makuista välillä eikä kannata keittää liian kypsäksi sitä. Minusta se on parasta, kun jättää sen kaalin vähän raa'aksi, niin että se narskuu hampaissa eikä ole sellaista ylikypsän lilluvaa, ja maustaa tulisesti.
Kaksi päivää enää! Miten tämä on voinutkin mennä näin nopsasti? Tuntuu, kuin juuri olisi aloitettu!
Olisihan se kiva, jos olisi kaveri jatkossakin. Tulethan kuitenkin kertoileen muuten kuulumisia, jos et tätä kaalisoppailua enää toista viikkoa jatkaisi?
Hyvää vointia ja tsemppiä! - Maria
No niin, kuudes päivä alkoi.
Paino oli aamulla 77,0kg. Eli yhteensä noin 3 kg on pudonnut.
Tänään on töiden puolesta erittäin kiireinen päivä ja melko myöhällekin pitää olla. Saa nähä kuinka noiden sapuskojen kanssa käy.
Paistoin juuri naudan jauhelihaa ja keitin kruunuvihanneksia, joita voin ottaa mukaani.
Pihviä ei siis ole, mutta ei kai sen väliä missä muodossa liha on. Tarvittaessa ajateelin sujauttaa lihaa keiton joukkoon.
Mieliala on ihan jees, nälän tunnetta ei ole ja toivottavasti mielihaluja ei päivänmittaan esiinny.
Joo, olisi kiva pitää jatkossakin yhteyttä. Voisi ryhtyä jatkossa viestittelemään sähköpostin kautta?
OIKEIN MUKAVAA PÄIVÄNJATKOA! - Tuhti

OIKEIN MUKAVAA PÄIVÄNJATKOA!Meinaan paino.
Tänä aamuna 103,6 kg. Yhteensä -3,1 kg, eilisestä 900 g. Eli melkein samalta näyttäisi vauhti meillä tässä vaiheessa olevan.
Hyvin on mennyt. Olo on hyvä kaikin puolin.
Paistoin aamulla 160 g naudan ulkofilepihvin ja söin siitä puolet. Oli muuten ensimmäinen tekemäni kokolihapihvi ja yllättävän hyvää se olikin - siis ei mitenkään vastenmielistä, mutta tuntui kyllä hyvin riittävän. Ei tule siis minusta lihansyöjää, vaikka tässä vaiheessa tämä dieetti tuntuukin mielestäni lähinnä lihadieetiltä;-)
Tuskin sillä mitään merkitystä on, missä muodossa se liha on.
Pidetään me vaan mielihalut kurissa, jos sellaisia tulee!
Sähköpostitsekin voisi kyllä pitää yhteyttä. Toisaalta täällä palstalla saattaisi syntyä mielenkiintoista keskustelua asiasta. Hmm... Olisiko molempi parempi?
Tsemppiä loppusuoralle!
Mietitään viikonloppuna jatkoa. - Tuhti
Tuhti kirjoitti:
Meinaan paino.

Mietitään viikonloppuna jatkoa.Hei vaan Maria,
Olen tehnyt pienen laihissivuston itselleni. Palautelomakkeella kun lähetät viestiä, niin vastaan sähköpostilla. http://www.sunpoint.net/~tuhti-tuhti/palautelomake.htm
Aiotko jatkaa vielä toisen viikon kaalisoppailua?
Minä jatkan.
Tsemppiä ja sinnikkyyttä:) - Tuhti
Tuhti kirjoitti:
Hei vaan Maria,
Olen tehnyt pienen laihissivuston itselleni. Palautelomakkeella kun lähetät viestiä, niin vastaan sähköpostilla. http://www.sunpoint.net/~tuhti-tuhti/palautelomake.htm
Aiotko jatkaa vielä toisen viikon kaalisoppailua?
Minä jatkan.
Tsemppiä ja sinnikkyyttä:)Heips!
Menihän se tämäkin päivä. Iltapäivällä ja illalla oli ajoittaista pientä nälkää, mutta onneksi ei enää. Muuten olo on ollut hyvä.
Syönyt olen 160 g pihvin, kaalikeittoa 4 isoa lautasellista, keitettyä parsakaalia, tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, salaattia ja porkkanoita.
Hyvää viikonloppua:) - Tuhti
Paino noussut 900 g eilisestä:(
Paino 104,5 kg, miinusta yhteensä 2,2 kg.
Onneksi on kuitenkin niin paljon kokemusta laihdutuksesta, etten anna tämän itseäni lannistaa. Jatkan sisukkaasti vaan eteenpäin.
Kaalisoppailuviikon viimeinen päivä on alkanut. Minä kyllä jatkan vielä toisenkin viikon. Kolmattakin viikkoa saatan harkita, mutta siihen sitten viimeistään lopetan.

Tsemppiä!On ollut ihanaa selvitä tänne asti ja huomata että on pystynyt seuraamaan noita ohjeita aika tarkasti.
Paino aamulla 77,0, edelleen.
Keittoa meni jonkin verran jauhelihan kera, kurkkua, salaattia, kruunuvihanneksia ym.
Mä perehdyn laihis sivuihin illalla. Pitää rientää töihin ja muutenkin jatkoaikomuksistani illalla. En ny ehtiny edes riisiä keittää... tulin yöllä kotia ja taas pitää mennä...
TseMppiä! Ja hyvää 7. päivää! - Tuhti
Maria kirjoitti:
On ollut ihanaa selvitä tänne asti ja huomata että on pystynyt seuraamaan noita ohjeita aika tarkasti.
Paino aamulla 77,0, edelleen.
Keittoa meni jonkin verran jauhelihan kera, kurkkua, salaattia, kruunuvihanneksia ym.
Mä perehdyn laihis sivuihin illalla. Pitää rientää töihin ja muutenkin jatkoaikomuksistani illalla. En ny ehtiny edes riisiä keittää... tulin yöllä kotia ja taas pitää mennä...
TseMppiä! Ja hyvää 7. päivää!Jihuu - selvittiinhän siitä!
Ohjeita on noudatettu aika tarkasti täälläkin, tosin paino ei sitten pudonnutkaan "lupausten" mukaan;-) No en minä sellaista kyllä uskonutkaan. Olen tyytyväinen tähän reiluun pariin kiloonkin.
Riisiä söin yli 3,5 dl, ja kyllä onkin ollut täyteläinen olo koko päivän! Laskin, että siitä riisistä tuli yli 1000 kcal. (Muuten en ole kaloreita laskenutkaan, mutta kun mietitytti, että voiko sitä tosiaan syödä ihan rajattomasti. Päätin syödä reilusti, ja se oli tosi täyttävää.)
Keitin tänään illalla taas uuden kaalikeiton. Siitä tulikin tulista, mutta hyvää. Keittoa olen syönyt kaksi lautasellista, keittojuureksia 4 pussia eli 800 g, porkkanan, tomaattia, kesäkurpitsaa, kurkkua ja 2 dl appelsiinituoremehua. Niin ja tietysti vettä!
Aamulla sitten punnitukset ja mittaukset.
Kiitos, kun keksit tämän kaalisoppakimpan:)
Olen tosi tyytyväinen, että lähdin mukaan! - Tuhti
Paino -2 kg viikossa, eilisestä 200 g, nyt 104,7 kg
Vyötärö -2 cm viime viikosta, nyt 111 cm.
Lantio -1 cm viime viikosta, nyt 121 cm.
Viikko meni yllättävän hyvin. Painon pudotus oli ehkä lievä pettymys. Olin aiempiin kokemuksiini perustuen odotellut 4-5 kg, kuitenkin vähintään 3 kg pudotusta. No, laihdutus on yllättävää, ainakin minun laihdutukseni.
Tästä jatketaan samaan malliin. Toinen viikko on alkanut.
Hyvää tokaa viikkoa:-) - Maria

Hyvää tokaa viikkoa:-)Noo niin! Nyt se eka viikko on ohitse. Kaksi viime päivää ovat olleet melkoista hässäkkää, mutta ihan muista syistä kuin tästä kokeilusta johtuvaa.
Tänään paino 77,5 kg eli puoli kiloa eilisestä.
Viikon saldoksi tulee siis 2,5 kg. Ei tosin lähtenyt ihan kuin oli luvattu, mutta sehä olisi ollutkin liian kova vauhti. 2,5 kg on tosi paljon ja olen tyytyväinen. Vyötäröltä lähti 3 cm ja lantiolta yksi cm, eli muutakin kuin lihasta;)
Mä olen ajatellut syödä tänään sekaruokaa. Ja aloitan kanssasi Tuhti huomenna sitten päivästä kaksi. Mun on pakko olla keitosta ainakin yksi päivä erillään.... Ja pyrin jatkamaan sitä siis kuusi päivää.
Sulla oli tosi hyvät sivut. Laitan sulle sieltäpäin sitten viestiä jatkossa, vai?
Hyvää toisen viikon eka päivää! - Tuhti
Maria kirjoitti:
Noo niin! Nyt se eka viikko on ohitse. Kaksi viime päivää ovat olleet melkoista hässäkkää, mutta ihan muista syistä kuin tästä kokeilusta johtuvaa.
Tänään paino 77,5 kg eli puoli kiloa eilisestä.
Viikon saldoksi tulee siis 2,5 kg. Ei tosin lähtenyt ihan kuin oli luvattu, mutta sehä olisi ollutkin liian kova vauhti. 2,5 kg on tosi paljon ja olen tyytyväinen. Vyötäröltä lähti 3 cm ja lantiolta yksi cm, eli muutakin kuin lihasta;)
Mä olen ajatellut syödä tänään sekaruokaa. Ja aloitan kanssasi Tuhti huomenna sitten päivästä kaksi. Mun on pakko olla keitosta ainakin yksi päivä erillään.... Ja pyrin jatkamaan sitä siis kuusi päivää.
Sulla oli tosi hyvät sivut. Laitan sulle sieltäpäin sitten viestiä jatkossa, vai?
Hyvää toisen viikon eka päivää!Heips Maria,
Kiitos palautteestasi. Yritin lähettää sinulle vastauksen, mutta sp-osoitteessasi oli jotain vikaa.
Päivä on mennyt oikein hyvin, nälkä ei ole ollut yhtään.
Kiva, kun tulet takaisin kimppaan!
Oikein hyvää alkavaa viikkoa:-) - Tuhti
Paino 103,9 kg, eilisestä -800 g, yhteensä -2,8 kg.
Olo on hyvä. Nälkä ei vaivaa. Ei mielitekoja.
Hyvin menee!
Tsemppiä:) - Tuhti
Tuhti kirjoitti:
Paino 103,9 kg, eilisestä -800 g, yhteensä -2,8 kg.
Olo on hyvä. Nälkä ei vaivaa. Ei mielitekoja.
Hyvin menee!
Tsemppiä:)Ei mitään ongelmia, ei nälkää eikä mielitekoja ja vointi ihan hyvä.
Tuntuu niinkuin olisi jotain tukevampaakin syönyt, niin on kylläinen olo keiton jälkeen.
Voisikohan jotain vaikuttaa asiaan tuo keiton tulisuus...? - Tuhti
Paino 104,1 kg, eilisestä 200 g, yhteensä 2,6 kg.
Kiirettä, kiirettä. Muuten menee hyvin.
Tsemppiä:) - Tuhti
Tuhti kirjoitti:
Paino 104,1 kg, eilisestä 200 g, yhteensä 2,6 kg.
Kiirettä, kiirettä. Muuten menee hyvin.
Tsemppiä:)Paino 103,3 kg, eilisestä -800 g, yhteensä -3,4 kg.
Eilen illalla teki mieli syödä jotain "ylimääräistä" siis sellaista, mikä ei kuulu tähän dieettiin. Se oli ensimmäinen kerta näitten 10 päivän aikana, kun on ollut jotain mielitekoja tai syömishaluja. Onneksi se ei kestänyt kuin tunnin verran ja meni ohi itsestään. Sain kuitenkin pidettyä itseäni tiukasti niskasta kiinni - olen ylpeä itsestäni;) Myös viime yönä, kun heräsin, teki mieli antaa mennä vaan ja syödä jotain. En kuitenkaan syönyt mitään, join vain vettä ja menin takaisin nukkumaan:)
Vanhalla rutiinillahan tämä jo muuten menee - siis hyvin.
Tsemppiä:) - Tuhti
Paino 103,3 kg, sama kuin eilen, yhteensä -3,4 kg.
Toinen viikko jo loppusuoralla. Ensi viikosta en vielä tiedä. Alkuviikon aioin ainakin vähintään "osasoppailla". Jossain vaiheessa kuitenkin pitää pikku hiljaa siirtyä normaaliin ruokaan.
Hyvin menee.
Onko muita kaalisoppailijoita?
Tsemppiä:) - Tuhti
Paino 102,2 kg, -1,1 kg eilisestä, yhteensä -4,5 kg.
Jihuuu! :) - Tuhti
Paino aamulla 101,7 kg, -0,5 kg eilisestä, yhteensä -5 kg.
Mukavasti on mennyt. Jatkan vielä kolmannenkin viikon ja sitten siirryn vähitellen normaalilla (=monipuolisemmalla) ruualla laihduttamiseen.
Huomenna mittailut.
Tsemppiä:) - Tuhti
Paino -4,3 kg, viime viikosta -2,3 kg, eilisestä 700 g, nyt 102,4 kg
Vyötärö -3 cm, -1 cm viime viikosta, nyt 110 cm.
Lantio -3 cm, -2 cm viime viikosta, nyt 119 cm.
Kolmas viikko on alkanut. Jatkan vanhaan malliin vielä tämän viikon.
Neljäs viikko onkin sitten siirtymäviikko normaaliin ruokaan. Lisään ruoka-aineita varovasti ja tarkkailen samalla, ettei paino pääse nousemaan. Suunnittelen sitä tarkemmin myöhemmin.
Tsemppiä:) - Tuhti
Paino aamulla 102,9 kg, 0,5 kg eilisestä, yhteensä -3,8 kg.
Ihan rutiinillahan tämä menee, vaikka hiukan jo kyllästyttää näitten ruokien kanssa touhuaminen. Onneksi ovat sosiaaliset velvoitteet sattuneet juuri sopiviin aikoihin, niin etteivät muut ole päässeet ihmettelemään syömisiäni.
No muutaman kerran olen yksinkertaisesti jättänyt ruokailut väliin, mutta kyllä sen sitten viimeistään illalla on nälästä huomannut ja siitä, että pieniä mielitekojakin on ollut. Muuten on ollut yllättävän helppoa, kun vain olen syönyt säännöllisesti vähintään kolmen tunnin välein. Eivätkä ne muutaman tunnin syömättömyysajat nyt niin kovin vaikeita ole olleet.
Ajatukset alkavat olla jo enemmän tämän kaalisoppakokeilun jälkeisessä ajassa. Suunnittelen ensi viikosta normaaliin ruokaan siirtymäviikkoa. Tarkoitukseni on edelleenkin seurailla painoa päivittäin, ja tarvittaessa painon kehityksestä riippuen pidentää siirtymäaikaa.
Harmi, ettei näissä ohjeissa ole mitään siirtymäajasta. Tietäisikö joku asiasta? Tai onko itsellä kokemusta soppailun lopettamisen jälkeisestä ajasta? Kaikki ja kaikenlaiset kokemukset ovat erittäin tervetulleita:)
Mutta vielä on jäljellä 6 päivää soppailua.
Tsemppiä muillekin soppailijoille, entisille ja nykyisille:) - Tuhti
Paino aamulla 102,4 kg, -0,4 kg eilisestä, yhteensä -4,2 kg.
Pikkuisen kyllästyttää kieltämättä jo tämä soppailu. Onneksi tänään saan syödä mieleni mukaan vihanneksia ja hedelmiä. Nämä loppuviikon päivät onkin ohjelmassa paljon mukavampia ja helpompia kuin ensimmäiset tiukat päivät.
Ikenistä tuli verta, kun pesin hampaita. Vähän sitä tihkui jo eilen ja taisipa tihkua toissapäivänäkin. Tämä nyt ei välttämättä kyllä liity mitenkään tähän soppailuun.
Eilen oli hiukan nälkä ajoittain ja teki mieli syödä jotain muutakin kuin kaalisoppaa, kurkkua ja kesäkurpitsaa yms vihreitä vihanneksia.
Muuten menee hyvin ja olo on hyvä. - Tuhti
Paino aamulla 102,8 kg, 0,3 kg eilisestä, yhteensä -3,9 kg.
Pientä turvotusta, muuten on vointi hyvä.
Neljä päivää vielä ja sitten loppuu tämä kokeilu.
Tsemppiä:) - Tuhti
Viestini katosi jonnekin, joten tässä tiedot uudestaan:
Paino aamulla 102,8 kg, 0,3 kg eilisestä, yhteensä -3,9 kg. - Tuhti
Paino aamulla 101,2 kg, -1,6 kg eilisestä, yhteensä -5,5 kg.
Putoohan se, kun turvotuksesta pääsin eroon.
Hyvin menee. Edes ikenistä ei tule enää verta. Mitä lie ollut - tilapäistä kuitenkin.
Loppusuora jo häämöttää! Tsemppiä:) - Tuhti
Paino aamulla 100,8 kg, -0,4 kg eilisestä, yhteensä -5,9 kg.
Hyvin menee, ainoastaan ajoittaista pientä nälkää oli eilen. Huominen meneekin koko päivä reissussa. Onneksi huomenna saan syödä kasviksia niin paljon kuin mieli tekee samoin laimeaa hedelmämehua ja kokokojyväriisiä. Eiköhän niillä reissusta selviä. Ainakin porkkanoita ja tomaatteja on mukava syödä linja-autossa, samoin kuin lipittää vettä ja mehua. - Tuhti
Kolmen viikon kaalisoppakokeilu on sitten päättynyt. Olin eilisen reissussa, joten jäi ilmoittelematta tulokset. (No, eilen oli -0,5 kg ja tänään 0,5 kg eli sama kuin toissapäivänä. Kolmen viikon painokäyrää kun katselen, niin näyttäisi lauantain riisipäivät nostavan painoa ja alkuviikot tiukat päivät laskevan.)
Paino -5,9 kg, viime viikosta -1,6 kg, nyt 100,8 kg
Vyötärö -3 cm, nyt 110 cm.
Lantio -3 cm, nyt 119 cm.
Normaaliin ruokaan siirtyminen on alkanut. Yritän ottaa varovasti tämän siirtymisen. Saas nähdä kuinka painon käy. Tarkoitus kun olisi vielä laihtua 40 kg, mutta rauhallisempaan tahtiin. - Kokeilija myös
maria kirjoitti:
...n. 2 kg! Vaaka näytti 78 kg. Kävin moneen kertaan puntarilla ja totta se oli. Eli eilisestä n. 1,5 kg.
Mun BMI oli aloittaessa 30,1, joka kuuluu merkittävään ylipainoon ja nyt 29,4 joka kuuluu lievään ylipainoon. Enemmän olen huolissani tuosta vyötärönympäryksestä, joka oli sunnuntaina mitattaessa 108 cm ja lantio 103, eli mulla ei ole vyötäröä ollenkaan. Ne mittailen sitten vasta viikonloppuna uudelleen.
Jees, appelsiinistä saa ainakin c-vitamiinia. KOkeile, jos vaikka pahoinvointi loppuis.
Mulla on edelleen olo ollut ihan hyvä. Motivaation ja päättäväisyyden avulla näköjään pärjää, ettei sorru herkuttelemaan. Ja Sinun avullasi. Kiitos, Tuhti, kun olen kaverinani kokeilemassa tätä juttua.
Jees, hyviä herkutteluja hedelmien parissa.Eli siis saisikoos syödä vitamiineja kuurin aikana??? Tietääkö kukaan???
- Tuhti
Kummasti katoavat viestit, mutta kun lähettää toisen viestin, niin edellinenkin tulee näkyviin. Kokeilenpa taas sitä konstia, jos saisin sillä tämän aamuiset tulokseni näkyviin.
Outoa...:O- Tuhti
Pitänee siis näköjään kirjoittaa kaksi viestiä peräkkäin....?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6518000Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672289Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332203- 1471779
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271270Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111169Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65850Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59821Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7756