Toinen pitkä parisuhde päätyi eroon 3kk sitten. Toistamiseen tuntui, että jouduin kantamaan toisen persoonaa harteillani, ja että minun mukamas kuuluisi kantaa vastuu toisen onnesta. Jos annoin toiselle tilaa enkä "naismaisesti" nipottanut tietyistä asioista, se tulkittiin välinpitämättömyydeksi. Jos taas myötäilin miehen tunnetiloja (virhe), toinen koki olonsa ahdistuneeksi. Tuntuu, että kaikki mitä tein, oli aina väärin. Siksi kai homma menikin siihen toisen tunnetilojen myötäilyyn, eikä siihen että eläisin omaa elämääni yhdessä toisen rinnalla.
Läheisyyden, hellyyden ja seksin arvon olen aina ymmärtänyt, ilman niitä suhde ei toimi. Toinen asia on keskustelu ja ennen kaikkea rehellisyys ja uskollisuus. Äskettäinen erokriisi oli vaihtoehtojen punnitsemista, ja tulin siihen tulokseen ettei minun kannata antaa miehen syrjähyppyä anteeksi siten, että jäisin enää suhteeseen. Luulen, että hän olisi hyvin todennäköisesti toistanut tekonsa ennemmin tai myöhemmin. Sain eropäätöksestäni mielettömän syyllistämisen, halveksunnan ja vihan ryöpyn niskaani. Ovi pamahti kiinni nenäni edessä kirosanojen ja uhkailun säestämänä, se oli viimeinen kerta kun hänet näin.
Vaikka oloni on samalla helpottunut, tunnen niin syvää surua ja pettymystä ihmissuhteitteni takia. Tiedän, että asioilla on aina kaksi puolta, mutta silti en kykene löytämään omasta toiminnastani mitään niin negatiivisesti painavaa tekijää, että se oikeuttaisi sellaiseen kohteluun mitä olen osakseni saanut. Minulla alkaa olla toivo mennyt, vaikka olen vielä nuori. Olen kummassakin suhteessa ollut täysillä mukana, ja kumpikin on päättynyt eroon juuri niillä metreillä, kun suunnitellaan avioitumista ja perheen perustamista.
Se on kumma, että aina silloin kun ei todellakaan ole valmis uuteen ihmissuhteeseen tai on varattu, silloin kyllä tapahtuu. Nyt on tullut yhteydenottoja kahdelta mieheltä (!?), jotka kummatkin haluaisivat tavata minua ja sanovat, että täytyy elää elämää eteenpäin, että se vain piristää kun löydän uusia ihmisiä. Minusta ei silti tunnu yhtään siltä, että pystyisin mihinkään. Minusta tuntuu, että kaikki miehet tällä planeetalla ihan nelikymppisiin asti ovat ihan liian kakaroita parisuhteeseen. Onko minulla asennevamma, vai onko se nykyään todellisuutta että ihmisistä ei ole enää uskolliseen ja toista kunnioittavaan parisuhteeseen? Mitä minun pitäisi tehdä, että itse havaitsisin omat virheeni paremmin, sillä ainakaan vielä en tiedä, mistä voisin ottaa opiksi? Ja miten estää se, etten masennu aivan totaalisesti...olen yrittänyt olla aktiivinen, käynyt ulkona ym..mutta mikään ei kiinnosta. Olen vain hemmetin kyyninen ja kun baarissakin katson sitä touhua, niin alkaa vain v-tuttaa. Kuvottaa kun naimisissa olevat miehet edes hymyilevät päin. Surkuhupaisinta on, että tämä ike-skandaalikin vaikuttaa minuun siten, että siitä tulee vaan mieleen oman exän touhut ja nyt pelkään pahoin, että minulle on syntymässä jokin kollektiivinen epäilys kaikkia miehiä kohtaan. Kun niitä hyviäkin varmasti on, en halua että maailmani mustenee ja pilaan kaikki tulevatkin ihmissuhteeni tällä asenteella.
Onkos muita yhtä tuhrautuneessa olotilassa?
Kypsiä ihmisiä vähän :(
6
685
Vastaukset
- =)) (N)
Täällä on kohtalotoveri. Juuri näitä ajatuksia olen tänään itsekseni miettinyt. Eritoten Ike -aihio kosketti myös koska minullekin tulee mieleen exän touhut.
Olen surrut sitä että eikö kelleen enää täällä merkitse toisen kunnioittaminen ja välittäminen? Mistä ihmeestä voisin löytää ihmisen joka jakaisi samoja arvoja? Vaikeaa on.. Minusta tuntuu että löydän ihmisiä joille vain heidän tarpeensa ovat tärkeitä. Haluan pyrkiä parisuhteessani vastavuoroisuuteen mutta tuntuu että se on vaikeaa saavuttaa miehen ja naisen välillä. Täällä on paljon miehiä joiden täytyy jotenkin alistaa naisensa tai jotka käyttäytyvät parisuhteeseen sopimattomalla tavalla.
Meillä saattaisi olla paljon keskusteltavaa. Jos haluat olla yhteydessä ja jakaa ajatuksiasi, laita meiliä: [email protected] - =)) (N)
Täällä on kohtalotoveri. Juuri näitä ajatuksia olen tänään itsekseni miettinyt. Eritoten Ike -aihio kosketti myös koska minullekin tulee mieleen exän touhut.
Olen surrut sitä että eikö kelleen enää täällä merkitse toisen kunnioittaminen ja välittäminen? Mistä ihmeestä voisin löytää ihmisen joka jakaisi samoja arvoja? Vaikeaa on.. Minusta tuntuu että löydän ihmisiä joille vain heidän tarpeensa ovat tärkeitä. Haluan pyrkiä parisuhteessani vastavuoroisuuteen mutta tuntuu että se on vaikeaa saavuttaa miehen ja naisen välillä. Täällä on paljon miehiä joiden täytyy jotenkin alistaa naisensa tai jotka käyttäytyvät parisuhteeseen sopimattomalla tavalla.
Meillä saattaisi olla paljon keskusteltavaa. Jos haluat olla yhteydessä ja jakaa ajatuksiasi, laita meiliä: [email protected] - nainen-
Olenkin kerennyt olemaan vuosia yksin, onneksi en sentään vuosikymmentä ;)
Mutta siis aika harvassa ne kypsät ovat, lienevät kotonaan (kyynisinä) kuin allekirjoittanut tahi muualta elämänsä tarkoituksen jo löytäneet. Itse olen keskittynyt jo kauan työhön kun sitä kerran on ollut.. mutta taas alkaa nostaa päätään pariutumishalu. Ei täältä kotoa niin vaan lähdetä varsinkaan kun en tiedä mihin suuntais. Baarit nähty, aitoutta harvemmin.
Netissä taas pinnallista, itsekin siihen sortuu. Varsinkin kun haluaisi jutella vähän laajemminkin kuin niitä näitä kissanpäitä.
Siitä puheenollen..kissarakkaus varmaan seuraava suunta, ajattelinpa kissalapsen ottaa kunhan pääsen väljempään asumismuotoon.. kommuunista ulos niin sanotusti.
Jospa sinä vetäisit puoleesi muitakin kuin näitä keskenkasvuisia, siis henkisesti . Tee mitä tykkäät mutta älä tuomitse heti, monet peittävät epävarmuutensa pelaamiseen ja muuhun säätämiseen. - täälläkin
Tuntuu minustakin, että en sitten millään löydä miestä, joka olisi kypsä, fiksu ja rakas. Olen tottunut olemaan yksin, mutta on samalla raastavaa kun ei pääse rakastamaan ja tule rakastetuksi.
Minä en tiedä mitä tässä olisi tehtävissä. Kaipuu rakkaaseen on kova mutta minkäs sille voi. - ettei käy kun
minulle. Eli nyt teen kaiken sen paskan itse. Petän, sätin, morkkaan ja mikä pahinta en luota!
Pidän kiinni niin omaisuudestani kun omista tavoista ym kuin haukka ja yritän alistaa toisen siihen. Kohtelen muutenkin ala-arvoisesti omalla toiminnalla. Mutta niin siinä käy, kun tarpeeksi monta kertaa hajotetaan ihmisraunioksi....
Olen onnellinen sinkkuna, koska saan itse päättää kaikesta ja tiedän miten mikäkin asia etenee, mutta aina on se toinen puoli... nyt olenkin järjestänyt itseni sellaiseen tilanteeseen, mihin toisen on lähes mahdoton edes sopia... no, en ole etsinytkään enkä valmis suhteeseen, mutta kun se päivä koittaa, niin huomaan ettei vastaavia ihmisiä puissa kasva.
No, tällähetkellä olenkin sitämieltä ettei miehistä ole mihinkään ja pysyn siinä kunnes toisin todistetaan. pilluhaukkoja kaikki ja uuden äidin etsijöitä.- ...................
Sitä exänikin sanoi, että jatkuvat epäonnistumiset parisuhteissa ovat tehneet hänestä sellaisen.. mielestäni se oli silti vastuun vierittämistä toisten harteille. Tottakai menneisyyden painolasti aina jollain tavalla siirtyy uuteen suhteeseen, mutta kyllä se oli jotenkin naurettavaa, ettei kolmekymppinen mies kykene näkemään omia virheitään lainkaan, kaikki on aina muiden vika ja naisillakin on hänen mielestään varmaan jokin salaliitto häntä vastaan.. Kyllä minustakin alkoi tulla pirun piirteitä esiin kun vuosia kuunteli sitä sadattelua, syyllistämistä ja negatiivisuutta. Ennen häntä en koskaan ollut sanonut kellekään haista paskaa pahempaa, ja senkin varmaan kerran :) Loppuvaiheessa minun suusta tuli sellaisia sanoja, että ihmettelen itsekin. En se ollut minä, tai olin..mutta se pimeä puoli, joka ei onnellisessa suhteessa tule esiin. Kävi kuitenkin ilmi, että kaikki epäilykseni (mistä minua syytettiin vainoharhaiseksi) kävivät toteen, ja koko sen ajan kun olin ollut omalla mittapuullani hirveä, koko sen ajan mies oli pettänyt. Kai sen jotenkin alitajuisesti vaistoaa, vaikken silti halunnut niin uskoa. Mitä se silti on, jos tulee vaikeuksia elämään, miksei niitä uskalleta kohdata, miksi hakea vaan lohtusyliä muualta ja paeta loputtomiin? En ymmärrä, itselleenhän siinä vain lopulta hallaa tekee.
En tiedä mikä tilanteesi on, mutta hyvää älä päästä käsistäsi mikäli se vain on mahdollista. Sitä voit ehkä katua hetken, että jokin urakuvio tms meni uusiksi rakkauden takia, mutta menetetyn rakkauden perään vuosienkin päästä myöhemmin itkeminen, se estää elämästä eteen päin.
Minä yritän välttää tuota asennetta, joka heijastuu viimeisestä lauseestasi :) Luulen että niin kauan kun ajattelee noin, ei ole mahdollista päätyä toimivaan ja onnelliseen suhteeseen..?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra lupasi Suomen kansalle 1 euron bensaa, hinta nyt 2 euroa
Vasemmistolaisen Marinin hallituksen aikana bensa ei maksanut kuin 1,3 euroa litralta. Ministerin pitäisi perustuslain m724374Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o1003810Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä363489- 513090
- 402588
Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu182499Rakkaalle miehelle
Terveiset rakas. Ikävä on edelleen. Suru valtaa sydämen, kun en saa lähestyä sinua. En saa vastauksia, en soittoa, viest222282- 231946
UMK-juontajakaksikon pari isoa "mokaa" ihmetyttää - Mitäs tykkäsit Syköstä ja Uotisesta juontajina?
Tänä vuonna UMK-lavalla nähtiin artistien lisäksi juontajakolmikko Jorma Uotinen, Sami Sykkö ja Jasmin Beloued. Juontami151712Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?331672