Olen aina halunnut hoitaa työni

Hyvin

Oman voimani, taitoni ja ymmärrykseni mukaan, mutta kun työnantajan asenne on että...

"Me katsotaan mitä sinusta lähtee irti"

Niin jokainen sen ymmärtää että heille ei mikään koskaan riitä.

-------------------

* Suomalainen työlainsäädäntö ei ole palkansaajien kannalta EU-maista parhaimmasta päästä. Bruun kertoo vastikään katsellessaan tilastoja,
EU-maista Suomi sijoittui työelämän sääntelyn tiukkuudessa EU-maiden keskitason alapuolelle.

- Tosin työelämän sääntelyä on vaikea mitata.
Yksi mittari on irtisanomisen helppous ja hinta.
Työnantajat ovat kitisseet, että sääntelyä pitäisi löysentää, mutta todellisuudessa sääntely ei ole Suomessa euroopalaisittain mitenkään tiukkaa.
Pohjoismaisa on erittäin helppoa ja nopeaa lakkauttaa tehdas ja irtisanoa väki. Keskisessä Euroopassa irtisanominen on kallista ja hidasta.

Esimerkiksi Saksassa taloudellinen vastuu irtisanomisissa on työnantajalla, kun pohjoismaissa vastuu on siirretty ansisidonnaisen työttömyysturvan kautta yhteiskunnalle ja työmarkkinajärjestöjen maksamalle järjestelmälle.
- Yksittäisen työntekijän kannalta tilanne ei taloudellisesti ole paljon häävimpi Saksassa tai Ranskassa kuin täälläkään, Bruun toteaa

Lähde; Professori ja EU-työoikeuden asiantuntija Niklas Bruun Helsingin yliopistosta.

------------

Työssä uupuneet kertoo!

http://www.yle.fi/uutiset/taustat/linkitys/id84689.html

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/taustat/id84717.html

http://www.yle.fi/uutiset/taustat/linkitys/id84960.html

----------------

Työterveyslaitos on tehnyt tutkimuksen että jos työstä ei saa riittävää palkkaa jolla turvata perheen/oma toimeen tulo ihminen sairastuu henkisesti.
http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Henkinen hyvinvointi/

Nykyinen valtion suorittama kollektiivinen köyhällistön rangaistustyöllistäminen (orjatyö) ilman kunnon palkaaa sairastuttaa ihmisiä hengisesti ja lopulta myös fyysisesti, ja onhan maassamme Kelan mukaan jo yli 350.000 ihmistä jotka käyttävät jo masennus lääkkeitä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000032082802

------------

Vanhanen jäi kiinni valheestaan
Vanhanen: Huono-osaiset ovat hallituksen täsmäkohde
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vanhanen Huono-osaiset ovat hallituksen täsmäkohde/1135235172287

NÄIN EI OLE OLLUT VIIMEISEEN 15 VUOTEEN
(syylliset on paorvari puolueista kok,kesk,rkp,sdp,vihr...)

Toimeentulotukea tai työttömyysturvaa ei olla indeksi tarkistettu vuoden 1995 jälkeen, olemme euroon siirtyneet, se mitä on joskus korotettu on hintojen nousu vienyt sen pois ( - Nolla ja jäi jopa miinuksen puolelle).

Pikaisena apuna on EU-Suomesta saatava köyhällistön veroparatiisi, ja toimeentulotukea on nostettava heti verottomaksi kansalaispalkaksi 800-1300e/kk.

Myös ilmasillan rakentamista ruokakuljetuksia varten on suunniteltava, ja leipäjonojen ruoka avustuksia lisättävä, EU-ruokakassien ruuan sisältöä monipuolistettava. Jotta ihmisten fyysinen ja psyykkinen terveys olisi turvattu, terveellinen monipuolinen ravinto on terveyden kulmakivi , yhdessä turvallisen toimeentulon kanssa.

Valtiola on oikeuksia mutta myös velvollisuuksia.
Tällä hetkellä valtion toiminta on köyhällistön ja vähemmistö köyhällistö kristittyjen etnistä puhdistusta.

ps.ota kirjoituksesta kopio ennen kuin sensuuri koneisto peitää jälkensä ihmisoikeusrikoksistaan

1

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K.anerva

      MASENNUKSEN MENTÄVÄ MUSTA AUKKO

      27.03.2008
      [suosiomittari]
         

      Kaikkihan me toki tiedämme, että mielenterveyden häiriöistä ja ongelmista kärsivät ihmiset eristäytyvät muista ihmisistä ja syrjäytyvät helposti yhteiskunnasta. Sairastumisen myötä heidän sosiaaliset taitonsa hupenevat. Heidän on usein vaikea huolehtia itsestään ja puolustaa itseään. Jopa normaalin arjen pyörittäminen kuten omasta ja kodin hygieniasta huolehtiminen, oman maksuliikenteen hoito ja työssä käyminen saattavat osoittautua ylivoimaiseksi. Yksinäisyys, asumiseen liittyvät ongelmat ja taloudellinen turvattomuus ovat myös tunnusomaisia piirteitä tälle yhä kasvavalle ihmisryhmälle.

      Kenellekään ei liene salaisuus, että mielenterveyden häiriö on edelleen yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen/pääsemisen syy. Vuonna 2006 Suomessa piti majaansa 256 300 työkyvyttömyyseläkkeensaajaa. Heistä 44 % oli eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Ilmiö ei ole kuitenkaan uusi. Masennusdiagnoosilla myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kaksinkertaistui jo 1990-luvulla samaan aikaan, kun työkyvyttömyyseläkkeiden kokonaismäärä vähentyi. Voidaankin pohtia, minkälaisen koron maamme kansalaiset saavat maksaa 90-luvun pankkikriisistä ja toinen toistaan seuraavista sosiaali- ja terveydenhuollon säästöohjelmista.

      Vuonna 2006 mielenterveyden häiriöiden vuoksi sai 61 100 ihmistä toimeentulonsa sairauspäivärahasta. Heistä yli puolet poti masennusta. Depression vuoksi myönnetyt sairauspäivärahakaudet ovat lisääntyneet v. 2000 33 % (miehet 25 % ja naiset 38 %). Eläketurvakeskuksen laatimien tuoreiden tilastojen mukaan v. 2007 runsaat 4 000 suomalaista joutuivat masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle. Lukumäärä on 10 vuodessa puolitoistakertaistunut.

      Jopa porvarihallituksessa istuva ministeri Liisa Hyssälä on trendikkäästi huolissaan siitä, että masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat nousussa. Aikaa seuraavana ihmisenä hän totesikin muodikkaasti MASTO-hankkeen korkean tason koordinaatioryhmän ensimmäisessä kokouksessa 4.3.2008 Helsingissä, että voimakkaita toimia tarvitaan: ”Merkittävänä huolenaiheena työikäisen väestön pienentyessä on työntekijöiden ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen. Sairauksista erityisesti masennus uhkaa katkaista suomalaisten työuran liian varhain.”

      Tutkimusprofessori Raimo Raitasalo ja pääsuunnittelija Kaarlo Maaniemi totesivat KELA:n julkaisemassa Sosiaalivakuutus-lehdessä 6/2007: ”Suomalaiset tutkimukset osoittavat, että tällä hetkellä suuri osa masennuspotilaista on sairautta parantavan hoidon ja työkykyä kohentavan kuntoutuksen ulkopuolella. Tämä osa työvoimasta pitäisi ensi vaiheessa saada terveydenhuollon ja kuntoutuksen piiriin, jotta lisääntyvää työkyvyttömyyttä voitaisiin ehkäistä. Osittain ongelma johtuu tarpeellisten hoito- ja niitä tukevien kuntoutusmahdollisuuksien puutteesta.

      Ongelman ydin on kuitenkin siinä, että mainittu prosessi – tunnista, arvioi ja ohjaa hoitoon ja kuntoutukseen, seuraa paranemisen ja kuntoutumisen etenemistä – ei toimi, vaan katkoksia ja viiveitä syntyy. Nykyisin mielenterveyden häiriöiden varhainen tunnistaminen onnistunee melko hyvin, mutta sen jälkeen alkavat vaikeudet hoidon tarpeen arvioinnissa ja hoitoon sekä sitä tukevaan kuntoutukseen ohjaamisessa. Pelkät sairauslomat ja lääkehoito eivät useinkaan ole riittäviä mielenterveyspotilaiden hoidossa ja työkyvyn palauttamisessa.”

      Suomen perustuslaissa mainitaan:” Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.”

      Matti Laitinen

      Lähteet: Mielenterveyden häiriöt työkyvyttömyyseläkkeen syynä – ajatuksia ehkäisystä, hoidosta ja kuntoutuksesta. Helsinki 2005. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 1236-2115; 2005:1) ISBN 952-00-1593-0

      http://www.vunet.org/tiede/masennuksen_mentava_musta-486.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7975
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2259
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2178
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1746
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1243
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      1135
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      790
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe