Lasten asuminen

Erilaisista tapaamisista ei voida yksiselitteisesti sanoa, että tämä sopii meille ... sopii siis teillekin. Riippuu niin lapsista, kuin eronneista vanhemmistakin.

Lähtökohdasta kai suurimmalla osalla sama kanta:
- lapsen etu tärkein
- lasta ei pidä vetää mukaan vanhempien riitoihin
- lapsella oikeus molempiin vanhempiin, vaikka ovatkin eronneet
- erosta huolimatta, vanhempien tuettava toistensa vanhemmuutta

Kuinka tapaamiset sitten hoidettavissa, tässä kai mallit:
- joka toinen vkl. (se "perinteinen vakio”)
- kuten yllä, mutta muutama arkipäivä ”väliviikolla”
- laajat tapaamiset (yleensä vuoroviikottelu)
- lapsilla yksi koti, missä asumista vanhemmat vuorottelevat
- valvotut tapaamiset, tai ei tapaamisia lainkaan

Tuleeko muita mieleen? Kertokaa toki.

Sitten mielipiteeni, haastakaa :->

Ei ole yhtä oikeaa mallia, mikä sopii kaikille – olemme yksilöitä, niin lapsemmekin. Elämäntilanteita on erilaisia, ja valitettavasti maailmassa tapauksia missä valvotut tai jopa ”evätyt” tapaamiset ovat oikeasti lapsen etu (insesti tai väkivalta, voimakas päihderiippuvuus, tms.).

Joka toinen viikonloppu nuoremman kuin teini-ikäisen lapsen kohdalla liian harvoin. Etävanhempi muuttuu helposti kasvattajasta ”huvittajaksi”, normaalia arkea ei pääse syntymään, vaarana että etävanhemman tapaamiset muuttuvat kuin sukuloinniksi sedän luona. Jälleen, ei välttämättä … ja varmasti monilla ko. järjestely toimii, onhan usein myös ”pakon” sanelema juttu – maantieteelliselle etäisyydelle emme mitään mahda.

Jos lapsen vanhemmat asuvat lähellä toisiaan, niin yllä olevaa parempi mutta vuoroviikottelua harvempi systeemi on järjestää parin arkipäivän tapaaminen joka toiselle viikolle. Tuostahan kertyy jo lähes 1/3 kuukaudesta etävanhemmalla, mikä hieno asia … onhan 2 viikon tauko esim. 4-vuotiaalle ”iäisyys” käsittää … toisin kuin ”viisi yötä ja sitten taas nähdään” asian konkretisoituminen.

Meillä vuoroviikottelu (paperilla olen se etävanhempi), ollut jo varsin pitkään. Toimiakseen edellyttää tietenkin lapsen tahdon lisäksi hänen vanhempiensa hyviä välejä. Eikä vain sitä, myös mahdollisten uusien puolisoiden hyväksyttävä järjestely, ja osattava suhtautua toisiinsa neutraalisti – tämän osalta olen ollut kai onnekas tai me vanhemmat taitavia.

Lapsella oltava aidosti kaksi kotia vuoroviikottelussa, matkalaukun kanssa ei kuljeta. Ja kotien oltava kohtuullisen lähellä toisiaan, lapsella yksi koulu (tai päiväkoti) lienee sanomattakin selvä asia.

Kustannuksia vuoroviikottelu lisää, lapsella mieluiten oltava tupla vaatteet ja lelut, kahdet sukset ja luistimet, kuin myös fillari tai potkulauta. Vuoroviikottelu ei myöskään välttämättä merkitse ettei etävanhempi maksaisi elareita, riippuu vanhempien maksukyvystä.

Erostamme huolimatta mielestämme tämä tilanne hyvä, eli missä lapsellamme on kaksi kotia, joihin kumpaankin menee mielellään. Ja olemme varmoja, että pojalle tämä muista vaihtoehdoista paras. Lapsella on kaksi kotia missä tasapainoinen arki, rajat ja kasvatusperiaatteet molemmissa samat (juuri tämä vaatii hyviä suhteita exien välillä)… ja molemmissa kodeissa lapsella oma paikkansa.

Viime aikoina olen lukenut täällä muutamaan otteeseen kokemuksista tilanteesta missä lapsilla yksi koti, jossa vanhemmat vaihtuvat vuoro viikoin. Minusta hyvä ratkaisu eron alkuvaiheessa (esim. harkinta-aikana), tätäkin järjestelyä tuli silloin kokeiltua. Muutoin mielestäni yleensä huono.
Koko ajatus kun mielestäni lähtee siitä, että lapsen etu on säilyttää samat kulissit jota kodiksi kutsuttiin. Nyt sitten äiti ja isä tulevat vuoroviikoin lastensa luokse… kuinka siinä kumpikaan vanhemmista voisi rakentaa omaa kotia … se kuitenkin mielestäni aikuisten tehtävä. Mielestäni tässä tilanteessa kenelläkään ei ole kotia – mikä ei voi olla lasten etu.

Naapurissa kokeilivat ensin sitä, että vanhemmat asuivat vuoroviikoin talossa ja lapset siellä siis koko ajan.

Ei toiminut. Liian hankalaa aikuisille. Nukkua vanhassa vuoteessa vuorotellen. Uusia puoliskoja ei mun mielestäni ole kuvioissa mukana.

Sitten mies jäi asuttamaan taloa ja nainen osti samasta lähiöstä itselleen asunnon. Lapset eivät kait vielä käy koulua. Tämä järjestely toimii hyvin.

Vuoroviikoit pitävät lapsia. Mun mielestäni kumpikaan ei maksa elareita. Käytännössä varakkaampi (isä) ostaa ja maksaa enemmän kaikkia juttuja lapsille.

Sopii siinä mielessä hyvin, että molemmat (isä ja äiti) joutuvat matkustamaan työnsä puitteissa. Sopivat reissuja nyt sen mukaan kummalla lapset ovat.

Tarkkaan täytyy kuitenkin sopia rajat.

Ensimmäiseksi minusta tämmöinen järjestely, jossa lapset asuttavat yhtä ja samaa kotia vanhempien vaihdellessa vaikka vuoroviikoin, mutta....
Suurin huono puoli tämmöisessä järjestelyssä on se, että kumpikaan puolisoista ei oikein kunnolla pääse rakentamaan omaa, uutta eron jälkeistä elämäänsä.

Joskus voi olla hyvä siirtymäajan ratkaisu, mutta pysyväisjärjestelynä siinä on oikeastaan kaksi aikuista jotka asuvat aina toisten nurkissa. Eikä lapsillekkaan tule sellaista kodin fiilistä, johon kuuluu aina tietty vakiokokoonpano ihmisiä.

Vuoroviikkojärjestely voi toimiakkin, mutta vaatii todellakin hyviä suhteita puolisoiden välillä. Tuossa M36 hyvin valaisikin jo tätä vaihtoehtoa.

Itse sain ohjeeksi eräältä kokeneelta henkilöltä, että on tuiki tärkeää se, että molemmat vanhemmista pääsevät rakentamaan omaa uutta eronjälkeistä elämää. Jossain vaiheessa luonto ajaa tikanpojan puuhun ja alkaa pyörimään uusia puoliso(ehdokkaita) kuvioissa. Se kuuluu normaaliin elämän kiertoon ja se pitää sallia/mahdollistaa erossa niin itselleen kuin exälleen. Se taas on haasteellista, jos asuu vuoroviikoin lasten kodissa.