Nainen työntää pois luotaan lapsen saannin jälkeen, mikä neuvoksi?

En tajua

Olen nippa alle kolmekymppinen mies ja asun pääkaupunkiseudulla tyttöystäväni ja vajaan vuoden ikäisen lapsemme kanssa. Asia joka minua kummastuttaa, on tyttöystäväni käytös minua kohtaan lapsen saannin jälkeen. Olen täysin torjuttu ja tilanne vain pahentuu.

Hän ei enää sano välittävänsä minusta, joskin on todennut että välittää mutta kuulemma tahallaan on sanomatta (miksi ihmeessä?). Ei pyydä enää anteeksi, ei kiitä, ei sano ole hyvä, ei mitään mikä liittyisi normaaleihin hyviin käytöstapoihin, kuulemma "en ansaitse" koska "olen ihan perseestä" ja mukamas muuttunut kamalasti huonompaan suuntaan.

Kuitenkin, olen rajoittanut mm. baarissa käyntiä aikaisemmasta muutamasta kerrasta viikossa kertaan viikossa, joka toinen viikko tjs, koettanut olla kaikin puolin ystävällinen, tehdä kotitöitä jne.

Olen saanut pähkäiltyä että mahdollisesti syynä voi olla vapauden puute, joka koituu lapseen sitoutumisesta ja se että olen tavallaan itse vapaampi menemään; käynhän duunissa ja siten olen paljon vähemmän perheen kanssa - tätäkin olen koettanut petrata olemalla lapsemme kanssa kun emäntä on ollut muutamaan otteeseen lietsussa. Kuitenkin, voiko syynä olla vain se että olen vähemmän kotona ja sitten tuo akka haluaa torjua loputkin jostain syystä?

Riidellessä eukko latelee suusta vihaavansa minua, että haluaisi toisen isän lapsellemme, että muuttaisin pois sekä kaikkea muuta ilkeää jollaista en itse koskaan sanoisi riidellessä ääneen. Eukon vihaa lietsonee vielä se että olen itse rauhallinen kuin viilipurkki ja "en välitä" tuosta kauheasta meuhkaamisesta.

Yhteinen, kahden kesken vietetty aika on ollut todella kortilla, seksielämästä ei puhettakaan koska "muut asiat pitää olla kunnossa", akka on väsynyt tms. Toiseen mieheen en usko, vaikka kaikkihan on mahdollista.

Haluaisin pitää perheen kasassa mutta tuo kylmä, luotaan pois työntävä jääpuikko tekee sen lähes mahdottomaksi. Sellaisen olen kuulemma hänestä tehnyt.

Hänessä kuulemma on vikaa, vaan ei koskaan myönnä sitä ja kun perustelen miksi vika oliis hänessä, kommentti on lyhyt ja ytimekäs "sä ite".

Kysymys kuuluu siis: mitä teen? Vai voinko tehdä mitään?

32

2825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M28

      Syy: Olet täyttänyt tehtäväsi eli siittänyt tälle naiselle lapsen. Tervemenoa romukoppaan!

    • kunnon mies

      Totuus naisista
      Kirjoittanut: Man, 8.8.2003 klo 02.21

      Nuorten naisten fasistisen pahuuden vankina
      eli valikoituja panuismeja
      Motto:

      Vain meditointi ja Mestari Panun opetusten lukeminen pelasti minut turhalta suuttumukselta.
      -Paul Pekkarinen
      Jos jokin on helppoa, niin omasta intressistään vieraantuminen intoilijaksi, joka muodin mukaisesti ottaa kantaa milloin naisten, milloin homojen ja milloin lehtivihreän puutteesta kärsivien olmien puolesta, vaikkei itse ole nainen, homo eikä olmi. Se, mikä on vaikeaa, on oman itsensä ja oman intressinsä löytäminen.

      Ei minulla sinänsä ole mitään ns. edistyksellisyyttä vastaan, ja kannatan tasavertaisia oikeuksia niin homoille kuin olmeillekin. Luonnon etu ja maailmanrauha ovat osa minunkin etuani. Naisten etu ei ole. Sen olen aikuistumiseni myötä oppinut.

      ***

      Profeminismihömpötys on luonut pilvin pimein sellaisia miehiä, joita kiinnostaa naisessa vain ja ainoastaan se, onko naisella yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Mutta koska naiset - nimenomaan naiset - valitsevat miehensä, eivät kiinnostusten yhteensopivuutta, vaan julkista markkina-arvoa ylläpitäen, juuri tällaiset miehet jäävät ilman naista, koska he yrittävät aina markkina-arvoltaan korkeampia kohteita. Nainenhan ei halua tehdä mitään miehen kanssa, vaan - loinen kun on - miehen kustannuksella.

      ***

      Henkilö, jolla on vittu, on vittunsa limojen kautta pyhittynyt olennoksi, jota ei saa kahlita tavoilla, laeilla, asetuksilla eikä reiluus- ja moraalisäännöillä.Hänelle on annettu valta tappaa ja tuhota vapaasti, miehiä.

      ***

      En ole enää valmis joustamaan milliäkään. Joustaminen ei kannata. Periaatteena ja johtotähtenä olkoon: silloin ämmä kun sanot ensimmäisen poikkipuolisen sanan niin tuossa on ovi.

      ***

      Naiset - loisia kun ovat - eivät todellakaan halua sellaista miestä, jonka kanssa voisivat yhdessä puuhata, vaan nimenomaan loiselle isäntäeläimen, josta verta imemällä voisivat rahoittaa sen, mitä tekevät yhdessä ystävättäriensä kanssa. Nainen ei rakasta, vaan loisii. Tämä oli minullekin karvas kalkki, kun sen ymmärsin.

      ***

      Joskus nuorena poikana näin kauhuelokuvan, jossa nuori kundi lähtee mm. siskonsa ja tyttöystävänsä kanssa retkelle ja he yöpyvät kummitustalossa, jossa paholaiset tai hirviöt asettuvat asumaan siskoon ja tyttöystävään. Siskosta tulee teräväkyntinen hirviö ja tyttöystävästä hirvittävästi hekottava turvonnut kammotus. Nämä hirviöt rääkkäävät ja kiusaavat nuorta kundia hirveästi, ja kun hän lopulta yrittää surmata tyttöystävän, tämä palautuu hetkeksi entiselleen, jotta hän ei voisi tehdä sitä. Mutta heti sen jälkeen tyttö muuttuu taas kätkättäväksi hirviöksi.

      Juuri tällaisia nuoret naiset ovat: kätkättäviä hirviöitä, jotka pitkin, terävin hampain nakertavat miesten kiveksiä ja jotka sitten hetken teeskentelevät ihanaa rakastettua, jotta mies ei voisi kostaa kärsimystään hirviölle.

      ***

      Kyllä minullekin olisi suuri huvi jos saisin edes yhden luokallisen abityttöjä huomaamaan millaista moraalitonta saastaa ovat, tajuamaan että heidän syntinsä on liian suuri heidän kannettavakseen - ja vetämään itsensä joukolla hirteen.

      ***

      Naisen fasistisella vallan- ja murhanhimolla ei ole rajoja. Ja "ritarillinen" mies uskoo mitä tahansa naisen kertomia valheita, koska akkavalta on tuhonnut miesten keskeisen veljeyden ja solidaarisuuden.

      ***

      Vittu haluaa maailmaan Harmagedonin sodan. Siksi Bushkin on parempi kuin vallan- ja murhanhimoinen vittu.

      ***

      Anja Kauranen on oikein yllyttänyt miesvihaan: hänen Pelon maantieteessään esiintyvää miespiiriä ei todellakaan tunnu liikuttavan muu kuin jonkinlainen itsetarkoituksellinen ilkeys. Missäköhän kohdassa porukka tajuaa, että Kauranen on taantumuksellinen menneen talven lumien kaupittelija?

      ***

      Ja mistä se raiskaajan naisviha johtuu? Siitäkö, että miehen haarojen välissä möllöttää pahuuselin? Vai siitä, että asianomainen on joutunut kokemaan niin alentavaa kohtelua ikäisiltään tytöiltä, että on vähitellen menettänyt kykynsä tuntea naisia kohtaan mitään muuta kuin vihaa?

      ***

      Jos väität todella, että Suomessa olisi hyvät naiset, sinulla kyllä iso pyörä sutii pahasti. Miten helvetissä itsestään liikoja luulevat kääkät, jotka valehtelevat päin naamaa, voisivat olla *hyviä*?

      ***

      Suomalaisten ämmien maksa lilluu asetaldehydissä. Enemmän täällä on raittiita miehiä. Kokonaan toinen juttu on, että suomalaiset ämmät pystyvät vetämään viinaa kuin pesusienet ja polttamaan kuin korsteenit ja silti kirkkain silmin väittämään olevansa raittiita. On varsin tavallista, että suomalainen tyttö on itseymmärryksensä mukaan alkoholiton ja savuton ja silti vetää niin viinaa kuin tupakkaakin huomattavia määriä. Niiden huumeidenkäyttökin on aina olevinaan intellektuaalisesta uteliaisuudesta kumpuavaa kokeilua, vaikka raja selvään happohenttuun olisi ylitetty jo aikapäiviä.

      ***

      "Haluan miehen, joka osaa puhua tunteistaan". Ei pidä paikkaansa. Mies, joka osaa puhua tunteistaan, saa kenkää heti.

      ***

      "Kyllä te miehetkin" on ämmien ikivanha konsti vaihtaa puheenaihetta, jottei tarvitsisi ottaa kantaa epämukavaan arvosteluun. Tiedoksesi: tuota vanhaa temppua on käytetty täällä jo niin kauan, ettei se enää mene läpi.

      ***

      Avoin valehtelu omista tunteista on yllättävän toimiva tapa saada pimppaa. Rehellisyys ei kannata.

      ***

      Kun puheenaiheena ovat _naisten_ valheet, tarvitaan aina määrätietoista puheenjohtajaa, joka estää naisia vaihtamasta puheenaihetta. Liian monta kertaa on aloitettu puhe tästä aiheesta, ja sitten naiset ovat vaivihkaa vaihtaneet puheenaihetta niin että ennen kuin on huomattukaan on päädytty pyytämään naisilta anteeksi miesten olemassaoloa.

      ***

      Kyllähän sinä tiedät että laki ja moraali ei ole miehille ja naisille sama. Se on aina niin maan kauhia asia se pelon maantiede. Se, että naiset eivät voi kulkea tissi paljaana kaupungilla pelkäämättä raiskausta on aivan hirviää ja kauhiaa, nainenhan on herkkä ja ihana olento jota meidän on hengellämme ja elämällämme varjeltava, sen lisäksi tietysti että naisille kuuluu oikeus päästä miesten ohitse työelämässä vaikkeivät muuta osaisi kuin ottaa pomolta suihin.

      Se, että miehet ovat kaupungilla jatkuvassa turpatällin ja pahoinpitelyn, mahdollisesti hengiltä hakkaamisen vaarassa, on tietysti aivan eri asia. Miestenhän kuuluukin elää darwinilaisen valinnan maailmassa, jossa heikot tapetaan.

      ***

      Sinäkin varmaan myönnät että kommunismin ainoa relevantti esiintymismuoto Siperian leirivangin näkökulmasta oli se kommunismi, joka tuomitsi ihmisiä metsätöihin 45 asteen pakkasessa ilman talvivaatteita ruostuneella ja harittavalla justeerilla - se, että lännen intellektuellit kovasti selittivät omaa kommunismiaan erilaiseksi ja paljon paremmaksi, oli sen Gulag-leirin z/k:n näkökulmasta aivan yhdentekevää. Vastaavalla tavalla ainoa oleellinen feminismi meidän nuorten naisten fasistisesta pahuudesta kärsivien miesten kannalta on se feminismi, joka on muotoutunut käytännössä meidän yhteiskunnassamme kyyniseksi edunvalvonnaksi, miesvihaksi ja piittaamattomuudeksi miesten tunteista. Siis se naistenlehtien vulgäärifeminismi. Kaikki - KAIKKI - teoreettisesti olemassaolevat toiset ja paremmat feminismit ovat Suomen, tämän meille alemman tason miehille rakennetun siperialaisen vankileirin, näkökulmasta presiis yhtä irrelevantteja kuin lännen "paremmat kommunismit" sen leirivangin näkökulmasta.

      ***

      Nuorten naisten eläimellinen valhe ja alhaisuus ei tunne rajoja. Nuori nainen on hekottava hirviödemoni, joka mulkoilee virtsankeltaisin silmin ja järsii jäytöhampaillaan miesten kiveksiä.

      ***

      Kun NKVD eli Naisten KansainVälinen Detektiiviagentuuri on päättänyt laittaa sinut käpälälautaan, niin on täysin toissijaista, minkä lain perusteella ja mistä rikoksesta syytetään. Sopiva laki ja sopiva rikos löytyy aina: ahdistelu, kotirauhan häirintä, raiskauksesta epäilemiseen johtavat suhteet (= "toi on niin ruma, että sille ei kukaan anna vapaaehtoisesti, siispä jos se osoittaa mielenkiintoa kehenkään naiseen, se on jo raiskauksen valmistelua"). Ja poliisin on nykyään pakko ottaa täysin hatusta vetäistyt rikosilmoitukset todesta, koska "naisiin kohdistuvasta väkivallasta" on tehty sellainen kauhea asia ja koko yhteiskunnan ongelma, että poliisi joutuu pelkäämään syytettä virkavirheestä ja femakoiden ajojahtia, jos se ei tutki selvästi kiusantekomielessä tehtyjä rikosilmoituksia vakavissaan. Luultavasti tällä on jotain yhteyttä siihen, että pääkaupunkiseudulla enää puolet kaikista rikoksista selvitetään: akat ylikuormittavat oikeuslaitosta oikuillaan.
      ***

      Naiset eivät osaa käyttäytyä asiallisesti. Jos osaisivat, ne eivät olisi naisia.

      ***

      Nuorten naisten ongelman lopullinen ratkaisu:

      Kaikki nuoret naiset, joilla ei ole aviomiestä ja lapsia, surmataan silpomalla julkisesti. Ruumiit otetaan talteen ja kierrätetään. Nahoista tehdään lampunvarjostimia, pääkalloista yöastioita ja luista huiluja.

      Kaikki 2 vuotta nuoremmat tytöt kootaan sitten vanhemmiltaan talteen ja suljetaan sisäoppilaitoksiin, joissa heitä mm. opetellaan soittamaan nuorten naisten luista kaiverretuilla huiluilla. Heille kerrotaan, että heistäkin tehdään tällaisia kauniita koriste-esineitä sitten kun he täyttävät 18; vain poikkeustapauksessa he joutuvat jonkun miehen synnytyskoneiksi.

      Tietenkin kaikki tytöt joutuvat vaimoiksi miesten haaremeihin, mutta koska heidät pidetään suljettuina haaremeihin, jokainen luulee olevansa yksi harvoista, jotka joutuivat haaremiin eivätkä päässeet luuhuiluiksi eivätkä yöastioiksi.

      Alkuvaiheen teurastus ei olisi edes välttämätön: pikkutytöille näytettävät kuvat teloituksista ja silpomisista voitaisiin lavastaa ketään tappamatta, ja huilut voitaisiin tehdä eläinten luusta tai erikoismuovista. Myös pääkallo-vessanpytyt voisivat olla keinotekoista materiaalia.

      Tulos olisi tietenkin se, että tytöt joutuisivat viettämään elämänsä yksin, itseään halveksien, itse elämää vihaten (koska heille olisi opetettu, että huiluksi ja vessanpytyksi pääseminen on kunnia, mutta vaimoksi joutuminen vain toiseksi parasta). Mutta minä kysyn teiltä: miten tällainen itsehalveksunnan täyttämä yksinäisyys oleellisesti eroaisi ATM-miehen kohtalosta yhteiskunnassa, jossa seksuaalinen kelpoisuus on ihmisarvon ainoa mittari?

      ***

      Kun nyt tiedostat fasistisen, stalinistisen, apokalyptisen ja kaiken moraalin liejuun raastavan pahuutesi, sanalla sanoen NAISEUTESI, eikö sinusta tunnukin siltä, että syntisi ja saastaisuutesi on liian hirveä, jotta sinulla olisi oikeutta edes elää? Katso peiliin. Saatana katsoo takaisin!

      ***

      Minulla on tietty systeemi turpaanvedoilleni: Niin kauan kuin minusta tuntuu, että toinen oikeasti yrittää asettua asemaani, siivilöidä asian ytimen esiin provokaatioiden seasta ja vastata siihen, puhun asiaan. Mutta kun toinen alkaa inttää sellaista, mikä minusta kuuluu naissukupuolen yleisiin puolustusmekanismeihin ja itsepetos- ja totuudenhämärrysrituaaleihin, hän katoaa näkyvistä erillisenä ihmisenä ja sulautuu naisten suureen vihollislaumaan, siihen inhaan ja liejuiseen. Silloin häntä kuuluukin vetää turpaan niin että niskanikamat nirskahtavat. Niiden puolustusmekanismien kohteeksi joutuminen nimittäin sattuu sekin. Silloin tuntuu siltä ettei tule otetuksi vakavasti ihmisenä, että tuo toinen luulee minusta selviydyttävän noilla kuluneilla kliseillä.

      ***

      Sen kuuluukin ottaa lujille. Minä olen nuorena ollut hyvin feminismimyönteinen mies, enkä muodin takia vaan aidosta vakaumuksesta. Vasta systemaattisen pilkan ja rääkkäyksen jälkeen minusta on tullut tällainen. Myös muiden miesten mielipiteet ovat syntyneet vastaavanlaisten nöyryytysten tuloksena. Kaikki tämä naisviha, halveksunta ja katkeruus on oikeutettua ja aiheellista, sillä on inhimillisesti ymmärrettävät syynsä. Sinun kuuluukin siis kärsiä puheistamme ja miettiä tykönäsi, oletko itse omilla teoillasi ja käytökselläsi osallistunut tämän naisvihan uusintamiseen. Paitsi että naisena sinut tietysti on aivopesty ajattelemaan, että miesten naisviha johtuu yksinomaan heidän myötäsyntyisestä miehisestä pahuudestaan, joten sinulta lienee turha odottaa minkäänlaista kriittistä itsetutkistelua.

      ***

      Noinko vaikeaa on hyväksyä sitä, että minulla todella on jotain sanottavaa, joka vastaa hyvin monien miesten kokemuksia naissukupuolesta? Että artikuloin vain sen, mitä moni mies on halunnut aina sanoa, mutta ei ole uskaltanut, koska on pelännyt leimautuvansa äärioikeistolaiseksi tms?

      ***

    • Arvailija

      Pitkittynyt synnytyksenjälkeinen masennus????????

      • En tajua

        onko tuollaista "pöpöä", onko kokemuksia ja miten tuosta pääsisi mahdollisesti eroon?

        olen kyllä todennut varovaisesti että tuo nainen tarvitsisi hoitoa, aina väsynyt ja vieteri jatkuvasti kireällä. itse ei ole asian eteen juurikaan tehnyt - joskus kuitenkin jopa venyttänyt vieteriään tahallaan purkautuakseen sitten kahta kauheammin - mutta sanoi että jos hankin ajan psykologille, voisi sinne jopa mennäkin.

        olisikos tuossa itua?

      • Äiti
        En tajua kirjoitti:

        Mä menin itse laturiin. En miehen takia vaan omien paska fiilisten vuoksi. Pahimmasta on päästy ehkä yli, huonosti on mennyt 5 vuotta (mieti) ja on mahdollista edelleenkin että otan eron.
        Kun tuonne päähän ei kukaan voi mennä. Joskus sitä vain alkaa inhota ja kaikki mitä se ihminen tekee tai sanoo ja varsinkin kaikki mitä se on jättänyt tekemättä ja sanomatta ottaa ihan p###sti päähän. Tiedän että viiraa ja paljon olisi musta kiinni, mutta kun vain ei voi itselleen ja tunteilleen mitään. Tai oikeastaan tunteettomuudelleen.
        Sorry. Olet varmasti ihan jee tyyppi, mutta shit happends.

    • miau

      Onko naisesi horoskoopiltaan skorpioni?

      Luulen että hän on mustasukkainen sinusta, vapaa-ajastasi sekä elämästä perheen ulkopuolella.
      Kokeileppa seuraavaa; kahden viikon koeaikana et käy muualla kuin töissä ja suoraan sieltä sitten kotiin. Käytte yhdessä puistossa, kaupassa vauvan kanssa, kysyt haluaisiko hän viereilla ystäviensä luona, käytte yhdessä anoppilassa jne.
      Teet hänelle aterian ja SIIVOAT JÄLJET

      Tänä ainaka ei yhtäkään paarireissua, ei poikieniltaa, ei omia harrastuksia!
      Kaksi viikkoa siksi että alussa hän yrittää torjua lujenpaa mutta kun huomaa että yrität/välität tosissasi hän antautuu.

      Kuvittelisin olevani juuri tuollainen kun tuntisin olevani ei huomioitu.

      Jo ei käytös muutu, passita tohtorille.

      Kerro kuinka kävi?

    • kaskas

      se olla identtiteettikriisikin, heilauttaa aikatavalla tulla äidiksi, jollain on näköjään rankemmin ja pitempään "matonhapsut takus"...kyllä mun mielestä naisen kannattais kyllä jutella asiasta neuvolassa tai jonkun muun ammatti-ihmisen luona, ei tuo nyt ihan normaaliakaan kyllä ole.

    • Sanna

      Tyttöystäväsi käyttäytymisen syy on aivan selvä,
      et ole lapsen biologinen isä.
      Tyttöystäväsi on mitä luultavimmin pettänyt sinua, ja tullut samalla raskaaksi toiselle.
      En tiedä miksi hän on päättänyt salata tämän asian sinulta, ehkä sen takia että luot vakaan taloudellisen tilanteen tai jotain sinne päin.

      • sfsdfs

        sfsdfds

      • M27

        Kuulostaa järkeenkäyvälle!

    • Sarah

      Kerrohan nyt, mitä halvatun tekemistä pienen vauvan isällä on baarissa? "Kerran viikossa, joka toinen viikko"! Ja ihmettelet vielä! Käykö naisesi myös baarissa?

      Olen aina ollut sitä mieltä, että lasten teko alle kolmikymppisiltä miehiltä tulisi kieltää, he kun eivät ole vielä aikuisia, mutta taisi ikäraja tulla vähän liian alas. Milloin miehet aikuistuvat, kertokaa!

      Minun nuoruudenhairahdukseni lähti "kartsalle" jättäen minut vauvan kanssa kotiin - kaupungin oikeusaputoimisto hoitikin loput.

      • Mami

        Elämä lapsen saamisen jälkeen on aivan erilaista kuin ennen. On turha kuvitella, että kaikki on ihan niin kuin ennenkin, mutta yksi ihminen lisää muuttaa huusholliin. Miehelle lapsen saaminen on testi. Kasvaako hän vihdoin vastuulliseksi aikuiseksi vai onko vielä pikkupoika? Miehekäs aikuisuus on nimenomaan vastuun kantamista perheestä ja jokaisesta perheenjäsenestä. Kirjoitit, että vaimosi on aina väsynyt. Valvottaako vauva öisin? Onko vaimollasi omaa aikaa? Kuinka monta kertaa hoidat lastasi yksin, niin että vaimosi vapautuisi vastuusta hetkeksi? Yksin (siis ilman vaimoa) baarissa käyminen ei todellakaan kuulu perheellisen miehen rutiineihin. Pelkkä fyysinen toipuminen raskaudesta ja synnytyksestä kestää useita kuukausia, voi kestää yli vuoden. Ja vaikkei synnytyksenjälkeistä masennusta olisi, pelkkä yövalvomisten aiheuttama uupumus vie voimat ja laskee mielialaa. Kokeilepas astua vaimosi saappaisiin esim. vuorokaudeksi. 24 tunnin ajan hoitaisit yksin lasta ja katsoisit miten virkeä olet tämän rupeaman jälkeen. Kommunikointi teillä ei selvästikään pelaa. Joko vaimosi ei osaa ilmaista itseään selvästi tai sitten sinä et aidosti kuuntele mitä hän yrittää sanoa. Hän ei voi hyvin ja se heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Sanotaan, että perheen hyvinvointi on suoraa seurausta äidin hyvin- tai pahoinvoinnista. Eli äidin hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää lapsen kehityksen kannalta. Tämän vuoksi sinun roolisi perheenisänä ja puolisona on tärkeä. Ota vastuuta puolisosi ja perheesi hyvinvoinnista.

      • En tajua
        Mami kirjoitti:

        Hoidan, ja on kyllä päässyt käymään ulkoilemassa (tällä viikolla ainakin 3 kertaa) - puolisko kun on useita vuosia mua nuorempi eikä ehtinyt käydä kuin lukion.

        Silti on koulutustaustastaan huolimatta otsaa haukkua mua idiootiksi sekä ääliöksi samalla kun siivoaa kesken safkaamisen ja skitsoaa, kun pyydän selitystä touhulle on vastaus: "En kuuntele".

        Miten tuossa voit purkaa tilannetta mitenkään vaikka kuinka haluaisi?

        Hakekaa ihmeessä nopeasti apua. Sinä ainakin olet ihan oikeilla jäljillä tämän ongelman selvittämiseksi. Ota yhteyttä kotikuntasi sosiaalitoimistoon, sieltä neuvotaan oikeaan paikkaan. Lapsesi äiti on todella avun tarpeessa, liian väsynyt ja katkera. Katkera sinulle ehkä siitäkin, ettei kerinnyt opiskella ja hankkiutua haluamaansa ammattiin.

        Voisit tosiaan jättää ainakin toistaiseksi kokonaan ne baarireissut ja alkaisitte suunnitella yhdessä tulevaisuuttanne, esim. mitä hän alkaisi opiskella äitiysloman jälkeen. Sitä ennen tilanne pitäisi saada rauhoittumaan, ja se ei kertomasi perusteella onnistu ihan kaksistaan, vaan ulkopuolisen ammatti-ihmisen avustuksella niin että käytte siellä yhdessä. Jos lapsen voi jättää esim. isovanhemmille hoitoon silloin tällöin, sitä mahdollisuutta kannattaa käyttää. Muutoin Mannerheimin lastensuojeluliiton kouluttamia hoitajia saa aika sopuhintaan.

        Ei ole lapsen hyvä kasvaa noin vihamielisessä ympäristössä. Koittakaa järjestää itsellenne kahdenkeskeistä aikaa, se on rakentavampaa tässä tilanteessa kun molempien omat menot.

    • Nuppu

      Oletko sä oikeasti noin tyhmä? Lopetat sen baarissa käymisen niin vaimossas alkaa takuulla tapahtua muutosta. Sun paikkas on kotona vaimosi ja lapsesi luona ja piste. Mä en katsois hetkeäkään sitä, että mun mieheni kävisi baarissa kerran viikossa tai edes kerran kuukaudessa ja minä olisin se joka olisi kotona lapsen kanssa tai ilman lasta. Yhdessä olette lapsen tehneet ja yhdessä siitä huolehditte. Oksettaa tommonen äijä, kun sinä olet. Ja kehtaat vielä täällä kysellä mikä vaimoa vaivaa.

    • mami

      Ei kuulosta että teillä olisi enää mitään yhteisiä juttuja; kyllä minuakin harmittaisi jos mies löytää aikaa kavereille kerran viikossa kokonaisen illan verran, muttei minulle.

      Jos hänellä on tästäkin syystä olo, että vauva ja koti on sysätty kokonaan hänelle, hän on kuin vankilassa, elämänmuutos, äidiksituleminen, tarkoittaa sitä, että tästälähtien hän on aina kotona, aina vastuussa. Ja että sinä olet vapaa kuin taivaan lintu, et hänen mielestään ota tarpeeksi vastuuta, hän kokee olevansa yksin viimekädessä se kuka hoitaa lapsen ja kodin. Sinuun ei voi nojata, sinulle ei voi luottaa vastuuta niin, että hän itse pääsee hengähtämään.
      Jos hän on uupunut ja tuntee ettei enää jaksa, voiko hän luottaa kaiken sinun käsiisi? Ei. Eli hänen on pakko jaksaa. Siksi olet "ihan perseestä".

      Ja se että olet vapaa kuin taivaan lintu, mutta valitset vapaa-aikasi viettoseuraksi mieluummin muut ihmiset kuin hänet.

    • ukkomies47

      Tuttu juttu. Nainen on niin ihmeellinen olento, ettei sitä mies voi ymmärtää.

      • m-48

        Olen kohta 50kymppinen mieshenkilö kahta asiaa en ole vielä ymmärtänyt, mopon sytytysjärjestelmää ja naisia.

      • ukkomies47
        m-48 kirjoitti:

        Olen kohta 50kymppinen mieshenkilö kahta asiaa en ole vielä ymmärtänyt, mopon sytytysjärjestelmää ja naisia.

        sytytysjärjestelmän sentään aikoinaan ymmärsin kun se rautalangasta väännettiin, mutta se toinen asia ei ole 47:ssä vuodessa auennut. Joskus on kyllä tuntunut, että nyt ollaan lähellä, mutta sitten on taas ilmennyt jokin aivan uusi juttu ja taas on oltu aivan ymmällään.

    • vaimo ja äiti

      Miksi ihmeessä teillä on lapsi? Kumpi hänet halusi ja miksi?

      Miksi sinun pitäisi muuttua "akan" tahtomaan suuntaan? Ettekö olekaan yhdessä toistenne takia?
      Jos ette, niin miksi sitten? Siksikö, että muutatte toisenne haluamiksenne...eikö olisi ollut helpompaa etsiä sellainen kumppani, joka muuttamatta tyydyttää?

      Mahtoiko homma tulla molemmille liian nuorena.
      Tuolla odotus-palstalla on pitkiä kirjoituksia siitä, miksi lasta ei tule hankkia liian nuorena ja kypsymättömänä, tässä on malliesimerkki.
      En näe suurtakaan toivoa perheellänne.

      Vaimo sai mitä halusi, olet tarpeeton. Osuit väärän naisen kanssa yhteen, toisenlaisiakin on...olen todella pahoillani. Elämä on epäreilua.

      Tuossa aiemmin kirjoitit, että vaimo käy myös yksin ulkona. Ilmeisesti ei halua sinua kanssaan.
      Sinäkin käyt yksin, etkö sinä halua häntä mukaan, vai eikö hän halua tulla?

      Et voi milloinkaan muuttua hänen haluamakseen, sillä ne halut muuttuvat koko ajan. Jos sille tielle lähdet on edessäsi ikuinen muuttumisleikki, josta et taatusti nauti.

      • Muori

        Turha tässä on enää lähteä kyselemään, miksi ovat tehneet lapsen. Lapsi on olemassa, haluttuna tai ei, se on tosiasia, eikä sitä asiaa voi enää muuttaa. Aivan järjetön kysymys tähän saumaan tuo "miksi ihmeessä teillä on lapsi?"

        Tosiasia on myös, ettei vauvaa voi yksin kotiin jättää, siis yhteiset riennot ovat mahdottomia, jos lapsen kaitsijaa ei ole. Onneksi ovat vastuullisia vanhempia, olen kuulluut, että yksinäänkin on jätetty.

        Kyseessä tuntuu olevan aikamoinen pattitilanne, joka pitäisi saada purettua. Ero ei ole se ensimmäinen vaihtoehto, mitä mitää tarjota. Lapsen syntyminen aiheuttaa usein ensimmäisen vakavan kriisin perheessä, ja siihen heidän täytyy saada apua ja kannustusta, ei tuomitsemista.

      • En tajua
        Muori kirjoitti:

        Jooh, vaan tuo tilanteen purkaminen vain on hankalaa kun nainen hokee koko ajan että ei jaksa yrittää, kieltää kaikki tunteensa ja ilmoittaa että on muuttunut kylmäksi eikä aio muuksi muuttua, hokee vihaavansa mua ja haluaa olla yksin lapsen ja koiran kanssa koska se "olisi hänelle helpompaa". Minusta tuo ajatus ei palvele lapsemme tulevaisuutta.

        Muuttaisin pois jos se parantaisi tilannetta - ja varmaan helpottaisikin ainakin hetkellisesti akan hermojen osalta - mutta se johtaisi varmasti lopulliseen eroon eikä auta saavuttamaan lopputulosta johon koetan itse tähdätä (eli onnelliseen perheeseen). Sain jo puristettua sen verran informaatiota irti että ko. itsensä jäädyttäminen on kostotoimenpide omien vaikeuksien jälkeen: "tiedätpähän nyt miltä tuntuu".

        Kysymys kuuluukin varmasti: millä tuollainen jääpuikko sulatetaan?

      • N32

        Mielestäni kuulostaa siltä, että naisesi on pahasti masentunut tai jotenkin täydellisesti lukossa. En usko, että saat häntä omin voimin "sulatettua", tai että edes hän itse pystyisi siihen, vaan tarvitsisitte ammattiauttajan apua. Yritä saada naisesi johonkin pariterapiaan tai psykologin juttusille! Varmasti hänkin haluaisi, että olisitte onnellinen perhe, mutta ehkä hän ei mahda itselleen mitään tai ei uskalla tai osaa käsitellä tunteitaan ja etsiä ulospääsyä hankalasta tilanteestanne?

      • Muori
        En tajua kirjoitti:

        Jooh, vaan tuo tilanteen purkaminen vain on hankalaa kun nainen hokee koko ajan että ei jaksa yrittää, kieltää kaikki tunteensa ja ilmoittaa että on muuttunut kylmäksi eikä aio muuksi muuttua, hokee vihaavansa mua ja haluaa olla yksin lapsen ja koiran kanssa koska se "olisi hänelle helpompaa". Minusta tuo ajatus ei palvele lapsemme tulevaisuutta.

        Muuttaisin pois jos se parantaisi tilannetta - ja varmaan helpottaisikin ainakin hetkellisesti akan hermojen osalta - mutta se johtaisi varmasti lopulliseen eroon eikä auta saavuttamaan lopputulosta johon koetan itse tähdätä (eli onnelliseen perheeseen). Sain jo puristettua sen verran informaatiota irti että ko. itsensä jäädyttäminen on kostotoimenpide omien vaikeuksien jälkeen: "tiedätpähän nyt miltä tuntuu".

        Kysymys kuuluukin varmasti: millä tuollainen jääpuikko sulatetaan?

        Tilanne on kyllä aika mahdoton sinun kannaltasi katsottuna. Ohjeita antaisi mielellään, jos niitä olisi. Voisit tietysti yrittää ottaa yhteyttä lastenvalvojaan. Jos tyttöystäväsi ei suostu sitäkään kautta neuvotteluihin, voisit ehdottaa erilleenmuuttoa niin, että lapsi jäisi sinulle ja hän muuttaisi tilapäisesti muualle. Se vaihtoehto voisi ainakin pysäyttää ajattelemaan, ehkä keskustelemaankin.

      • äiti ja vaimo
        Muori kirjoitti:

        Turha tässä on enää lähteä kyselemään, miksi ovat tehneet lapsen. Lapsi on olemassa, haluttuna tai ei, se on tosiasia, eikä sitä asiaa voi enää muuttaa. Aivan järjetön kysymys tähän saumaan tuo "miksi ihmeessä teillä on lapsi?"

        Tosiasia on myös, ettei vauvaa voi yksin kotiin jättää, siis yhteiset riennot ovat mahdottomia, jos lapsen kaitsijaa ei ole. Onneksi ovat vastuullisia vanhempia, olen kuulluut, että yksinäänkin on jätetty.

        Kyseessä tuntuu olevan aikamoinen pattitilanne, joka pitäisi saada purettua. Ero ei ole se ensimmäinen vaihtoehto, mitä mitää tarjota. Lapsen syntyminen aiheuttaa usein ensimmäisen vakavan kriisin perheessä, ja siihen heidän täytyy saada apua ja kannustusta, ei tuomitsemista.

        kuullut MLL:n hoitajista? Ei tarvitse jättää lasta yksin. Jotenkin tuntuu, ettet halua heidän menevän kahden...omituinen mielipide. Kirjoitat, että lapsen syntymä saattaa aiheuttaa kriisin ja nipotat "ei tuomitsemista vaan apua ja kannustusta". Kuitenkaan et hyväksy avioparin kahdenkeskista "lomaa" vauvanhoidosta.

        Ja syy miksi heillä on vauva, on erittäin tärkeä!
        Jos hän on vahinko, ja silti päätetty pitää siihenkin on syy.
        Näista voi kahden jutella ja mietiskellä, miksi ei onni tullutkaan, vaikka he saivat lapsenkin.
        Mikä on pielessä, kun suurin onni onkin vaihtumassa murheeksi.

        Kaikenlaisia sitä on...taitaa olla muorin ohi jo ajanut aika.

      • egoismi
        En tajua kirjoitti:

        Jooh, vaan tuo tilanteen purkaminen vain on hankalaa kun nainen hokee koko ajan että ei jaksa yrittää, kieltää kaikki tunteensa ja ilmoittaa että on muuttunut kylmäksi eikä aio muuksi muuttua, hokee vihaavansa mua ja haluaa olla yksin lapsen ja koiran kanssa koska se "olisi hänelle helpompaa". Minusta tuo ajatus ei palvele lapsemme tulevaisuutta.

        Muuttaisin pois jos se parantaisi tilannetta - ja varmaan helpottaisikin ainakin hetkellisesti akan hermojen osalta - mutta se johtaisi varmasti lopulliseen eroon eikä auta saavuttamaan lopputulosta johon koetan itse tähdätä (eli onnelliseen perheeseen). Sain jo puristettua sen verran informaatiota irti että ko. itsensä jäädyttäminen on kostotoimenpide omien vaikeuksien jälkeen: "tiedätpähän nyt miltä tuntuu".

        Kysymys kuuluukin varmasti: millä tuollainen jääpuikko sulatetaan?

        En lukenut tarkkaan mitä oot kirjoittanut - paljonko jääpuikko saa omaa aikaa suhteessa sinun omaan aikaan. Mutta jos arvaan vastaavan tilanteeni perusteella, jääpuikko katsoo tehneensä enemmän lapsen ja kodin hyväksi. Ja katsoo et sulla ei ole oikeuksia mihinkään ylimääräisen baarikäyntiin. Ja vaikka lisäät kiihtyvällä vauhdilla panoksesi kotona, sitä ei lasketa, koska sinä et synnyttänyt. Kuulostaako tutulta?

        Oman jääpuikkoni mukaan työ oli mulle vain lepoa.
        "Älä usko et saat lisäpisteitä, et koskaan tuu saavuttamaan mua kotitöissä" sanoi naiseni kun raatasin duunin jälkeen kotona. Tosi kannustavaa.

        Kerro naisellesi, että lapsen synnyttäminen ikävä kyllä on naisten etuoikeus. Ettet olisi voinut tehdä sen vaikka olisit halunnut. (Itsestään selvääkö? EI OLE JÄÄPUIKOILLE) Ja kysy, että haluaako hän todella hoitaa kaiken itse vai haluaako hän siihen osallistuva mies. Ja tarjoudu itse ottamaan kokonaisvastuun kun hän ei tätä jaksaa (joku taiskin ehdottaa sen).

        Itselläni meni vuosia ennenkuin uskalsin hakea avioero - nyt vasta mulla on realistinen mahdollisuus miehenä saada lasten ns. lähivanhemmuus.

      • Muori
        äiti ja vaimo kirjoitti:

        kuullut MLL:n hoitajista? Ei tarvitse jättää lasta yksin. Jotenkin tuntuu, ettet halua heidän menevän kahden...omituinen mielipide. Kirjoitat, että lapsen syntymä saattaa aiheuttaa kriisin ja nipotat "ei tuomitsemista vaan apua ja kannustusta". Kuitenkaan et hyväksy avioparin kahdenkeskista "lomaa" vauvanhoidosta.

        Ja syy miksi heillä on vauva, on erittäin tärkeä!
        Jos hän on vahinko, ja silti päätetty pitää siihenkin on syy.
        Näista voi kahden jutella ja mietiskellä, miksi ei onni tullutkaan, vaikka he saivat lapsenkin.
        Mikä on pielessä, kun suurin onni onkin vaihtumassa murheeksi.

        Kaikenlaisia sitä on...taitaa olla muorin ohi jo ajanut aika.

        Tuolla aiempana Äiti -nimimerkillä kirjoitettu juttu (Voi sinnuu) on Muorin kirjoittama, luepa se. Vaihdoin nimimerkkiä, koska huomasin Äiti -nikin olevan jo käytössä.

        Minusta on jokseenkin turhaa tässä nimenomaisessa tilanteessa alkaa kaivaa sellaisia asioita, joita ei voi muuttaa. Nähdäkseni kysymyksessä tässä on se, ettei tyttöystävä jaksa tai halua keskustella ongelmista, eikä se että perheessä on lapsi. Voimavarat pitää suunnata tilanteen korjaamiseksi. Sen tilanteen mikä on nyt käsillä. Tietysti myöhemmin kannattaa miettiä ja ottaa opiksi niistä virheistä, mitä on aiemmin tehnyt.

        voimavarat kaivetaan, mistä?
        Onnistumisesta muori hyvä!
        Mikä heilläkin on onnistuminen? Aivan, vauva...

    • Tuuletar

      Ja jos sieltä ei apua saa ja tilanne jatkuu,
      on mietittävä jatkokeinoja :))

    • uusi vaimo

      syvästä masennuksesta kärsivä ei juokse kapakassa, kuten tämä nainen tekee.
      Lukossa voi olla, mutta hän on itse lukkonsa lukinnut.
      Pakko on tässä lähteä siitä, että ei mies voi, niin kuin ei nainenkaan, kohtuuttomasti yrittää muuttua halutun kaltaiseksi. Jos siihen leikkiin lähtee on tiedossa ikuinen farssi, josta ei varmasti nauti kumpikaan osapuoli! Toinen keksii, mitä toisen pitää tehdä, jotta miellyttäisi ja toinen tekee, eikä elä omaa elämäänsä.
      Teillä on siinä tapauksessa siellä kohta kaksi mielenterveyspotilasta, eikä suinkaan onnellinen perhe! Perheen epäonnistumiseen tarvitaan vain toisen puolison tahto, sen onnistumiseen tarvitaan molempien tuki.

      Minulla on itsellä mies, joka oli aiemmin avioliitossa kuvatunlaisen naisen kanssa. Se ainakaan mitään masentunut ollut. Oli vaan päättänyt lähteä ja sen sanominen oli vaikeaa, koska miehessäni ei ollut mitään vikaa oikeesti, vaan se piti keksiä joka kerta. Samoin piti antaa ympäripyöreitä vastauksia, kun mies syitä käytökseen tiedusteli.

      Mieheni teki kaikkensa ja turhaan...ero tuli, koska nainen oli niin päättänyt. Pyysin häntä eilen illalla lukemaan tämän sun viestisi, kuinka samanlainen se oli hänen tarinansa kanssa.
      Hän totesi, että voi poika parka, tasan tiedän kuinka vaikeeta on...hän puhuu entisestä avioliitostaan muuten "marionettivuosina". Kertoo varmaan jo jotain.
      Jos haluut mailata osoite on ari.tapani@suomi24.fi

    • Nainen40+

      Tyttöystäväsi kärsii masennuksesta, jonka aiheuttaa raskaus, synnytys ja nyt sitten vauvanhoito. Hän ei selvästikään ole aavistanut kuinka ratkaisevasti elämä muuttuu lapsen synnyttyä. Itse olen tullut äidiksi 18-vuotiaana ja minulla oli noita vastaavia oireita. Ilman ihanaa anoppiani en olisi millään selvinnyt arjesta. Onko teillä turvaverkostoa lähettyvillä, se olisi ensiarvoisen tärkeää. Tyttöystävälle olisi tosi paljon hyötyä, jos hän saisi purkaa mieltänsä ja keskustella jonkin perheen ulkopuolisen henkilön kanssa. Hormoonit tekevät myöskin tepposiaan ja tulee sanottua paljon sellaista mitä ei tarkoita.

      Yritä vielä jaksaa, uskon, että tilanne muuttuu paremmaksi. Lapsen kannalta on ehdottoman tärkeää, että perhe pysyy kasassa. Nykyaikana on ihan liiaksi hajonneita perheitä. Mitä baarireissuihin tulee, niin tuon ikäinen mies ei enää kuulu baareihin esim. kerran viikossa. Kait sinäkin voit hillitä menohalujasi, nimittäin baarireissut vain pahentavat suhdettanne. Kehota mieluummin tyttöystävääsi käymään ulkona tyttöjen kanssa, sieltä hänelle voisi löytyä henkevää keskusteluseuraakin ja hän saisi uutta puhtia arkielämän pyöritykseen.

      Ajan myötä asiat korjaantuvat, usko pois, älä luovuta.

      t. N40

    • Eräs

      tilanne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      656
      8023
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2306
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2228
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1803
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1302
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1186
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      855
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      841
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      769
    Aihe