mikä on kansan henkinen ja fyysinen tila

Toisin kuin yleisesti luullaan, narsisti ei rakasta itseään, vaan sitä heijastusta itsestään, jonka hän näkee muissa ihmisissä. Itse asiassa hän on tämä heijastus. Muut ihmiset ovat hänelle peilejä, joista hän toteaa olevansa olemassa. Mutta peilin pitää näyttää sopiva kuva - tai edes jotakin. Siksi narsisti ottaa muut ihmiset vahvaan pihtiotteeseen. Narsisti hakeutuu (usein alitajuisesti) läheisriippuvien ihmisten luokse ja lopulta kykenee muuttamaan heidän elämänsä helvetiksi tavalla, joka jättää ikuiset jäljet. Noin 1 % ihmisistä on patologisia (piintyneitä) narsisteja, mutta narsismi vähäisemmässä määrin on huomattavasti yleisempää ja yleistymässä.

...rukoilkaamme..

Oli kaksi löytöretkeilijää, jotka halusivat lähteä tutkimaan uutta maailmaa. He olivat täynnä kunnianhimoa, halua ja seikkailumieltä. He lähtivät samasta satamasta samana päivänä, joten sillä ei ollut merkitystä, mikä päivä oli numerologisesti, koska se oli molemmille sama. Sillä ei ollut merkitystä, miten planeetat asettuivat, koska tilanne oli molemmille sama.

Ensimmäisen löytöretkeilijän nimi oli Chris ja toisen Mark. Chris ja Mark lähtivät aivan samantyyppisellä laivalla, heillä oli sama määrä miehistöä ja sama varustus laivassa. Kumpikaan ei tiennyt täsmälleen, mihin he olivat menossa, koska kyse oli uudesta maailmasta - kukaan ei ollut ollut siellä aiemmin. Mutta he tiesivät lähtevänsä löytääkseen uusia maita, seikkaillakseen ja tehdäkseen omia voitonriemuisia löytöjään.

He lähtivät täsmälleen samalla hetkellä. Ainoa eroa lastissa oli eräs asia, joka oli Chrisin laivassa muttei Markilla. Chrisin laivassa oli laatikko, melko yksinkertaiselta näyttävä laatikko, mutta sen sisältö oli hyvin, hyvin voimakas. Ja sen sisältöä käytettäisiin koko Chrisin matkan ajan. Laatikossa oli epäilys. Epäilys.

He siis lähtivät satamasta samaan aikaan samana päivänä ja tietenkin… voitte luultavasti keksiä tarinan, mutta kerromme sen joka tapauksessa. Mark lähti seikkailulleen miehistönsä kanssa. Pian lähdettyään satamasta he joutuvat myrskyyn. Mutta sen sijaan että hän olisi miettinyt, miksi myrsky oli olemassa, hän mietti, mitä Henki yritti sanoa hänelle. Sen sijaan että hän olisi joutunut paniikkiin ja miettinyt, miksi hän lähti ylipäätään koko matkalle, Mark sanoi: "On myrsky. Tunnen sen. Laiva tuntee sen. Miehet tuntevat sen. He ovat kaikki sairastumassa. Meillä on myrsky, ja myrsky on vain energiaa. En halua ottaa myrskyä omakseni. En ole tämä myrsky, mutta tunnen sen, elän sen ja kuljen sen aalloilla. Ja tämä myrsky vie minut sinne, minne päätän mennä. Vaikka ehkä luulenkin meneväni tiettyyn suuntaan, tiedän, että myrskyn energia toimii hyväkseni ja vie minut kaikkein suurimpiin mahdollisuuksiin."

Ja Mark meni matkalleen miehistönsä kanssa ja hän kohtasi kaikenlaisia asioita - myrskyä ja tuuletonta - mutta hänellä ei ollut mitään epäilystä. Hän koki koko matkan ja löysi uusia maita. Hän löysi mausteita, eksoottisia kasveja sekä ihmisiä ja eläimiäkin, jollaisia hän ei ollut koskaan ennen nähnyt, ja se oli valtava kokemus ja hän tunsi matkan jokaisen askeleen. Hän palasi kotiin kahden vuoden matkan ja kokemusten jälkeen rikkaampana, onnellisempana, tyytyväisempänä ja todella eläneenä.

Chris lähti omalla laivallaan - hänen lastissaan oli epäilys - ja joutuessaan myrskyyn, hän mieti, miksi hän oli ylipäätään lähtenyt. Se vei pois kokemuksen, koska silloin aallot olivat demoneja, jotka yrittivät ottaa jotain häneltä ja tapaa hänet, kun itse asiassa aallot ja myrsky olivat vain osa kokemusta. Hän vaihtoi kurssiaan, koska hänestä tuntui välittömästi, että hän oli tehnyt jotain väärin. Miten hän muuten olisi vienyt itsensä ja miehistönsä suoraan myrskyyn? Niinpä hän vaihtoi kurssia.

Ja koko ajan hän oli huolestunut tästä, ja hänen miehistönsä saattoi nähdä ja tuntea tämän huolen, ja he alkoivat sairastua, mutteivät vain hetkeksi. He sairastuivat kovasti ja heitä alkoi kuolla.

Chrisin laiva ohjattiin hyvin, hyvin vaikeaa kurssia pitkin, eikä hän löytänyt uusia, upeita maita. Hän ei löytänyt mausteita eikä kultaa. Joka kerta rantatuessaan jonnekin, hän havaitsi paikallisten ihmisten, jotka asuivat saarilla tai mantereella, olevan hyvin vihamielisiä ja vihaisia, ja he taistelivat häntä vastaan. Hän juoksi karkuun.

Aina vain useammat miehistöstä näkivät nälkää ja sairastuivat, ja vain vuoden kuluttua Chris palasi kotimaahansa epäonnistuneena, surullisena. Häneltä puuttui kaikenlainen valo tai kaikenlaiset ilmaisumuodot. Jotkut pilkkasivat häntä ja monet muut olivat hyvin, hyvin vihaisia, koska he olivat menettäneet rakkaansa hänen laivallaan.

Ja tämä, rakkaat ystävät, on ero epäilyksen ja voitonriemuisen löytämisen välillä. Epäilys.

- Oletko riittävän rohkea vapauttamaan elämästäsi ne ihmiset, joille sinulla ei enää ole mitään hyödyllistä annettavaa? Voitko siunata heidät ja rakastaa heitä heidän ainutlaatuisuutensa ja sisimmässään olevan jumalallisen kipinän vuoksi, samalla ymmärtäen että teidän matkanne yhdessä on päättynyt ja että sinun on aika seurata omaa polkuasi ja sallia heidän kulkea omaansa?