Totuus naisista
Kirjoittanut: Man, 8.8.2003 klo 02.21
Nuorten naisten fasistisen pahuuden vankina
eli valikoituja panuismeja
Motto:
Vain meditointi ja Mestari Panun opetusten lukeminen pelasti minut turhalta suuttumukselta.
-Paul Pekkarinen
Jos jokin on helppoa, niin omasta intressistään vieraantuminen intoilijaksi, joka muodin mukaisesti ottaa kantaa milloin naisten, milloin homojen ja milloin lehtivihreän puutteesta kärsivien olmien puolesta, vaikkei itse ole nainen, homo eikä olmi. Se, mikä on vaikeaa, on oman itsensä ja oman intressinsä löytäminen.
Ei minulla sinänsä ole mitään ns. edistyksellisyyttä vastaan, ja kannatan tasavertaisia oikeuksia niin homoille kuin olmeillekin. Luonnon etu ja maailmanrauha ovat osa minunkin etuani. Naisten etu ei ole. Sen olen aikuistumiseni myötä oppinut.
***
Profeminismihömpötys on luonut pilvin pimein sellaisia miehiä, joita kiinnostaa naisessa vain ja ainoastaan se, onko naisella yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Mutta koska naiset - nimenomaan naiset - valitsevat miehensä, eivät kiinnostusten yhteensopivuutta, vaan julkista markkina-arvoa ylläpitäen, juuri tällaiset miehet jäävät ilman naista, koska he yrittävät aina markkina-arvoltaan korkeampia kohteita. Nainenhan ei halua tehdä mitään miehen kanssa, vaan - loinen kun on - miehen kustannuksella.
***
Henkilö, jolla on vittu, on vittunsa limojen kautta pyhittynyt olennoksi, jota ei saa kahlita tavoilla, laeilla, asetuksilla eikä reiluus- ja moraalisäännöillä.Hänelle on annettu valta tappaa ja tuhota vapaasti, miehiä.
***
En ole enää valmis joustamaan milliäkään. Joustaminen ei kannata. Periaatteena ja johtotähtenä olkoon: silloin ämmä kun sanot ensimmäisen poikkipuolisen sanan niin tuossa on ovi.
***
Naiset - loisia kun ovat - eivät todellakaan halua sellaista miestä, jonka kanssa voisivat yhdessä puuhata, vaan nimenomaan loiselle isäntäeläimen, josta verta imemällä voisivat rahoittaa sen, mitä tekevät yhdessä ystävättäriensä kanssa. Nainen ei rakasta, vaan loisii. Tämä oli minullekin karvas kalkki, kun sen ymmärsin.
***
Joskus nuorena poikana näin kauhuelokuvan, jossa nuori kundi lähtee mm. siskonsa ja tyttöystävänsä kanssa retkelle ja he yöpyvät kummitustalossa, jossa paholaiset tai hirviöt asettuvat asumaan siskoon ja tyttöystävään. Siskosta tulee teräväkyntinen hirviö ja tyttöystävästä hirvittävästi hekottava turvonnut kammotus. Nämä hirviöt rääkkäävät ja kiusaavat nuorta kundia hirveästi, ja kun hän lopulta yrittää surmata tyttöystävän, tämä palautuu hetkeksi entiselleen, jotta hän ei voisi tehdä sitä. Mutta heti sen jälkeen tyttö muuttuu taas kätkättäväksi hirviöksi.
Juuri tällaisia nuoret naiset ovat: kätkättäviä hirviöitä, jotka pitkin, terävin hampain nakertavat miesten kiveksiä ja jotka sitten hetken teeskentelevät ihanaa rakastettua, jotta mies ei voisi kostaa kärsimystään hirviölle.
***
Kyllä minullekin olisi suuri huvi jos saisin edes yhden luokallisen abityttöjä huomaamaan millaista moraalitonta saastaa ovat, tajuamaan että heidän syntinsä on liian suuri heidän kannettavakseen - ja vetämään itsensä joukolla hirteen.
***
Naisen fasistisella vallan- ja murhanhimolla ei ole rajoja. Ja "ritarillinen" mies uskoo mitä tahansa naisen kertomia valheita, koska akkavalta on tuhonnut miesten keskeisen veljeyden ja solidaarisuuden.
***
Vittu haluaa maailmaan Harmagedonin sodan. Siksi Bushkin on parempi kuin vallan- ja murhanhimoinen vittu.
***
Anja Kauranen on oikein yllyttänyt miesvihaan: hänen Pelon maantieteessään esiintyvää miespiiriä ei todellakaan tunnu liikuttavan muu kuin jonkinlainen itsetarkoituksellinen ilkeys. Missäköhän kohdassa porukka tajuaa, että Kauranen on taantumuksellinen menneen talven lumien kaupittelija?
***
Ja mistä se raiskaajan naisviha johtuu? Siitäkö, että miehen haarojen välissä möllöttää pahuuselin? Vai siitä, että asianomainen on joutunut kokemaan niin alentavaa kohtelua ikäisiltään tytöiltä, että on vähitellen menettänyt kykynsä tuntea naisia kohtaan mitään muuta kuin vihaa?
***
Jos väität todella, että Suomessa olisi hyvät naiset, sinulla kyllä iso pyörä sutii pahasti. Miten helvetissä itsestään liikoja luulevat kääkät, jotka valehtelevat päin naamaa, voisivat olla *hyviä*?
***
Suomalaisten ämmien maksa lilluu asetaldehydissä. Enemmän täällä on raittiita miehiä. Kokonaan toinen juttu on, että suomalaiset ämmät pystyvät vetämään viinaa kuin pesusienet ja polttamaan kuin korsteenit ja silti kirkkain silmin väittämään olevansa raittiita. On varsin tavallista, että suomalainen tyttö on itseymmärryksensä mukaan alkoholiton ja savuton ja silti vetää niin viinaa kuin tupakkaakin huomattavia määriä. Niiden huumeidenkäyttökin on aina olevinaan intellektuaalisesta uteliaisuudesta kumpuavaa kokeilua, vaikka raja selvään happohenttuun olisi ylitetty jo aikapäiviä.
***
"Haluan miehen, joka osaa puhua tunteistaan". Ei pidä paikkaansa. Mies, joka osaa puhua tunteistaan, saa kenkää heti.
***
"Kyllä te miehetkin" on ämmien ikivanha konsti vaihtaa puheenaihetta, jottei tarvitsisi ottaa kantaa epämukavaan arvosteluun. Tiedoksesi: tuota vanhaa temppua on käytetty täällä jo niin kauan, ettei se enää mene läpi.
***
Avoin valehtelu omista tunteista on yllättävän toimiva tapa saada pimppaa. Rehellisyys ei kannata.
***
Kun puheenaiheena ovat _naisten_ valheet, tarvitaan aina määrätietoista puheenjohtajaa, joka estää naisia vaihtamasta puheenaihetta. Liian monta kertaa on aloitettu puhe tästä aiheesta, ja sitten naiset ovat vaivihkaa vaihtaneet puheenaihetta niin että ennen kuin on huomattukaan on päädytty pyytämään naisilta anteeksi miesten olemassaoloa.
***
Kyllähän sinä tiedät että laki ja moraali ei ole miehille ja naisille sama. Se on aina niin maan kauhia asia se pelon maantiede. Se, että naiset eivät voi kulkea tissi paljaana kaupungilla pelkäämättä raiskausta on aivan hirviää ja kauhiaa, nainenhan on herkkä ja ihana olento jota meidän on hengellämme ja elämällämme varjeltava, sen lisäksi tietysti että naisille kuuluu oikeus päästä miesten ohitse työelämässä vaikkeivät muuta osaisi kuin ottaa pomolta suihin.
Se, että miehet ovat kaupungilla jatkuvassa turpatällin ja pahoinpitelyn, mahdollisesti hengiltä hakkaamisen vaarassa, on tietysti aivan eri asia. Miestenhän kuuluukin elää darwinilaisen valinnan maailmassa, jossa heikot tapetaan.
***
Sinäkin varmaan myönnät että kommunismin ainoa relevantti esiintymismuoto Siperian leirivangin näkökulmasta oli se kommunismi, joka tuomitsi ihmisiä metsätöihin 45 asteen pakkasessa ilman talvivaatteita ruostuneella ja harittavalla justeerilla - se, että lännen intellektuellit kovasti selittivät omaa kommunismiaan erilaiseksi ja paljon paremmaksi, oli sen Gulag-leirin z/k:n näkökulmasta aivan yhdentekevää. Vastaavalla tavalla ainoa oleellinen feminismi meidän nuorten naisten fasistisesta pahuudesta kärsivien miesten kannalta on se feminismi, joka on muotoutunut käytännössä meidän yhteiskunnassamme kyyniseksi edunvalvonnaksi, miesvihaksi ja piittaamattomuudeksi miesten tunteista. Siis se naistenlehtien vulgäärifeminismi. Kaikki - KAIKKI - teoreettisesti olemassaolevat toiset ja paremmat feminismit ovat Suomen, tämän meille alemman tason miehille rakennetun siperialaisen vankileirin, näkökulmasta presiis yhtä irrelevantteja kuin lännen "paremmat kommunismit" sen leirivangin näkökulmasta.
***
Nuorten naisten eläimellinen valhe ja alhaisuus ei tunne rajoja. Nuori nainen on hekottava hirviödemoni, joka mulkoilee virtsankeltaisin silmin ja järsii jäytöhampaillaan miesten kiveksiä.
***
Kun NKVD eli Naisten KansainVälinen Detektiiviagentuuri on päättänyt laittaa sinut käpälälautaan, niin on täysin toissijaista, minkä lain perusteella ja mistä rikoksesta syytetään. Sopiva laki ja sopiva rikos löytyy aina: ahdistelu, kotirauhan häirintä, raiskauksesta epäilemiseen johtavat suhteet (= "toi on niin ruma, että sille ei kukaan anna vapaaehtoisesti, siispä jos se osoittaa mielenkiintoa kehenkään naiseen, se on jo raiskauksen valmistelua"). Ja poliisin on nykyään pakko ottaa täysin hatusta vetäistyt rikosilmoitukset todesta, koska "naisiin kohdistuvasta väkivallasta" on tehty sellainen kauhea asia ja koko yhteiskunnan ongelma, että poliisi joutuu pelkäämään syytettä virkavirheestä ja femakoiden ajojahtia, jos se ei tutki selvästi kiusantekomielessä tehtyjä rikosilmoituksia vakavissaan. Luultavasti tällä on jotain yhteyttä siihen, että pääkaupunkiseudulla enää puolet kaikista rikoksista selvitetään: akat ylikuormittavat oikeuslaitosta oikuillaan.
***
Naiset eivät osaa käyttäytyä asiallisesti. Jos osaisivat, ne eivät olisi naisia.
***
Nuorten naisten ongelman lopullinen ratkaisu:
Kaikki nuoret naiset, joilla ei ole aviomiestä ja lapsia, surmataan silpomalla julkisesti. Ruumiit otetaan talteen ja kierrätetään. Nahoista tehdään lampunvarjostimia, pääkalloista yöastioita ja luista huiluja.
Kaikki 2 vuotta nuoremmat tytöt kootaan sitten vanhemmiltaan talteen ja suljetaan sisäoppilaitoksiin, joissa heitä mm. opetellaan soittamaan nuorten naisten luista kaiverretuilla huiluilla. Heille kerrotaan, että heistäkin tehdään tällaisia kauniita koriste-esineitä sitten kun he täyttävät 18; vain poikkeustapauksessa he joutuvat jonkun miehen synnytyskoneiksi.
Tietenkin kaikki tytöt joutuvat vaimoiksi miesten haaremeihin, mutta koska heidät pidetään suljettuina haaremeihin, jokainen luulee olevansa yksi harvoista, jotka joutuivat haaremiin eivätkä päässeet luuhuiluiksi eivätkä yöastioiksi.
Alkuvaiheen teurastus ei olisi edes välttämätön: pikkutytöille näytettävät kuvat teloituksista ja silpomisista voitaisiin lavastaa ketään tappamatta, ja huilut voitaisiin tehdä eläinten luusta tai erikoismuovista. Myös pääkallo-vessanpytyt voisivat olla keinotekoista materiaalia.
Tulos olisi tietenkin se, että tytöt joutuisivat viettämään elämänsä yksin, itseään halveksien, itse elämää vihaten (koska heille olisi opetettu, että huiluksi ja vessanpytyksi pääseminen on kunnia, mutta vaimoksi joutuminen vain toiseksi parasta). Mutta minä kysyn teiltä: miten tällainen itsehalveksunnan täyttämä yksinäisyys oleellisesti eroaisi ATM-miehen kohtalosta yhteiskunnassa, jossa seksuaalinen kelpoisuus on ihmisarvon ainoa mittari?
***
Kun nyt tiedostat fasistisen, stalinistisen, apokalyptisen ja kaiken moraalin liejuun raastavan pahuutesi, sanalla sanoen NAISEUTESI, eikö sinusta tunnukin siltä, että syntisi ja saastaisuutesi on liian hirveä, jotta sinulla olisi oikeutta edes elää? Katso peiliin. Saatana katsoo takaisin!
***
Minulla on tietty systeemi turpaanvedoilleni: Niin kauan kuin minusta tuntuu, että toinen oikeasti yrittää asettua asemaani, siivilöidä asian ytimen esiin provokaatioiden seasta ja vastata siihen, puhun asiaan. Mutta kun toinen alkaa inttää sellaista, mikä minusta kuuluu naissukupuolen yleisiin puolustusmekanismeihin ja itsepetos- ja totuudenhämärrysrituaaleihin, hän katoaa näkyvistä erillisenä ihmisenä ja sulautuu naisten suureen vihollislaumaan, siihen inhaan ja liejuiseen. Silloin häntä kuuluukin vetää turpaan niin että niskanikamat nirskahtavat. Niiden puolustusmekanismien kohteeksi joutuminen nimittäin sattuu sekin. Silloin tuntuu siltä ettei tule otetuksi vakavasti ihmisenä, että tuo toinen luulee minusta selviydyttävän noilla kuluneilla kliseillä.
***
Sen kuuluukin ottaa lujille. Minä olen nuorena ollut hyvin feminismimyönteinen mies, enkä muodin takia vaan aidosta vakaumuksesta. Vasta systemaattisen pilkan ja rääkkäyksen jälkeen minusta on tullut tällainen. Myös muiden miesten mielipiteet ovat syntyneet vastaavanlaisten nöyryytysten tuloksena. Kaikki tämä naisviha, halveksunta ja katkeruus on oikeutettua ja aiheellista, sillä on inhimillisesti ymmärrettävät syynsä. Sinun kuuluukin siis kärsiä puheistamme ja miettiä tykönäsi, oletko itse omilla teoillasi ja käytökselläsi osallistunut tämän naisvihan uusintamiseen. Paitsi että naisena sinut tietysti on aivopesty ajattelemaan, että miesten naisviha johtuu yksinomaan heidän myötäsyntyisestä miehisestä pahuudestaan, joten sinulta lienee turha odottaa minkäänlaista kriittistä itsetutkistelua.
***
Noinko vaikeaa on hyväksyä sitä, että minulla todella on jotain sanottavaa, joka vastaa hyvin monien miesten kokemuksia naissukupuolesta? Että artikuloin vain sen, mitä moni mies on halunnut aina sanoa, mutta ei ole uskaltanut, koska on pelännyt leimautuvansa äärioikeistolaiseksi tms?
***
naiset ,loisia kun ovat
9
743
Vastaukset
- loinen
onkohan sun lääkitys ihan kohdallaan?
- Nainen
huvinsa kullakin.
- yritä pärjätä
Äitisikö sinua pienenä noin kiusasi, että nyt kaikki tuntuu pahalta? Eikö lähipiirissä ollut yhtään lämminsydämistä ja hellää naista? Tätejä, naapureita, opettajia? Kai joku sinullekin osoitti lämpöä.
Muistathan sitten sitä "pimppaa" hakiessasi, että sinulla ei Suomen lakien mukaan ole mitään oikeutta pahoinpidellä ketään, olipa tämä henkilö kumpaa sukupuolta tahansa. Ja tuollaisista ajatuksista olisi ihan terveellistä keskustella jonkun ammattilaisen kanssa. Nykyään sinua ei leimata hulluksi, vaikka menisitkin mielenterveystoimistoon.- se onkin reppana
Haluaisinkin nähdä miltä kunnon miehen naama näyttäisi kun hän huomaisi vonganneensa kuppilasta itselleen shemalen. "Pimppi" olisi todellakin "pimppi" :))
- lada
Kukapa sitä pimppaa hakiessa rupeaa pieksämään toista. Vai onko kokemusta? Ihmisellä pitää olla oikeus ilmaista itseään. Tässä näkyy Suomalaisten suvaitsemattomuus.
- aaaaaaaaaaa
Viisaita ajatuksia. On samoja kokemuksia naisten ajatusmaailmasta. Totuus ei merkitse heille mitään.
- judge
Oletko juristi? Ainakin kuulostat siltä :(
- axc
judge kirjoitti:
Oletko juristi? Ainakin kuulostat siltä :(
En ole. Mutta on tullut seurattua ihmisten touhuja. Sama kaava toistuu useasti ihmisen käyttäymisessä. Ei aina osata tulkita itseä(siis ihmiset yleensä). Eikä varsinkaan voida myöntää itselle omia vikoja, vaan heijastetaan ne muihin. On varmaan joku puolustusmekanismi. Sitten jos joku sanoo jotain niin se lytätään maanrakoon.
- vissiin sitten loinen!?
Jos nainen on kuin loinen joka hakee isäntä ruumiin joka maksaisi niin miksi myös en sitten tekisi niin? Taidan olla sitten vain jonkin asteinen loinen joka ei menetä mitään vaikka ei isäntää olisikaan! Olen tullut näet siihen tulokseen että se loinen tuntuu selviävän ilman sitä isäntää joka maksaa kaiken ja kaiken hyvän lisäksi on myös helpompi elää kun ei ole iilimatoa imemässä verta selästä! Ja saa tehdä mitä haluaa mikäli haluaa, ei ole loinenkaan tilivelvollinen isännälleen! Vaikka aina ne on niin kuvitellut joten suosittelisin sinuakin hankkimaan ensin aivot ja miettimään niillä ennen kuin avaudut koska muita tuo tuskin kiinnostaa. Voit tietenkin muita yrittää manipuloida vaikka väittäisin ettet kovin monen kanssa siinä onnistu. Jos asenne on tuo niin mene peilin eteen ja katso sinne ja mieti missä on vika! Ei ketään voi nyhtää kuiviin vaikka yrittäisi jos ihminen ei itse sitä anna tehdä joten tulen siihen tulokseen että miehet kuuluvat tähän samaan parasiitti sakkiin joten älä uikuta tee asioille jotain ettet ole niin helposti vedätettävissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769