Tämä ei varmaan varsinaisesti liity ystävyyteen,mutta kysyn kuitenkin. Opiskelen ammattiopistossa ja minun lisäksi ryhmässä on kuusi opiskelijaa. Heistä on muodostunut kolmen ja kolmen kuppikuntia,johtuen kait siitä,kun heillä synkkaa hyvin. Minä taas en tunnu kuuluvan kumpaankaan kuppikuntaan,ja siitä minulle tulee epävarma,tyhjä olo. Olen kuin kahden tulen välissä. Toista kuppikuntaa kiinnostaa pelleily ja leikkimielinen kiusaaminen,jota he tekevät aina tauoilla,kun opettaja kääntää selkänsä. Toinen kuppikunta taas valehtelee ja keksii juttuja omasta päästään,jotka eivät ole totta. He myös liioittelevat. Sitten jos yritän keskutella esim. luonnosta,niin kukaan ei kommentoi,vaan jatkavat omia,tyhmiä juttujaan.
Koen itseni ulkopuoliseksi käytännössä päivittäin,kun olen koulussa ja tästä on puhuttu,mutta muutosta ei tunnu tapahtuvan. Missä on vika? onko se siinä,kun minun kaltaistani opiskelijaa ei satu ryhmässä olemaan? vai onko se koulukiusaamista? olenko liian erilainen? itse en voi sietää pelleilyä,leikkimielistä kiusaamista,enkä valehtelua ja asioiden liioittelua. Minä kaipaan lähinnä syvällisiä keskusteluja eri asioista,ja ihan tavallista kanssakäymistä,mitä nyt opiskelijat yleensä tekee. Käydä kahvilla,haukkaamassa raitista ilmaa ja ennen kaikkea jutella. Olen sosiaalinen,joka tykkää keskustella vähän kaikista asioista,maan ja taivaan väliltä. Minun kaltaisia ihmisiä olen löytänyt mm. harrastuksista,ja he ovat tärkeitä,mutta olisi kiva,jos koulussakin niitä olisi.
Onko kellään muulla samantyyppisiä kokemuksia? pitääkö minun vaan sietää näiden opiskelijoiden käytöstä,kunnes valmistun? se tapahtuu jouluna 2008,eli reilu puoli vuotta on vielä jäljellä. Jos teillä on vinkkejä,niitä otan ilomielin vastaan.
Koen itseni ulkopuoliseksi käytännössä päivittäin,kun olen koulussa ja tästä on puhuttu,mutta muutosta ei tunnu tapahtuvan. Missä on vika? onko se siinä,kun minun kaltaistani opiskelijaa ei satu ryhmässä olemaan? vai onko se koulukiusaamista? olenko liian erilainen? itse en voi sietää pelleilyä,leikkimielistä kiusaamista,enkä valehtelua ja asioiden liioittelua. Minä kaipaan lähinnä syvällisiä keskusteluja eri asioista,ja ihan tavallista kanssakäymistä,mitä nyt opiskelijat yleensä tekee. Käydä kahvilla,haukkaamassa raitista ilmaa ja ennen kaikkea jutella. Olen sosiaalinen,joka tykkää keskustella vähän kaikista asioista,maan ja taivaan väliltä. Minun kaltaisia ihmisiä olen löytänyt mm. harrastuksista,ja he ovat tärkeitä,mutta olisi kiva,jos koulussakin niitä olisi.
Onko kellään muulla samantyyppisiä kokemuksia? pitääkö minun vaan sietää näiden opiskelijoiden käytöstä,kunnes valmistun? se tapahtuu jouluna 2008,eli reilu puoli vuotta on vielä jäljellä. Jos teillä on vinkkejä,niitä otan ilomielin vastaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En tiedä onko minulla mitään erityisiä vinkkejä...ite valmistun parin kk;n päästä ja voin sanoo että mun hermot on kireellä ollu koulussa luokkalaisten kanssa JOKA päivä...mut en oo valittanu...meiänki ryhmässä on tietyt yleensä tiettyjen kanssa ja yks "mölytorvi" ja yks joka koko ajan pelleilee pomppii paikasta paikkaan ja on semmonen höslääjä...meidän luokalla on opiskelijoita laidasta laitaan, mutta tulen kaikkien kanssa toimeen EN KOVIN hyvin, mutta KAtso ympärillesi valitse henkilö jolle juttelet, juttele sille useemmin. Yritä jutella jokaisen kanssa vaikka ensin yksin, niin etköhän sitten pääse joukkoon...meidän luokka on aika tiivis yhteisö...pitää puhua ensin yhelle ja sitten toiselle ja mahd.sille kolmannellekin niin pääset varmaan jengiin... tai sit meet siihen yhteen porukkaan istumaan ja ota kantaa aiheeseen...ni jo on kumma jos ei jotain tapahdu...
p.s TÄSTÄ EI OO APUA!!! XD oon nii sekava selittäjä
Tilanteesi on minulle kovin tuttu koko nelivitosen elämänkaarelta. Olen ollut aina ns. erilainen ja tullut asian kanssa eri tavoin toimeen eri aikoina. Joskus kärsin ja jäin sivustaseuraajaksi, sitten ryhdyin samanlaiseksi rääväsuuksi hulluttelijaksi ja menetin epärehellisyyttäni itseäni kohtaan paljon hyviä tilaisuuksia. Aloin opetella uutta roolia katselemalla ylhäältä alaspäin itsetunnon rippeitä kasaillen vain joutuakseni alistetuksi avioliitossa ja työelämässä.
Kaikissa tilanteissa erilaisuuteni on ollut riippakiveni tai rikkauteni. Nyt jo paljon kokeneena, saaneena ja menettäneenä uskon erilaisuuden vapauttavaan voimaan. Tiesi ei todennäköisemmin ole helpoimmasta päästä tuskin koskaan tässä höpöttäjien ja tyhjännaurajien maailmassa, mutta älä muuta itseäsi. Tulet löytämään ihmisiä, jotka arvostavat ainutlaatuisuuttasi. Pidä kuitenkin hyvää huolta itsestäsi, äläkä anna asian painaa mieltäsi. Etsiydy harrastuksiin, joissa on ihmisiä, joilla on ajatuksia ja jotain järkevää tekemistä. Voimia loikkiin!