Olen ihastunut itseäni hieman vanhempaan mieheen, jonka olen tuntenut noin puoli vuotta. Alkuun mies piiritti, soitti ja laittoi tekstiviestejä, mutta itse en ollut vielä silloin kiinnostunut hänestä ja vastaanotto täältä suunnalta oli hyvin nihkeää. Tunteeni kasvoivat ajan myötä ja jokin aika sitten uskaltauduin viihteellä ollessani mennä juttelemaan hänelle ja kerroin toivovani, että hän soittaisi minulle, jos siltä tuntuisi. Mies sanoi, että hänellä on tällä hetkellä viritelmä vanhan heilansa kanssa ja minä peräännyin ja sanoin etten tahdo sotkea yhtään mitään. Mies laittoi muutaman päivän päästä viestiä ja hän tuli luokseni yöksi, mutta tämän jälkeen ei hänestä ole enää kuulunut mitään. Ehdotin hänelle uutta tapaamista, hän kieltäytyi vedoten työkiireisiinsä. Kysymys kuuluukin, annanko olla, vai uskaltaisinko vielä kerran ehdottaa hänelle uutta tapaamista?
Mitä teen?
Ihastunut<
41120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
idiootilta mieheltä. Kyllä hän ottaa sinuun yhteyttä, jos haluaa.
Ota vielä yhteyttä niin saat varmuuden asiaan.
Olisiko ollut vaan yhteisen yön perässä? Tai sitten jahkaa vielä sen exänsä perään / kanssa.
Kuulostaa selkärangattomalta pelimieheltä. Heti kun naista kiinnostaa, mies vetäytyy, ja jos naista ei kiinnosta, mies piirittää. Lopulta tämmöisestä ei tule yhtään mitään. Unohda se tyyppi!