Liikenteessä on paljon tilanteita, joissa ihmiset käyttäytyvät erittäin harkitsemattomasti aiheuttaen kaikille vaaraa. Tässä kirjoituksessa kerron yhdestä em. tilanteista.
Mielestäni voin teoriassa ohittaa leveäkaistatiellä edessäni hitaasti etenevän henkilöauton (tai jonon) vastaantulijoista riippumatta jos voin ohituksen suorittaa pysyen omalla kaistalla. Käytännössä näin ei voi tehdä, koska vastaantulevista autoilijoista merkittävä osa on sellaisia, jotka katsovat oikeudekseen
ohituksessa käyttää vastaantulijoiden kaistaa vähintäänkin osittain. Sitten vain vilkutellaan valoja...
Ertyisesti ihmettelen tilannetta, jossa lähdetään sokkona osittain vastaantulijoiden kaistalla ohittamaan rekkajonoa oikealle kaartuvassa kaarteessa leveäkaistatietä, jossa ei ole näkyvyyttä vastaantulijoiden huomaamiseksi.
Leveäkaistatiet pitäisi kieltää jos siellä ei osata ajaa.
Leveäkaistatiellä ajaminen on valtavan vaikeaa
9
863
Vastaukset
- sillointällöin
Onneksi näitä ei enää rakenneta. On vain ajan kysymys koska esim Lahti-Kouvola-välillä rysähtää kunnolla.
Oikeassa olet siinä että ohittaa saa vaikka vastaantulijoita on jos pysyt omalla kaistalla. Mutta aika harvoin tällaista ohitusta tulee, ja sinne eteenpäin on syytä katsella ettei kukaan tule omalla kaistalla vastaan.- jo myös
Viime viikolla tuli Nastolassa pari rekkaa kaarteessa vastaan ohittaen henkilöautoja, arvaa olivatko omalla kaistalla?
No yleensä tuota sokkona (kaarteet ja isot autot) ja keskiviivan ylitystä harrastaa henkilö- ja pakettiautokuskit, vaikka on vastaantulijoita.
- on monenlaista
On tyypillistä tolloutta ja on kirottua pässinpäisyyttä. Yksi tyhmyyden muoto on kaiken kieltäminen.
Olen minäkin saman huomion tehnyt, kuin ketjun aloittaja, mutta minä kykenen elämään noiden vastaantulijoiden kanssa. Ehkä ne muuttavat leveäkaistatiet kolmiajokaistaisiksi keskikaiteella erotelluiksi. Mutta jotenkin minusta on stressaavaa ajaa sellaisella tiellä. Se jotenkin painostaa ohittamaan silloin kun on tilaisuus. Leveäkaistatiellä on leppoisampaa edetä.- onkin
juuri siinä että jotkut (toivottavasti useat) osaavat näillä ajaa mutta sitten kun tulee yksi osaamaton, syntyy vaaratilanne ja kaksi osaamatonta aiheuttaakin sitten jo konfliktin. Vauhtien ollessa kova, jälki on sen mukaista. Eikä siinä mitään kun itsensä teloo, mutta kun siellä liikkuu muitakin.
Eipä silti, olen tuota tietä sahannut monta vuotta eikä siellä ulosajoja kummempaa ole näkynyt. Mutta se tilastotappio odottaa syntymistään.. onkin kirjoitti:
juuri siinä että jotkut (toivottavasti useat) osaavat näillä ajaa mutta sitten kun tulee yksi osaamaton, syntyy vaaratilanne ja kaksi osaamatonta aiheuttaakin sitten jo konfliktin. Vauhtien ollessa kova, jälki on sen mukaista. Eikä siinä mitään kun itsensä teloo, mutta kun siellä liikkuu muitakin.
Eipä silti, olen tuota tietä sahannut monta vuotta eikä siellä ulosajoja kummempaa ole näkynyt. Mutta se tilastotappio odottaa syntymistään..on silmänkääntötemppu. Itse tie on yhtä leveä kuin normaali kaksikaistatiekin, mutta reunaviiva on siirretty lähemmäksi asfaltin reunaa jolloin piennar on kapea.
Itse ajossa ei pitäisi olla ongelmaa, mutta näitä ajotaidottomia näkyy riittävän, jotka eivät osaa ajaa - missään.- Marxgf
onkin kirjoitti:
juuri siinä että jotkut (toivottavasti useat) osaavat näillä ajaa mutta sitten kun tulee yksi osaamaton, syntyy vaaratilanne ja kaksi osaamatonta aiheuttaakin sitten jo konfliktin. Vauhtien ollessa kova, jälki on sen mukaista. Eikä siinä mitään kun itsensä teloo, mutta kun siellä liikkuu muitakin.
Eipä silti, olen tuota tietä sahannut monta vuotta eikä siellä ulosajoja kummempaa ole näkynyt. Mutta se tilastotappio odottaa syntymistään..No onneksi on helppo ottaa opiksi. Seuraavan kerran kun sinut ohitetaan taikka joku vastaantulijoistasi lähtee ohittamaan siirryt vain hivenen oikealle lähelle reunaviivaa. Näin vähennät vaaratilanteen syntymisen riskiä huomattavasti.
- säännöt hukassa
Tiehallinnon sivuilla neuvotaan ettei ohiteta jos vastaantulija on jo ohittamassa. Ei ilmeisesti ole varsinaisesti kielletty, mutta on siinä oma riskinsä jos neljä autoa on rinnakkain. Vastaantulijan kaistaa ei saa käyttää ohitukseen jos on vastaantulijoita, kaista pitää olla täysin vapaa. Sekavahan tuo leveäkaistatie on eikä varmasti ole liikaa kerrottu kuinka siellä pitäisi ajaa. Kyllä leveäkaistatielläkin pätevät normaalit ohitussäännöt, täytyy varmistaa että ohittaminen on turvallista.
http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=74&_dad=julia&_schema=PORTAL30&menu=5430&_pageid=74&kieli=fi&linkki=8436&julkaisu=3378
http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=72&_dad=julia&_schema=PORTAL30&menu=5389&_pageid=72&kieli=fi&linkki=8381&julkaisu=3365
http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=liikenne&osannimi=puskuri_arkisto_2006&jutunid=7465- tie.........
Onko kukaan ajanut ruotsissa? Siellä on paljon näitä leveäkaistateitä eikä aina niitäkään mutta siellä on aivan erilainen ajokulttuuri kuin suomessa. Jos joku tulee takaa kovempaa niin ajetaan ihan tien sivuun jotta ohittajan ei edes tarvitse mennä vastaantulijoiden kaistalle. Näin suomesssa ei tehdä KOSKAAN! Aina ajetaan niin lähellä keskiviivaa että ohittaja ei näe kunnolla jos joku tulee vastaan. Siinä ois hyvä ratkaisu mutta kun useimmat perussuomalaiset lippiksineen ei tietä anna ''Ei se tästä ohi pääse'' jne...
- käviä.
tie......... kirjoitti:
Onko kukaan ajanut ruotsissa? Siellä on paljon näitä leveäkaistateitä eikä aina niitäkään mutta siellä on aivan erilainen ajokulttuuri kuin suomessa. Jos joku tulee takaa kovempaa niin ajetaan ihan tien sivuun jotta ohittajan ei edes tarvitse mennä vastaantulijoiden kaistalle. Näin suomesssa ei tehdä KOSKAAN! Aina ajetaan niin lähellä keskiviivaa että ohittaja ei näe kunnolla jos joku tulee vastaan. Siinä ois hyvä ratkaisu mutta kun useimmat perussuomalaiset lippiksineen ei tietä anna ''Ei se tästä ohi pääse'' jne...
Tulipa ajettua viimeksi viime viikonloppuna pohjoisruotsissa ja eipä se nyt ihan noin toiminut. Moni ajoi ihan keskellä leveää väylää eikä elettäkään väistääkseen. Taas Oulun pohjoispuolella olevalla leveäkaistaisella homma toimi mainiosti eli ei tarvinnut kertaakaan ylittää keskiviivaa ohitusten aikana. Homma toimi mainioisti keltaisten viivojen alueillakin eli ohi pääsi hyvin omaa kaistaa myöten. Muutenkin tiet oli huonommassa kunnossa Ruotsin puolella kuin täällä. Ja tietenkin suomalainen rekkakuski siellä kunnostautui ajamalla keskiviivan tuntumassa. Hyvää taas on siellä nämä kaitein erotetut ohituskaistat joita on runsain välein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737