Apua kaivataan!

jönsseli

Moi! Olen ostamassa sitä ensimmäistä autoa ja olisin kiinnostunut tietää mitä maksuja siihen liittyy. Eli otan vain pakolliset vakuutukset ja maksut. Mitä ne ovat? Kuinka paljon maksaa vuodessa? Eli haluan päästä pelkillä minimikustannuksilla. Kiitos jo etukäteen!

4

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on ne
    • vissiiin vähän

      autostakin mutta n. 600-800 verot ja liikennevakuutus yhteensä vuodessa.

    • Cars1

      Vakuutusmaksun suuruus (niin pakollisen liikennevakuutuksen, kuin myös vapaaehtoisen kaskovakuutuksen) määräytyy auton merkin, mallin, tehon/moottoritilavuuden, vuosimallin, vakuutuksen ottajan iän ja kotipaikan perusteella. Pienen hintaeron suuntaan tai toiseen tekee myös se, kuinka useassa erässä (1-4) vakuutusmaksun haluaa maksaa.
      Maksun suuruutta on siis vaikea lähteä veikkaamaan tarkempia tietoja tietämättä.

      Vakuutusyhtiöiden sivuilla on vakuutuslaskureita, joissa hinnan voi laskea.

      Pakollisena maksuna vuosittain on myös ajoneuvonkäyttövero. Sekin määräytyy (ymmärtääkseni) kahteen hintaluokkaan ajoneuvon ensirekisteröinti päivän perusteella.
      Itsellä muistaakseni noin 120-130e/vuosi.
      Kuten vakuutusmaksussa, niin myös verossa jonkun euron hinta muutoksen vuosittain tekee suuntaan tai toiseen maksujen suorituskertojen määrä (1-4x/vuosi).

      Vuosittainen pakollinen ajoneuvon katsastus pakokaasupäästömittauksineen kerryttää pakollisia kuluja lisää katsastusasemasta riippuen n.60€-90€.

      Eri vakuutusyhtiöissä voi olla samalla ajoneuvolla useiden kymppien eroja vuosittaisissa maksuissa, eli vertailu kannattaa. Ja vastaavasti kannattaa huomioida se, kerryttääkö jonkun kaupparyhmän bonus tai plussa keräysperiaatetta. Eli eri vakuutusyhtiöillä on näiden kanssa yhteistyösoopimuksia, ja niistä voi saada vakuutusmaksuista muutaman euron säästöä palautuksen muodossa vuosittain.

      Sitten tietty ensimmäinen asia on, että paljonko olet sijoittamassa rahaa itse auton hankintaan.

      Kuluja koituu käytön mukaan, eli esimerkiksi:polttoaine, tuulilasinpesunesteet, öljyt ja niiden vaihtotyö, korjaamokustannukset varaosineen (jos et itse pysty remontteja tekemään), mahdolliset pysäköinti kustannukset, eli esim autopaikan vuokra taloyhtiössä, renkaiden uusinta/vaihdot, autonpesut aineet yms...

      Siis tuossa nyt vain ihan niitä mitä tuli ekaksi mieleen, eli listaan tulee varmasti täydennystä vaikka kuinka paljon muilta.

      Eli ei halpaa keinoa ole auton ylläpitoon, ja rahaa saa auton käyttöön uppoomaan vaikka kuinka paljon.

      Iänikuinen kulkupeli pienellä koneella jossain pikkupaikassa saattaa vakuutuksen, veron ja katsastuksen kulut ynnäten kulkea vuoden viidellä sadalla, mutta jo vastaavasti pelkkä kaupunkiin muutto saattaa nostaa tuota summaa samaisella kulkupelillä parilla sadalla eurolla.

      Suurin hinnan määrääjä on siis vakuutusmaksu.

    • Cars1.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe