Minun tarina

Tapasin miehen täällä S24:sää ja menimme ensimmäisillä treffeillä syömään. Juttua riitti ja ilmakin oli lämmin ja kaunis. Päivän päätteeksi vaihdettiin puhelinnumerot ja yhteyttä pidettiin heti illalla. Sovittiin uudet treffit. Seuraavilla treffeillä kävi ilmi, että mies ei ollut vielä eronnut vaan vasta asumuserossa. Tämä tieto oli minulle vähän pettymys, mutta lähdin kuitenkin uudestaan treffeille. Ihan mukavaa meillä oli ja illan päätteeksi mies vei minut kotiin. Hän pyysi päästä kotiini, en kuitenkaan halunnut suhteen etenevän niin nopeasti. Myöhemmin minulle tuli viesti: “Olemme vaimoni kanssa päättäneet yrittää korjata suhteemme.” Siinä sitä sitten jäin miettimään, mitähän hän minusta halusi. Vastaus on tietenkin helppo arvata.

Toinen tapaus. Mies oli mukava seuramies. Vietimme kauniin kesäillan yhdessä ja jatkotreffitkin sovittiin. Kävimme elokuvissa. Ja uudet treffit. Teatteri-ilta ja mukavaa seurustelua. Tapailimme useamman kerran ja minä ihastuin tähän kivaan mieheen. Päätimme aloitta seurustelun. Minä olin ottanut profiilin jo aikoja päiviä pois ja mieskin kertoi, että hänellä ei ole enää profiilia. Se tuntui hyvältä ja luottamus oli saavutettu. Seurustelimme kuukauden päivät ja jostain syystä minulla alkoi hälytyskellot soimaan. Päätin tarkistaa onko hän puhunut totta ja ottanut profiilin pois. Ja pettymys oli suuri, hänellä oli profiili tallella ja siellä oli samana päivänä käytykin. Olin aivan neuvoton ja soitin miehelle, kysyäkseni asiasta. Hänpä hyökkäsi minua vastaan sanoin ja syytti vakoilusta. Yhden viestin häneltä vielä sain - “luottamus on menetetty” sen jälkeen miehestä ei mitään kuulunut. Eiköhän tämä juuri ole sitä huijaamista, mistä niin monen naiset puhuvat.

Monen kuukauden päästä päätin uskaltaa vielä kokeilla, josko minua kuitenkin onnistaisi ja tein uuden profiilin. Vastauksiakin tuli ihan kiitettävästi. Sovin treffit mukavan tuntuisen miehen kanssa ja ilta oli mukava. En kuitenkaan halunnut tavata enää uudestaan tätä miestä. Ja olen varma, ettei se johtunut hänestä vaan minun aikaisemmista treffikokemuksistani. En vain ollut päässyt vielä niiden pettymysten yli.

Nyt elämä jo tuntuu ihan mukavalta, en kuitenkaan ole uutta profiilia tehnyt, jotenkin vain usko näihin nettitreffeihin on mennyt. Ehkä täältä voi löytää mukavaa hetken seuraa, mutta minua ei ainakaan onnistanut löytää pysyvää ihmissuhdetta.
81405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kuitenkin löytävän. Rohkeutta vain, uusi ihminen tuo aina uuden mahdollisuuden.

Äänestä

Sellaista periaatetta että sänkyyn sitten kun mies/nainen on tajunnut oma-aloitteisesti, ilman mainintaa, poistaa profiilinsa.

Äänestä
  • että oma-aloitteisesti poistin profiilin ja mieskin sanoi, että oli poistanut profiilin oma-aloitteisesti (en siis häntä pyytänyt poistamaan profiilia). Mutta mies valehteli, hän ei ollutkaan poistanut profiilia. Olin vain liian sinisilmäinen, kun en heti asiaa tarkistanut. Luotin häneen, mutta hän ei ollut tämän luottamuksen arvoinen.

    Äänestä

  • kävi kirjoitti:

    että oma-aloitteisesti poistin profiilin ja mieskin sanoi, että oli poistanut profiilin oma-aloitteisesti (en siis häntä pyytänyt poistamaan profiilia). Mutta mies valehteli, hän ei ollutkaan poistanut profiilia. Olin vain liian sinisilmäinen, kun en heti asiaa tarkistanut. Luotin häneen, mutta hän ei ollut tämän luottamuksen arvoinen.

    ...tämän välineen (nettideittailu) vika, että sinulle kävi noin.
    Ennen nettiä olisi käynyt niin, että se sama mies olisi ollut ehkä seuraavana viikonloppuna (kun ette tavanneet) ravintolassa etsimässä satunnaista seuraa.
    Ja nyt täytyy lisäksi sanoa, että se mies taisi myös olla ääliö: Jos olisin itse samassa tilanteessa, niin poistaisin kyllä profiilin ja loisin samantien uuden hieman eri tiedoilla...
    Mutta minulla on nyt ekat treffit sovittu ja katson sitten sen jälkeen poistanko oman profiilini, alku vaikuttaa ainakin lupaavalta...
    Enkä aio luoda uutta, jos ensitreffit johtaa johonkin...

    -44v Mies-

    Äänestä

  • kävi kirjoitti:

    että oma-aloitteisesti poistin profiilin ja mieskin sanoi, että oli poistanut profiilin oma-aloitteisesti (en siis häntä pyytänyt poistamaan profiilia). Mutta mies valehteli, hän ei ollutkaan poistanut profiilia. Olin vain liian sinisilmäinen, kun en heti asiaa tarkistanut. Luotin häneen, mutta hän ei ollut tämän luottamuksen arvoinen.

    Ettei vielä kuitenkin tuntemattoman sanaan voi yksin luottaa. "Fiksuhan" tietysti tekee uuden riittävän erilaisen profiilin jolloin on edes vaikea jäädä kiinni.

    Surullistahan se on, että on niin paljon ihmisiä jotka etsivät ja etsivät löytämättä lopulta mitään.

    Äänestä

  • kävi kirjoitti:

    että oma-aloitteisesti poistin profiilin ja mieskin sanoi, että oli poistanut profiilin oma-aloitteisesti (en siis häntä pyytänyt poistamaan profiilia). Mutta mies valehteli, hän ei ollutkaan poistanut profiilia. Olin vain liian sinisilmäinen, kun en heti asiaa tarkistanut. Luotin häneen, mutta hän ei ollut tämän luottamuksen arvoinen.

    mies jonka luona asun, ilmoittaa profiilissaan asuvansa yksin....kai sillä sit on yksinäistä

    Äänestä

  • tai vaikka päiväksi, ei se takaa sitä etteikö toinen siellä roiku heti kun taas alkaa vaihtelua kaipaamaan....mua harmittaa että poistin kokonaan, nyt joudun taas yhden pettymyksen jälkeen tekemään kokonaan uuden ....no ehkä sanon suorasanaisemmin mitä mieheltä odotan uudessa profiilissani... kyllä on käynyt niin huono mäihä täällä tavattujen uroiden kanssa.....

    Äänestä

  • sattuu..... kirjoitti:

    mies jonka luona asun, ilmoittaa profiilissaan asuvansa yksin....kai sillä sit on yksinäistä

    Varmaan henkisesti hyvin yksinäinen ja hakee fyysistä läheisyyttä sitä paikkaamaan.:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


S24:ssä kirjoitti:

Tapasin miehen täällä S24:sää ja menimme ensimmäisillä treffeillä syömään. Juttua riitti ja ilmakin oli lämmin ja kaunis. Päivän päätteeksi vaihdettiin puhelinnumerot ja yhteyttä pidettiin heti illalla. Sovittiin uudet treffit. Seuraavilla treffeillä kävi ilmi, että mies ei ollut vielä eronnut vaan vasta asumuserossa. Tämä tieto oli minulle vähän pettymys, mutta lähdin kuitenkin uudestaan treffeille. Ihan mukavaa meillä oli ja illan päätteeksi mies vei minut kotiin. Hän pyysi päästä kotiini, en kuitenkaan halunnut suhteen etenevän niin nopeasti. Myöhemmin minulle tuli viesti: “Olemme vaimoni kanssa päättäneet yrittää korjata suhteemme.” Siinä sitä sitten jäin miettimään, mitähän hän minusta halusi. Vastaus on tietenkin helppo arvata.

Toinen tapaus. Mies oli mukava seuramies. Vietimme kauniin kesäillan yhdessä ja jatkotreffitkin sovittiin. Kävimme elokuvissa. Ja uudet treffit. Teatteri-ilta ja mukavaa seurustelua. Tapailimme useamman kerran ja minä ihastuin tähän kivaan mieheen. Päätimme aloitta seurustelun. Minä olin ottanut profiilin jo aikoja päiviä pois ja mieskin kertoi, että hänellä ei ole enää profiilia. Se tuntui hyvältä ja luottamus oli saavutettu. Seurustelimme kuukauden päivät ja jostain syystä minulla alkoi hälytyskellot soimaan. Päätin tarkistaa onko hän puhunut totta ja ottanut profiilin pois. Ja pettymys oli suuri, hänellä oli profiili tallella ja siellä oli samana päivänä käytykin. Olin aivan neuvoton ja soitin miehelle, kysyäkseni asiasta. Hänpä hyökkäsi minua vastaan sanoin ja syytti vakoilusta. Yhden viestin häneltä vielä sain - “luottamus on menetetty” sen jälkeen miehestä ei mitään kuulunut. Eiköhän tämä juuri ole sitä huijaamista, mistä niin monen naiset puhuvat.

Monen kuukauden päästä päätin uskaltaa vielä kokeilla, josko minua kuitenkin onnistaisi ja tein uuden profiilin. Vastauksiakin tuli ihan kiitettävästi. Sovin treffit mukavan tuntuisen miehen kanssa ja ilta oli mukava. En kuitenkaan halunnut tavata enää uudestaan tätä miestä. Ja olen varma, ettei se johtunut hänestä vaan minun aikaisemmista treffikokemuksistani. En vain ollut päässyt vielä niiden pettymysten yli.

Nyt elämä jo tuntuu ihan mukavalta, en kuitenkaan ole uutta profiilia tehnyt, jotenkin vain usko näihin nettitreffeihin on mennyt. Ehkä täältä voi löytää mukavaa hetken seuraa, mutta minua ei ainakaan onnistanut löytää pysyvää ihmissuhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu