Olen 26vuotias mies minulla on vaimo, 9kk poikalapsi,työ ja oma asunto. olen koulussa viikot kotona viikonloput, vuosi niin pääsen takaisin kotiin.
Opiskelu aikana petin vaimoani, ja kerroin siitä vaimolleni, pettämiseni kuitenki jatkui vielä hetken, josta seurasi että vaimoni ja lapseni muuttivat pois.
Kaduin sitä todella paljon, mutta en saanut anteeksi.
nyt kulunut reilu 1,5kk muuttamisesta
näen lastani joka viikonloppu. Ja lapseni on minulle se maailman tärkein asia.
meillä on avioero hakemus lähetetty, lapsen yhteis huoltajuudesta sovittu, ero ositus tehty jne..
Minulla on se sama nainen jonka kanssa petin ja meillä menee todella hyvin ja yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmiakin on paljon. uusi nainen on tavannut lapseni ja hyväksyy sen todella hyvin. Lisäksi hän jo suunnittelee minun luokseni muutoa.
Vaimollani oli ekana viikonloppuna kanssa mies jonka kanssa viettää aikaa vieläkin, paitsi että vaimollani on muutama muukin suhde vireillä. Ja olen huomannut jotain tapahtuneen.
Ero vaimosta oli itselleni todella kova paikka masennuin ja itkin todella paljon. Soittelin vaimolleni melkein joka päivä ja itkin takaisin. Vaan en enää kelvannut. Nyt kun olen vihdoin pääsemässä tilanteen yli ja hyväksymässä että kaikki ei mennytkään niinkuin suunniteltiin, vaimoni rupesi itkemään että ehkä voisi ottaa minut takaisin. Minä haluan kyllä oikean kokonaisen perheen jossa on isä,äiti,lapset.. Rakentaa yheistä kotia ja vakaata elämää, olla ainut kunnon isä pojalleni, en mikään viikonloppu kaveri.
Tulisiko siitä enää mitään, kun kummallakin ollut/on toinen?
Miten se voisi toimia?
En halua tämän uuden tytön mieltä pahoittaa. Mutta
haluaisin kylla vaimoni takaisin. Ja takas sen elämän mikä oli 5kk. sitten kaikki oli hyvin ei tarvinnut ressata ja olin onnellinen.
Olenko tulossa hulluksi?
Voinko olla enää uudenkanssa yhtä onnellinen?
Voisinko olla vanhan kanssa onnellinen?
ajattelenko vain iseäni? KYLLÄ
Anteeksiko?__
15
1396
Vastaukset
- tuonne
äidit ja isät palstalle, yksin- ja yhteishuoltajiin tai uusperheisiin, niin näet tulevaisuutesi paremmin kuin kristallipallon läpi!
- mahdollista....
Aina on mahdollista löytää vanhan rakkauden kanssa uudelleen se onni. Jos anteeksi antoa riittää. Suokaa lapsellenne ehjä koti, mutta tehkää se hyvin, menkää ja selvittäkää vaikka perheasian neuvottelukeskuksen parisuhdeterapeutin kanssa luottamuksenne, "pelisääntönne" ja välinne niin hyvin kuntoon, ettei mikään jää hampaan koloon kaivelemaan. Sinä eksyit koska olit irrallasi kotoasi, vaimosi eksyi koska häntä satutti tekosi. Jos kumpikin todella tahdotte löytää sen vanhan rakkauden uudelleen, ja olette valmiita uhraamaan kerran viikossa tai parissa tunnin siihen parisuhdeneuvojan luona, pääsette kiinni parempaan ja lujempaan liittoon kuin aiemmin. Silloin vanha murtuma luutuu kovemmaksi kuin alkuperäinen oli. Jos taas heitätte hynttyyt takaisin yhteen ilman että selvitätte kaikki loukatut tunnelmat, syyt ja seuraukset tapahtumien takana, olette hetken onnellisia kun teidän ei tarvinnutkaan luopua ja muuttua, sitten poltatte toisenne epäilysten reikiä täyteen, tuhoatte lopunkin yhteisen onnen ja olette entistä enemmän repaleilla.
Eli pointti tämä - ulkopuolisen avun turvin, rehellisesti kaikki läpi käyden - siitä eteenpäin teistä voi tulla onnellisempia kuin koskaan ennen.
Mitä tulee tyttöön jota et haluaisi loukata - sinun on valittava. Ehjän perheen ja asioiden korjaamisen, tai hänen loukkaantumisensa välillä. Onko kyse oikeasta rakkaudesta sinun puoleltasi, vai siitä, kuinka hyvältä tuntuu, kun hän rakastaa sinua? Jos et rakasta häntä, teet väärin mikäli annat hänen muuta olettaa. Lapsesi takia kuitenkin kehottaisin sinua miettimään tarkkaan. Jatkuvasti vaihtuvat suunnitelmat eivät ole hyväksi nekään - eli jos palaat takaisin vaimosi kanssa yhteen - tee se kunnolla. - Mikä se olisi
Kannattaa miettiä vakavasti asiaa lapsen kannalta, uusperhe on uusperhe ja tuo omat vaikeutensa....kun alun kuherteluaika menee ohi ja arki astuu kuvaan.
Kunpa teillä riittäisi anteeksiantoa ja voisitte korjata rikotun perheen?
Voimia vaikeassa tilanteessa tehdä oikea päätös. - Näin on vaan se nii
Huomasin, että ei ole mitää järkee minun kirjoituksissani. Loppu mikä loppu
Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja kun vaimolla on noita pelejä,vähä joka suuntaan menossa, niin ei siihen enää vanha exaviomies tai lapsen isällä ole tunkua. Se toden näköisesti vaan halusi satuttaa minua. MINÄ LUOVUTAN IHAN KAIKEN. => RAPPIOLLE MENEE VARMASTI!
Exäni on oikeesti ihan sekasin, kuten minäkin. Pelkään nyt lapseni puolesta että mitä tuleman pitää. Se nainen ei pysty siitä enää huolehtimaan. Olisin halunnut palata takaisin siihen vanhaan toimivaan suhteeseen, jossa kaikki oli onnellista. Huomasin että minua jälleen vedätettiin pahemman kerran.
Miksi ihmisten pitää olla noin ilkeitä toisilleen?
Miksi vaimoni ensin itkee perääni ja sitten taas vittuilee/satuttaa?- mukaan
"Miksi vaimoni ensin itkee perääni ja sitten taas vittuilee/satuttaa?"
Mitä itse luulet tehneesi?
Olet ansainnut joka sanan!
Jos et tajua, että olet tehnyt väärin, ja sun pitää oikeasti katua huoraamistasi, niin nalkutus ei lopu koskaan.
Luuletko tehneesi valtiomiesmäisen teon jos otat pettämäsi vaimon takaisin?
Tajua nyt mulkku mitä tulit aloittaneeksi!
Sun pitää pyytää anteeksi ja katua ihan oikeasti, eikä ihmetellä kuin kuningas, että kuinka sulle voidaan vittuilla!
- olette!
Taidatte molemmat vielä ajatella alapäällä kun tuota seuraa löytyy jo samalla viikolla, kun toiset eivät tuollaisen jälkeen vastakkaiseen sukupuoleen enää koskaan sekaannu?
Tässä on se hyvä puoli, että aika korjaa tilannetta päivä päivältä.
Otappas nyt luuri käteen ja soita lapsesi äidille, että tehdään sovinto.
Nimittäkkää sitä vaikka kompromissiksi, tasapeliksi tai miksi tahansa.
Olette kumpikin tyrineet sen verran raskaasti, että haukkumaan ei kannata alkaa.
Jos saat haukkuja, ota tyynesti vastaan. Olet ne ansainnut.
Lapsenne on pikkulapsi ja ansaitsee oikean kodin.
Älkää kumpikaan kuvitelko, että uusioperhe voi sen korvata.
Omat vanhemmat ovat aina mukana joka tapauksessa. On sovitut tapaamiset, juhlapäivät, isovanhemmat, koulutus, tulevat lapsenlapset ja paljolti myös on myös kysymys puhtaasti rahasta, elatuksesta johon kumpikin olette velvollisia.
Lista on loputon.
Uusioperhe ei siis ole lapselle läheskään sama kuin perinteinen koti!
Se voi olla jopa suoranainen helvetti "mun ja sun" lapsineen ja lasten välisine riitoineen leluista.
Tästä minulla on lähipiirissä sellaisia kokemuksia, että sitä ei voisi millään uskoa todeksi, ellei olisi itse nähnyt!
En mitenkään haluaisi panetella uusioperheitä, koska toisten on pakko niissä elää, mutta en kyllä suosittele sellaiseen hakeutustakaan ilman äärimmäisen painavaa syytä!
Miten kauan muuten arvioisit uuden liittosi kestävän, jos olet ihan rehellinen?- ..............................
Vaimolle olen soitellut ja pyydellyt takas, hän on vaan joka kerta kun olen soitttanut niin vittuillut ja haukkunut, olen ottanut vastaan haukut ja katunut.
Vaimoni asuu tällähetkellä kaupungin huonomaineisessa kerrostalolähiössä, jossa en todellakaan halua että lapseni kasvaa.
Nyt kun hänelle soittelin hän oli uuden miehensä kanssa ja lapsemme oli taas viety mummulle ja vaarille hoitoon.
Vaimoni ja uusimies haukkuivat/nauroivat minulle yhdessä.
Vaimolla on kyllä tosin useita uusia miehiä..
Vaimoni ei ota enää minua takasin..
Mitä voi enää tehdä, että tästä aviokriisistä päästäisiin?
Voiko vaimostani tulla enää koskaan sitä samaa aikuistanaista/hyvää äitiä yhteiselle lapsellemme?
Ymmärrän että vaimoni haluaa näyttää minulle että hän saa miehen kuin miehen.. Mutta sen hän on jo näyttänyt.. Hän taitaa olla todella munankipeä. Tai sitten hänellä on kyrpämyrkytys.
Miksi elämä kolhii, Kaikki haaveet on kaatuneet? - sä haukut
.............................. kirjoitti:

Miksi elämä kolhii, Kaikki haaveet on kaatuneet?sun vaimoasi kun itse olet teidät tähän tilanteeseen saattanut.
Itse olen pettänyt, ois kannattanut miettiä sillon sitä perheen arvoa...
On ihme juttu että ihmiset kuvittelee voivansa tehdä mitä tahansa ja toinen antaa anteeksi ja kaikki jatkuu kuten ei ois mitään tapahtunutkaan, eihän se niin mene... pitää ottaa vastuuta ja teoilla on aina seuraamukset..
Sun vaimo on tottakai loukkaantunut ja vittuuntunut ja mikäs parempi tapa on kuin näyttää että sä et merkitse mitään ja uusi mies on kuvioissa.
Toivon että saatte asiat järjestykseen mutta kummankin pitää mennä peilin eteen ja kasvaa ja oppia elämästä...
Tsemppiä! - Tallaaja.
.............................. kirjoitti:
Vaimolle olen soitellut ja pyydellyt takas, hän on vaan joka kerta kun olen soitttanut niin vittuillut ja haukkunut, olen ottanut vastaan haukut ja katunut.
Vaimoni asuu tällähetkellä kaupungin huonomaineisessa kerrostalolähiössä, jossa en todellakaan halua että lapseni kasvaa.
Nyt kun hänelle soittelin hän oli uuden miehensä kanssa ja lapsemme oli taas viety mummulle ja vaarille hoitoon.
Vaimoni ja uusimies haukkuivat/nauroivat minulle yhdessä.
Vaimolla on kyllä tosin useita uusia miehiä..
Vaimoni ei ota enää minua takasin..
Mitä voi enää tehdä, että tästä aviokriisistä päästäisiin?
Voiko vaimostani tulla enää koskaan sitä samaa aikuistanaista/hyvää äitiä yhteiselle lapsellemme?
Ymmärrän että vaimoni haluaa näyttää minulle että hän saa miehen kuin miehen.. Mutta sen hän on jo näyttänyt.. Hän taitaa olla todella munankipeä. Tai sitten hänellä on kyrpämyrkytys.
Miksi elämä kolhii, Kaikki haaveet on kaatuneet?Sanoit, että vaimosi oli jo valmis ottamaan sinut takaisin. Mikä sai mielen muuttumaan? Taisit tehdä tai sanoa jotain sopimatonta?
Muista aina ja ikuisesti, että tämän sopan keiton aloitit sinä.
Pienen vauvan äidin pitäisi olla onnensa kukkuloilla ja sinä viis veisaat koko perheestä joka sinulla silloin oli.
Huoraamisesi ei varmaan tuntunut vaimosta ollenkaan kivalta tuossa tilanteessa.
Jos aiot jotenkin tilanteesta selvitä sinun täytyy odotella jos vaimosi vaikka antaisi sinulle vielä pelivuoron jossain välissä.
Aivoja sinun ei tarvitse eikä saa käyttää sillä nehän ovat valahtaneet housuihisi.
Odota, odota ja odota.
Aikasi kuluksi voit vaikka rukoilla.
Mikään perhettä koskeva ei ole enää sinun päätettävissä.
Jos pinnasi ei kestä olemattoman pientä piinaa sinun aiheuttamaasi verrattuna kannattaa mennä sossuun täyttelemään "osamaksueräpapereita"
Siellä sinua odottaa 887 kpl maksamattomia elatusmaksuja.
Rahanmeno ei toki siihen jää, mutta mikäs sinulle tässä maailmassa on tärkeää, tuskin sekään hetkauttaa?
Lapsesi kasvattavat toiset ihmiset... - Niih.......................
Tallaaja. kirjoitti:
Sanoit, että vaimosi oli jo valmis ottamaan sinut takaisin. Mikä sai mielen muuttumaan? Taisit tehdä tai sanoa jotain sopimatonta?
Muista aina ja ikuisesti, että tämän sopan keiton aloitit sinä.
Pienen vauvan äidin pitäisi olla onnensa kukkuloilla ja sinä viis veisaat koko perheestä joka sinulla silloin oli.
Huoraamisesi ei varmaan tuntunut vaimosta ollenkaan kivalta tuossa tilanteessa.
Jos aiot jotenkin tilanteesta selvitä sinun täytyy odotella jos vaimosi vaikka antaisi sinulle vielä pelivuoron jossain välissä.
Aivoja sinun ei tarvitse eikä saa käyttää sillä nehän ovat valahtaneet housuihisi.
Odota, odota ja odota.
Aikasi kuluksi voit vaikka rukoilla.
Mikään perhettä koskeva ei ole enää sinun päätettävissä.
Jos pinnasi ei kestä olemattoman pientä piinaa sinun aiheuttamaasi verrattuna kannattaa mennä sossuun täyttelemään "osamaksueräpapereita"
Siellä sinua odottaa 887 kpl maksamattomia elatusmaksuja.
Rahanmeno ei toki siihen jää, mutta mikäs sinulle tässä maailmassa on tärkeää, tuskin sekään hetkauttaa?
Lapsesi kasvattavat toiset ihmiset...Vaimo petti ja Minä petin!
- MITÄÄN TUNTEITA?
mies katuu? Kaikki voisi olla vielä hyvin? MIKSI EI
- alkuperäisen itkua
...
- haukut vaimoasi
... kun itse olet soppasi keittänyt?
Kuvittelitko että voit hetken huvitella ja perhe ottaa ilomielin sut vastaan?
Muista, että teoilla on seuraamukset, aina, ei toisia voi kohdella miten huvittaa...
Ehkä teidän pitää vielä kasvaa ja oppia täällä elämässä paljon asioita.
Ei sulla sillon pettäessä tullut mieleen perheesi arvoa? aina se järki tulee päähän sitten järkikäteen..
Turhaan haukut vaimoasi nyt että on munankipeä, mikä itse olit joskus... sitä saa mitä tilaa, tsemppiä! - jos vain voisin
Niih.. :(
- Sain vaimoltani sukuelin he...
En enää ikinä ota sitä takas, vihaan sitä maailmassa eniten, Se halus sopia viimeviikolla ja panemiseksi meni, näin siinä käy,, HUORA MIKÄ HUORA.. Ennenkin olen saanut siltä satiaisia, mutta ne oli kuulemma lakanoista tulleet ja minä saatanan hölmö uskoin!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32721Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062521Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42239Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011134Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938