Olen eronnut reilu vuosi sitten ja minulla on kaksi lasta. Lapset ovat isoja ja mukavia eivätkä he ole sinkkuuteni ongelma.
Miksi miehet pelkää vahvatahtoisia naisia, jotka saavat kiukkupuuskia? En missään tapauksessa ole väkivaltainen enkä rixo suustani. Itse olen ajatellut että tempperamenttini on osa viehätystäni, muttei se ainakaan miesrintamalla pure-
Onko siis olemassa miehiä, jotka pitää naisista, joille kodin siisteys ja tasainen mielenlaatu ei ole tärkeintä?
Itkieen ja nauraen kohti ihanaa syksyä!!!!
loppuiän sinkku?
25
1679
Vastaukset
- Arja
Vahvatahtoinen nainen tarvitsee rinnalleen joko samanlaisen tai tossukan. Samanlaisen kanssa elämä muistuttaa 30-vuotista sotaa. Tossukkaan temperamenttinen nainen hermostuu tuon tuostakin, joten hyvä ei ole sekään. Ehkäpä italialaisen miehen kanssa viihtyisit. Siellä maassa arvostetaan temperamenttia.
- Frank
Minusta tuntuu, että et ole käynyt eroprosessiasi vielä läpi täysin, eikä me miehet ymmärretä Sinua siinä suhteessa kun kiukuttelet, saattaahan tässä olla mukana vaihdevuosivaivatkin, tiedä häntä. Ei miehet pelkää vahvatahtoisia naisia, minä ainakin toivoisin itselleni sellaisen, joka sanoo missä on kaapin paikka, olematta kuitenkaan itse missään "tossun alla". Temperamenttisi saattaa vain säikäyttää miestä sen verran, että ottaa sukset alleen ja lähtee. Katso peiliin ennenkuin räjähdät - monesti me sanomme ensin ja mietimme vasta sitten myöhemmin; kun on myöhäistä. Tämähän oli melkein kuin horoskooppikirjoitus, vai mitä? Tällaista Frank totesi.
- Joopa joo...
Mikään ei ole ihmisessä, oli sitten mies tai nainen, ärsyttävämpää kuin kiukkupuuskat, monesti vielä aiheettomat. Saa siinä sitten ihmetellä, kun ei miehiä kiinnosta. Kyseisen luonteenpiirteen kutsuminen vahvatahtoisuudeksi on aikalailla verrattavissa lihavuuden kutsumista muodokkuudeksi.
- Mr_Furious
Itsellekkin pisti silmään tuo kiukkupuuskien rinnastaminen vahvatahtoisuudeksi. Ja nämä kiukkupuuskat on nainen ajatellut vielä positiivisena asiana, uskomatonta.
- M 54
Mitä tosiaan on vahvatahtoisuus? Yleensä nainen, joka sanoo olevansa vahvatahtoinen tarkoittaa sillä sitä, että hän on määräilevä, kiukutteleva, ainoa oikeassa oleva, täysin feministi ja yleensäkin sitä mieltä, että kaikki, jotka ovat hänen kanssaan erimieltä, ovat väärässä.
Vahvatahtoisuuden pitäisi olla sitä, että tietää mitä elämässään haluaa ja hyväksyy senkin tosiasian, että myös mies voi olla oikeassa, vaikka onkin erimieltä naisen kanssa. Oikeasti vahvatahtoinen nainen (ja mies) pärjää elämässä ja töissään, ymmärtää muitakin kuin itseään, ei koko ajan korosta omaa minäänsä, kuuntelee muitakin kuin itseään jne.
Yleensä itseään vahvatahtoisena pitävä ihminen onkin vain erittäin itsekäs, itserakas ja omaa huonon itsetunnon, jota yrittää peitellä "vahvatahtoisuudellaan". Siispä nyt pitäisi saada selvyys, mitä ihmettelevä ”jaananen” oikeastaan tarkoittaa koko ajatuksellaan.
Jos ”jaananen” nyt hieman menisi peilin eteen ja katselisi mitä sieltä näkyy, ottaisi opikseen ja alkaisi käyttäytyä suopeasti ihmisiä k0ohtaan, niin sitten voisi harkita vaikkapa uuden suhteen etsimistä...
- M 54
Ei miehet pelkää vahvatahtoista naista, vaan naista, joka luulee olevansa vahvatahtoinen ja todellisuudessa onkin huonon oman tunnon omaava nainen. Ei sellaisen kanssa viitsi olla - siis kyse ei ole pelosta lainkaan, vaan siitä, että inhoaa ko. ihmistyyppiä.
Lue viestini myös tuolta toisesta kohdasta- mies
turhaan kiukuttelevat on rasittavia kun lempeämpiäkin löytyy
- jaananen
Tämä oli eka kerta mulle kun kirjoitin näille palstoille. Hymy suupielessä joudun toteamaan, ettei peiliin katsominen ole ainoa asia jota joudun tekemään ja harjoittelemaan... Myös tekstin kirjoittaminen on ilmeisesti listalla ja se kuinka saa asiansa kerrottua oikein ymmärretysti.
Vahvatahtoisuus on hyvä asia kenelle tahansa, silloin kun se ei ole alistavaa ja jyräävää. Kaikissa ihmissuhteissa tarvitaan kompromissejä.
Enkä ole jatkuva kiukuttelija. J harvemmin omasta mielestäne turhasta... ;-)
No jaa ja mitä näitä selittelemään. Jokaisella meillä on vikamme ja hyvät puolemme. Ja mikä parasta, loppuelämä aikaa opetella.- Jussinen
Niinpä niin... Itse olen eronnut noin puolivuotta sitten ja opettelen elämään liian itsenäisyyteni kanssa. Helppoa kun ei kukaan huolehdi liikaa.
- jaananen
Jussinen kirjoitti:
Niinpä niin... Itse olen eronnut noin puolivuotta sitten ja opettelen elämään liian itsenäisyyteni kanssa. Helppoa kun ei kukaan huolehdi liikaa.
Jos aina olisi vain hauskaa ja helppoa, kyllä olisi tylsää.
Suurimman kiukun minussa saa aikaan välinpitämättömyys. - Jussinen
jaananen kirjoitti:
Jos aina olisi vain hauskaa ja helppoa, kyllä olisi tylsää.
Suurimman kiukun minussa saa aikaan välinpitämättömyys.Kiusallistahan on välinpitämättömyyskin joistakin asioista.... Mutta me miehet muutumme välinpitämättömiksi jos asiasta liikaa nalkuttaa...
Tai riippuu tietysti asiastakin... - jaananen
Jussinen kirjoitti:
Kiusallistahan on välinpitämättömyyskin joistakin asioista.... Mutta me miehet muutumme välinpitämättömiksi jos asiasta liikaa nalkuttaa...
Tai riippuu tietysti asiastakin...En tarkoita kotitöitä, lastentapaamisia tai mitään muitakaan käytännöntöitä. Ne kaikki on sovittavissa ex-miehen tai kenen tahansa kanssaihmisen kanssa. itsekkyys ja varsinkin itsenäusyys on hyvä piirre, mutta jos siihen lisää välinpitämättömän asenteen toisia kohtaan... voi taivas. Mua on aina kiehtonut itsenäiset ja omanarvonsa tuntevat miehet, mutta huonolla tuurilla saanut myös välinpitämättömät.
Voihan se olla että vaadin liikaa? - Jussinen
jaananen kirjoitti:
En tarkoita kotitöitä, lastentapaamisia tai mitään muitakaan käytännöntöitä. Ne kaikki on sovittavissa ex-miehen tai kenen tahansa kanssaihmisen kanssa. itsekkyys ja varsinkin itsenäusyys on hyvä piirre, mutta jos siihen lisää välinpitämättömän asenteen toisia kohtaan... voi taivas. Mua on aina kiehtonut itsenäiset ja omanarvonsa tuntevat miehet, mutta huonolla tuurilla saanut myös välinpitämättömät.
Voihan se olla että vaadin liikaa?Näkökantasi on oikea, ja samanhan olen huomannut joissakin Naisissakin kiusallisena.
Usein kuitenkin itsekkyydeksi luokitellaan asiat jotka johtuvat sukupuolten erilaisesta sisäänrakennetusta toimintamallista. Mutta on toki joissakin tapauksissa kyse vain pelkästä tahattomasta? ilkeydestä.
Ja joskushan vain jotkut kuvittelevat olevansa niin täydellisiä että ovat aina oikeassa. - jaananen
Jussinen kirjoitti:
Näkökantasi on oikea, ja samanhan olen huomannut joissakin Naisissakin kiusallisena.
Usein kuitenkin itsekkyydeksi luokitellaan asiat jotka johtuvat sukupuolten erilaisesta sisäänrakennetusta toimintamallista. Mutta on toki joissakin tapauksissa kyse vain pelkästä tahattomasta? ilkeydestä.
Ja joskushan vain jotkut kuvittelevat olevansa niin täydellisiä että ovat aina oikeassa.oikeassa olet. Ja kun otetaan huomioon kunkin ihmisen kyky vastata toiseen ihmiseen. Sen voi tehdä niin monella eritavalla ja -tasolla. Kenenkää ei tarvitse tehdä niinkuin toinen haluaa, ainakaan aina, mutta sen vastauksen tulisi olla rehellinen ja ystävällinen. Lienenkö sitten niin kiukkuinen saadessani "väärän" vastauksen, että provosoin sillä ihmisiä vastaamattomuuteen kiukkupuuskieni pelossa.
Hei en oikeasti suutu kuin korkeintaan viideksi minuutiksi ja ystävällisesellä vastaukseslla vain minuutiksi. Enkä heitä tavaroilla. Vai lienenkö yrittänyt ylläpitää suhteita vääriin miehiin, jotka ei oikeasti välittäneet minusta?
Rehellisyyskin voi sattua, muttei ainakaan jätä turhiin toiveisiin - Jussinen
jaananen kirjoitti:
oikeassa olet. Ja kun otetaan huomioon kunkin ihmisen kyky vastata toiseen ihmiseen. Sen voi tehdä niin monella eritavalla ja -tasolla. Kenenkää ei tarvitse tehdä niinkuin toinen haluaa, ainakaan aina, mutta sen vastauksen tulisi olla rehellinen ja ystävällinen. Lienenkö sitten niin kiukkuinen saadessani "väärän" vastauksen, että provosoin sillä ihmisiä vastaamattomuuteen kiukkupuuskieni pelossa.
Hei en oikeasti suutu kuin korkeintaan viideksi minuutiksi ja ystävällisesellä vastaukseslla vain minuutiksi. Enkä heitä tavaroilla. Vai lienenkö yrittänyt ylläpitää suhteita vääriin miehiin, jotka ei oikeasti välittäneet minusta?
Rehellisyyskin voi sattua, muttei ainakaan jätä turhiin toiveisiinItse ainakin pelkään vastaukseni aiheuttavan lisää riitaa vaikka vastaisin "oikein" tai "kauniisti". Siis olen seurustellut muutaman Naisen kanssa jotka tietyssä mielentilassa ovat joko tahallaan tai tahtomattaankin ymmärtäneet kaikki vastaukseni väärin.
Ehkä Sinun pitäisi vain löytää joku riittävän vahvatahtoinen(en tarkoita alistava) joka osaisi oikeassa vaiheessa sanoa että "Nyt akka turpa kiinni!"
Tosin se saattaisi alussa tuntua hyvinkin ikävältä, mutta vähitellen kummankin oppiessa toistensa tavat alkaisi homma toimia. - jaananen
Jussinen kirjoitti:
Itse ainakin pelkään vastaukseni aiheuttavan lisää riitaa vaikka vastaisin "oikein" tai "kauniisti". Siis olen seurustellut muutaman Naisen kanssa jotka tietyssä mielentilassa ovat joko tahallaan tai tahtomattaankin ymmärtäneet kaikki vastaukseni väärin.
Ehkä Sinun pitäisi vain löytää joku riittävän vahvatahtoinen(en tarkoita alistava) joka osaisi oikeassa vaiheessa sanoa että "Nyt akka turpa kiinni!"
Tosin se saattaisi alussa tuntua hyvinkin ikävältä, mutta vähitellen kummankin oppiessa toistensa tavat alkaisi homma toimia.Olen itse ajatellut samoin. Tuntuu vain siltä, että tänä päivänä, niin miehet kuin naisetkin, pelkäävät negatiivisia tunteita. Itse kun näin eronneen käy läpi vielä myöhastynyttä murrosikää, on oppinut ettei siihen itkuun kuole. Se vain vahvistaa. Ja jos yrität kertoa että nyt tuntuu pahalta, on sama kuin puhuisi seinille. Aina pitäisi olla tasaista ja päivänpaistetta. Mun hermorakenne ei ainakaan kestä semmoista, mulle se on teeskentelyä.
Teinitytöstä lähtien olen "haaveillut" suomalaisesta miehestä, joka tulee kuin tukkijätkä kotimaisesta elokuvassa, vie mukanaan ilmoittaen et sä olet mun, ja joka naureskellen katsoisi akan kenkkuilua. Kuitenkin tässä mulla on vahvan ja viisaan naisen rooli. Lienenkö syntynyt väärällä vuosikymmenellä? - Jussinen
jaananen kirjoitti:
Olen itse ajatellut samoin. Tuntuu vain siltä, että tänä päivänä, niin miehet kuin naisetkin, pelkäävät negatiivisia tunteita. Itse kun näin eronneen käy läpi vielä myöhastynyttä murrosikää, on oppinut ettei siihen itkuun kuole. Se vain vahvistaa. Ja jos yrität kertoa että nyt tuntuu pahalta, on sama kuin puhuisi seinille. Aina pitäisi olla tasaista ja päivänpaistetta. Mun hermorakenne ei ainakaan kestä semmoista, mulle se on teeskentelyä.
Teinitytöstä lähtien olen "haaveillut" suomalaisesta miehestä, joka tulee kuin tukkijätkä kotimaisesta elokuvassa, vie mukanaan ilmoittaen et sä olet mun, ja joka naureskellen katsoisi akan kenkkuilua. Kuitenkin tässä mulla on vahvan ja viisaan naisen rooli. Lienenkö syntynyt väärällä vuosikymmenellä?Olipa Sinunlaisiasi ennenkin! Muistele vaikka Niskavuoren Emäntää tai Justiinaa...
Tai ehkäpä vaaditaankin että mies olisi joko Pohjanmaalta, Lapista tai Savosta kestääkseen vahvan Naisen.
Niinhän nykyään tuntuu olevan elokuvissakin että voimakastahtoiset Naiset ovat sinkkuja... - jaananen
Jussinen kirjoitti:
Olipa Sinunlaisiasi ennenkin! Muistele vaikka Niskavuoren Emäntää tai Justiinaa...
Tai ehkäpä vaaditaankin että mies olisi joko Pohjanmaalta, Lapista tai Savosta kestääkseen vahvan Naisen.
Niinhän nykyään tuntuu olevan elokuvissakin että voimakastahtoiset Naiset ovat sinkkuja...vahvoja ja kipakoita naisia. Suurin osa meistä vain väsytetään ruuhkaSuomen kiireissä.
Vai että pitäis lähteä Jyväskylän yläpuolelle, että vois miehen saada... Kyllä sitten taidan åysyä sinkkuna ainakin yli varhaiskeski-iän ja kauemminkin. Toisaalta kun ikä tekee tehtävänsa ja mieli pehmenee, kelpaa sitten kuka tahansa lapatossu terveyskeskuksen laboratorion aulassa jonottaessa pitämään kädestä. ;-) - jussinen
jaananen kirjoitti:
vahvoja ja kipakoita naisia. Suurin osa meistä vain väsytetään ruuhkaSuomen kiireissä.
Vai että pitäis lähteä Jyväskylän yläpuolelle, että vois miehen saada... Kyllä sitten taidan åysyä sinkkuna ainakin yli varhaiskeski-iän ja kauemminkin. Toisaalta kun ikä tekee tehtävänsa ja mieli pehmenee, kelpaa sitten kuka tahansa lapatossu terveyskeskuksen laboratorion aulassa jonottaessa pitämään kädestä. ;-)Ehkä niinkin...
Ehkä jopa tälläinen "ei yli keskipiuinen liian keskinkertainen henkisesti persoonallinen".
No eipä menetetä toivoamme!! - jaananen
jussinen kirjoitti:
Ehkä niinkin...
Ehkä jopa tälläinen "ei yli keskipiuinen liian keskinkertainen henkisesti persoonallinen".
No eipä menetetä toivoamme!!Mitä vikaa keskinkertaisuudessa? Keski-iässä tai keskimitassa? Ei mitään.
Mutta jos on kuin minä, keskinkertaisuudessaan kapea, keski-ikä vasta tulevaisuudessa ja keskimittaa pidempi ja keskinmääräistä kiukkuisempi? Ja vielä syntysin keski-Suomesta. Mutta positiivissesti ajateltuna, ei ainakaan tasapaksua...! - Jussinen
jaananen kirjoitti:
Mitä vikaa keskinkertaisuudessa? Keski-iässä tai keskimitassa? Ei mitään.
Mutta jos on kuin minä, keskinkertaisuudessaan kapea, keski-ikä vasta tulevaisuudessa ja keskimittaa pidempi ja keskinmääräistä kiukkuisempi? Ja vielä syntysin keski-Suomesta. Mutta positiivissesti ajateltuna, ei ainakaan tasapaksua...!Itsekin toivon että joku huomaisi vielä minunkin erikoisuuteni(enkä oikeasti ole kuulemma edes pahemman näköinenkään). No näin vain minunkin yritettävä kun ei selvänä baaritkaan kiinnosta.
Mutta erotutaan tavallisuudellamme ja ollaan onnellisia yksin ja annetaan silti mahdollisuus muillekin tulla kanssamme Onnellisiksi... - jaananen
Jussinen kirjoitti:
Itsekin toivon että joku huomaisi vielä minunkin erikoisuuteni(enkä oikeasti ole kuulemma edes pahemman näköinenkään). No näin vain minunkin yritettävä kun ei selvänä baaritkaan kiinnosta.
Mutta erotutaan tavallisuudellamme ja ollaan onnellisia yksin ja annetaan silti mahdollisuus muillekin tulla kanssamme Onnellisiksi...En hae enkä haulua täydellistä miestä, Enhän ole sitä itsekkään. Parhaalta kuulostaisi kumppani, jonka kanssa täydentäisimme toisiamme, samalla pitäen kumpikin oman identiteettimme ja ajatuksemme. Arvomaailaman ollessa samansuuntainen. Ja ette saisi nauraa yhdessä. Onko olemassa miehiä, jotka saa naisen nauramaan npissat housuissa?
- Jussinen
jaananen kirjoitti:
En hae enkä haulua täydellistä miestä, Enhän ole sitä itsekkään. Parhaalta kuulostaisi kumppani, jonka kanssa täydentäisimme toisiamme, samalla pitäen kumpikin oman identiteettimme ja ajatuksemme. Arvomaailaman ollessa samansuuntainen. Ja ette saisi nauraa yhdessä. Onko olemassa miehiä, jotka saa naisen nauramaan npissat housuissa?
Samanlaista vähän on minunkin toiveeni, paitsi en miehistä ole kiinnostunut enkä tahtoisi housujani kastella muutenkaan.
Kumpa vain osaisin itseni ilmoituksissa saada houkuttelevammaksi että joku minulle edes vastaisi ja sitäkautta tutustuisi oikeaan minääni... - jaananen
Jussinen kirjoitti:
Samanlaista vähän on minunkin toiveeni, paitsi en miehistä ole kiinnostunut enkä tahtoisi housujani kastella muutenkaan.
Kumpa vain osaisin itseni ilmoituksissa saada houkuttelevammaksi että joku minulle edes vastaisi ja sitäkautta tutustuisi oikeaan minääni...Vienolla äänellä ja kainolla pyynnöllä kysyisin, voisimmeko jatkaa keskustelua sähköpostin välitykse´llä? Jos ei muuta synny, niin ainakin keskustelua elämästä...
- Jussinen
jaananen kirjoitti:
Vienolla äänellä ja kainolla pyynnöllä kysyisin, voisimmeko jatkaa keskustelua sähköpostin välitykse´llä? Jos ei muuta synny, niin ainakin keskustelua elämästä...
Punastellen joudun vastaukseni kirjoittamaan,sillä sama minunkin mielessäni liikkunut. Ujompana vain en tohtinut ehdottaa.
Kirjoita osoitteeseen [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057411
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1005255Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163506Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253451Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3451485Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?551318