Nyt on hyvät vinkit tarpeen.
Rakastan vaimoani mutta silti elän tuskassa kun suhde on kaukana entisestä. Antaisin mitä vain jos saisin hänelle vanhan pilkkeen silmä kulmaan ja entisen hymyn kasvoihin.
Elämänrytmimme vuoksi tiedän ettei hänellä yksinkertaisesti voi olla toista miestäkään, ainakaan fyysisesti. Toki hän on väsynyt kun on työ ja koti hoidettavana enkä välttämättä ole itse mikiään kotityö hirmu. Jossain vaiheessa arvelin tilanteen johtuvan juuri tuosta ja yritin parhaani mukaan panostaa esim. kotitöihin ja luulin elämän palaavan entiselleen mutta ei.
Kun tähän vielä yhdistetään seksielämä, niin siinäkin on omat ongelmat. Olen huomattavasti aktiivisempi ja muutenkaan hän ei ota minua huomioon vaan seksi on lähinnä suoritus hänen hyväkseen ja siinä sivussa minä saan sen verran minkä verran hänen on välttämättömän pakko saada antaakseen.
Tilanne on hirveä kun todella rakastan häntä mutta silti välillä tuntuu että jaksan tätä ainoastaan lasten takia.
Tätä kirjoittaessani tunnen suurta syyllisyyttä ja tavallaan pettäväni hänet, mutta pakko purkaa itseään kun ei ole ketään kelle voisi puhua.
Pilke takaisin vaimon silmäkulmaan
13
1955
Vastaukset
- en yhtään.........
En ihmettele jos vaimo käy kylmäksi.
Vaimosi ei ole sinun kodinhoitaja, vaan sinunkin tulee tehdä kotitöiden saralla jotain.
Jatkat vaan sitä omaa panostustasi niihin kotitöihin.. ei minuakaan kiinnostaisi jatkuvaan miehen jälkiä siivoilla ja holhota kun pikkukakaraa. Kyllä minullakin suupielet alkaisi mennä alaspäin ja pilke silmäkulmassa muuttuisi suorastaan jauhoksi.
Jos on ongelmia muuten kotiasioissa, niin näkyy ne useasti myös sängyn puolella.
Ehkä hän ottaa sängyssä ns. takaisin sen mitä et tee kotitöissä?
Siellä sentään osaat sitten jotain tehdä ja hän saa orgasmin. Lopetahhan vielä sekin, niin lasketaan yhdessä päiviä, että montako vaimosi jaksaa olla siellä =)
Itseäni ei kiinnostaisi mieheni kanssa harrastaa seksiä jos hän ei touhuaisi minulle orgasmia kun ollaan niissä puuhissa.. menisi totaalisesti maku tyydyttää vain häntä. Näkisin parhaaksi vaan itsetyydyttää itseni tuollaisessa tilanteessa.. siitäkin saa enemmän irti ja ei sotke niin paljoa.
Juu ja kannattaa muutes katsella vähän tilannetta, että hänellä ei ole sitä toista miestä.. yllättävän helposti siihen aikaa löytyy.. esim. keskellä työpäivää jos ottaa vapaaksi tunnin-pari. Töiden jälkeen tai ennen.
Tuollainen kotity-kammoinen mies kyllä ajaisi minutkin ehkä pidemmän päälle toisaalle. Enkä edes jäisi lasten takia =)
Adioos. - Hymyä huuleen
Arki on usein puuduttavaa puurtamista; töihin, kauppaan, kotiin, laita ruokaa, siivoa, hoida lapsia..... Ei kannata luovuttaa niiden kotitöiden suhteen: suosittelen lämpimästi ottamaan niihin yhtälailla osaa kuin vaimosikin tekee. Kokemuksesta tiedän, että rankan työpäivän jälkeen ja tuon: mene kauppaan-hae lapset- tee ruokaa- hoida kotityöt- laita lapset nukkumaan , rupeaman jälkeen on ihanaa vihdoinkin istahtaa sohvalle ja vain olla. Siinä ei kyllä tule ensimmäisenä mieleen miehen vikittely ja sekstailu....
Ja kannattaa katsoa myös peiliin, ei nimittäin millään pahalla, mutta vaimot myös katsoisivat useasti mielummin niitä kumpareita hauiksissa kuin vatsanseudulla. Entä alkoholi? Jos sen käyttö on enemmän sinun "vastuullasi" niin sekään ei välttämättä ole omiaan ilahduttamaan vaimokultaa. Se saattaa ärsyttää tavattomasti, vaikkei siitä mitään mainittaisikaan.
Löytyisikö teille joku yhteinen harrastus (täytyy sen lisäksi olla myös joitain erillisiä menoja/harrastuksia)? Kaipaisitteko te enemmän kahdenkeskistä aikaa? Kuuntelemisen taito on myös hyvä, ja silmiin katsominen, ja silmillä rakkauden ja halukkuuden viestiminen... Sekä kosketus (myös ilman taka-ajatuksia....).
sori, tässä tuli nyt kaikenlaista sekaisin, mutta täytyy samalla pitää noita lapsukaisia silmällä---- Ja vielä: oletko muistanut kertoa vaimollesi miten häntä arvostat ja kunnioitat ja tuothan joskus yllärin ja viethän joskus yllätykseksi jonnekin jne jne :-)
Kun antaa niin saa - mutta toisen pitää ensin aloittaa se antaminen.....- vastauksesta
Taisi tulla annettua väärkuva nimittäin en mikää ihan tekemätön ole haen lapset hoidosta kun ehdin, käyn kaupassa, jne... Toistakymmentä vuotta ollaan oltu yhdessä. Eikä pitäisi olla hemmottelun ja huomion osoittamisestakaan kyse. Luulisin käyneen niin että muista puheista huolimatta vaimon rakkaus on käynyt hiipumaan.
- vastauksesta.
Taisi tulla annettua väärkuva nimittäin en mikää ihan tekemätön ole haen lapset hoidosta kun ehdin, käyn kaupassa, jne. Toistakymmentä vuotta ollaan oltu yhdessä. Eikä pitäisi olla hemmottelun ja huomion osoittamisestakaan kyse. Luulisin käyneen niin että muista puheista huolimatta vaimon rakkaus on käynyt hiipumaan.
- hellohello...
En ihmettele jos vaimo käy kylmäksi.
Vaimosi ei ole sinun kodinhoitaja, vaan sinunkin tulee tehdä kotitöiden saralla jotain.
Jatkat vaan sitä omaa panostustasi niihin kotitöihin.. ei minuakaan kiinnostaisi jatkuvaan miehen jälkiä siivoilla ja holhota kun pikkukakaraa. Kyllä minullakin suupielet alkaisi mennä alaspäin ja pilke silmäkulmassa muuttuisi suorastaan jauhoksi.
Jos on ongelmia muuten kotiasioissa, niin näkyy ne useasti myös sängyn puolella.
Ehkä hän ottaa sängyssä ns. takaisin sen mitä et tee kotitöissä?
Siellä sentään osaat sitten jotain tehdä ja hän saa orgasmin. Lopetahhan vielä sekin, niin lasketaan yhdessä päiviä, että montako vaimosi jaksaa olla siellä =)
Itseäni ei kiinnostaisi mieheni kanssa harrastaa seksiä jos hän ei touhuaisi minulle orgasmia kun ollaan niissä puuhissa.. menisi totaalisesti maku tyydyttää vain häntä. Näkisin parhaaksi vaan itsetyydyttää itseni tuollaisessa tilanteessa.. siitäkin saa enemmän irti ja ei sotke niin paljoa.
Juu ja kannattaa muutes katsella vähän tilannetta, että hänellä ei ole sitä toista miestä.. yllättävän helposti siihen aikaa löytyy.. esim. keskellä työpäivää jos ottaa vapaaksi tunnin-pari. Töiden jälkeen tai ennen.
Tuollainen kotity-kammoinen mies kyllä ajaisi minutkin ehkä pidemmän päälle toisaalle. Enkä edes jäisi lasten takia =)
Adioos.- Niin...
Eli olen alkuperäinen kirjoittaja.
Jotenkin arvasin että täällä saa raivopää feministit kimppuunsä. No onhan se hyvä kun luulee olevansa jotain ja saa hakkua tuntemattomat asiaa tarkemmin tuntematta.
Jos kaikki naiset olisivat samanlaisia kuin sinä sukupuuttoon kansa kuolisi. - lootus
Niin... kirjoitti:
Eli olen alkuperäinen kirjoittaja.
Jotenkin arvasin että täällä saa raivopää feministit kimppuunsä. No onhan se hyvä kun luulee olevansa jotain ja saa hakkua tuntemattomat asiaa tarkemmin tuntematta.
Jos kaikki naiset olisivat samanlaisia kuin sinä sukupuuttoon kansa kuolisi.Ihmettelen minäkin tuota aiempaa vastausta, et taitaa olla tosi paha päivä jollain tänään.Sitäpaitsi miksi se AINA on miehen vastuulla hauskuuttaa,olla romanttinen ja järjestää "kivoja pikku ylläreitä" naiselleen?Onhan se yhtälailla naisenkin asia tuoda suhteeseen niitä ilon aiheita.Huom olen nainen itsekin.
Miksi et voi kysyä tuota kysymääsi asiaa suoraan vaimoltasi?Hänhän se parhaiten tietää vastauksen.Minä ainakin olisin hyvilläni jos mies huomaisi tuollaisen seikan minusta ja haluaisi jutella siitä.Se on mielestäni todellista välittämistä, ja toisen HUOMIOIMISTA.
Olet hyvä mies kun huomaat asian ja haluat tehdä sille jotain.
Onnea matkaan! - ihmettelen nyt vaan..
Niin... kirjoitti:
Eli olen alkuperäinen kirjoittaja.
Jotenkin arvasin että täällä saa raivopää feministit kimppuunsä. No onhan se hyvä kun luulee olevansa jotain ja saa hakkua tuntemattomat asiaa tarkemmin tuntematta.
Jos kaikki naiset olisivat samanlaisia kuin sinä sukupuuttoon kansa kuolisi.Ei tuossa mielestäni mitään raivopäistä tai "Jos kaikki naiset olisivat samanlaisia kuin sinä sukupuuttoon kansa kuolisi"-arvoista sanottu.
Tottakai mies hoitaa oman osansa kotitöistä ja aivan kuten kirjoitettu : Kenenkään vaimon ei pidä olla kodinhoitaja ja holhota miestään.
Ja tosiaan kotiongelmat näkyy myös sängyn puolella. Ja tosiaan ketään ei kiinnosta harrastaa seksiä jos siitä ei mitään itse irti saa.. eli jatka makkarin puolella vaan samaan malliin. Käsitin kuitenkin, että saat itsekkin silti orgasmin ja vaimo ei jätä kesken?
Ja tottakai kannattaa pitää silmät auki jos kotona alkaa tilanne mennä tuollaiseksi.. entäpä jos joku muu saa vaimon paremmalle tuulelle?
Kyllä sitten harmittaa, että on ollut liian sinisilmäinen ja ei muka nähnyt merkkejä.
Ja kyllä, "kotityökammoinen" ja vaimoaan itsestäänselvänä-kotiapulaisena pitävä mies ajaa naisen kuin naisen kylmäksi ja pois.
Että hyvä teksti oli.
"No onhan se hyvä kun luulee olevansa jotain ja saa hakkua tuntemattomat asiaa tarkemmin tuntematta."
-Jokainen on omassa elämässään jotain ja miksi kysyit neuvoa jos noin hyökkäät vastaan, kun sinulle vastataan? Kaikki kritiikki täytyy kestää, jos on pokkaa kirjoittaakkin.
Onnea parisuhde-elämä rintamalla =)
- ystävällisesti
Aluksi tarkennan että Feminismi tarkoittaa naisen ja miehen tasa-arvon kannattatusta ei miehen alistamista.
Te olette siellä parisuhteessa yhdessä ja tämähän on yhteinen ongelmanne. Sinä et petä ketään yrittämällä parantaa tilannetta vaikka kirjoittamalla tänne.
Mielestäni se on jo tosi hieno juttu. Moni mies hakisi jo toista naista piristämään päiväänsä mutta sinä haluaisit sen vaimoltasi.
Älä syyllistä itseäsi. Sinä et ole täällä tekemässä vaimoasi onnelliseksi vaan elämässä hänen kanssaan yhdessä niitä onnellisia ja vähemmän onnellisia päiviä.
Ei voi olla iloinen jos ei välillä ole surullinen.
Me naiset ollaan tunne-ihmisiä ja uupumus työssä ja kotona vaikuttaa kaikkeen.
Kun minä olen väsynyt ja pahantuulinen piristyn eniten nähdessäni hyväntuulisia läheisiä ympärilläni.
Uskon että jos sinä jaksat olla iloinen ja koitat vaikka vähän hassutella vaimollesi hän piristyy.
Leiki tai touhua lasten kanssa jotta heidänkin kiukuttelut jakautuisivat tasapuolisesti teille molemmille. Minä uuvun lasteni vaatimuksista ja tunnen riittämättömyyttä.
Näytä sinä vaimollesi että hän riittää sinulle juuri tuollaisena kuin on.
Kehu ja taputa pepulle ohimennessäsi.
Jos kotityöt ei nappaa niin sano se hänelle ja sano että hän on hieno kun jaksaa niin paljon tehdä teidän eteenne.
Voit sanoilla korvata osan kotitöistäsi =)- loritar
Mukava lukea tuollainen asiallinen ja kannustava vastaus tään miehen asiaan.Melkein suututti hänen puolestaan tuo joku aiempi vastaus.
Olen samaa mieltä, hän ei ole vastuussa vaimonsa onnellisuudesta sen enempää, kuin vaimo hänenkään.Siis MOLEMMILLA on yhtä paljon oikeus tuoda iloa suhteeseensa.
Miehelle sanoisin, et miksi et kysy tuota kysymääsi asiaa suoraan vaimoltasi?Hänhän se parhaiten tietää omat mielenliikkeensä.
Ainakin minä naisena olisin todella otettu jos mies huomaisi tuollaisen asian minusta ja haluaisi asiasta jutella kanssani.
Mielestäni se on todellista toisen huomioimista.Tämä mies on hyvä mies.Tosiaankin kuten kirjoitit, moni muu olisi lähtenyt vieraisiin tai sitten kohauttanut vain olkapäitä.Jos edes olisi mitään huomannut.
Aloittajalle hyvää mieltä ja hyvää kevättä, kyllä se pilke sieltä vielä löytyy silmäkulmiin teille molemmille! - jaahas vai niin
loritar kirjoitti:
Mukava lukea tuollainen asiallinen ja kannustava vastaus tään miehen asiaan.Melkein suututti hänen puolestaan tuo joku aiempi vastaus.
Olen samaa mieltä, hän ei ole vastuussa vaimonsa onnellisuudesta sen enempää, kuin vaimo hänenkään.Siis MOLEMMILLA on yhtä paljon oikeus tuoda iloa suhteeseensa.
Miehelle sanoisin, et miksi et kysy tuota kysymääsi asiaa suoraan vaimoltasi?Hänhän se parhaiten tietää omat mielenliikkeensä.
Ainakin minä naisena olisin todella otettu jos mies huomaisi tuollaisen asian minusta ja haluaisi asiasta jutella kanssani.
Mielestäni se on todellista toisen huomioimista.Tämä mies on hyvä mies.Tosiaankin kuten kirjoitit, moni muu olisi lähtenyt vieraisiin tai sitten kohauttanut vain olkapäitä.Jos edes olisi mitään huomannut.
Aloittajalle hyvää mieltä ja hyvää kevättä, kyllä se pilke sieltä vielä löytyy silmäkulmiin teille molemmille!Olen samaa mieltä kanssasi muusta, paitsi tästä
"moni muu olisi lähtenyt vieraisiin tai sitten kohauttanut vain olkapäitä."
Ja sekö olisi ihan ok? Miksi mies tarvitsee erityispalkinnon siitä, mitä pidetään naisille tavanomaisena toimintana (uskollisuus, kotityö yms.)
- asioita...
Jos vinkkejä kaipaat, niin:
-Kiitä ruuasta, kodinhoidosta, lastenhoidosta...osoita, että arvostat hänen panostaan
-Kehu kauniiksi tai katso välillä häntä ihaillen
-Kehu häntä myös muiden seurassa..esim. "eikö äitinne olekin hyvä kokki?" lapsille, toki kodin ulkopuolisien henkilöiden kuullen myös voi kehaista
-Tee omatoimisesti välillä jotain kotona, esim. vie roskat, siivoa, petaa peti...
-Tuo kukkia muuten vain
-Halaa tai ota kainaloon muuten vaan, ilman seksitarkoitusta
-Vähennä alkoholinkäyttöä, jos se on ongelma
-Kuuntele vaimoasi. Kysy häneltä, miten hänen päivänsä on mennyt. Osoita mielenkiintoa hänen asioihinsa ja äläkä jyrää omilla mielipiteilläsi.
-Ehdota joskus, että tilaatte vain pitsat sen sijaan, että vaimosi väsyneenä kokkaa
-Mieti, mitä teit seurusteluaikoina, mikä sai hymyn hänen kasvoilleen (esim.kehuitko, toitko lahjoja, yllätitkö...?) ja kokeile jotain sellaista
-Lue "rakkauden kieli" -niminen kirja (kirjoittanut Gary Chapmann), jossa annetaan vinkkejä pilkeen palauttamiseen..voitte lukea myös yhdessä ja keskustella aiheesta - enää toisillenne,
sillain oikeasti? Oletko ottanut tätä ongelmakimppua vaimosi kanssa puheeksi? "Kulta, olen huolissani liittomme tilanteesta ja haluaisin että pystyisimme parantamaan liittoamme. Onko sinun mielestäsi kaikki niinkuin parisuhteessa toivoisit olevan?" voisi olla hyvä avausrepliikki kun olette kahden kesken. Eihän tämä ongelma ole pelkästään vaimon selvitettävä, kyllähän sinulla on vastuusi myös. Jos ei keskustelu kahden kesken onnistu, niin suosittelen pariterapiaa. Tsemiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507970Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662256Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322170- 1461735
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251242Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511232Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1041127Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58782Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744