Mitä tehdä kun työkaveri (nuori nainen) tulee töihin silmä mustana? Mitä te tekisitte? En haluaisi puuttua muiden asioihin, mutta ihan tyynesti tollaista ei pysty katsomaan. En viitsi enempää kertoa yksityiskohtia, mutta sanotaan että on syytä olettaa ettei ole tullut kaatumisesta yms. Mitä te tekisitte?
Mitä tehdä?
huolestunut sivustaseuraaja
2519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja ei ollut tarkoitus esittää kahdesti samaa kysymystä, en huomannut että olin jo kirjoittanut saman asian.
Riippuu varmasti kauanko on tuntenut ko. henkilön ja kuinka hyvin. Jos vain työkaveri jonka kanssa ei pahemmin edes keskustele todennäköisesti olisin huolissani, mutta päättäisin etten puutu asiaan millään tavalla, kun en taustojakaan paremmin tiedä edes tapahtumista. (Tyhmä on jos ei itse älyä ammattilaisen apua hankkia.) Sitten onkin eriasia jos on ystävä tasolla ja tietää tapahtuman kulun.