Olen tekemässä eroa ja olo on aivan kauhea. En kykene edes ajattelemaan. Vuosia takana... Pelottaa tehdä ratkaisu ja mitä tulevaisuus tuo. Itse vaan olen onneton, kun en saa tarpeeksi sitä mitä haluan suhteelta. Ne on pieniä asioita, mutta suuria minulle. Mies ei kykene antamaan niitä pieniä iloja. Aikaisemmin en edes tullut ajatelleeksi, mitä minä saan tästä suhteesta. Pääasia että miehellä on kaikki hyvin.. Yrittänyt unohtaa omat tarpeeni mutta olen hyvin paljon yksinäni ja miehelle ei ole paljon merkitystä kuinka henkinen suhde on. Minä taas tarvitsen niitä edes pieniä oma-aloitteisia tekoja.. Mutta ei mitään...
Nyt pakkaan ja olo on kuin junan alle jäänyt.. En tiedä mihin suuntaan tässä kannattaa lähteä vai palatakko takaisin ja unohtaa omat tarpeet vain...:(
Nyt pakkaan ja olo on kuin junan alle jäänyt.. En tiedä mihin suuntaan tässä kannattaa lähteä vai palatakko takaisin ja unohtaa omat tarpeet vain...:(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Erosin kuusi viikkoa sitten, samanlaisesta suhteesta kuin sinä. Elettiin vain miehen ehdoilla, pientä riitaa aiheutti vuoden alussa aloittamani tanssi harrastus, kerran viikossa???
Tämä herätti miettimään että mitä saan suhteelta. Eipä olisi kannattanut mennä tanssimaan, aloitin ajattelun uudelleen. Totesin olevani miehelle enemmän kodinhoitaja kuin kumppani. Kyllä parisuhteessa täytyy elää kaksi toisilleen tasavertaista ihmistä.
Ei tämä helppoa ole ollut, mutta nyt alkaa jo näkymään valoa tunnelin päässä. On oikeastaan ihan ihanaa olla yksin ja huomioida vain omat tarpeensa. Yksinäisyys peloitti kaikista eniten ja ennekaikkea yksin nukkuminen... joo nukuin neljä viikkoa sohvalla kun sänky tuntui niin suurelta. Mutta parempi näin tuntevana ihmisenä kuin koristeena jolle ei kukaan antanut hellyyttä ja rakkautta. Tsemppiä......
Eihän sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan,kun eroaa pitkästä avoliitosta.Mekin ollaan oltu yhdessä jo 15vuotta,lapsikin on.Mutta ratkaisuja pitää tehdä ja ajatella omaa hyvin vointia.Välillä tuntuu että pärjäänköhän lapsen kanssa yksin,miten tulen toimeen taloudellisesti.Sitten taas tulee hirveä riita puolison kanssa niin tuntuu että tästä on pakko päästä heti pois.Odottelen että lapsi saa lukuvuoden päätökseen ja sitten lähden.Meilläkään ei ole koskaan ollut mitään yhteistä,harrastuksia jne.Lapsen kasvatuksessakin on eri miellisyyksiä.Minäkin olen elänyt vain isännän toiveiden mukaan,en ole saanut itse päättää mistään.Jos olen yrittänyt ehdotella omia mielipiteitä esim. kodin parantamisessa niin ei onnistu.Isäntä tosiaan päättää kaikesta,jopa minun omista menoista.Nyt olen sitten päättänyt että on aika alkaa ajattelemaan itseäkin ja omaa mielen terveyttä.Helppoa ei varmaan tule mutta periksi en anna.Onnea sulle vain omassa itsenäisessä elämässä,kyllä me pärjätään.
Ehkäpä se elämä hymyilee lopulta tämän kurjuuden jälkeen kun jaksaa uskoa. Onneks on muitakin samassa tilanteessa, niin ei tunne oloa niin yksinäiseksi.