Seksiriippuvainen?

Olen selvitellyt netistä seksiriippuvuuden, siis sairaalloisen sellaisen - oireita, ja hlön käyttäytymistä siten.

Orastava suhteeni, jonka olen välillä laittanutkin poikki (pitkä välimatka, erilaiset elämäntavat), alkaa hahmottua, mutta kertokaahan, te ulkopuolisin silmin asian näkevät, onko tämä sitä, mitä kuvittelen?

Mies on nelikymppinen, lapseton, siisti, komeakin, hyväkäytöksinen, hillitty, vähäpuheinen mutta kuunteleva. Tapasimme ensimmäisen kerran Treffien kautta. Hän vain pyysi puhelinnumeronsa, ja tuli viinipullon kanssa samana iltana kotiini. Hän sai, mitä halusi. Tunnemme voimakasta vetoa toisiimme, ja se on pitänyt minua tässä suhteessa, jonka tilaa en nyt tiedä...
Kun jatkossa tapailimme silloin tällöin, ilmestyi hänen profiilinsa Treffeihin yhä uudestaan. Sanoin siitä, ja hän poisti sen, mutta ei lopullisesti. Piilotti vain. Ja myöhemmin teki uuden profiilin...

Kiertelee taitavasti kysymykset; tuskin huomaan sitä. Jättää asioita siis paljon arvailujen varaan. Suhteemme laadusta hän ei ole sanonut mitään järkevää ääneen. Antaa siis minun elää toivossa... Hän matkustaa paljon työnsä vuoksi, jopa ulkomailla. Hän on tulemistensa ja menojensa kanssa hyvin salamyhkäinen. Ilmestyy puolen tunnin varoitusajalla käymään, ja lähtee, välttämättä kertomatta edes minne... Viikoilla hän saattaa laittaa jonkun viestin, mutta se on yleensä vain jokin "mitä kuuluu?" tai sitten sisältö on toiveita siitä, kuinka hän "nyt haluaisi rakastella" tai jotain läheisyyden kaipuun toiveita ja suukkojen lähettelemisiä. Ei siis mitään varsinaista "asiaa"...

Tunnen, että suhde on henkisesti hyvin köyhällä pohjalla, enkä varmasti edes tästä aio sitä jatkaa. Ollessaan ulkomailla hän lähetti viestissä toiveen "eroottisista kuvistani", "rohkeista" sellaisista, koska kuulemma on reissumiehen elämä raskasta, ja hän "haluaa olla uskollinen..." (kääk!)

En saa miehestä mitään irti. Kun hän tulee, hän haluaa vain rakastella. Siinä hän on ilmiselvästi kokenut, ja erinomaisen taitava... Mitä sitten? Ei mitään. Koetan kehitellä puheenaiheita, mutta hänellä ei liene tarkoitustakaan valaista itsestään mitään enempää. Välillä luulen tuntevani häntä kohtaan enemmän, mutta nämä ajatukset eivät anna rauhaa, ja alan epäillä tarkoituksiaan. Mietin, että olenko hänelle vain "pano", vaikka sellaista en halua. Hän olisi haluamassa jopa lasta, ei siis ehkäisyä, mutta onko tuokin vain veruke... jotta saisi (voisi olla vaikka steriili).

Jotain tuttua ja tyypillistä käyttäytymisessään?
5253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Mietin, että olenko hänelle vain "pano", vaikka sellaista en halua. Hän olisi haluamassa jopa lasta, ei siis ehkäisyä, mutta onko tuokin vain veruke... jotta saisi (voisi olla vaikka steriili). "

Mies käy luonasi panemassa silloin kun hänelle sopii, ei kerro itsestään paljoa mitään ja on muutenkin salaperäinen ja sinä tyhmä nainen annat hänelle ilman ehkäisyä? Ties vaikka olisi joku Hakkarainen sekin miekkonen. Kuinka monelle muulle naiselle hän sanoo että "on töissä vähän kiirettä mutta sä oot mun valo ja vauva olis kiva". Ties vaikka olisi steriili tai tuhkis.

Äänestä
  • ... asia on. En ole voinut itselleni mitään... olen uskomattoman tyhmä, ja kai epätoivoinen. Kiitos suoruudestasi!

    Äänestä

Kummalliselta.. Kirjoituksestasi saa sellaisen käsityksen, että mies on vain seksiä vailla. Mielestäni sinun kannattaisi laittaa ukkoon välit lopullisesti poikki, jos et koe saavasi suhteesta mitään. Tai jos hyvä seksi korvaa sinulle kaiken muun suhteessa, niin silloihan kannattaa jatkaa.. Mutta mielestäni miehen käänteet eivät kauhean uskollisilta ainakaan vaikuta!

Äänestä
  • Samanlainen olo mullekin on suhteestamme jäänyt käteen. Mies on kiltin oloinen, mutta taitaviahan tällaiset nälkäiset otukset ovat näyttelemäänkin, luulen.
    Kuten tuolla viestitin, seksi ei mulle suhteen sisällöksi riitä, ja arvostan uskollisuutta. Siksi olen jatkuvasti kahden vaiheilla, koska epäilen, eikä hän kerro tarpeeksi... Kuluttavaa, ja tavallaan hukkaan heitettyä tällainen elämä, tiedän.
    Olisi varmasti parasta molemmille vaan heittää lopulliset hyvästit...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Samanlainen olo mullekin on suhteestamme jäänyt käteen. Mies on kiltin oloinen, mutta taitaviahan tällaiset nälkäiset otukset ovat näyttelemäänkin, luulen.
    Kuten tuolla viestitin, seksi ei mulle suhteen sisällöksi riitä, ja arvostan uskollisuutta. Siksi olen jatkuvasti kahden vaiheilla, koska epäilen, eikä hän kerro tarpeeksi... Kuluttavaa, ja tavallaan hukkaan heitettyä tällainen elämä, tiedän.
    Olisi varmasti parasta molemmille vaan heittää lopulliset hyvästit...

    Puhaltaa peli poikki, kun ei vielä ole kiintynyt toiseen niin paljoa. Kerran se vain kirpasee ja hetken päästä onkin jo parempi olo! Kun olet jättänyt miehen, tarvitaankin sitten paljon itsekuria, ettet lipsahda hellyyden ja seksin puutteessa samalla vanahlle polulle. Mutta pysy tiukkana, se kannattaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uupunut ajatuksiin :( kirjoitti:

Olen selvitellyt netistä seksiriippuvuuden, siis sairaalloisen sellaisen - oireita, ja hlön käyttäytymistä siten.

Orastava suhteeni, jonka olen välillä laittanutkin poikki (pitkä välimatka, erilaiset elämäntavat), alkaa hahmottua, mutta kertokaahan, te ulkopuolisin silmin asian näkevät, onko tämä sitä, mitä kuvittelen?

Mies on nelikymppinen, lapseton, siisti, komeakin, hyväkäytöksinen, hillitty, vähäpuheinen mutta kuunteleva. Tapasimme ensimmäisen kerran Treffien kautta. Hän vain pyysi puhelinnumeronsa, ja tuli viinipullon kanssa samana iltana kotiini. Hän sai, mitä halusi. Tunnemme voimakasta vetoa toisiimme, ja se on pitänyt minua tässä suhteessa, jonka tilaa en nyt tiedä...
Kun jatkossa tapailimme silloin tällöin, ilmestyi hänen profiilinsa Treffeihin yhä uudestaan. Sanoin siitä, ja hän poisti sen, mutta ei lopullisesti. Piilotti vain. Ja myöhemmin teki uuden profiilin...

Kiertelee taitavasti kysymykset; tuskin huomaan sitä. Jättää asioita siis paljon arvailujen varaan. Suhteemme laadusta hän ei ole sanonut mitään järkevää ääneen. Antaa siis minun elää toivossa... Hän matkustaa paljon työnsä vuoksi, jopa ulkomailla. Hän on tulemistensa ja menojensa kanssa hyvin salamyhkäinen. Ilmestyy puolen tunnin varoitusajalla käymään, ja lähtee, välttämättä kertomatta edes minne... Viikoilla hän saattaa laittaa jonkun viestin, mutta se on yleensä vain jokin "mitä kuuluu?" tai sitten sisältö on toiveita siitä, kuinka hän "nyt haluaisi rakastella" tai jotain läheisyyden kaipuun toiveita ja suukkojen lähettelemisiä. Ei siis mitään varsinaista "asiaa"...

Tunnen, että suhde on henkisesti hyvin köyhällä pohjalla, enkä varmasti edes tästä aio sitä jatkaa. Ollessaan ulkomailla hän lähetti viestissä toiveen "eroottisista kuvistani", "rohkeista" sellaisista, koska kuulemma on reissumiehen elämä raskasta, ja hän "haluaa olla uskollinen..." (kääk!)

En saa miehestä mitään irti. Kun hän tulee, hän haluaa vain rakastella. Siinä hän on ilmiselvästi kokenut, ja erinomaisen taitava... Mitä sitten? Ei mitään. Koetan kehitellä puheenaiheita, mutta hänellä ei liene tarkoitustakaan valaista itsestään mitään enempää. Välillä luulen tuntevani häntä kohtaan enemmän, mutta nämä ajatukset eivät anna rauhaa, ja alan epäillä tarkoituksiaan. Mietin, että olenko hänelle vain "pano", vaikka sellaista en halua. Hän olisi haluamassa jopa lasta, ei siis ehkäisyä, mutta onko tuokin vain veruke... jotta saisi (voisi olla vaikka steriili).

Jotain tuttua ja tyypillistä käyttäytymisessään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu