"Selvin päin en olisi humalassa auton

Kokoomuksen perustivat 9. joulukuuta 1918 saksalaismallista monarkiaa kannattaneet vanhasuomalaiset ja nuorsuomalaiset.

Kokoomuson pulmallisen tilanteen edessä.
Tex Willerin lehden varasta Tujunen, turpiin vaan ja onnee, Häkäm ja Jaskari, katainen väärensi äänestys tulokset Siilijärvellä voi, voi, ike puhui välillä tottakin johanna jutussa tosin aika vähän, merikukka luku sinänsä, eipä löydy edes mepiksi, kuin rikollinen sääli.

Noooo saksalaiset ovat myös luku sinänsä, ainakin historiassa.

Sirpa Maria Pietikäinen (s. 19. huhtikuuta 1959, Parikkala) on kauppatieteiden maisteri ja Kokoomuksen entinen kansanedustaja vuosina 1983–2003 sekä ministeri. Hän toimi myös presidentin valitsijamiehenä 1988.

Pietikäinen nousi eduskuntaan 1983 Hämeen eteläisestä vaalipiiristä 24-vuotiaana. Pietikäinen toimi Kokoomuksen varapuheenjohtajana vuosina 1989–1993 ja ympäristöministerinä Ahon hallituksessa vuosina 1991–1995, missä suurin kysymys liittyi viidennen ydinvoimalan perustamispäätökseen, mistä kauppa- ja teollisuusministerit Kauko Juhantalo kannatti ja Seppo Kääriäinen lopulta energiakompromissiksi kutsumassaan ratkaisussa kannatti ja Pietikäinen vastusti. Kansanedustaja Matti Vanhanen lopulta torjui jo hallituksen periaatteessa hyväksymän ratkaisun esittämällä energiaponnen, joka hyväksyttiin. Vuoden 1995 vaaleissa hän sai 11 148 ääntä Hämeen eteläisessä vaalipiirissä (nykyisin Hämeen vaalipiiri).

Pyrkiessään jatkoon vuoden 2003 vaaleissa hän vetäytyi kampanjoinnista jäätyään kiinni törkeästä rattijuoppoudesta Hämeenlinnassa rautatieaseman pysäköintialueella. "Selvin päin en olisi humalassa auton rattiin lähtenyt", selitti Pietikäinen tapausta lehdistölle. Hämeenlinnan poliisin mukaan Pietikäisen veren alkoholipitoisuus oli yli 1,2 promillea, joka on törkeän rattijuoppouden raja. [1]

Pietikäinen sai vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa 30 042 ääntä ja jäi ensimmäiselle varasijalle Alexander Stubbin varaedustajaksi. Pietikäinen noussee keväällä 2008 europarlamenttiin Stubbin siirtyessä ulkoministeriksi seksikohun vuoksi erotetun Ilkka Kanervan tilalle.

Pietikäinen valittiin 27. helmikuuta 2006 alkaen uutena jäsenenä Kone Oyj:n hallitukseen.

Hänen elämänkumppaninsa on Joensuun yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä.
Wiki
1570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Katainen vaatii Sirpalta, että et ajele päissäsi Jyrki vaatii itseltään, että ei väärennä valituloksia, Tujunen älä varasta lisää, pojast älkää vedelkö turpaan sutturoitanne, jne, ike jotain muuta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rattiin lähtenyt", kirjoitti:

Kokoomuksen perustivat 9. joulukuuta 1918 saksalaismallista monarkiaa kannattaneet vanhasuomalaiset ja nuorsuomalaiset.

Kokoomuson pulmallisen tilanteen edessä.
Tex Willerin lehden varasta Tujunen, turpiin vaan ja onnee, Häkäm ja Jaskari, katainen väärensi äänestys tulokset Siilijärvellä voi, voi, ike puhui välillä tottakin johanna jutussa tosin aika vähän, merikukka luku sinänsä, eipä löydy edes mepiksi, kuin rikollinen sääli.

Noooo saksalaiset ovat myös luku sinänsä, ainakin historiassa.

Sirpa Maria Pietikäinen (s. 19. huhtikuuta 1959, Parikkala) on kauppatieteiden maisteri ja Kokoomuksen entinen kansanedustaja vuosina 1983–2003 sekä ministeri. Hän toimi myös presidentin valitsijamiehenä 1988.

Pietikäinen nousi eduskuntaan 1983 Hämeen eteläisestä vaalipiiristä 24-vuotiaana. Pietikäinen toimi Kokoomuksen varapuheenjohtajana vuosina 1989–1993 ja ympäristöministerinä Ahon hallituksessa vuosina 1991–1995, missä suurin kysymys liittyi viidennen ydinvoimalan perustamispäätökseen, mistä kauppa- ja teollisuusministerit Kauko Juhantalo kannatti ja Seppo Kääriäinen lopulta energiakompromissiksi kutsumassaan ratkaisussa kannatti ja Pietikäinen vastusti. Kansanedustaja Matti Vanhanen lopulta torjui jo hallituksen periaatteessa hyväksymän ratkaisun esittämällä energiaponnen, joka hyväksyttiin. Vuoden 1995 vaaleissa hän sai 11 148 ääntä Hämeen eteläisessä vaalipiirissä (nykyisin Hämeen vaalipiiri).

Pyrkiessään jatkoon vuoden 2003 vaaleissa hän vetäytyi kampanjoinnista jäätyään kiinni törkeästä rattijuoppoudesta Hämeenlinnassa rautatieaseman pysäköintialueella. "Selvin päin en olisi humalassa auton rattiin lähtenyt", selitti Pietikäinen tapausta lehdistölle. Hämeenlinnan poliisin mukaan Pietikäisen veren alkoholipitoisuus oli yli 1,2 promillea, joka on törkeän rattijuoppouden raja. [1]

Pietikäinen sai vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa 30 042 ääntä ja jäi ensimmäiselle varasijalle Alexander Stubbin varaedustajaksi. Pietikäinen noussee keväällä 2008 europarlamenttiin Stubbin siirtyessä ulkoministeriksi seksikohun vuoksi erotetun Ilkka Kanervan tilalle.

Pietikäinen valittiin 27. helmikuuta 2006 alkaen uutena jäsenenä Kone Oyj:n hallitukseen.

Hänen elämänkumppaninsa on Joensuun yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä.
Wiki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu