Voi kyllä ois niin helppoa ku muut vois tehdä nää päätökset ettei tarvis ite tehdä sitä..3 vuotta yhdessä ja välillä on kaikki hyvin mut viime aikoina on vaan tuntunut vaan ettei jaksais. Vaikeempaa on mulle se että tämä tunne on enemmän minun puolelta kuin naiseni että tässä on niin kauheet omatunnontuskat ettei mitään järkeä.. Hän asui kanssani puoli vuotta mutta muutti takaisin Norjaan pari kuukautta sitten kun ei viihtynyt ja nyt ois itellä tarkotus muuttaa sinne mut kun on alkanu epäröimään vaikka aivan upea nainen onkin.. Tuntu et elämä meni tylsäks aina samat rutiinit jne.. Pieniä ihastuksiakin on ollut pari nytten mutta en ole tehnyt mitään asialle oikein kuin vähän flirttiä ja tuntuu niin surkeelta kun tuntuu et pitäs siihen omaan kultaan keskittyä eikä uusiin ihastuksiin. Tuntuu vaan välillä ettei kiinnosta ja riidellään aika usein. Välillä taas on niitä hyviä hetkiä mutta ehdottomasti jonkunlainen kriisi menossa. Miten ihmeessä sitä tietää et kannattaako jatkaa ja ettei jatka vain sen toisen takia... Koppa on niin sekasin en tiedä mitä ajattelen kaikki on vaan niin epävarmaa. Ja pitäs vielä toiseen maahan muuttaa nyt kun on huonommat välit. Tuntuu et vapaus menee jos muutan ja jollain tavalla myös tuntuu et haluaisin olla vapaa ja saada uutta jännitystä elämään.. Ja nythän ei ole kyse seksistä vaan ihan vaan jostain uudesta kun elämä tuntuu niin junnaavan samalla paikalla.. Ja sitten taas toisaalta on vaikea kuvitella että oikeast pistettäisiin poikki se kirpaisee kyllä aika pahasti sekin.. Ku ei tiedä mitä haluaa. Niin haluaisin että asiat ois niin kun ennen mut kun ei vaan ole. Niin ja ikää on 24, hänellä 20 mut en tiedä onko sillä mitään väliä mullahan se ongelma on.
Mitä tehdä kuin arki tulee vastaan ja tunteet jäähtyy?
Nothingman
171897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kuules ei teillä vielä siitä oikeasta arjesta tiedetä mitään. Jahka tulee pari tenavaa niin sitten se arki koittaa koko komeudessaan.
Mutta ei hätiä kun olet niin nuori että arjen pitääkin tuntua ahdistavalta. Se on tosi normaalia.
Hienoa kun pohdit omia fiiliksiäsi sillä tavoin ajattelet myös toisenkin tunteita.
Olemalla itselleen rehellinen on sitä myös toiselle.
Eikö olis hienoa kun olis joku kristallipallo mistä vois katsoa minne tielle pitäisi lähteä kävelemään ja minkä ovi kannattaisi aukaista?
Jos et mene voit katua sitä ja taas jos menet voit myös katua sitä?
Mutta...kokemuksia sinun pitääkin kerätä jotta oppisit tuntemaan itseäsi vielä paremmin.
Sinulle tulee eteen sata kiusausta ja haluatko edes vastustaa niitä?
Oikeasti luulen että et ole valmis sitoutumaan koska voin sanoa että arkisemmaksi se elo tulee siinä muuttumaan.
Jahka vastaasi tulee ne vähän isommat kriisit.
Tämä ei ole vielä kriisi tämä on tietämättömyyttä mitä itse haluaa.
Jonakin päivänä kun olet mennyt ja touhottanut tarpeeksi tulet haluamaan sitä arkea jonkun ihmisen kanssa.
Kaikki muuttuu koko ajan kun ihminen kasvaa.
Sinä tulet kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä ajattelemaan tätä asiaa hyvin pienenä juttuna.
En suosittele että nyt lähdet mutta jos lähdet sinun pitää rehellisesti kertoa sekaisista fiiliksistäsi tyttöystävällesi.
Ei ainakaan kannata hätäillä lasten teossa.
Joo ei varmasti siitä oikeasta arjesta ole mitään tietoa mutta sanotaanko maistiaisia siitä ja se alkoi vain ärsyttämään ja ahistamaan minua. En tosin tajua miten näin yhtäkkiä tullut tällainen fiilis.. Tai siis viimeinen aika kuin tyttöni asui kanssani meillä meni hyvin ja oli lämpöä mutta vähemmän kuin aikasemmin ja minua vähän tylsistytti se elämäntilanne kun ei koskaan tapahtunut mitään. Ja nyt kun hän pari kuukautta on asunut kotimaassaan on vaan pahentunut tämä minun fiilis muutosta sinne. En vain tiedä olenko valmis jättämään kaiken... Kummasti taas aikaisemmin kuin asuimme yhdessä olin vielä positiivinen että muutettaisiin vähän edestakaisin mutta en tiedä kait nyt kun oikeasti pitäis tehdä näin niin alkaa ahistaan. Tuntuu vaan niin toivottomalta tää tilanne... Rakastan kyllä häntä mutta rakastanko tarpeeksi ja riittääkö se? En tiedä mistään mitään..
Nojoo kiusauksia on tullut ja aika hyvin olen niitä vastustanut siis en ole varsinaisesti pettänyt mutta tämä yksi kerta parisen viikkoa sitten olin kaverini kanssa ulkona yöelämässä ja mukana oli pari uuttakin naispuolista tuttavuutta. Yhden kanssa sitten lähdin vierekkäin nukkumaan. Mitään seksiä ei harrastettu mutta tuntui vain jotenkin niin jännältä nukkua jonkun toisen vieressä ja siinä kuin oli vielä sellaista flirttiä ja kevyttä hyväilyä. Ei eroottista mutta lempeää hyväilyä tuntui todella hyvältä. Eli jonkunlainen pieni ihastuksen kipinä kait siinä syttyi.. En ollut oikeastaan edes juovuksissa siinä tilanteessa ja tuntui jotenkin oudolta että halusin olla hänen kanssaan niin hellästi..
Jos en ole valmis sitoutumaan täytyykö sen tarkoittaa että pitää lopettaa suhde? Kaukusuhdetta en pysty enää pitämään tuntuu jo ihan tarpeeksi pahalta ja pahenee vain koko ajan..
Oon tässä pari päivää ollut nyt ihan hermorauniona, itku on kurkussa, paha olo, ruoka ei maistu eikä uni... En tiedä taas johtuuko huonosta omatunnosta että en ehkä halua olla yhdessä enää tai siitä että on kiinnostusta muihin jossain määrin taikka vaan kaikki tämä epävarmuus, suuret muutokset jne.. Pelkään menettää upean naisen ja että rakkauteni häneen on hiipumassa ja myös pelkään että mahdollisesti menetän itseni jos hyppään johonkin mihin en ole valmis.. Kiroan itseni koko ajan että ajattelen näin ja epäilen tunteitani toivon vain että asiat olisivat kuin ennen kuin en voinut muuta kuin ajatella että saan taas pitää häntä sylissäni.. Vielä joskus kuin puhutaan hyvällä mallilla tulee niitä tunteita mutta kun ei niin sillon pelottaa ja ahistaa. Pelkään tehdä päätöstä koska en halua kaduta sitä loppuelämääni... Ja en halua yleensäkkin näin nuorena että elämässä täytyy näin isoja valintoja tehdä... En ole myöskään aikaisemmin jättänyt ketään vain tullut pari kertaa vakavammasta suhteesta jätetyksi että tälla puolella olo on vielä tuntematonta.. Tuntuu melkein pahemmalta kuin jätetyksi tuleminen koska silloin ei ole valinnanvaraa nyt taas pitää kelailla päässä asioita hajoamispisteeseen asti..
Jos joku nyt keksii sanoa jotain viisauksia että edes vähän aikaa saisin tämän palasen kurkusta pois niin olisin HYVIN kiitollinen!
Joo ei varmasti siitä oikeasta arjesta ole mitään tietoa mutta sanotaanko maistiaisia siitä ja se alkoi vain ärsyttämään ja ahistamaan minua. En tosin tajua miten näin yhtäkkiä tullut tällainen fiilis.. Tai siis viimeinen aika kuin tyttöni asui kanssani meillä meni hyvin ja oli lämpöä mutta vähemmän kuin aikasemmin ja minua vähän tylsistytti se elämäntilanne kun ei koskaan tapahtunut mitään. Ja nyt kun hän pari kuukautta on asunut kotimaassaan on vaan pahentunut tämä minun fiilis muutosta sinne. En vain tiedä olenko valmis jättämään kaiken... Kummasti taas aikaisemmin kuin asuimme yhdessä olin vielä positiivinen että muutettaisiin vähän edestakaisin mutta en tiedä kait nyt kun oikeasti pitäis tehdä näin niin alkaa ahistaan. Tuntuu vaan niin toivottomalta tää tilanne... Rakastan kyllä häntä mutta rakastanko tarpeeksi ja riittääkö se? En tiedä mistään mitään..
Nojoo kiusauksia on tullut ja aika hyvin olen niitä vastustanut siis en ole varsinaisesti pettänyt mutta tämä yksi kerta parisen viikkoa sitten olin kaverini kanssa ulkona yöelämässä ja mukana oli pari uuttakin naispuolista tuttavuutta. Yhden kanssa sitten lähdin vierekkäin nukkumaan. Mitään seksiä ei harrastettu mutta tuntui vain jotenkin niin jännältä nukkua jonkun toisen vieressä ja siinä kuin oli vielä sellaista flirttiä ja kevyttä hyväilyä. Ei eroottista mutta lempeää hyväilyä tuntui todella hyvältä. Eli jonkunlainen pieni ihastuksen kipinä kait siinä syttyi.. En ollut oikeastaan edes juovuksissa siinä tilanteessa ja tuntui jotenkin oudolta että halusin olla hänen kanssaan niin hellästi..
Jos en ole valmis sitoutumaan täytyykö sen tarkoittaa että pitää lopettaa suhde? Kaukusuhdetta en pysty enää pitämään tuntuu jo ihan tarpeeksi pahalta ja pahenee vain koko ajan..
Oon tässä pari päivää ollut nyt ihan hermorauniona, itku on kurkussa, paha olo, ruoka ei maistu eikä uni... En tiedä taas johtuuko huonosta omatunnosta että en ehkä halua olla yhdessä enää tai siitä että on kiinnostusta muihin jossain määrin taikka vaan kaikki tämä epävarmuus, suuret muutokset jne.. Pelkään menettää upean naisen ja että rakkauteni häneen on hiipumassa ja myös pelkään että mahdollisesti menetän itseni jos hyppään johonkin mihin en ole valmis.. Kiroan itseni koko ajan että ajattelen näin ja epäilen tunteitani toivon vain että asiat olisivat kuin ennen kuin en voinut muuta kuin ajatella että saan taas pitää häntä sylissäni.. Vielä joskus kuin puhutaan hyvällä mallilla tulee niitä tunteita mutta kun ei niin sillon pelottaa ja ahistaa. Pelkään tehdä päätöstä koska en halua kaduta sitä loppuelämääni... Ja en halua yleensäkkin näin nuorena että elämässä täytyy näin isoja valintoja tehdä... En ole myöskään aikaisemmin jättänyt ketään vain tullut pari kertaa vakavammasta suhteesta jätetyksi että tälla puolella olo on vielä tuntematonta.. Tuntuu melkein pahemmalta kuin jätetyksi tuleminen koska silloin ei ole valinnanvaraa nyt taas pitää kelailla päässä asioita hajoamispisteeseen asti..
Jos joku nyt keksii sanoa jotain viisauksia että edes vähän aikaa saisin tämän palasen kurkusta pois niin olisin HYVIN kiitollinen!
Aina kun jotain uutta tulee elämään jotain vanhaa jää pois.
Mitä jos eläisit vaan etkä niin miettis.
Älä pistä nimiäsi mihinkään papereihin äläkä lupaile mitään.
Jos se käy tyttöystävälle ei oo hätää mutta todennäköisesti ei käy.
Naiset haluaa ennenkaikkea turvallisuuden tunnetta ja pysyvyyttä.
Kas siinä ristiriita.
Pysy sinkkuna niin kauan kun et tiedä mitä haluat.
Tekstisi sai kyyneleet silmiini. Olet täsmälleen samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minäkin. Tiedän mitä koet juuri nyt.. ja voin yhtyä sanomaasi, että kamalinta on huono omatunto näistä ajatuksista ja pelko siitä, että tekee ison virheen jos lähtee ja joutuukin katumaan sitä lopun elämäänsä. Pelottaa, että menettää jotain sellaista mitä ei enää ikinä saakkaan ja sen tajuaa liian myöhään... Mutta, voin sanoa sinulle, että olen ollut tällaisessa tilanteessa ennenkin. Olin kihloissa ja kaikki näytti sujuvan hyvin, ei ongelmia.. seurustelin reilu 3 vuotta, kunnes tajusin että en halua jämähtää siihen. En pystynyt käsittämään itseäni, ajatuksiani tai tunteitani! Pelkäsin, itkin, raivosin itselleni ja olin äärimmäisen ahdistunut. Aloin ajattelemaan eroa.. vain minä. Se toinen olisi halunnut jatkaa, vaikka maailman tappiin asti. Rakastin häntä, mutta miksi se ei riittänyt? Siksi koska sisimmässäni palasin halusta nähdä tätä elämää vielä eri tavalla. Se oli kamalaa aikaa.. En tiedä mistä sain voimia, mutta yhtäkkiä tajusin tekeväni muuttoa omaan asuntoon ja irroittavani kihlasormusta sormesta. Toinen ei tehnyt pahemmin elettäkään estääkseen minua, suri vain kovaa kohtaloaan. Kun olin muuttanut, ensin tuli vaihe jossa sain paniikinomaisia kohtauksia ja ajattelin että tämä oli suuri virhe!! Mutta ne menivät ohi joka kerta kun eteeni ilmestyi sellainen pienikin asia, jota olin halunnut silloin kun siihen ei ollut seurustellessa mahdollista. Ja usko tai älä, minä paranin ja eheydyin, aloin näkemään ja ymmärtämään paremmin itseäni ja päätöksiäni. Tiesin lopulta, miksi olin lähtenyt ja jättänyt sen ihmisen. Sitä ei aina pysty tietämään etukäteen.. olo vain kertoo, että kaikki ei ole hyvin, vaikkei syitä siihen millään pystyisi selvästi itsellensä hahmottamaan. Erosta toivuttuani tajusin, että tein 100% oikean ratkaisun.
On se kyllä harmillista kun toinen päättää lähteä suhteesta tunteen takia. Näin kävi myös minulle reilu kolmen vuoden seurustelun jälkeen, josta asuttiin viimeset puoli vuotta yhdessä.
Harmi kun on aiheuttanut tunteellaan toiselle ikävän tilanteen vaikka suhteessa ei ole mitään "pahaa" tapahtunut.
Uskon silti, että tunteita pitää kuunnella ja niiden perusteella toimia. Muuten menettää järkensä.
Tämä on tätä kuuluisaa elämää. Jaksamisia kaikille.
Eli olisin nyt menossa visiitille hänen luokseen parisen viikon päästä että siinä näen sitten tosiaan miltä tuntuu. Pelottaa ottaa selville... Olen puhunut hänen kanssaan että pelottaa mutta en ole kyllä täysin koko totuutta kertonut kuinka paljon välillä ahistaa.. Mutta sekin johtuu siitä että jos puhutaan kunnolla niin tulee yleensä sellanen lämmin fiilis ja sillon uskottelen itselleni ja hänelle että vaikka on ongelmia niin kyllä me jotenki ne ratkaistaan. Ja se että jos huomaan että häntä alkaa pelottamaan ehkä jopa itkettämään niin tulee vaan niin paha mieli että yritän sen häneltä välttää kaikin tavoin tosin tajuan sen että jos en ole rehellinen niin teen asiat vain vaikeammaksi molemmille... Mutta kun en haluaisi pohtia tätä taikka tehdä valintaa..
Niin eilen taas puhuttiin ja oli hyvä olo ja pystyin vihdoin taas syömään kun se kunnon ahistus lakkasi nyt toistaiseksi... Tiedän että tunteita on ja myös rakkauden tunteita eihän ne noin vain häviä... Mutta sitten taas nyt tänään niin ahistaa taas... ei yhtä paljon kuin aikasemmin mutta kuitenkin... Varsinkin kuin luen näitä juttuja ja huomaan miten oikeasti voi joutua tämän eron tekemään... Tuntuu vaan välillä että haluais ottaa sen helpon tien ja lopettaa sillä muutto toiseen maahan olisi kyllä aika kova pala minulle jättää kaikki muut rakkaat ihmiset tänne... Mihin katosi se osa minusta joka puskee läpi vaikka kallion ollakseen hänen kanssaan? Miksi tuntuu etten jaksa taistella enää? Taikka olenko vain pelkuri kuin tuntuu että haluisin ottaa sen helpomman tien? Tai no siis rehellisesti sanoenhan tuntuu että en halua kumpaakaan valintaa tehdä mutta jotainhan pitää valita... Mutta se on aivan liian vaikeaa..
Onko tässä toivoa enään vai ei? Rakastan häntä todellakin ja hän on aivan hulluna minuun, sovimme yhteen hyvin ja nautimme toistemme seurasta mutta silti jotain puuttuu... En osaa sanoa mikä se on... Mahdollisesti se että kumpikaan ei vaikuta olevan täysin tyytyväinen jos ei ole kotimaassaan... Tosin en ole asunut norjassa vielä mutta ajatus siitä pelottaa suunnattomasti sillä se olisi niin lopullinen päätös tai siltä ainakin tuntuu.. Jäisin hänen armoilleen.. Toki tulenhan minä toimeen hänen kavereidensa kanssa siellä mutta ei se ole sama asia kun he eivät ole minun läheisiä rakkaita ystäviä..
Inhottavaa odottaa nämä pari viikkoa ennen kuin sinne visiitille lähden.. Toivoisin saavani jotain selvyyttä tähän niin nopeasti kuin mahdollista. Mikä helvetin selkärangaton mies olen kuin osaksi haluan taistella mutta toisaalta taas haluan luovuttaa ja olla vapaa... Onko ketään jolla on ollut vastaava tilanne mutta on päässyt siitä yli ja ollut onnellisia yhdessä? Vai onko se tosiaan että jos tällaisia fiiliksiä tulee niin se on tuomittu juttu? Yhteen aikaan puhuimme vakavissamme tulevaisuudesta eikä kumpaakaan ahdistanut ja nyt yhtäkkiä kun olemme olleet erossa hänen muutettua kotimaahansa niin minua vain ahistaa aivan suunnattomasti? Eli hänhän muutti koska ei viihtynyt tässä maassa ei sen takia ettei viihtynyt minun kanssa. Onko tämä ikävää jota en osaa käsitellä vai olenko huomannut miten paljon olen kaivannut vapautta?
Kummasti pyörii vähän tämä yksi pieni ihastuskin päässäni ja se ärsyttää koska hän nyt vaan sattui olemaan paikalla kun tarvitsin olla jonkun lähellä.. Se tosin tuntui erittäin hyvältä vain olla jonkun lähellä mutta se nyt oli vaan mitä oli... Kaippa se oli sitä uutta jännitystä mitä olen kaivannut.. Tuntuu että on jäänyt vähän paskan maku suuhun siitä ja että hän mahdollisesti katsoo minua vähän oudosti ensi kerralla kuin näen hänet sillä hän kyllä tietää että minulla on tyttökaveri.. Tosin ei tiedä minun ongelmista tyttöystäväni kanssa.. Onko tällainen pieni ihastus normaalia? Varsinkin kun on tällaisessa pienessä "umpikujassa"?
Miten voi olla maailma niin epäoikeudenmukainen että löytää hyvän kumppanin mutta huomaa jossain vaiheessa että ei ehkä ole valmis tähän sitoutumaan ja kiroaa sitä ettei tavattu vasta kun on vanhempi, viisaampi ja kypsempi?
Taisinkin unohtaa mainita että tämä samainen tyttöystäväni on yksi niistä joka minut aikoinaan jätti parisen vuotta sitten.. Olin täysin hajalla silloin mutta pääsin joksenkin jaloilleni ja jatkoin elämää menin opiskelemaan jne.. Oli muita pieniä heiloja... Sitten hän soitti minulle yksi ilta ja aloimme juttelemaan.. Olin vihainen koska hän oli tehnyt miten tekikään minulle... Mutta aloimme juttelemaan enemmän ja enemmän ja lopulta ajattelimme mahdollisuutta palata yhteen niin minä otin koulusta vapaata ja menin sinne käymään pariksi viikoksi joka muuttui kuukaudeksi.. Tapailtiin sitten aina kuin oli mahdollisuutta ja sitten hän muutti luokseni ja lopun tiedeättekin... Kuitenkin olen alkanut miettimään että ensimmäisen eron jälkeemme tuntui etten kaivannut häntä yhtä paljon... Rakkauteni tosin kyllä kasvoi häntä kohtaan varsinkin muutettuamme yhteen mutta en tiedä onko vaan jotain neuroottisuutta mutta tuntui kyllä että jotain puuttui... Tämä nyt oli pieni osa vain ja en ajatellut sitä usein mutta nyt on alkanut kalvaamaan enemmän asia.. En edes tiedä mitä yritän selittää.. kuten olen sanonnut en tiedä mitään olen sekaisin tunnen olevani lievästi masentunut...
Kiitos kaikille kokemustenne jakamisesta ja mielipiteistä erittäin lämpimät kiitokset! Mielelläni keskustelisin vielä lisää jos vain jollakin on jotain sanottavaa :)
...
Tuosta sun ihastuksesta: Tiesikö toi tyttö jo aikaisemmin et sä seurustelit? Mitä tuumasi?
Mua pelottaa, koska olen huomannut haaveilevani muista miehistä entistä useammin. Mitään en tekisi, mut ajatuksilla leikin ja jo se tuntuu pahalta.
Joo kyllä sen pitäis tietää mut en oo täysin varma.. uskois ny ainaki.. ei me olla niin kauan tunnettu mut ehkä jossain vaiheessa tullu puheeks jossain. Siis ensinäkin en tiedä millä tavalla on ihastus ku se nyt vaan sattu oleen sen kans jonka vieressä nukuin ja jonku verran on nyt pysyny mielessä se tapaus.. Eli siis siinähän ei varsinaisesti mitään tapahtunu ehkä mulla nyt tuntuu et oisin ihastunu koska en oo pariin kuukauteen saanu olla hellänä oman tyttöni kanssa... enkä kenenkään muunkaan. Tuntu vaan niin hyvältä halia ja vähän silitellä toista olla sillee hellästi.. Tuntu et siinä ois voinu tapahtua jotain ja oikeastaan ku alko kasvot vähän lähestymään niin halusin varovasti koittaa suudella mut hän vetäytyi ja katto mua ja sano et on liikaa syitä ei tehdä niin... Jotenki tuntu et se ois ehkä halunnu kans ku siinä nyt niin hellästi oltiin mut en tiedä.. Mä ainakin *huokaus* jossain määri halusin koittaa miltä se tuntuis... Siinä pöhlöiltiin ja hihiteltiin sit muuten vaan lopun aikaa ja aamulla mulla oli jotenki en tienny mitä sanoa tai tehä niin halattiin ja mä lähdin omille teille.. Ei oo sen jälkeen törmätty..
Tosin tätä tyttöä aikaisemmin tunsin vetoa yhtä toistakin tyttöä kohtaan ja seki tuntu niin oudolta ja pahalta miks mua kiinnosti muut... Se tosin kiinnostus loppu lyhyeen ku huomasin taas kerran millanen sekoilija se on.. Tuntuu vaan välillä et haluais edes koittaa esim suudella toista et tietäis miltä se tuntuis... Seksiä en alkais harrastaan.. Tai no eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu ku alkaa suuteleen mut en ainakaan haluais sekstailla se on jo liian väärin mut on täs nytki huono omatunto.. Eli kiinnostusta on pahalla omatunnolla melkein hakeutua sellasiin tilanteisiin kaipaan vaan jotain jännitystä elämään... Oon niin turtana välillä ku ei tapahdu yhtään mitään. En haluais pettää mut ku edes jotain tapahtuis elämässä...
..mitä jos unohdat nyt kaikki muut paineet, ja päättäisit esim. yrittää tyttösi kanssa? Tarkoitan siis sitä, että ainahan sinä sieltä Norjasta pääset takaisin Suomeen, aivan niinkuin tyttösi pääsi takaisin Norjaan kun tuntui pahalta. Jos hän todella haluaa sinut asumaan Norjaan kanssaan, hänen tulisi ymmärtää kuinka iso askel ja elämänmuutos se on Sinulle. Puhu siitä hänen kanssaan.
Joo pakkohan se on yrittää ainaki mut mua pelottaa vaan niin ottaa se keskustelu täysin vakavasti puheeks... Aina aikasemmin ku ollaan samoissa merkeissä puhuttu niin sellaset itkut tullu molemmilta ja sydäntä repii oikein kunnolla... Monta kertaa ei olla puhuttu ja ei täysin tosissaan koskaan tosin... Tiedän et se ettei oo täysin rehellinen aiheuttaa vaan enemmän tuskaa mut ku ei halua särkeä sitä toista... Noh.. Pakko se on ottaa itteään niskasta kiinni ja ottaa puheeks!
tiedän, että tämä on tulella leikkimistä, mutta:
Kadutko tuota, että päädyit toisen kanssa vieretysten nukkumaan/hellimistä jne? Olen monta kertaa miettinyt miltä se tuntuisi?
Oma suhde on hyvä, mutta hellyyttä en saa vaikka sitä pyydän (tiedän, noloa). Minusta on väärin hakea sitä hellyyttä (en seksiä, vaan ihan vieressä oloa, hellimistä jne) muualta jos silti haluan pitää tämän suhteen. En tiedä mitä teen, asiat on muuten kunnossa. Kaiketi, en tiedä, olen alkanut epäillä kaikkea, eniten itseäni ja omia tunteitani varmaan.
Pahinta on, että minä haluaisin -niin kamalalta kuin se kuulostaakin- kokeilla nukkua toisen vieressä tai ihan vaan halia tms. En uskonut, että oikeasti kirjoitan näin, mutta niin se vain on. Oikeasti olisi ihana nukahtaa vain jonkun hellivään kainaloon. En halua silti loukata ketään ja tällä kaavallahan niin käy. Onko täällä ketään joka on kokenut vastaavaa ja miten asia on teille ratkennut?
Olemme n.30v.kumpikin poikaystäväni kanssa ja kummallekin eka oikeasti vakavasti otettava suhde, joka on kestänyt kuusi vuotta.
En varsinaisesti kadu koska ei siinä muuta tapahtunut kuin että halailtiin ja nukuttiin ja vähän hellää silittelyä ei sen pahempaa.. Oli mahdollisuus ja vähän haluakin suudella mutta ei sitä tehty kuitenkaan. Sainpa ainakin tietää miltä se tuntuu ja kun olen oman tyttöystäväni kanssa asunut tiiviisti puoli vuotta ja nukkunut joka yö hänen vieressään niin hänen muutettuaan tuli sellainen tyhjiö jonka sain tällä tavalla ainakin hetkettäisesti täytettyä. Jos en epäilisi suhdettani tyttöystävääni en varmaan olisi moiseen ryhtynyt että ihan hyvä mielestäni oli saada tämä pois systeemistä.
TOISAALTA on vähän tämän tapauksen takia alkanut miettiä vielä enemmän millaista olisi oikeasti olla jonkun muun kanssa. Ja on tämä tyttö välillä pyörinyt mielessäkin. Ja sehän sekoittaa pakkaa nyt jonkin verran. Hellyyttä saisin itse kyllä omalta tytöltä mutta jostain syystä oli hirveä halu koittaa sitä jonkun toisen kanssa. Kuten olen maininnut en haluaisi seksiä harrastaa vaan koittaa olla jonkun kanssa lähekkäin mahdollisesti koittaa miltä toisen suuteleminen tuntuu..
Ehkä tämä on vaan sitä että kaipaan sitä hellyytä kun omalta en ole nyt saanut kahteen kuukauteen kun hän on poissa. Mulla vaihtelee tää fiilis siis ihan koko ajan välillä kuin oikein ajattelen minun ja tyttöystäväni yhteisiä hetkiä niin tulee lämmin olo ja ikävä. Mutta taas toisaalta suurin osa ajasta on hirveää ajatusten kelailua ja ahdistusta.. Parisen päivää on ollut ihan hermoraunio olo mutta nyt taas tämän päivän jotenkin neutraali tai lähes tunteeton olo...
En kannusta koittamaan toisen kanssa nukkumista sillä eihän se ole oikein omaa kumppania kohtaan.. Mutta toisaalta jos oikeasti tuntuu ettei asiat ole hyvin ja haluaisi vähän koittaa jotain uutta ja varsinkin jos se tuntuu hyvältä niin voin sen ymmärtää.. Tässähän olen alkanut tajuamaan että omasta terveydestä pitää ensisijassa pitää huolta! Jos sinusta tuntuu että todellakin haluat yrittää miltä se tuntuu niin koita ihmeessä MUTTA ennemmin suosittelisin että kertoisit kumppanillesi miltä sinusta tuntuu! Minä en siihen kyennyt tuntuu että olen jollain lailla pettänyt ja se ei ole niin kiva tunne. Mutta se voi selventää ehkä enemmän mitä itse haluaa elämältään.. Kakspiippunen juttu sun pitää tehdä niin kuin susta tuntuu!
Jos et saa hellyyttä omalta mieheltäsi niin on erittäin ymmärrettävää että sitä muualta haluaisit.. Mutta PUHU nyt ensin poikaystävällesi että tältä nyt tuntuu ja että kaipaat lisää hellyyttä.. Jos se vain olisi minullakin niin helppoa että naiseni ei minulle antaisi hellyyttä niin minulla olisi helpompi valita erota hänestä.. En sano että sinun pitäisi erota mutta tottakai jos tunnet ettet saa tarpeeksi häneltä huomiota ja hellyyttä niin se on vakava ongelma ei sellaisen ihmisen kanssa voi elää..
Voimia sulle vaan mä tässä jatkan oman ongelmani pohtimista miljoonanteen kertaan :P
lämmittävistä sanoistasi. Vaikeita asioitahan nämä ovat ja olen kyllä poikaystäväni kanssa jutellut asiasta(en syytellyt), mutta joka kerta kun sanon, esim. että haluaisin lisää hellimistä ja minusta se on niin mukavaa, vastaa hän että hänen mielestään hän hellii jo tarpeeksi ja että minussa itsessä on vika kun haluan sitä niin paljon.
Eli ei hyvältä tunnu, mutta en silti lähtis ekana hakemaan sitä muualtakaan. MUTTA tiedän että sitä hellyyttä kaipaan ja jossain vaiheessa sitä on pakko saadakin.
Kiva jos jotenkin helpotti! Totta on se että liika mussuttelu voi tuntua toiselle liialta... Että joko sinun täytyy itse antaa tilaa ja rauhaa sun miehelles tai jos tosiaan tunnet ettei hellyys riitä niin teidän pitää oikeesti keskustella tosissaan tosta ja sä sanot sille ettei se riitä ja et se on vakava asia. Jos ei sulle riitä niin sulla on oikeus tuntea niinku tunnet! Toisaalta en tunne sinua jospa olet läheisriippuvainen? Antaako mies ollenkaan hellyyttä siis? Vähän tai jonkun verran mutta ei riitä sinulle? Sun pitää kyllä nyt funtsia antaako se oikeesti tarpeeks ja onko pakko helliä ihan koko ajan? Jos susta tuntuu oikeesti ettet saa sitä hellyyttä mitä kumppanilta haluaisit niin sun on oikeasti otettava puheeks toi asia ja tehdä selväks ettet oo onnellinen tähän tilanteeseen. Tarvithan sinäkin fyysistä kosketusta että tiedät että toinen oikeasti välittää ja haluaa olla lähellä! Jos et sitä saa niin teillä on ongelma. Eli nyt tuli vatvottua samaa asiaa vähän liikaa :P Puhu miehellesi ja älä anna sen sivuttaa keskustelua vain perehtykää asiaan ja kerro miltä tuntuu ettei tunnu hyvältä kun hän ei helli sinua. Ei se nyt hänelle varmaan ole liian vaativaa jos makaat hänen sylissään kuin esimerkiksi sohvalla katsotte telkkaria? Tsemppiä!
noin, fyysinen kosketus on minustakin, ainakin minulle itselleni, hyvin tärkeää. Monesti olen asiasta puhunut, mutta on kuin poikaystäväni loukkantuisi joka kerta, ihan kuin hän ottaisi sen henkilökohtaisena loukkauksena omalle miehisyydelleen. Itse olisin ainakin mielissäni, jos toinen kertoo neutraalisti ja rauhalllisesti mitä kaipaa eikä mutise vain kavereille selän takana - eihän kukaan automaattisesti tiedä mitä toinen kaipaa..
Kun tarpeeksi käy "kiehnaamassa" toisen kyljessä ja tulee aina torjutuksi, ei sitä halua tehdä sen jälkeen kovin usein. Liekö kyllästyminen tai jotain, mutta eikö se tästä johonkin suuntaan ratkea. Kunhan vaan en itse ratkea jonkun toisen syliin.
Hellyyttä on silloin tällöin, mutta itse haluan siis enemmän. En usko että olen silti läheisriippuvainen, mutta hellimisestä olen aina kyllä pitänyt. Juuri nyt minulle riittäisi alkuunsa ihan vaan hyvänyönhalaus joskus.
Oikeastaan tässä on jonkinlainen tauko menossa, en minäkään jaksa olla vaatimassa jotain jos mies ei halua sitä antaa. Haluaisin että se menee sitten omalla painollaan ja aidosta halusta kuin että siksi, että sitä joutuisi kerjäämään. Taidanpa hommata koiran ennen sitä:)
"mutta silti jotain puuttuu... "
Kannattaa miettiä nyt tarkoin tuota lausetta. Silloin kun jotain puuttuu, ei asiat ole hyvin. Ja kun asiat ei ole hyvin, ne on itseasiassa huonosti.
Itselläni oli samanlainen tilanne: tuntui, että vaikka toista rakasti, puuttui suhteesta jotain tärkeää. Tällä lailla mentiin muutama vuosi, ja sitten tuli se raja vastaan. Tuli itselle niin suuri ahdistus, että oli pakko lähteä. Rankkaa se on, mutta ainakin minulle ja hänelle ihan oikea päätös.