Kerroon pienen tarinani suhteestani entiseen rakkaaseeni...
Suhteemme alkoi joskus tammikuun alusa,olin hyvin onnellinen hänen kanssaan,mutta hän oli koko ajan todella mustasukkainen.kÄvin hänen kanssaan sitten baarissa tai josain missä on muita miehiä ,hän lähti pois ,ja suuttui minulle koska olin puhunut /tanssinut muiden kanssa(nopeita,ja johtuen siitä ettei hän itse halunnut tulla ja tarvitsin seuraa,ja hänen kaverinsa tarjoutuivat,ja hän itse sanoi ettei se haittaa).
Olimme yhdessä vain kolmisen kuukautta,koska minä en kestänyt sitä mustasukkaisuutta enään,ja siis jätin hänet.sen jälkeenolimme väleissä ja kevereita,ja n.kuukausi sitten seksi suhteen poikanenkin.Hän yritti koko sen ajan saada minua takaisin.JA nyt noin 2-viikkoa sitten aloitimme suhteemme uudestaan.Suostuin, ja olin todella onnnellinen hänen kanssaan,elämäni parhaat kaksi viikkoa!Mutta jotain oli kait muuttunut,minusta alkoi tuntua ettei hän välitä minusta oikeasti ,että olen hänelle vain pelkkää seksiä.Rakastan häntä ja se satuu...Edellis päivänä pyysin kaveriani testaamaan,välittääkö hän minusta vai ei,eli pettäisikö jos tulisi tilaisuus.No,ensin kaverini heitti viatonta viestiä(olen nähnyt jokaisen viestin jonka mieheni sai ystävältäni ja päin vastoin),sitten mieheni lähetti hänelle ,ett'ä "taidat olla tuhma tyttö;)"viestejä,(tätä ennen hän oli kyllä kertonut olevansa minun mieheni),sen jälkeen kaveri heittäytyi rajuksi ,ja sanoi haluavansa seksiä,ja että haluaa nähdä, sitten mieheni kysyi viestissä mitä minä siihen sanoisin, ja kaverini vastasi että" ei kerrota hänelle,se olisi meidän pikku salaisuus"ja tämän jälkeen mieheni vastasi missä ja milloin nähdään ja halusiko kaverini munaa,niin kuin mieheni ilmaisi .JA tähän kaverini ,että tietenkin,ja mieheni vain kysyy aikaa ja paikkaa...Mutat sitten he eivät kuitenkaan lopulta nähneetkään(kait mieheni pelkäsi että saisin tietää).
Mutta sitten minä jätin hänet viime yönä...KAipaan häntä silti,ja rakastan toisaalta vihaan sillä on ihan sama ehdottelee toiselle ,tekeekö sen suoraan ,vai puhelimella.
JA nyt pelkään että h'n on pitänyt minua kok ajan vain panona,sillä en ole halunnut ajatella mitta onko exäni pettännyt minua ihan fyysisesti,sillä hän on hiukan yli 20 -vuotis ja silta hän soittaa muka joka päivä äidillee,ja käy aina kadessa mainitsematttomassa pikku paikassa suhteellisen usein,joka viikko.Olinko hänelle vain yksi muista panoista,enkö merkannut mitään muuta???
MItä mieltä te lukijat oette teinkö väärin?
Sieluni huutaa että tein mutta järkeni sanooo toista.En jaksaisi aina pettyä ,sillä joka ikinen mies jonmka kanssa olen seurustellut,on pettänyt minua.En ole sinisilmäinen,sillä näen kyllä merkit, saan aina tietää totuuden.Mistä tämä johtuu,siitäkö että olen hyvin seksuaalinen nuori nainen(en siis kuitenkaan jakorasia),joka myös näyttää sen ,enkä halua lapsiakaan (juuri sen takia että joutuisin kuitenkin yksin huoltajaks, myös muita henk.koht. syitä).JA minua ,on siis todella monta kertaa petetty,ja tämä oli minusta viimeinen kolaus,tuntuu että ehkä minun olisi parempi siirtyä kokonaan yksinäiseksi,tai yrittää uudestaan naisen kanssa(olin erään kansa mutta olin ghänelle toinen nainen).JA se että on joku joka välittää on suurin asia mailmassa minulle,ilman sitä ei ole mitään,en tiedä kestänkö tätä vai teenkö jotain liian epätoivoista...
Mutta kaikesta huolimatta ,rakastan häntä,ehkä enemmän kuin ketään koskaan.JA jos SINÄ luet tämän kyllä tunnistat itsesi,ja jos olen tosisani väärässä olsin valmis yrittämään vielä yhden kerran....
jätin miehen jota rakastan....
2
1123
Vastaukset
- Täti
Sinä olet kyllä kauhean nuori. Kolhuista viisastuu. Annan neuvon, jota sinä et kuitenkaan noudata: Jätä tuo kaveri. Kyseessä ei ole rakkaus kummankaan taholta.
- Katriina
tuollaista miestä voisi muka oikeasti rakastaa?
Itse olen jättänyt myös miehen, jota rakastan. Rakastan edelleenkin tavallaan, vaikka erosta on jo ihmisikä. Mutta pelkkä rakkaus ei riitä parisuhteeseen eikä etenkään perheenperustamiseen niin ikävää kuin se onkin.
Tiedätkö; uskonnollinen vakaumus, ammatti, musiikkimaku tai jokin aivan pieni seikka saattaa olla este sille, että voisi edes kuvitella ryhtyvänsä jonkun kanssa parisuhteeseen, vaikka rakastaisi tätä kuinka paljon tahansa vaikka muut asiat osuisivat nappiin. Siksi on hyvä tuntea itsensä niin tietää mitä haluaa ja millaista kumppania etsii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507987Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662270Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332186- 1471759
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251250Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511236Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101153Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65843Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58798Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7747