Olen 25-vuotias nainen, asun avoliitossa kihlattuni kanssa ja suhteemme on todella hyvä.
Maanantaina kihlattuni aloitti kotipaikkakunnallamme amk:n palkallisen työharjoittelun, kestoltaan viisi kuukautta.
Hän kävi sopimuksen kirjoittamassa viikoa aikaisemmin.
Maanantain tullessani kotiin, kertoi kihlattuni, että hänet oli laitettu projektiin toiselle puolelle Suomea!! Lähtö oli heti seuraavana päivänä.
Nyt sitten pitäisi opetella elämään viikot yksin kotona ja v:loput yhdessä. Onko muilla samnakaltaisia kokemuksia?
Miten olette jakasanut??
Olemme puhuneet kihlattuni kanssa tästä kaikesta ja helppoa tämä ei ole kummallekkaan, mutta paikka minkä hän sai, on unelma. Eli tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä jos näin jaksaisimme viisi kuukautta.
On vaan hemmetin pelottava ajatus olla niinkin pitkään itsekseen, kun kuitenkin jo vuoden päivät ollaan yhdessä asuttu.
Mitä muilla on kokemuksia?
Niin ja se mikä tässä varmasti vielä sylettää, on se että alle vuorokauden varotusajalla piti lähteä! Helvetin outoa!
Ei keretty kumpikaan asennoitumaan tähän kaikkeen. Jäljellä tyhjä olo.
Maanantaina kihlattuni aloitti kotipaikkakunnallamme amk:n palkallisen työharjoittelun, kestoltaan viisi kuukautta.
Hän kävi sopimuksen kirjoittamassa viikoa aikaisemmin.
Maanantain tullessani kotiin, kertoi kihlattuni, että hänet oli laitettu projektiin toiselle puolelle Suomea!! Lähtö oli heti seuraavana päivänä.
Nyt sitten pitäisi opetella elämään viikot yksin kotona ja v:loput yhdessä. Onko muilla samnakaltaisia kokemuksia?
Miten olette jakasanut??
Olemme puhuneet kihlattuni kanssa tästä kaikesta ja helppoa tämä ei ole kummallekkaan, mutta paikka minkä hän sai, on unelma. Eli tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä jos näin jaksaisimme viisi kuukautta.
On vaan hemmetin pelottava ajatus olla niinkin pitkään itsekseen, kun kuitenkin jo vuoden päivät ollaan yhdessä asuttu.
Mitä muilla on kokemuksia?
Niin ja se mikä tässä varmasti vielä sylettää, on se että alle vuorokauden varotusajalla piti lähteä! Helvetin outoa!
Ei keretty kumpikaan asennoitumaan tähän kaikkeen. Jäljellä tyhjä olo.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen sinua vähän vanhempi.. avopuolisoni kanssa olen ollut yhdessä kohta kuusi vuotta. Sen voin kertoa omasta kokemuksesta, että erillään olossa on sekä hyvät että huonot puolensa. Hyvää on se, että saa itselleen sitä omaa aikaa, rauhaa ja itsenäisyyttä. Huonona puolena on yksinolo ja ikävä toisen luo. Viikonloput tulevat olemaan ihanaa yhdessä oloa, rakkautta ja kiihkoa.. mutta toisaalta toisen lähtö taas sunnuntaina tekee kipeää.
Mieheni on töissä alalla, jossa hänen työskentelypaikkakunta vaihtuu kerran-pari vuodessa. Minä olen muuttanut sen vuoksi asumaan keski-suomeen, jonne on "lyhyt" matka muualta Suomesta. Toissavuonna mies oli samalla paikkakunnalla minun kanssa vuoden ajan, jolloin nähtiin samassa sängyssä päivittäin. Se oli kivaa, mutta toisaalta omaa rauhaa ja aikaa ei ollut samalla tavoin. Tämän vuoden alun hän on ollut lomalla kun hän on odottanut uuden työtehtävän alkamista.. on ollut ihanaa kun ruoka oli valmis kun tulin kotiin illalla töistä ja joku jonka viereen illasta käpertyä. Me ostettiin viikko sitten omakotitalo, jonne muutamme tämän kuun aikana. Parin viikon päästä miehelläni alkaa työt taas toisella paikkakunnalla 200 km:n päässä (eli lyhyt matka) jossa hän on viikot. Minusta tuntuu, että meidän suhde on parempi näin kun saamme olla välillä erillään.. kyllähän suhde arkipäiväistyy kuudessa vuodessa, mutta erillään olo pitää mielen virkeänä. Niinä hetkinä kun toinen on lähellä niin silloin toisen ottaa paremmin huomioon eikä pidä itsestäänselvyytenä. Yksi ystävämme totesi äskettäin, että ei uskoisi että olemme olleet yhdessä jo kuusi vuotta, sillä käyttäydymme toisiamme kohtaan (huomionosoitukset, halaukset, pusut, takin päälle auttaminen jne..) kuin olisimme olleet pari vuotta yhdessä.
Eihän se erillään olo helppoa ole ja luottamus toiseen tulee olla 100%, muuten tulee hulluksi. Anna hänen toteuttaa unelmaansa! Viisi kuukautta menee nopeasti.
Minun kaasoni tapasi miehensä pari vuotta sitten, puolen vuoden seurustelun jälkeen mies lähti Keski-Eurooppaan vaihto-opiskelijaksi 4 kk. Juuri ennen miehen paluuta takaisin Suomeen kaasoni sai selville, että hän oli saanut unelmoimansa työpaikan puoleksi vuodeksi Etelä-Euroopasta ja lähtö oli juuri ennen miehen paluuta. Tuolla välillä he näkivät 4 kertaa parin päivän verran. Jos on rakkautta niin se kestää mitä vain...
Olen sinua vähän vanhempi.. avopuolisoni kanssa olen ollut yhdessä kohta kuusi vuotta. Sen voin kertoa omasta kokemuksesta, että erillään olossa on sekä hyvät että huonot puolensa. Hyvää on se, että saa itselleen sitä omaa aikaa, rauhaa ja itsenäisyyttä. Huonona puolena on yksinolo ja ikävä toisen luo. Viikonloput tulevat olemaan ihanaa yhdessä oloa, rakkautta ja kiihkoa.. mutta toisaalta toisen lähtö taas sunnuntaina tekee kipeää.
Mieheni on töissä alalla, jossa hänen työskentelypaikkakunta vaihtuu kerran-pari vuodessa. Minä olen muuttanut sen vuoksi asumaan keski-suomeen, jonne on "lyhyt" matka muualta Suomesta. Toissavuonna mies oli samalla paikkakunnalla minun kanssa vuoden ajan, jolloin nähtiin samassa sängyssä päivittäin. Se oli kivaa, mutta toisaalta omaa rauhaa ja aikaa ei ollut samalla tavoin. Tämän vuoden alun hän on ollut lomalla kun hän on odottanut uuden työtehtävän alkamista.. on ollut ihanaa kun ruoka oli valmis kun tulin kotiin illalla töistä ja joku jonka viereen illasta käpertyä. Me ostettiin viikko sitten omakotitalo, jonne muutamme tämän kuun aikana. Parin viikon päästä miehelläni alkaa työt taas toisella paikkakunnalla 200 km:n päässä (eli lyhyt matka) jossa hän on viikot. Minusta tuntuu, että meidän suhde on parempi näin kun saamme olla välillä erillään.. kyllähän suhde arkipäiväistyy kuudessa vuodessa, mutta erillään olo pitää mielen virkeänä. Niinä hetkinä kun toinen on lähellä niin silloin toisen ottaa paremmin huomioon eikä pidä itsestäänselvyytenä. Yksi ystävämme totesi äskettäin, että ei uskoisi että olemme olleet yhdessä jo kuusi vuotta, sillä käyttäydymme toisiamme kohtaan (huomionosoitukset, halaukset, pusut, takin päälle auttaminen jne..) kuin olisimme olleet pari vuotta yhdessä.
Eihän se erillään olo helppoa ole ja luottamus toiseen tulee olla 100%, muuten tulee hulluksi. Anna hänen toteuttaa unelmaansa! Viisi kuukautta menee nopeasti.
Minun kaasoni tapasi miehensä pari vuotta sitten, puolen vuoden seurustelun jälkeen mies lähti Keski-Eurooppaan vaihto-opiskelijaksi 4 kk. Juuri ennen miehen paluuta takaisin Suomeen kaasoni sai selville, että hän oli saanut unelmoimansa työpaikan puoleksi vuodeksi Etelä-Euroopasta ja lähtö oli juuri ennen miehen paluuta. Tuolla välillä he näkivät 4 kertaa parin päivän verran. Jos on rakkautta niin se kestää mitä vain...
Kone jumitti ja luulin ettei se lähettänyt viestiä...
Monta monta monta perhettä elää tilanteessa jsosa toinen vanhemmista/puolisoista on työssä kauempana, tai tekee pitkiä päiviä niin että käy kotona vain nukkumassa. Niin eletään vuosia, ja vuosikymmeniä! Kaksi yhteistä päivää viikossa on kuitenkin aikasta paljon jos saatte ne kokonaan toisillenne omistaa :D
Suhteessa on hyvä olla myös vapautta ja oma elämä, ei tule riippuvaiseksi kumppanistaan vaan osaa olla myös itsekseen jos tarvis on. Parantaa suhdetta, sanon minä.
***
Kyllähän sen ymmärrän, että ne hyvätkin puolet asiassa on. Tristarille sanoisin sen verran, että suhteemme on todella hyvä, mikä myös tarkoittaa sitä, että me ei olla "riippuvaisia" toisistamme, vaan kummallakin hyvin aktiivinen elämä kokonaisuudessaan, yhdessä ja erikseen.
Ja kyllä, viikonlopuissa on se kaksi pitkää kokonaista päivää, mutta enhän voi todellakaan olettaa, että kun toinen tulee reissun päältä kotiin, että olen ainoa kuka avokkini haluaa nähdä ja viettää aikaa.
Sanomattakin on selvää, että avokkini pitää tavata myös omia kavereitaan, tehdä omia juttujaan, harrastaa yms..
Ja kyllä se viisi kuukautta menee nopsaan (tai sitten ei), mutta tuohan tämä väkisinkin paineita, kun joutuu taas kumpikin opetteleen arkea elämään yksin ja taas viiden kuukauden päästä yhdessä toisen kanssa.
Niin ja niinkuin ekassa vistissä sanoinkin, niin suurin ongelma tässä on se, että ei saatu YHTÄÄN aikaa asennoitumiseen!!
Jos olisimme saaneet tiedon esim. viikkoa aikasemmin, olisimme kerinneet käsitteleen asiaa ja totuttautua ajatukseen. Mutta että tommosella alle vrk:n varotusajalla pitäis laittaa kaikki kuosiin, niin huh!!
Itse olen sitä mieltä, että tämä ei kyllä ole minkäänlaista yhdessä asumista, eikä elämistä. Ei ole arjen jakamista, mikä on kuitenkin aika tärkeä juttu, ainakin meille.
Joko tämä on kasvun paikka, tai sitten käy niin, että kun pitäisi taas opetella elään toisen kanssa, ei vältämättä homma enää toimikkaan. Nyt kai moni ajattelee, että jos tarpeeksi rakkautta on, niin sillä selviää mistä vain.
En kyllä yhdy samaan!
Haluan katsoa asiaa realistisesti ja myöskin miettiä sitä pahinta vaihtoehtoa. Viisi kuukautta ei kuitenkaan sit olekkaan ihan niin pieni aika. Paljon kerkee tapahtuun ja jos elämämme menee liikaa erilleen, on nousu suhteeseen aika mahdoton.
Ja siittä suhteen parantamisesta. En kyllä ole yhtään samaa mieltä, että suhteemme tästä tulevan oman ajan kautta paranisi!!! Mistä päättelit Tristar, että suhteessamme ei tähän mennessä olisi ollut vapautta ja omaa elämää? Yhdessä eläessämme, pidettiin huoli siittä että oli kummallakin omaa aikaa ja omia juttuja ja menoja. Se että arjessa kohtaa toisen kanssa ongelmat, ylä- ja alamäet yhdessä ja samaa tavotetta hakien, on kyllä mielestäni (ainakin minulle) sitä parasta!!
Eikä tämmönen viikonloppusuhde.
Älkää nyt ajatelko, että olen tässä luovuttamassa koko hommaa, ei asia todellakaan ole niin. Rakastan kihlattuani enemmän kuin mitään.
Olen vaan huomannut, että ihmisten suhtautumistapa on ehkä hieman outo. Tai eivät vaan ymmärrä tätä asiaa kantiltani. Hirveesti vain yritetään sanoa että aika menee nopsaan yms, mutta kukaan ei tosissaan mieti, että eihän se nyt todellakaan mene niin kivuttomasti!!!
Hankaluuksia tulee ja meillä kummallakin on omat pelkomme. Olen mielestäni ihan syystä huolissani, ei tämä ole mikään pikkujuttu.
Sen vielä haluan sanoa, että olisi mukava saada niiltä ihmisiltä viestiä, jotka elää tai on elänyt
vastaavassa tilanteessa.
Ja hei tsemppiä sinulle joka asut siellä k-suomessa, mukava kuula että teillä toiminut homma. Ihailtavaa!!!=)
EN suinkaan päätellyt että suhteessanne ei olisi vapautta tai omaa elämää :D elä pillastu. Sanoin sen koska hyvin monessa suhteessa juuri se On ongelma, enkä suoraan sanottuna odottanut että tulet enää vastaamaan... kun joku vain kertaviestittää, lukee vastaukset mutta ei kommentoi lisätiedoilla, on spekulointi ainut mitä voi tehdä, joskus osuu, joskus ei. Nyt ei osunut.
Olen tosiaan itse elänyt siinä hommassa että mies kävi parisadan kilometrin päässä töissä ja kävi kotona nukkumassa, muttei aina sitäkään. Ei viikonloppujakaan vapaana... kaiken kukkuraksi siihen pienet lapset päälle. Sikäli puhun kokemuksesta, että nopeasti siihen uuteen systeemiin tottuu, ja yhtä nopeasti siitä tottuu taas pois. Ihminen on sopeutuvainen eläin, ja nainen sitä vielä enemmän.
Rakkaus ei ehkä ole se avain, vaan asennoituminen. Se että asennoituu ennalta muutokseen siten ettei sen anna vaikuttaa, pitää mielessä että tilanne on täysin väliaikainen eikä kestä pitkään. Sillä siitä läpi pääsee mahdollisimman kivuttomasti.
***
että nimenomaan se että teillä On ne omatkin elämät, ja että et edes oleta olevasi miehen koko elämän sisältö vaan luet siihen yhtä olennaisiksi osiksi myös ystävät, hararstukset ja ne "omat jutut", kertoo minulle sen että sopeudutte muutokseen kumpaankin suuntaan hyvin. Joustoa ja ymmärrystä, ei muuta! Puhelin ja sähköposti ovat hyvä apu pieneen ikävään kuitenkin.
***