pahapaha

tuntuu että pää halkeaa näiden asioiden kanssa. ehkäpä sitä kuvittelee ja toivoo että täällä vuodattaminen auttaisi jotain.
Rakastan kihlattuani, rakastan todella mutta jotenkin viimeaikoina minusta on alkanut tuntumaan että rakastan häntä ehkä niin kuin veljeä, en niinkuin kumppania.
En haluaisi erota. Hän on minulle tärkeä, tärkeämpi kuin yksikään muu ihminen enkä osaa kuvitella elämääni ilman. enkä hänen elämäänsä ilman minua. Silti mieli halajaa jotain ihan muuta. sitä että saisin olla yksi, oman onneni nojassa. Jotenkin kaikki vaikeudet joita ollaan käyty läpi on saaneet mut väsymään näihin kotileikkeihin. Raha-asiat on meillä olleet aina ihan päin helvettiä ja mun osaltani ne tulevat olemaan päin helvettiä vielä monta monta vuotta. molemmat ovat mielettömän mustasukkaisia ja siitä olemme saaneet monet kriisit aikaiseksi.
Tänään taas katsoin häntä ja mietin miten tärkeä hän minulle onkaan ja miten paljon se sattuisi minuun jos hän tekojeni takia alkaisi vihata minua. Mutta voinko pakottaa itseni olemaan toisen kanssa näillä perustein? Onko se oikein meille kummallekaan että uskottelen haluavani tätä suhdetta vielä vaikka oikeasti tahtoisin vaan pois? joka kerta kun hän koskettaa, suutelee tai ihan vaan halaa mun tekee melkeen pahaa, ihan kuin tekisin jotain väärin.
Pää on ihan sekaisin. haluaisin vaan saada nämä asiat jotenkin järjestykseen. en vain tiedä miten.