Hankin tuliteräuuden asuntoauton vuosi sitten. Ensimäinen välihuolto tehtiin tällä viikolla, samalla pieniä takuukorjauksia alusta- eli auto-osaan. Tulikin yllätys: Auton 2-vuotisesta takuusta olikin kulunut JO puolitoista vuotta, vaikka ostosta oli kulunut vasta vuosi!!!
Takuuhuollossa kerrottiin, että auto-osan takuu alkaa siitä, kun se siirtyy valmistajalta asunto-osan korin valmistukseen. Siis takuuta oli vain puoli vuotta jäljellä. Siis pahimmassa tapauksessa ostaessasi tuliteräuuden asuntoauton, siinä voi olla auto-osan takuu jo ummessa. Oikeustajuisena asiakkaana jokainen on sitä mieltä, että takuu pitäisi alkaa uudella ajamattomalla autolla o s t o -päivästä alkaen.
Myyjä ei kuitenkaan ostohetkellä ei maininnut asiasta sanallakaan. Tässä olisikin asuntoautomyyjille jälkimarkkinointi-idea mainita asiasta turvaten jälkimarkkinointimielessä myynnin jatkuvuus.
Onko samoja kokemuksia? Luulen, että jotkut muutkin ovat törmänneet samaan ongelmaan.
Toivottavasti zeriffi ei poista viestiä, joka ei pitäisi loukata ketään osapuolta ja palvelee lopultakin heitä/meitä kaikkia.
Oletko
15
1821
Vastaukset
- esimerkiksi siksi
homman pitäisi mennä niin että alustan maahantuoja vastaa takuusta sen ajan mitä sitä alustan käyttöönotosta (=korittajalle myynnistä) alkaen on jäljellä ja auton myyjä vastaa korittajan "piikkiin" lopusta siten että asiakkaalle takuu on ilmoitetun mittainen?
- Kirjautunut......
Kovin epäselvä juttu! Ehkä joku myyjä voisi valaista asiaa? Tai jos joku kuluttaja-asiamies?
Olen ostamassa vapuksi uutta matka-autoa, mutta alkaa arvelluttaa koko kaupankäynti.
Siispä kuka vastaa takuista ja milloin, miten???
- mf...
Pitäisi lähettää eri m-autojen maahantuojille/jälleenmyyjille kyselyn asiasta .
Teetkö sinä sen "tietoinen" ?- tullen
"maahantuojaa" ei ole olemassakaan, ei edes löydy asuntokoppiosan takuukorjauksistakaan vastaavia organisaatioita...
- jotka...
tullen kirjoitti:
"maahantuojaa" ei ole olemassakaan, ei edes löydy asuntokoppiosan takuukorjauksistakaan vastaavia organisaatioita...
Suomeen m-autot uusina .
- puskavaanari
tullen kirjoitti:
"maahantuojaa" ei ole olemassakaan, ei edes löydy asuntokoppiosan takuukorjauksistakaan vastaavia organisaatioita...
Tuo sinun mielipiteesi vaatii vähän tarkennusta. Joku pikku jobbari voinee kadota mutta suuret pysyvät. Kun "hieroin" kauppoja kolmen liikkeen kanssa 2001 lopulla niin kaikki ne ovat vieläkin olemassa.
Edelleen kävin niissä tutustumassa tarjontaan nykyisessä projektissani eikä näytä ongelmia olevan. Ei pidä moisia päättömiä puhua yleistyksenä vaikka olisikin jonkun jobbarin uhriksi joutunut. Suurin osa on jäljellä vielä vuosien päästä, joku saattaa tietysti olla eri nimellä ja eri osoitteessa mutta silti homma hoitunee.
- puskavaanari
Ostin vuoden 2001 lopulla matkailuauton Fiatin rungolla. Auton sain käyttööni 2002 helmikuussa. Takuu oli 2 vuotta rekisteröinnistä, eikä minulla ollut mitään vaikeuksia takuiden kanssa sen enempää Fiat rungon (Delta-Auto) kuin sen matkailukorinkaan kanssa. Matkailukorista piti hieman enemmän rutista mutta Fiat puoli toimi aivan ilman moitteita takuun osalta.
Olen kuullut ainakin Fordin maahantuojien yrittävän tuota kikkaa jota sinullekin tarjotaan, on siitä tietysti vähän vaivaa mutta jos ongelma tulee niin kuluttajavalituslautakunnalta saa päätöksen. Heillä saattaa jo ollakin päätös asiassa, muistan jonkun kirjoitelleen siitä aiemmin joko täällä tai SFC puolella.
En usko minkään laitteen takuun alkavan siitä kun ne tehtaalta lähtevät. Jos katsot vaikka vapaasatamien autokenttiä niin siellä ne takuut häipyvät oikein joukolla. Joka sitä väittää on jatkokoulutuksen puutteessa. - pertteri p
Ketjun aloittaja tarkoittanee, että asiakkaan kannattaa selvittää nämä takuuasiat ETUKÄTEEN, jottei ne tule yllätyksenä!!!??
Vaikka en itse ole vielä pystynyt hankkimaan uutta autoa, olen seurannut sivusta tätä takuupiirileikkiä ja siinä on todentotta paljon epäkohtia varsinkin sen jälkeen, kun kaikki maksuerät on saatu kassaan.
Ottakoon joku uusien myyjä kantaa ketjun kysymyksiin! - dethleffs
Ostin ducato alustaisen dethleffs:n saksasta viime keväänä 9 kk ikäisenä ja sain sen mukana takuupaperit joissa sanotaan tehtaan takuun kattavan koko euroopan. Huollossa käydessä asia vahvistettiin ja näin ollen autossa on vieläkin takuuta jäljellä. Tosin en ole tarvinnut mitään takuita, koska auto on toiminut moitteetta ilman vikoja.
- MUISTAA
kaikessa kaupankäynissä se, että kun valuutta on saatu kassaan, ei silloinkaan saa unohtaa maksavaa asiakasta...
- ilman ongelmia
Isommissa kaupoissa kannattaa aina pyytää takku kirjallisena. Normi autoliikekaupoissa lienee ei ongelmia mutta matkailuautojen osalta auttanee..
- o n
Kokemusta viime viikolta:
Fordin alustalla asuntoauto takuukorjaukseen ( öljyhuolto). Auton valmistuksen ja asunto-osan valmistuksen välissä n. kaksi kuukautta, jonka jälkeen koko paketti asiakkalle. Siis noin 2,5 kk auton valmistuksesta auto rekisteröity asiakkaalle. Auto ollut omistajalla TASAN yhden vuoden. Fordin töiden vastaaottaja ilmoitti kylmän rauhallisesti, että takuuta on sitten vajaat 9,5 kk. Miten niin? Auto on lähtenyt valmistajalta 2,5 kk aikaisemmin, joten takuu ei ole jäljellä yhtä vuotta, vaan 9,5 kk. Kaiken JÄRKIAJATTELUN mukaan takuuta pitäisi olla vielä tasan yksi vuosi jäljellä (ostopäivästä lukein).
Ei siis voi olla totta?- tehdastakuu
Kaiken järjen mukaisesti, takuun pitäisi alkaa vasta sitten kun auto on rekisterikilvissä. Suosittelen kyselyä kuluttajavirastosta tai kuluttajariitalautakunnasta! Kuluttaja neuvojat eivät ainakaan turussa tiedä yhtään mitään, eivät tiedä edes kummasta päästä ihminen ulostaa! tai kuuluisi ulostaa! Kun heiltä kysyy ovat niin vaivautuneita, että täytyykö tässä töihin ruveta. Saisivat turussa kuluttajaneuvojat ottaa alahuulestaan kiinni ja vetää päänsä yli ja niellä itsensä!!!???"PERKELE"
- Alfred-Brandy
Alustan valmistajan tuotteelleen myöntämä takuu alkaa siitä, kun valmistaja luovuttaa auton jonkin maan maahantuojalle jälleenmyytäväksi tai vaikkapa koritehtaalle matkailuautoalustaksi.
Paikallisen jälleenmyyjän myöntämä takuu alkaa siitä, kun ajoneuvo myydään ja luovutetaan asiakkaan käyttöön. Tämä takuu koskee niin alustaa, kuin koriakin.
Kaikissa takuuasioissa tulee aina kääntyä ensin tuotteen myyjän puoleen. Sinun ei tarvitse neuvotella takuuasioista minkään automerkin myyjän tai huoltoliikkeen kanssa.
Hankinta-asiakirjoista käy ilmi minkä mittaisen (yleensä 2 vuotta) takuun myyjä on edustamalleen tuotteelle myöntänyt. Mahdolliset neuvottelut takuun soveltamiseen liittyvistä asioista käydään ainoastaan kaupan osapuolten (ostaja ja myyjä) kesken.
Jos olet ostanut alustan erikseen ja vienyt sen sitten jollekin koritehtaalle varusteltavaksi, niin silloin menetellään kuten sinun kohdallasi on tapahtunut.
Käänny siis tässä asiassa kaikessa rauhassa autosi myyjäliikkeen puoleen.Kyllä minä laittaisin rahani sille veikkaukselle, että kuluttajakaupassa takuu alkaa siitä kun kuluttaja värkkikalunsa kaupasta ulos kantaa tai ajaa. Saa tietysti muutakin yrittää mutta jos vähän näkee vaivaa niin kyllä se takuu sieltä löytyy. Asioiden hoidon helpottamiseksi takuuasioissa kaupan teko kotimaisen firman välityksellä on ehkä parempi kuin kauppa jonkun saksalaisen dealerin kanssa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737