Osaisiko kukaan neuvoa?

työnhakija

Minut irtisanottiin koeajalla aika hiljattain, koeaikaa oli jäljellä vielä yli kuukausi (4kk yht.) Mutta olin siis aika kauan ollut jo töissä ja oppinut tosi paljon uutta. En ole aikaisemmin ollut vastaavanlaisessa tehtävässä, kaikki oli uutta ja jännittävää. Työkokemusta tosin on jo jonkin verran, siihenkin työhön sopivaa. Taustalla myös hyvä ja tuohonkin työhön soveltuva koulutus.

Kaikki meni hyvin, minulle ei erikseen missään vaiheessa mainittu, että työssä jatkaminen voisi olla vaakalaudalla tai mitään sellaista. Olin hyvin motivoitunut ja innostunut työstäni ja pyrin hoitamaan sen hyvin, niin kuin yleensä. Minua ei koskaan aikaisemmin ole irtisanottu. Kaikki työhön liittyvät asiat olivat järjestyksessä ja vapaa-aikanakin panostin työhön opiskelemalla lisätietoa. Työkaverit olivat mukavia. Mitä nyt yksi esimies muutamaan otteeseen tiuski ja oli vähän outo, mutta en antanut sen häiritä. Pyrin olemaan hänellekin ystävällinen ja uskoin, että mitä enemmän osaan ja opin niin sen paremmin hän minuun suhtautuu.

Minulle irtisanominen tuli täytenä yllätyksenä. Se oli kova isku ja järkytys. Ehkä muillekin on käynyt vastaavaa... Olin koko aikana kipeänä pois töistä vain yhden päivän. Tulin töihin ajoissa jne. Minulle sanottiinkin, etten ole tehnyt mitään väärää. Hyvin epämääräisiä selityksiä hommalle sain kuulla. En sitten tiedä, paikkaan rekrytoidaan kyllä usein porukkaa ja uusia on tulossa taas pian.

Nyt haen uusia töitä. Pian olisi sellainen haastattelu, jossa haluaisin kyllä onnistua, sillä työ voisi olla todella sopiva minulle. Suuri huoleni on, että miten ihmeessä esittäisin irtisanomisjuttuni? Väkisinkin tuntuu, että rekrytoija saa siitä väärän kuvan minusta tai jää epävarmaksi palkkaamaan minut. En olisi ikinä mennyt siihen työhön jos olisin tiennyt tämän.

Olisin halunnut siitä työstä pitkäaikaisen. Nyt on uusi haku vaan edessä. Pelottaa vaan, että nyt CV:ssä häiritsee tuo irtisanominen.

7

791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neuvo

      Hei!
      Nokka pystyyn ja ajattele, että ko. firma siinä menetti. Nykyisin näyttää olevan yleista se, että sanotaan irti ilman mitään sen kummempaa syytä koeajalla. Ja kierrättävät paikkaa aina koeaikaisena. Tiedän useampia tällaisia työpaikkoja.
      Firmassa ei tarvitse olla kuin 1 henkilö, joka pelkää oman paikkansa menetystä, ja niinpä pätevä henkilö jää palkkaamatta. Tietysti ko. henkilö on joku päällikkötason henkilö.
      Tämä työelämä on nykyään melko kamalaa verrattuna vielä 1900 luvun työelämään. Koko 2000 luvun varsinkin toimistotöissä ja matalapalkka-aloilla(siivoojaat ym.) on hurjaa menoa.
      Ja naiset ovat syrjittyinä useimmilla aloilla. Firmoissa on miesylivalta (päälliköt ja johtajat) ja pätevä nainen joutuu lähtemään.
      Olen varma, että olet tunnollinen ja kunnollinen ja irtisanomisesi syyt ovat olleet muualla kuin sinun työskentelyssäsi. Mutta nykyään sitä on seuraavaan paikkaan vaikea selittää, koska uskovat aina että työntekijässä on vika.
      Joka tapauksessa toivon, että saat taitojasi vastaavan paikan!

      • irtisanominen

        "Nykyisin näyttää olevan yleista se, että sanotaan irti ilman mitään sen kummempaa syytä koeajalla."

        Työnantajan ei tarvitse antaa MITÄÄN perustuluita koeajan aikana tapahtuvaan irtisanomiseen. Yrittäjäkurssilla jopa kerrottiin, että parasta on olla antamatta mitään perusteluita, koska siitä voi olla enemmän haitaksi (en muista syitä miksi näin on). Sama pätee työntekijään, hän voi irtisanoutua ja lähteä tietääkseni siltä istumalta. Meidän työpaikalla kävi näin että työntekijä sanoi itsensä irti koeajalla ja lähtikäveleen, että kyllä näinkin päin käy.

    • otan osaa...

      Voisiko tuon työpaikan josta irtisanottiin, vain jättää pois CV:stä ja jättää sen myös mainitsematta haastattelussa. (ehkäpä vain pidit omaa lomaa tuon epäonnisen työpaikkakokemuksen ajan)?

      On minutkin joskus irtisanottu ja se on ollut järkyttävä kokemus, varsinkin nuorena kun olin muutenkin arka ja omasta mielestäni olin yrittänyt parhaani. Sitten myöhemmin vuosien varrella minut on tekaistuin syin potkittu pois irtisanomisajan puitteissa ja sekin oli tosi ikävä kokemus.

      Olisi hyvä jos saisi itse tietää minkä vuoksi irtisanottiin: voisihan sitä tiedustella vaikka sillä varjolla että voisi jatkossa panostaa enemmän tuon tietyn puolen parantamiseen... Mutta muistan kyllä että olin itse mykistynyt irtisanomisen kuultuani enkä tainnut paljon osata kysellä siinä tilanteessa minkä takia minut irtisanottiin - ja ne syyt mitä esimies sanoi olivat kovin epämääräisiä.

      Toivon sinulle voimia ja onnea uusiin haastatteluihin. Toivotaan ettei kohdallesi osu kovin pikkutarkkaa haastattelijaa, näitä kun on kovin monenlaisia. Joskus työpaikkahaastattelut menevät ihan mukavissa merkeissä ja joskus ne ovat varsinaista hiillostusta. Olen näissä elämäni aikana jonkin verran rampannut.

      • työnhakija

        Tosi hyvin kirjoititte. Ja naulan kantaan tuo, että nykyisin työsuhteet tuntuvat olevan monitahoisia...

        Kyllä minäkin olin aika mykistynyt, kun kuulin asiasta. Kun ei ollut osannut varautuakaan mitenkään. Toki kyselin ekana mieleen tulevat syyt, mistä voisi johtua. Mutta kiistivät, ettei irtisanominen niistä johdu. Olisi ollut vielä tulossa lisäkoulutustakin, jossa olisin oppinut niitä asioita. Olikin suuri pettymys, sillä odotin sitäkin koulutusta, jotta ammattitaitoni olisi lisääntynyt.

        En ole ikinä silleen pelännyt koeaikaa, kun olen uskonut että kun hyvin työnsä tekee niin mitään hätää ei ole. Tämä kokemus kyllä varmasti antaa sellaista koeajan pelkoa. Työkkärissä sanoivat, että on yrityksiä, jotka tosiaan hyväksikäyttävät koeaikaa. Kai se jotenkin halvemmaksi tulee yrityksille, mutta ei sellaisessa pelissä kyllä työntekijää ajatella! Alussahan on monesti harjoitteluajan pienempi palkkakin...

        En oikein haluaisi tuota CV:stäkään poistaa, kun sitten jää aika pitkä väli ilman työtä. Pitää vaan uskoa, että joku luottaa minunkin sanaani. Eikä niin, että työnantaja on aina oikeassa. Työhaastattelijoitakin on tosiaan niin erilaisia. Minäkin olen vielä nuori, minulla olisi paljon annettavaa työelämälle. Minusta on aikamoista tuhlausta pistää vasta työn oppinut pihalle.

      • ...kaikki
        työnhakija kirjoitti:

        "En ole ikinä silleen pelännyt koeaikaa, kun olen uskonut että kun hyvin työnsä tekee niin mitään hätää ei ole. Tämä kokemus kyllä varmasti antaa sellaista koeajan pelkoa. Työkkärissä sanoivat, että on yrityksiä, jotka tosiaan hyväksikäyttävät koeaikaa. Kai se jotenkin halvemmaksi tulee yrityksille, mutta ei sellaisessa pelissä kyllä työntekijää ajatella! Alussahan on monesti harjoitteluajan pienempi palkkakin..."

        Tänä päivänä ei kenekään osaamisilla ole juuri merkitystä mihinkään eikä juuri kenellekään. Kaiken sanelee se, että homman pitää olla riittävän kannattavaa ja kustannusten pieniä.

        Palkkoja ei kerta kaikkiaan enää haluta maksella, kun yhteiskunta on tehnyt mahdolliseksi sen, että niitä ei tarvitse maksaa. Eikä niitä maksele monen firman kilpailijatkaan.

        Eikä työnantajat tai työvoimaviranomaiset sinua ajattele, höh. Miksi muka pitäisi ?

        Jokaiselle on oma perse tärkein.

        Tämän kun sisäistät ja mietit aina kaikki hommat tämän ajattelumallin kautta, saat kaikkein luotettavimmat ennusteet siitä miten missäkin hommassa käy.

        Ihmiset ovat tänä päivänä osa niistä investoinneista joita firmat tarvitsevat/ eivät tarvitse ja joidenka kustannuksia kartetaan viimeiseen asti.

      • työnhakija
        ...kaikki kirjoitti:

        Tuo mitä kirjoitit tuntuu ikävä kyllä olevan totta. Siinä kylläkin unohdetaan, että motivoitunut ja hyvinvoiva työntekijä tekee parempaa tulosta. Eli jopa yritys saattaa tällä pelillä menettää. Ei haluaisi ajatella niin kyynisesti, mutta tuntuu kyllä olevan liikaa vallalla tuo ajattelu. Ja tämä on sitten hyvä oppi lapsillekin?

        Miten kauan lie paahdetaan tällä pelillä eteenpäin. Tämä toiminta kun on siirretty vielä esim. terveydenhuoltoonkin, niin sen huonot tuloksethan tietää. No, ainakin rahaa olevinaan jollain säästyy...

    • tuo toiminta

      Valitettavan yleistä on tuollainen toiminta työnantajien taholta. Riittää, että yrityksessä on yksi kusipää, joka ei sinusta pidä vaikka itse yrität olla ystävällinen ja tulla toimeen. Tai joku joka pelkää oman asemansa puolesta. Syitä on monia, jos firmassa työskentelee joku hankala tyyppi, joka pystyy vaikuttamaan pomoon tai on itse se pomo.

      Myös minulle on käynyt samoin kuin sinulle ja omasta mielestä tein kaikkeni. Sain myös epämääräisiä selityksiä, mutta itse kyllä ymmärrän nyt syyt kun olen jälkeenpäin keskustellut ex-kollegoiden kanssa.

      Voisitko pyytää ex-työpaikastasi sellaisen työtodistuksen, jossa lukee projektityö? Siten välttyisit turhilta selittelyiltä. Voi olla vaikea nimittäin saada uusi työnantaja vakuuttumaan muutoin sinusta. Vaikka kaikkihan tietää että tälläinen toiminta on valitettavan yleistä nykyisessä työmaailmassa, mutta miten vakuuttaa seuraava työnantaja! Ongelma on puolin ja toisin löytää hyvä työntekijä sekä hyvä työnantaja.

      Ja mitä opimme tästä?! Muista kysyä seuraavassa haastattelussa työntekijöiden vaihtuvuudesta yrityksessä! Tähän ei tietenkään kukaan vastaa totuudenmukaisesti, mutta jos haastettelija näyttää menevän vaikeaksi tai selittelee kummallisesti, niin työpaikassa saattaa olla jotain mätää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7955
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2245
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      2145
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1711
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1229
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1113
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      839
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      762
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      736
    Aihe