Miten menetellä?

Pitkä parisuhde on päättynyt, ja olen moniin vuosiin ensi kertaa "vapaalla". En aio missään tapauksessa sotkeutua miehiin vakituisesti pitkään aikaan.

Asun melko pienessä kaupungissa, jossa samoissa paikoissa käyvät tuntevat toisensa. Kysyisinkin nyt kokeneemmilta, miten tällaiset yhden yön jutut hoidetaan tyylikkäästi jälkikäteen. Kun tapaan esim. kadulla tai kapakassa miehen, jonka kanssa olen edellisenä viikonloppuna pyörinyt samoissa lakanoissa, kuuluuko asiaan tervehtimisen lisäksi mennä juttelemaan? Eli millainen tuttavuuden taso JÄLKEENPÄIN on tällaisten yhden yön tuttavien kesken?
21061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oon ollut kesän ajan samassa tilanteessa ja yhdenillanjuttuja on päässyt kertymään jonkin verran.. Yksi iso eiei on tietysti varatut miehet. Niistä ei seuraa kuin harmia, erityisesti pikkukaupungissa. Suosittelen, että koetat saada tarpeesi hoidetuksi kotikaupungin ulkopuolella, esim chatin kautta löytyy kyllä miehiä, mulla on ollu ihan hyviä kokemuksia sieltä.
Mut jos nyt satut törmäämään kaupungilla johonki näistä yhden illan ritareista ni moikkaat iloisesti ja jatkat matkaa. Älä missään tapauksessa jää juttelemaan, jollet sitten halua lisää. Tai seurustella.

Äänestä

No tuotanoin anna vaan olla niin se on varmin tapa välttää onnettomuutta, mutta jos mies on yksin illan lähestyessä voi sitä uudestaan yrittää.
Mutta tosin siinä saattaa mennä vähän sekasin mistä on enään kyse.
Niin vaikea sanoa näin helsinkiläisenä tuosta asiasta mitään silloin tällöin näkee näitä yhden illan viihdyttäjiä ja yleensä moikkaan ohimennen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siksak kirjoitti:

Pitkä parisuhde on päättynyt, ja olen moniin vuosiin ensi kertaa "vapaalla". En aio missään tapauksessa sotkeutua miehiin vakituisesti pitkään aikaan.

Asun melko pienessä kaupungissa, jossa samoissa paikoissa käyvät tuntevat toisensa. Kysyisinkin nyt kokeneemmilta, miten tällaiset yhden yön jutut hoidetaan tyylikkäästi jälkikäteen. Kun tapaan esim. kadulla tai kapakassa miehen, jonka kanssa olen edellisenä viikonloppuna pyörinyt samoissa lakanoissa, kuuluuko asiaan tervehtimisen lisäksi mennä juttelemaan? Eli millainen tuttavuuden taso JÄLKEENPÄIN on tällaisten yhden yön tuttavien kesken?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu